torstai 23. tammikuuta 2014

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Kustantaja: Teos 2013
Kansi: Camilla Pentti
Mistä minulle: oma ostos
Sivuja: 525

Ei kukkaa voinut syyttää siitä, että onni jota se koetti kannatella oksissaan oli sekin jotenkin vino ja rujo.

On loppukesä vuonna 1923 ja venäläinen runoilija, Marina Tsvetajeva on ristiriitaisin mielin. Hän on miehensä Serjozan painostuksesta suostunut lähettämään tyttärensä Ariadnan, Aljan, muualle kouluun, pois omalaatuisen äidin huomasta. Vielä ennen Aljan lähtöä on kuitenkin lunastettava lupaus tyttärelle retkestä vanhalle linnalle. Retkelle mukaan lyöttäytyy vieras mies, Serjozan sotilastoveri, minskiläinen. Retkipäivän aikana yllättävä ukkonen ei ole ainoa myrsky, joka myllertää, sillä myös Marinan mielessä käy kova aallokko.

Ajattele, uusi alku, ilman lasta, ilman miestä, koko maailma yksin syliin otettavaksi, hän olisi ennen sanonut itselleen, tai jos olisi löytänyt sellaisen ystävättären, joka olisi voinut niin sanoa, nämä sanat olisi lausuttu. Mutta juuri se oli niin hirvittävää, sitä ei halunnut edes ajatella, ei sitä miten jatkaisi siitä eteenpäin. Mikään ei olisi enää samalla tavoin.

16 vuotta myöhemmin Aljan vartuttua nuoreksi naiseksi, kantaa hän jo itse sisällään uutta elämää kohdussaan. Vallankumouksen vuodet ovat kuljettaneet perhettä Prahaan ja Pariisiinkin, yhdistäen ja myös erottaen. Vuonna 1939 he ovat kaikki jälleen palanneet tahoillaan Moskovaan. Alja on seurannut isänsä jalanjälkiä ja toimii Neuvostoliiton salaisen poliisin hyväksi. Toisin kuin Marina, Alja uskoo vakaasti järjestelmään ja haluaa tulla entistä paremmaksi neuvostoihmiseksi. Kuluneet vuodet ovat repineet liian ison railon äidin ja tyttären välille. Tuona varhaisena kesänä vuonna 1923 Marina vielä uskoi, että vaikka lähettäisi tyttärensä toisaalle, razluka, yhteys erossa, heidän välillään säilyisi. Kuluneet vuodet opettivat toisin. Lopulta, toisen maailmansodan jo kolkutellessa ovella ja Stalinin vainojen voimistuessa he joutuvat jälleen eroon toisistaan. Mutta kuka on se, kenen uskoa eniten koetellaan? Onko jokapäiväinen elämämme se, joka erottaa vai yhdistää?

Kaksi viikkoa se otti. Nimittäin oman jokapäiväisen elämäni ohella antautua Riikka Pelon Finlandian voittaneeseen teokseen. Kirja on odottanut hyllyssäni kesästä saakka, mutta pääasiassa vain ylistäviä arvosteluja ja juttuja kirjasta luettuani päätin vielä odottaa. Toisaalta moni sanoi, että kirjan alku varsinkin on haasteellinen ja vaatii aikaa, keskittymistä. En halunnut loppuvuoden kovan työsuman keskellä siksi pilata lukukokemusta, etten jaksaisi keskittyä tarpeeksi. Pelon teos sai siis odottaa. Toisaalta eivät kaikki ole ihastuneet Jokapäiväiseen elämäämme. Osa on kyllä tunnistanut ja allekirjoittanut kirjan ansiot, mutta silti todennut ettei lukukokemus muodostunut huikeaksi, jopa päinvastoin! Voisi siis sanoa, että kun vihdoin pääsin kirjan äärelle, olin jännittynyt. Osasin odottaa laadukasta, haastavaakin proosaa, mutta rakastuin kirjaan jo ensi sivuilta. Vaikka toki tunnistin runsaan kielen, rikkaan tarinan ja henkilömiljöön, en kokenut sitä alussakaan liian raskaana. Toki Jokapäiväinen elämämme vaatii, korjaan; ansaitsee lukijan keskittymisen! Sen varmaankin voi lukea puolihuolimattomasti, silmäillen, mutta se on kyllä vääryys tätä teosta kohtaan.

