4-v. blogisynttäriarvonta - 4 kiloa kirjoja!


Niin se aika rientää! Neljä vuotta sitten kirjoitin blogiini ensimmäisen postauksen ja tässä sitä edelleen porskutetaan. Postaustahtini on tosin huomattavasti hiljaisempi mitä silloin, sillä neljän vuoden takaiseen eroten käyn nykyään töissä ja sen ohella suoritan kahta tutkintoakin. Lukemisaika on siis vähentynyt aika radikaalisti. Kirjablogi on kuitenkin pysynyt menossa mukana vaikkakin rauhallisemmalla postaustahdilla, rakkaana harrastuksena. Blogikommentointi on siirtynyt isossa määrin Facebookin puolelle, mutta aina vähän kirjasta riippuen tännekin tupsahtelee kommentteja ja vaikka en heti niin ehdi reagoidakaan, ne ilahduttavat aina kovasti mieltä. Teitä virallisesti lukijoiksi rekisteröityneitä on jo reilu 300, mutta kävijämäärät päivittäin vaihtelevat vajaan 300 ja jopa 1000 välillä, postauksesta ja aiheen ajankohtaisuudesta riippuen. Mutta mitkä blogisynttärit ne ovat ellei arvontaa pidetä, vai mitä? Olen vuosien varrella arponut lahjakortteja, kirjoja jotka voittajat ovat saaneet valita antamastani listasta, mutta tänä vuonna tehdään toisin.

Arvonta-aikaa on 30.6 saakka, jonka jälkeen kyseisellä viikolla suoritan arvonnan. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, siitä saa yhden arvan. Lisäarvan saa jakamalla tämän postauksen linkkiä joko blogissaan, Facebookissa tai Twitterissä. Ilmoitathan kommentissasi, monellako osallistus ja jos kahdella, missä linkität, kiitos! Olen joutunut ottamaan anonyymien kommentointimahdollisuuden pois koska blogini joutui pari kuukautta sitten rajun spämmihyökkäyksen kohteeksi, mutta ainakin nyt arvonnan ajaksi vapautan sen, sillä tiedän että monella teistä lukijoistani ei välttämättä ole blogger/Google-tiliä. Mutta sitten tosiaan siihen palkintoon, mihin jo otsikko viittaa, eli...palkintona voittaja saa..

4 kiloa kirjoja! Kokoan kaksi erilaista pakettia, joiden sisältö menee niin että toiseen kerään enemmän sellaista vakavempaa laatukaunoa, proosaa ja toiseen tulee pääasiallisesti jännitystä ja vähän viihdettäkin. Tarkempaa sisältöä en paljasta etukäteen, voittaja voi valita jomman kumman paketin. Osa paketin kirjoista tulee omasta hyllystäni, osan ostan nyt kesä-alesta. Eli ei muuta kuin arpaonnea kaikille!

PS: Nyt luen minulle ekaa Adichieta, Kotiinpalaajia ja tykkään valtavan paljon hänen tyylistään kirjoittaa! Tästä myöhemmin tällä viikolla varmaan lisää!

Kommentit

  1. Voi että Susa, onnea blogille ja sinulle! Järjellä ja tunteella oli niitä ensimmäisiä joita itse aloin seurata ja täältä sai paljon inspistä jatkaa. :) Osallistun kiinnostuksella arvontaan, linkkailen vielä oman blogin fb-puolella!

    VastaaPoista
  2. 4-vuotisonnittelut! 1 arvalla mukana arvonnassa. Leppoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  3. Onnea onnea! Muistan ne blogisi syntyhetket! :)

    Arvonnan skippaan, luettavaa löytyy valmiiksi sen verran monta kiloa... ;)

    VastaaPoista
  4. Onnea ja kiitos antoisasta blogista ja facebook-kommenteista. Osallistun 2 arvalla, toinen fb:n jaosta. Mielummin vakavampaa.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut 4-vuotissynttäreistä! Neljä kiloa kuulostaa kyllä hieman pelottavalta, mutta kuvauksesi mysteeripaketeista herätti kiinnostukseni. Osallistun siis yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  6. Onnea! Neljä vuotta on kirjablogille jo pitkä aika.
    Arvonnan jätän väliin. On noita kirjoja kertynyt muutenkin.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut blogille!
    Kirjapaketti olisi mahtava voittaa, aivan sama kumpi kun luen melkein mitä vain. :) Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut - 4v on hieno blogitaival! :) Jätän arvonnan väliin tällä kertaa, sillä kirjahyllyni eivät taida vetää moista määrää kirjoja... enkä raaski heittää entisiä pois. :)

    VastaaPoista
  9. Onnea paljon! Osallistun kahdella arvalla. Koska en osaa päättää, jaanko tietoa arvonnastasi blogissani vai Twitterissä, jaan molemmissa. :) Ihanaa kesäkuuta Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Onnea kovasti ihanalle blogillesi! Ihan koko aikaa en ole tainnut matkassa olla mukana, mutta luulen että olen kolmisen vuotta blogiasi lukenut :)

    Yhdellä arvalla mukana, onpas jännittävää!

