sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Anilda Ibrahimi: Punainen morsian

Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
Kustantaja: Tammi 2010
Alkuteos: Rosso come una sposa (2008)
Suomentanut: Helinä Kangas
Sivuja: 307 ( pokkaripainos)
Mistä minulle: oma ostos

Mikään, ei ilo eikä suru, pysty vaikuttamaan selittämättömiin mekanismeihin jotka pitävät verisukulaisten suhteita yllä. Ei edes kuolema voi pyyhkiä niitä pois. Lopulta ne pelkistyvät perheensisäisiksi tarinoiksi, joita kerrotaan sukupolvesta toiseen.

Erään albanialaisperheen iltatähteä, 15-vuotiasta Sabaa odottaa lopulta sama kohtalo, mikä muitakin maalaiskylän naimaikäisiä- ja kelpoisia tyttäriä: hänet naitetaan perheen valitsemalle miehelle. Mutta ei kelle tahansa, vaan Saban edesmenneen siskon Sultanan miehelle Omerille. Saba tietää olevansa miehelle vain korvike, mutta pukeutuu silti kuuliaisesti punaiseen ja antaa vihkiä itsensä Omerin kanssa. Saba tietää, että naisen kohtalona on päätyä vaimoksi, tehdä lapsia ja olla sekä miestään että lapsiaan varten, hoitaa koti. Elämä heittää vaikeuksia ja menetyksiä Sabankin tielle, mutta Saba ei lannistu vaan päinvastoin: ajan myötä hänestä kasvaa arvostettu suvun matriarkka. Vaikka miehet tuntuvat näennäisesti olevan kaiken vallan kahvassa, lopulta ne suvun viisaimmat ja usein vanhimmat naiset säätelevät taitavasti perheiden arjen kulkua.

Vuosikymmeniä myöhemmin Saban pojantytär Dora asuu Albaniassa kaupungissa ja saa tuta, miten diktatuuri kahlitsee ihmisen. Kun maan poliittinen järjestelmä lopulta luhistuu, päätyy Dora perheineen Italiaan. Sieltä käsin hänen on helpompi alkaa lähestyä sukunsa historiaa. Merkitykselliseksi nousee erityisesti Saba-mummin rooli suvussa sekä Doran elämässä. Saba-mummin henkinen perintö on vahva ja verevä. Saban laulamat itkuvirret kulkevat läpi vuosikymmenien.

Sokea tuska ainoana jää,
työntyy maan uumeniin.
Kuuro kipu jäljellä on enää,
kääriytyy kylmiin iltatähtiin.

Albanialaissyntyinen, sitten italialaistunut Anilda Ibrahimi julkaisi esikoisteoksena Punainen morsian italiaksi. Vaikka Punainen morsian on fiktiivinen teos, sisältää se paljon kaikuja Ibrahimin omasta elämästä. Kunnianosoituksena isoäidilleen ja ylipäätään sukunsa naisten historialle, päätyi Ibrahimi kirjoittamaan tämän romaanin. Sillä meillä on oikeus tietää. Olimmehan kerran kaikki samalla puolella. Näin hän toteaa kirjan loppusanoissa. Vahva omaäänisyys tuntuukin kirjassa erityisesti Doran osassa. Kirjan ensimmäinen osa keskittyy voimakkaasti Saban tarinan ympärille mutta moni muukin sukuun tavalla tai toisella liittyvä saa oman pienen hetkensä tarinassa. Toisessa osassa puolestaan Dora nousee keskiöön, mutta paljon juuri Saban kautta asioita muistellen ja peilaten. Albanialaisnaisten tarinasta pintaan nousevat kohtalot ovat usein puhuttelevia, koskettavia. Taikauskojen valtaaman arjen keskellä nuo sinnikkäät naiset tekevät parhaansa jotta elämä aina jatkuisi, menetyksista huolimatta.

Punainen morsian tarjoaakin harvinaisen ja kiinnostavan kurkistuksen albanialaiskulttuuriin vuosikymmeniä sitten. Oli kiehtovaa lukea, miten pieni kyläyhteisö maailman levottomuuksista ja vellovista taikauskoista huolimatta pyrki kuitenkin elämässä aina eteenpäin. Kauheita tapahtui, mutta niiden aiheuttaman surun alle ei jääty vellomaan. Kirjan ensimmäinen osa tuli minulle lukijana jotenkin lähemmäksi ja muodostui selkeästi mielenkiintoisemmaksi mitä toinen osa. Vaikka Doran osuus tuntuikin enemmän omaääniseltä, se sortui mielestäni liian paljon vähän yksitoikkoisen toteavaan kerrontaan mitä kellekin oli kulloinkin tapahtunut, jopa tarinassa sinänsä merkityksettömille henkilöille. Tästä päästäänkin tekstiin, joka varsinkin aluksi tuntui minusta liian töksähtelevältä, toteavalta... vähän kuin keskeneräiseltä. Päädyin kuitenkin siihen lopputulemaan, että se on kirjailijalle ominainen tyyli kirjoittaa. Toisaalta vaikea sanoa, miten italia on luontevasti kääntynyt suomeksi koska onhan se rytmiltään niin erilainen kieli, tai sellainen kokemus minulla on. Tietyllä tapaahan lauseiden lyhyys tai yksinkertaisuus mahdollisti se, etteivät edes kauheat asiat tuntuneet niin kauhealta, kun niihin ei menty tekstillisesti sisälle. Ehkä kuitenkin olisin itse kaivannut juuri tekstillisesti vähän enemmän. Tarinana Punainen morsian on kiehtova ja kokonaisuutena lukukokemus kuitenkin ihan hyvä. Kirja itsessään tuskin jää mieleeni kovin kauaksi aikaa elämään, muttta senkin edestä se synnytti kiinnostusta lukea lisää albanialaiseen elämänmenoon keskittyviä teoksia. Kaipaisinkin teiltä suosituksia, jos tiedätte sellaisia!

PS: Pian tulossa yksi elämäni erikoisemmista lukukokemuksista tekstin olemuksen kautta ;)

1 kommentti:

  1. Minäkin pidin tästä erityisesti siksi, että albanialainen kulttuuri ei ole ihan kirjojen ykkösaihe ;). Kiinnostavan erilainen tämä siis oli, vaikka itse tarina ei ole näin monen vuoden jälkeen enää ihan tarkkaan mielessä :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)