tiistai 31. maaliskuuta 2015

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua
Kustantaja: Wsoy 2015
Graafinen suunnittelu: Markus Pyörälä
Sivuja: 86

Aika harvoin lukukokemus muodostuu niin ristiriitaiseksi kuin Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua minulle teki. Tartuin Mykkäsen esikoisteokseen mielenkiinnolla, koska kansilieve lupaa "arvaamatonta proosakokoelmaa rakkaudesta ja kuolemasta." Kolme maailmanloppua sisältää 26, pääasiassa sivun mittaista tarinaa, kuvitelmaa. Hyvin pian lukiessa käy selväksi, että nyt todellakin ollaan jonkin hyvin erilaisen, kokeilevankin absurdiuden lähteillä. Lähtöasetelmissa tarinoiden ihmiset ovat usein melkein kuin kuka tahansa, mutta sitten jokin yllättävä tapahtuma suistaa heidät tyystin toisiin sfääreihin. Usein absurdius syntyy yllättäen koettavan, brutaalinkin kuoleman kautta. Hyvä hetki muuttuukin kauheaksi vaikkapa jääpuikon pudotessa ja lävistäessä ihmisen.

Siinä missä Mykkäsen kuvitelmien keskiössä on usein kuolemaa, on niissä myös rakkautta ja tunnetta, mutta hieman erilaisella, vähän vinksahtaneellakin tvistillä. Eräs suosikkinäyttelijäni, Krista Kosonen on päätynyt ihailun kohteena myös kirjan sivuille kolmen kohtaamisen verran. Mykkäsen kuvitelmien maailmat ovat yhtä aikaa usein niin tuttuja ja samalla aikaa kuitenkin sitten niin oudon absurdeja. Rakkaus, kuolema. Tuttuus, outous. Usein se, mikä alkaa viattoman tuntuisesti, pääättyykin karmaisevasti. Loppu koittaa monelle eikä varmasti siten kuin kuvitella saattaisi.

Hämmentävää, kertakaikkisen hämmentävää. Ottaen huomioon kirjan pienen sivumäärän, se ei todellakaan korreloi sisällön kanssa. Mykkänen on usein onnistunut lataamaan tarinoihinsa niin voimakkaan, hämmentävänkin latauksen, että sitä pitää ikäänkuin pureskella mielessä vielä tovi viimeisenkin lauseen jälkeen. Mitä oikein tapahtui? Osa tarinoista jätti minut lukijana erityisen ristiriitaisiin tunnelmiin: enkö vain tajunnut tarinan ydintä vai eikö se vain ns. napannut. Tai tajusin kyllä pointin, jos sellaista edes oli, mutta se ei vaikuttanut minua. Paikoin Mykkäsen teksti lähentelee mielestäni erittäin nerokasta proosaa, paikoin koin lukevani ehkä vähän liiankin itsetarkoituksellisesti kokeilevaa tekstiä. Pidän toki siitä, ettei Mykkänen selitä liikaa auki ja siten kyllä lunastaa lupauksen arvaamattomasta proosasta. Lukukokemuksena Kolme maailmanloppua oli minulle jotenkin epätasainen. Pidin joistakin tarinoista todella paljon kun taas osa enemmän jopa ärsytti, tuntui turhalta. Minun makuuni Mykkänen oli parhaimmillaan tarinoissa Herra Ala-Paavalisen hedelmät sekä Ja sitten ne kädet. Sellaista lukisin häneltä mielellään lisääkin. Ehdottomasti erikoisin, oudoin ja tosiaan ristiriitaisin lukukokemus vuosikausiin. Juuri siksi oikeastaan voisin suositella tätä muillekin, haastamaan itsensä lukijana ja tutustumaan Kolmen maailmanlopun vinksahtaneisiin tilanteisiin.

Myös ystäväni Lumiomenan Katja on vieraillut Kolmen maailmanlopun absurdeissa kuvitelmissa. 

7 kommenttia:

  1. Mykkäsen tekstit tosiaankin hämmentävät. Osa on nautittavaa luettavaa, osa vaivaannuttavaa, kaikki kiinnostavia. Aika mainiota, oikeastaan.

    VastaaPoista
  2. Onpa ollut ilahduttavaa lukea sekä Susa sinun että Katjan Lumiomena-blogin merkinnät kirjastani. Vahvistan todeksi sen useammankin kirjailijan havainnon, että jos haluaa saada tarkan ja selkeäsanaisen käsityksen siitä, millainen _lukukokemus_ kirja on lukijalleen ollut, lehtikritiikeistä ei useinkaan paljon kostu, vaan blogeista löytyy selkeimmin ja omakohtaisimmin kirjoitetut tekstit. (Myös kritiikkejä kirjoittaneena tiedän, että sellainen on mahdollista lehtikritiikeissäkin.) Vaikka sinänsä on tietysti ollut hirveän ilahduttavaa, että Kolmesta maailmanlopusta on tullut jo useita lehtiarvioita.

