lauantai 17. toukokuuta 2014

Antti Tuomainen: Tappaja, toivoakseni

Antti Tuomainen: Tappaja, toivoakseni
Kustantaja: Like 2013 (pokkari)
Sivuja: 243
Mistä minulle: Oma ostos

Ennen kaikkea, kysymys oli jumalasta ja jumalan kuvasta, ihmisestä. Jumala antaa ihmiselle mahdollisuuden valita. Ja kun jumala ei ole juoksupoika eikä se ilmoita lehdissä, on ihmisen itse tehtävä valintansa. Jokaisen ihmisen, myös minun. 

Valinnan eteen joutuu toipuva alkoholisti Anto, kun vanha kaveri Pete pyytää häntä kostonsa välineeksi. Pete pyytää Antoa tappamaan kaksi vankilasta juuri vapautunutta tappajaa, jotka surmasivat Peten vaimon Saran viisi vuotta sitten raa'asti metrossa. Pete uskoo, että aikanaan vähemmän rehtiä elämää viettänyt Anto on valmis päästämään Saran tappajat päiviltä, varsinkin kun hän tarjoaa suuren summan rahaa Antolle. Antoa painaa vanhat velat ja arki tuntuu yllättävän nihkeältä sekä hankalalta kun ei vietäkään enää päiviä tolkuttomassa kännissä. Puolella miljoonalla Anto kuittaisi velat ja pääsisi omassa elämässä eteenpäin. Uuden elämän kynnyksellä seisoo myös ihana Frida, johon Anto on tutustunut AA-tapaamisissa. Fridallakin on oma mutkikas menneisyys, mutta Frida ei halua katsoa taaksepäin vaan tulevaisuuteen.

Kaksi henkeä. Puoli miljoonaa. Olisiko se niin helppoa? Eikö Saran tappajat ansaitse kohtalonsa, sillä surmasivathan he Saran metrossa silmittömällä raakuudella edes tuntematta Saraa. Sara oli vain huonoksi onneksi sattunut istuutumaan metrossa noiden kahden piripään eteen. Kaikki tuntuu ensin aika selvältä keikalta, mutta selvänä olon myötä Anto on alkanut käymään sisäistä monologiaan entistä voimakkaammin ja kosto, niin oikeutetulta kun se Saran kohtalossa tuntuisikin, ei Anto yhtäkkiä olekaan varma mistään. Anto ei koe enää olevansa vastuussa teoistaan vain itselleen, sillä yhteinen elämä Fridan kanssa tuntuu todennäköisemmältä päivä päivältä. Mitä uusi elämä häneltä vaatii ja ennen kaikkea kuinka paljon hän on itse siitä valmis maksamaan?

Luin tovi sitten Antti Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni ja kertaheitolla tykästyin hänen tyyliinsä kirjoittaa ja rakentaa tarinaa. Kohtalaisin odotuksin siis tartuin tähän teokseen, jonka nappasin mukaani viikolla kun olin taas Helsingissä suorittamassa opintojani. Pakko tähän alkuun muuten mainita tuosta kuvasta jonka siellä otin, että oli aika mystinen tunnelma kun tajusin kirjaa lukiessani olevani yhdessä kirjan tapahtumapaikassa. (Kuva otettu Urheilutalon Cumulus-hotellin ikkunasta.) Tuomaisen luomat päähenkilöt ovat näiden kahden kirjan perusteella jotenkin niin rikkinäisiä mutta kuitenkin samalla sympaattisia ja hyväntahtoisia, heihin on helppo kiintyä ja ymmärtääkin. Kuten Synkkä niin kuin sydämeni -kirjassa, tässäkin kosto näyttelee merkittävää osaa. Pidin tavasta miten Anto pohtii koston tematiikkaa ja toisaalta itse koko ajan ikään kuin kävelee heikoilla jäillä, jotka voivat sortua väärästä askeleesta milloin vain. Koston rinnalla tässä kulkee myös jonkinlainen rakkaustarina Anton ja Fridan suhteen myötä. Juu, kyllä minä taas tykkäsin! Tulen kyllä lukemaan kaikki muutkin Tuomaisen teokset, ehdottomasti!

Katsoin sitä silmiin aikani, yritin olla yhtä viileä kuin se.
- Emmä ennen ollut.
- Sä joit. Älä masennu. Elämässä on muutakin.
- Muutakin kuin tappaminen?

- Muutakin kuin tappaminen.

Juttua kirjasta löytyy myös Jorin blogista!

1 kommentti:

  1. Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni iski minuun todella hyvin ja herätteli minussa kymmenen vuotta uinuneen dekkareiden lukijan. Tuomainen vie mukavasti dekkariaan syvempiinkin teemoihin, yhden kirjan perusteella kirjoissa on rikosten lisäksi hyvää pohdintaa elämästä ja sen kipupisteistä. Tämäkin kirja on ehdottomasti lukulistallani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)