Viime vuosina minulla on herännyt vahva kiinnostus venäläiseen kirjallisuuteen, liekö johtuen varttikarjalaisista juuristani, tiedä häntä. Runoilija Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä tarina kiinnosti jo lähtöjäänkin, vaikka toki teos on kaunokirjallinen tarina heistä. Minulle se kuitenkin oli jotenkin niin tosi, verevä. Luin kirjaa, pitkälti kyllä muusta elämästä johtuen, pätkissä, kuitenkin ahmien ja aina vähän kuin läkähtyen, hyvällä tavalla. Jokapäiväinen elämämme ei ole mielestäni mikään varsinainen Venäjä-kuvaus vaikka Stalinin vainon ajat toimivat niin merkittävänä näyttämönä tarinalle. Se on ennen kaikkea äiti- tytär -kuvaus, jonka voisi sijoittaa monilta osin tähänkin päivään. Äitien ja tytärten moninaiset välit ovat usein raastavat, kivuliaatkin. Samaan aikaan se on kuvitteellinen kurkistus yhden merkittävän venäläisrunoilijan sekä hänen tyttärensä mieleen.

Pelon teoksesta on sanottu monissa blogeissa jo niin paljon. Leena Lumin blogijuttu kokoaa jälleen kerran hienosti yhteen lukuisat blogijutut, joten klikatkaahan sinnekin! Minulla tämä muodostui sen verran järisyttäväksi kokemukseksi, että ei ole vaikea veikata, mikä keikkuu minun Blogistanian Finlandia -ehdokaslistani kärjessä tulevana maanantaina.

PS: Joulupostauksessani lupasin kommentoijien kesken arpoa pienen yllärin, se oli minulta tyystin unohtunut, mutta ei hätää, vielä ehdin ;) Niinpä kommentoijien kesken suoritin arvonnan ja pieni ylläri lähtee....kommentoijalle nimimerkillä Anni:
"Ylpeys ja ennakkoluulo! Tuo uusi painos on vain niin upea....
Ihana postaus muutenkin kaikessa lyhykäisyydessään, toivotan oikein ihanaa joulunaikaa
!"

Laitatko Anni minulle yhteystietosi meilitse: jarjellajatunteella(at)gmail.com

19 kommenttia:

  1. Olipa ienoa, että vaikutuit. Itse sain lukea kirjan ilman ennakkotiedon painolastia ja olen iloinen siitä, sillä tieto kuitenkin aina jollakin tavalla vaikuttaa lukuprosessiin.

    Minäkään en kokenut kirjaa missään vaiheessa raskaana, tapahtumien tasolla tosin muuten rankkana, ja nautin koko ajan sekä kielestä että tarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakaan kirja ei ollut raskas kaikesta runsaudesta huolimatta, haasteellinen tietyllä tapaa. Huikea kirja!

      Poista
  2. Olipa todellakin hienoa että vaikutuit. Minä nimittäin en.

    Minä koin sen raskaana, uuvuttavana, puuduttavanakin. Kieli oli toki upeaa, ja sytyin kyllä siihen. Silti sen kahlaamiseen meni ihan hirveästi aikaa (minulle), piti aloittaa toista kirjaa rinnalle ja keksiä muuta tekemistä ettei "tarvitsisi" lukea. :D

    Mutta onneksi, onneksi mielipiteitä on niin monia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka niin rakastuinkin kirjaan, ymmärrän kyllä että se varmasti jakaa mielipiteitä eikä ole niin helposti lähestyttävä kuin esim toissa vuoden Finlandia!

      Poista
  3. Susa Ihanainen, sinä tajusit, sinä elit tämän, sinä läkähdyit hyvällä tavalla. Oi, miten riemullista ja olen niiiin onnellinen, että et lukenut tätä joulun ruuhkassa. Minultakin meni tähän melkein kaksi viikkoa, vaikka poikkeuksellisesti luin välillä päivälläkin, mutta luin joitain kohtia ääneen itselleni ja joitain uudestaan ja en kuin saanut kylläkseni.

    Minulla on sama nälkä venäläiseen kirjallisuuteen kuin sinullakin. Me luimme mm. Harmaata valoa ja Tšukovskajan upean Vajoamisen.

