sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni
Kustantaja: Like 2013
Sivuja: 302
Mistä minulle: Oma ostos

Äidin katoamisen jälkeen kaikki tapahtui vääjäämättömästi ja väistämättömästi. Kuin raskas, vahva käsi olisi vetänyt rajaviivaa entisen ja nykyisen välille, eikä sen voimalle yksi pieni poika mahtanut mitään.

On kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun 13-vuotiaan Aleksi Kiven äiti katosi. Noin vain, kuin savuna ilmaan, jättäen Aleksin yksin. Nyt, aikuisena miehenä, Aleksi tuntuu vihdoin olevan varma siitä, mitä äidille oikein tapahtui tai paremminkin kuka kaiken takana oli. Yltäkylläisyyden keskellä elävä Henrik Saarinen on mies, johon tuntuu linkittyvän niin Aleksin äidin katoaminen kuin kymmenen vuotta myöhemmin murhatun naisen kohtalo. Tai näin ainakin Aleksi vakaasti uskoo. Aleksi ei ymmärrä miksei poliisi aktiivisemmin tutki Saarisen osallisuutta tapahtumiin, vaikka hän tarjoaa heille selviä todisteita siitä, että Saarinen liittyy juttuun. Edes poliisi Ketomaa ei tunnu suhtautuvan tarpeeksi vakavasti Aleksin puheisiin, vaikka juuri hän on pysynyt läsnä Aleksin elämässä nämä parikymmentä vuotta. Ketomaa oli se nuori, kiiltäväotsainen poliisi, joka kärsivällisesti oli kertonut ensin  Aleksille äidin katoamiseen liittyvistä seikoista ja sittemmin vielä kärsivällisemmin vastaillut vuosien varrella Aleksin kysymyksiin. Vaikka Aleksi ei saa viranomaisia vakuutettua Saarisen syyllisyydestä, on hänellä missio, on ollut jo kauan. Aleksi on ollut kärsivällinen ja nyt se palkitaan: Saarinen etsii kartanoonsa talonmiestä ja vihdoin Aleksille aukenee mahdollisuus päästä Saarisen lähipiiriin. Koston mahdollisuus on nyt lähempänä kuin koskaan.

Olen onnellinen. Minulla meinasi olla jo hieman lukujumia, kunnes muutama päivä sitten spontaanisti nappasin hyllystäni Antti Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni käsiini. Kyllä kannatti, sillä kirjan lukeminen tarjosi minulle erittäin nautittavan, viihdyttävän lukukokemuksen. Synkkä niin kuin sydämeni on dekkari mutta samalla se on myös nerokas kuvaus siitä, miten vanha tragedia voi lukita ihmisen pakkomielteen vankilaan. Tuomainen kirjoittaa erittäin vetävästi ja ihanan vaivattomasti, tarinaa on ilo lukea ja uppoutua siihen. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja itse tarina on ehjä ja älykäs kokonaisuus. Tällaiset dekkarit muistuttavat minua siitä, miksi pidän niin kovasti kyseisestä genrestä. Kaipaan dekkareihinkin sitä "jotain" extraa, syvempää tvistiä eikä vain rikosta ja toimintaa. Tuomainen tarjoileekin tarinan teemoissa syvempiä kurkistuksia ihmismieleen mukavasti ja uskottavasti. Olen onnellinen. Minulla on hyllyssä kaksi muuta Tuomaisen teosta odottamassa.

Kurkatkaahan myös Kirsin ja Annikan postaukset tästä kirjasta!

5 kommenttia:

  1. Minäkin pidin siitä että kirjasta löytyi myös psykologista syvyyttä. Yksi lemppareistani dekkareiden saralla.

    VastaaPoista
  2. Tuomainen on suuri suosikkini! Parantaja on myös hyvä, ja tosi erilainen kuin tämä.

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidin kirjasta - se ei ollut niin itsestäänselvä tarinaltaan kuin dekkarit monesti :-)

    VastaaPoista
  4. Ah, tämä on minulla must read -listalla, mutta odottelen enkkukäännöstä. Pitäisi vissiin kohtapuolin tulla. Arviosi vahvisti tuntumaa siitä, että tämä voisi olla ns. minun kirja. Tykkäsin Tuomaisen Parantajasta kovasti.

    VastaaPoista
  5. Parantaja on minulta vielä lukematta! Kiitos muistutuksesta. Olen taas niin myöhäisherännäinen, mutta tästä pidin kovasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)