    Hämmennys ja tietty ristiriitaisuuden kokemus vaikuttaa olevan sekä Susan että Katjan kokemuksissa aika lailla pinnalla. Se on kiinnostavaa kuulla, ja luulen kyllä ymmärtäväni, mistä se kumpuaa. Tarinani harvoin "tyhjentyvät" tulkinnallisesti. Kai siinä on kyse siitä, että niin kirjoittajana kuin lukijanakin mieluummin jään tietyn hedelmällisen hämmennyksen valtaan - kunhan minulle ei tule tunne, että kirjoittaja eksyttää minut tahallaan, koska ei tiedä itsekään, mitä yrittää. Eniten innostun tarinoista, jotka ovat samaan aikaan mukaansa imeviä ja selkeitä ja joissa on kirkkaasti kyse jostain tietystä teemasta, mutta jotka eivät kuitenkaan lopulta tarjoa juurikaan vastauksia, vaan merkitykset, lopputulemat ja tulkinnat jäävät ilmaan roikkumaan -- sellaiselta kun elämäkin minusta usein tuntuu. Haaveissani onnistun houkuttelemaan lukijan suhteellisen miellyttävälle matkalle kenties häiritsevien mutta mielestäni tärkeiden ja hauskojenkin aiheiden äärelle. Ja loppumatkasta sitten irrotan käteni lukijan kädestä hellästi (tai joskus vähemmän hellästi) ja sanon, että minä jään tässä pois, mutta uskon että pärjäät omillasi. Tällaistahan kirjallisuus ja taide useinkin on, mutta kai tietty hämmentyneisyys ja "vaivaavuus" kiehtoo minua erityisen paljon.

    Kiva olisi kuulla joskus hieman myöhemmin, miltä kirja teistä molemmista tuntuu, kun sen lukemisesta on kulunut hieman aikaa. Ihanteellisesti Kolme maailmanloppua olisi sellainen kirja, että se jäisi hieman vaivaamaan, mutta kuitenkin hyvällä tavalla, ja että sitä haluaisi lukea uudelleenkin, löytää uusia merkityksiä ja oivalluksia, selkeyttäkin. Tai jos kirja muuttuukin ajan kanssa huonommaksi, siitäkin olisi kiintoisaa kuulla.

    (En nyt tiedä, onko jonkin etiketin vastaista, että kirjailija kommentoi blogissa teostaan käsitteleviä kirjoituksia, mutta loputtoman huolissani en osaa asiasta olla. :D)

    Kiitos vielä mainioista kirjoituksista (vaikkeivät ne minua varten olleetkaan)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, reissusta arkeen palattu ja mielessä Kolmea maailmanloppua makusteltu vähänä lisää :) Mutta ensin siis kiitos mukavan pitkästä kommentistasi, ne ovat erittäin tervetulleita täällä blogissani.

      Kirjoitit, että tietty hämmentyneisyys ja "vaivaavuus" kiehtovat sinua ja mielestäni se tuleekin hyvin esille Kolmessa maailmanlopussa. Et ole tehnyt liian valmiita tekstejä vaan varsinkin joissakin novelleissa melkeinpä suistat lukijan vuoren kielekkeelle, tönäiset (hellästi) ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. Toisille käy hyvin, toisille ei. Ikäänkuin tarinoissasikin.

      Osat tarinat saavuttivat minusta todella huikean tuntuman lukiessa, sen tunteen kun saa lukea jotain persoonallisella tavalla erikoista, "ovelaa" ja saa janoamaan lisää. Osat tarinat tuntuivat minun makuun joko jotenkin luotaantyötäviltä tai ärsyttäviltä, enkä oikein edes osaa avata sitä isommin, että miksi niin. Kenties paikoin tunnetta liian kokeilevasta tyylistä ja se jotenkin herätti sitten sitä vastakarvaan-reaktiota. Kuitenkin uskon tuon olevan aika paljon lukijasta ja lukijan mielentilasta riippuvainen asia. Kokonaisuutena Kolme maailmanloppua on mielestäni niin erikoinen, että lämpimästi suosittelen siihen kyllä muitakin tarttumaan, koska se ei ui todellakaan valtavirran vesissä. Mielenkiinnolla kyllä odotan tuleviakin kirjallisia projektejasi!

      Poista
  3. Kiitos Erkka pitkästä kommentistasi, ei todellakaan etiketin vastaista! Päinvastoin, oikein mukavaa, suotavaa :) Palaan tähän ajan kanssa kunhan kotiudun lomareissulta. Nyt vain kännykällä lyhyt kommentti :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, varsinkin kun se on pienestä sivumäärästään huolimatta melko suuren oloinen! Mietin vielä uskaltaudunko lukemaan tätä, arveluttaa osaanko lukea tekstit tarpeeksi hitaasti ja jokaista yksittäistä tekstiä makustellen. Ehkä novelli-/lyhyiden tekstien hiljalleen helpottava allergiani vielä oireilee ;)

    Minustakin oli oikein mukava lukea kirjailijan itsensä kirjoittama kommentti :)

    VastaaPoista
  6. mielenkiintoinen teos.. täytyy metsästää luettavaksi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)