    VastaaPoista
  11. Onnea blogillesi! Neljä vuotta on pitkä aika. Olen yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  12. Oikein paljon onnea! Blogiharrastus on siinä mielessäkin antoisaa, että vaikka jossain elämän vaiheessa aikaa bloggaamiseen olisikin vähemmän, blogi ja vanhat jutut säilyvät. Sinä olet kyllä aina ollut ihailtavan tehokas ja aktiivinen. Kävin äsken selailemassa ihan niitä ensimmäisen vuoden juttujasi ja esiin pompahti paljon ihania muistoja. Kiitos niistä ja pitkää ikää blogillesi!

    VastaaPoista
  13. Onnea 4-vuotiaalle blogille! :)

    Yhdellä arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  14. Onnea nelivuotiaalle! Yhdellä arvalla mukana juhlahumussa. :)

    VastaaPoista
  15. Pimpom ja onnea blogille! Ensin harmitti, etten tiennyt tästä jo silloin, kun aloitit, koska olen tosiaan löytänyt niin hirmuiset määrät lukemista suosituksiesi perusteella, mutta toisaalta ahneena possuna tykkään kyllä siitäkin, että olen voinut ahmia paljon kerralla ja lueskella hiljalleen postauksiasi täältä tuoreimmista vanhempaan suuntaan. Toisaalta olen löytänyt joitain kirjailijoita, joiden teoksiin olen muutenkin alkanut tutustua sillä perusteella, että olet kertonut yhdestä ja olen sen luettuani alkanut kiinnostua etsimään lisää samankaltaisia ja päätynyt haalimaan kaikki ilmestyneet samalta kirjoittajalta.

    Mutta asiaan: tiedätkin, että olen jakanut sun blogin osoitetta jo monta kertaa Facebookissa ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että haluan muidenkin löytävän nämä sun kirjoituksesi ja sitä kautta ehkä valitsevan kirjastosta tai kirjakaupasta ihan uudenlaista luettavaa, joka innostuttaa samalla tavalla kuin minua (Mullahan oli ennen tämän blogisi löytämistä pitkä hyvin hiljainen kausi, kun en oikein jaksanut lukea mitään enkä ollut kauhean kiinnostunutkaan ja varsinkaan en osannut etsiä kirjailijoita, joihin en olisi aiemmin jo tutustunut. Edelleen tämä on ainut kirjablogi, jota seuraan. Enhän mä kerkeä muualle, kun pitää lukea niin mahdottomasti niitä kirjojakin!). Sulla on täällä niin monenlaisia kirjoja, että uskon kaikille löytyvän jotain sopivaa luettavaa. Aion jakaa nyt linkin tähän postaukseen Facebookissa, Twitterissä ja lisäksi yhdellä neuleaiheisella keskustelufoorumilla, jossa on lukemiseen liittyvä keskusteluketju. Tuleeko siitä nyt sitten neljä arpaa yhteensä :)

    VastaaPoista
  16. Onnea ihanalle blogillesi, rakas ystävä! <3 Ja pitkää blogi-ikää jatkoonkin!

    En osallistu arvontaan, koska koetan vähän karsia omia hyllyjäni, mutta neljä kiloa kirjoja on kyllä kekseliäs ja mainio palkinto. :)

    VastaaPoista
  17. Onnea! :)
    Vaikka olen juuri tuskalla vähentänyt kirjoja omista hyllyistä, en voi olla osallistumatta arvontaan, joten kahdella mukana. :)

    VastaaPoista
  18. No juma! Onnea rutkasti! Ja ilman muuta osallistun kahdella arvalla. Laitan tästä linkin Morren maailman FB-sivulle :)

    VastaaPoista
  19. Onnea! Kahdella arvalla mukana! Laitan linkin facebook sivulleni. :)
    Terkuin, Kaisa H

    VastaaPoista
  20. Pakkohan sitä on jokaiseen arvontaan osallistua! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  21. kahdella arvalla mukana ! Facessa vinkkasin asiasta. Neljä vuotta on kunnioitettava ikä blogille ! Onnea.