    Jaettu elämys on moninkertainen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin lukenut tämän kaiken kiireen keskellä, epäilen että paljon olisi mennyt ohi, jäänyt lukiessa kokematta.

      Todellakin, jaettu elämys on moninkertainen!

      Poista
  4. PS. Mikä mahtava kuva sinulla! Arvaappa, mitä teen nyt;)

    VastaaPoista
  5. Blogistanian Finlandia!!! Kävin lukemassa ja se on 27.1. klo 10. En osaa ajastaa ja olen kaupungilla jo klo 9 alkaen, menoja, joita en voi perua. Antaisin 3 Pelon kirjalle. Onkohan mahdollista, että joku yhtä hulluna Riikan kirjaan saisi äänestää puolestani. Tämä on niin väärin ja just nyt. kun on kaikkien aikojen kotimainen romaani....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, toivottavasti luet tämän. Ajastamisen pitäisi onnistua ihan niin, että kun tekstiluonnoksen oikealla puolella on viestiasetukset, niin menet kohtaan "aikataulu" ja laitat siitä "määritä päivämäärä ja aika". Laitat sinne sitten 27.1. klo 10.00 ja painat julkaise. Jos muokkaat tekstiä vielä sen jälkeen, pitää käsittääkseni painaa uudelleen julkaise, sillä muuten ei ilmeisesti onnistu. Ei sen tuon vaikeampaa pitäisi olla. :)

      Poista
    2. Annami, kiitos. Sain just etäopetusta Katjalta ja ainakin testi onnistui, joten olen mukana. Olen teknisesti aivan toivoton, mutta tuo ajastus onkin sikahelppoa, kun joku vain ensin vähän pudottaa mun tekniikan pelkorimaani;)

      Poista
  6. Voi, taas yksi hieno postaus Jokapäiväisestä elämästämme. Kiitos innoituksesta! Aloitan kirjan nyt. Blohistaniaan Se ei ehdi, mutta elämään kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja lukuhetkiä sinulle kirjan parissa!!

      Poista
  7. Luin kirjan elokuussa, ajan kanssa minäkin, vaikka yleensä olen ahmija. Pidin vaikka aihe oli rankka monella tavoin. Äidin ja tyttären hankalista suhteista itsekin tietäneenä pidin sitäkin kuvausta loistavana, kirja kosketti monella tasolla. Siksi kai olin vähän pettynyt etteivät kirjallisuuspiirimme osallistujat olleet yhtä ihastuneita. No makuja on monia ja kaikkia ei kosketa samat asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, makuja on monia, mutta minua on jäänyt vaivaaman se, että toivottavasti tälle kirjalle on annettu aikaa, toivottavasti sille on antauduttu. Tämä ei ole ihan läpihuutojuttu, mutta palkitsee sitten ikuisella jälkimaulla. Yllätys minulle oli, että joku kirjan lukeneista piti kirjaa vaikeana siksi, että ei tiennyt mitään Stalinin ajoista eli yleensä tuon ajan historiasta. Luulin, että historia kuuluisi vieläkin kouluopetukseen. Ellei tunne menneisyyttä, miten voi tietää mitään tästä päivästä.

      Kiva, että pidit kirjasta. Minulle tämä oli kirjallisen elämäni kotimainen huippu jälkeen Sinuhen.

      Poista
    2. Näinhän se menee, että vaikka lukija sinällään olisi sitä oletettua kirjan kohderyhmää, sama kirja näyttäytyy hyvinkin eri tavalla lukijoille.

      Kiva kuulla, että muillakin "kirja-ahmateilla" on mennyt tämän kanssa aikaa ;)

      Poista
  8. Leena, se josta kirjoitit, olin minä.

    Yläaste ajoista on aikaa, ammattikoulussa ei paneuduttu Stalinin aikaan, enkä ole sen jälkeen opiskellut. Suomen historia on enemmän hallussa, jota pidän paljon Venäjän historiaa tärkeämpänä. Hyvin olen muuten ilmankin näitä tietoja elämässä pärjännyt.

    VastaaPoista
  9. Sain kirjan joululahjaksi ja olen sitä nyt tahkoillut eteenpäin. Se todellakin vaatii, mutta toisaalta siinä on myös paljon koukkuja, jotka innostavat. En vielä uskaltanut kokonaan lukea bloggaustasi...

    Kurkkaa, Susa, blogiini! Siellä on sinulle jotain :-)!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)