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea! Neljä vuotta on pitkä aika. Toivottavasti vuosia tulee ainakin yhtä paljon lisää.

    VastaaPoista
  23. Totta kai jokaiseen arvontaan on osallistuttava :) Laitan linkin facebookin kirjaryhmääni.

    VastaaPoista
  24. Onnea blogisynttäreiden johdosta! Täytyy käydä selailemassa postauksia ja hakea lukusuosituksia, olen ensimmäistä kertaa vierailulla. Kiva löytää uusi kirjablogi! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea pitkästä blogitaipaleesta! Täällä on aina ilo vierailla!

    Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  26. Onnea ihanalle blogille! Neljään vuoteen mahtuu monta, monta, monta kirjaa ja tulevaisuus on silti kirjoja täynnä!

    VastaaPoista
  27. Onnea! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla
    -Kipsuli
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Onnea menneestä ja onnea tulevaan! Hattua nostan opiskelun ynnä sen kaiken muun elämän rinnalla organisoidulle bloggaamiselle! Tietenkin osallistun kahdella arvalla ja jaan linkkiä Facebookissa. Kippis!

    VastaaPoista
  29. Onnea, onnea kovasti! =D En tällä kertaa osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  30. Kivan kekseliäs lähestymistapa arvontaan tämä neljän kilon paketti! Itse linkittelin tämän postauksen Twitteriin (@tuusannuuska) ja osallistun siis kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  31. Onnea! Osallistuisin mielelläni arvontaan yhdellä (1) arvalla! t. minä
    piupou (miukumauku) gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea virstanpylväästä. Olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  33. Onnea siulle ja miulle kun löysin tämän. Kahdella arvalla mukana fb toinen.

    VastaaPoista
  34. Oi, mitkä palkinnot! Tottakai osallistun. :) Yhdellä arvalla.
    - Susanna / Pitkospuut

    VastaaPoista
  35. Ohhoh, neljä vuotta on jo pitkä aika! Paljon luettuja sivuja ja mahtavia kirjoja siis takana :) Olen mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  36. Onnea merkkipäivän johdosta. Olen saanut paljon lukuvinkkejä blogistasi, kiitos niistä! Yhdellä arvalla mukana! t:Eevis

    VastaaPoista
  37. Onnea! Yhdellä mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Onnea neljästä vuodesta! Itsekin juhlistan tänään myös 4. vuotispäivää paremman puoliskoni kanssa, kuinka sattuikaan. :) Blogisi on piristänyt kyllä useita hiljaisia hetkiä työpäivän aikana. Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  39. Onnea 4-vuotiaalle! :) Yhdellä arvalla arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  40. Onnea! Yhdellä arvalla olen mukana.

    VastaaPoista
  41. Onnea hurjasti! :) Neljä kiloa kirjoja, nyt on muuten pakko osallistua. Yhdellä arvalla mukana siis. :) Minäkin muuten olen lukemassa Adichien Kotiinpalaajia. Se nainen vain osaa kirjoittaa ♥

    VastaaPoista
  42. Onnea ja iloa juhlapäivään! :) 1:llä arvalla mukana arpajaisissa. :)


    'Mariem

    VastaaPoista
  43. Onnittelut! Blogisi on kyllä yksi ihanimmista. Olen yhdellä arvalla mukana arvonnassa :) Jostain syystä tuo jännitys- ja viihdepaketti houkuttelee tällä hetkellä...

    VastaaPoista
  44. Onnea! Yhdellä arvalla mukana.
    pusuri@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Onnea 4-vuotiaalle blogille!! :) Osallistun yhdellä arvalla.
    000kadd000@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Paljon onnea ihanalle blogille ja sen ihastuttavalle emännälle! Lähden koettamaan onneani yhdellä arvalla.

    Mulla on tuo Adichie vielä lukematta, mutta taatusti kirjan vielä luen, sillä niin kovasti olen pitänyt hänen muista kirjoistaan.

    VastaaPoista
  47. Onnea onnea! Osallistun yhdellä arvalla =)

    VastaaPoista
  48. Vautsi vau, onnea 4-vuotiaalle blogille! :) Se on jo kunnioitettava ikä! Arvontaan osallistun tällä kertaa vain yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  49. Halipatsuidaa ja hurrrjan paljon onnea sinulle ja blogillesi.
    Osallistun nyt vain yhdellä arvalla arvontaasi.
    Mukavaa ja kirjaisaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  50. Onnea 4-vuotiaalle hurjan paljon!

    jaion fbn kautta. kahdella mukaan. mariestrange(a)hotmail.com

    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  51. Onnea! Kahdella arvalla mukana (twitterin kautta jaettu)

    VastaaPoista
  52. Onnea 4-vuotiaalle! Yhdellä arvalla mukaan =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Onnea 4-vuotiaalle blogille! Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  54. Huikeat onnittelut! <3

    Osallistun kiinnostuksella kahdella arvalla ja linkkaan blogiini.

    VastaaPoista
  55. 4 vuotta on kunnoitettava ikä blogille! Itse olen blogannut 1,5 vuotta ja sekin tuntuu jo sangen pitkältä ajalta. Olen vuosien hiljaiselon jälkeen löytänyt jälleen lukemisen ilon elämääni. On aivan ihanaa upota kirjan avulla täysin toiseen maailmaan. Maailmankatsomus ja tunteiden skaala laajenevat. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  56. kahdella mukaan. Onnea paljon! <3
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  57. Onnea hurjasti vuosista! Sinulla on aina ollut kiva blogi!

    Osallistun kahdella ja linkkaan blogini twitteriin (pienikirjasto).

    VastaaPoista
  58. onnea kuluneista vuosista ja menestystä jatkossa. olen mukana kisassa kahdella

    VastaaPoista
  59. Onnea blogille! Osallistun kahdella, linkkaan kisasta twitterissä :) (@Miimh)

    VastaaPoista
  60. Paljon onnea blogille ja bloggaajalle!

    Osallistun yhdellä arvalla. Tämä kesä on siitä erityinen, että saan lukea aivan omaksi ilokseni eikä kirja-arvioita tarvitse tehdä töiden puolesta lainkaan. Kauhea määrä luettavaa on jo listattu, mutta ainahan sitä lisää lukulistalle mahtuu ;)

    VastaaPoista
  61. Paljon onnea sinulle ja kivalle blogillesi Susa! Yhdellä arvalla mukana arvonnassa :).

    VastaaPoista
  62. Paljon onnea sekä sinulle että ihanalle blogillesi :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla, linkitän blogini fb-sivulle.

    VastaaPoista
  63. Hip hei ja onnea! Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  64. Susa, onnea 4 vee ♥ Olen mukana kahdella. Linkitän blogissani.

    VastaaPoista
  65. 4-v onnittelut! Olen mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  66. Onnea! Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  67. Onnittelut! Kahdella arvalla mukana. Jaan facebookissa. Pyry

    VastaaPoista
  68. Alle yksivuotias onnittelee isosiskoaan! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.:)

    VastaaPoista
  69. Superonnittelut!! Mukaan yhdellä arvalla

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  70. Onnittelut! Ja kiitos kivasta blogista, täältä on hyvä tulla etsimään vinkkejä kun kaipaa uutta lukemista :) Osallistun yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  71. Onnea kovasti! Ja oi että, Adichie on aivan ihana ♥ Ihanaa että pidät.

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla, linkitän Twitterissä (@kirjakirppu) arvontaa.

    VastaaPoista
  72. Isot onnittelut. Neljä vuotta kirjabloggausta on todella paljon. En osallistu tällä kertaa arvontaan

    VastaaPoista
  73. Kahdella mukana, jaan blogissani http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/
    Upeat neljä vuotta! Onnea!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Onnittelut! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  75. Onnea synttäreiden johdosta!
    Arvalla mukana
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  76. Arvalla osallistun. Hyvää synttäriä :D
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  77. Onnea! Yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  78. Arvalla mukana minäkin,
    Onnea nelivuotiaalle, toivon moninkertaisesti vuosia lisää!

    VastaaPoista
  79. Onnittelut blogille :) Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  80. Arvalla mukana ja roppakaupalla onnitteluja blogille!
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  81. Yhdellä arvalla mukana. Onnea blogille edelleenkin!

    VastaaPoista
  82. Onnea 4-vuotiaalle blogillesi. Kirjablogeista olen löytänyt monta kirjavinkkiä omaan makuuni ja moni hyvä kirja olisi jäänyt lukematta ilman 'teitä' :). Taidanpa laittaa linkityksen myös blogiini, joten kahdella tulen mukaan.

    VastaaPoista
  83. Onnea blogillesi! Neljä vuotta on hieno saavutus. Olen yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  84. Osallistun kahdella arvalla! :) Blogissani on maininta kohdassa "kesäisiä kirja-arvontoja" siinä oikealla olevassa sivupalkissa aivan ylimpänä.

    VastaaPoista
  85. Minäkin osallistun yhdellä arvalla tähän arvontaan. :)

    VastaaPoista
  86. Ihanaiset onnentoivotukset 4-vuotiaalle blogillesi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)