Anna Perho: Pientä säätöä

Anna Perho: Pientä säätöä
Kustantaja: Otava 2015
Sivuja: 159

Elämä ei ole Paolo Coelhon postikorttinäyttely.

Näin tuumaa media-alan moniottelija Anna Perho kirjansa Pientä säätöä alkusanoissa, joissa hän puhuttelee lukijaa ihanan tuttavallisesti: Sinulle, ystävä. Tuo postikorttinäyttelyvertaus oli niin hyvä, että päätin kirjoittaa sen jääkaapin oveen lapulle muistuttamaan perhomaisesta elämänfilosofiasta. Anna Perho oli entuudestaan minulle tuttu toki julkisuuden henkilönä, mutta en ollut lukenut juurikaan hänen tekstejään aikaisemmin. Lähdin siis aika puhtaalta pöydältä tutustumaan, mistä Pienessä säädössä on oikein kysymys.

Tuliko mokattua? Nyt vellot jossain syyllisyyden ja nolouden välimaastossa? Ihan suotta! Mitä sillä on väliä, että poliisin pysäyttäessä sinut tien päällä ja alkaessasi kaivaa rekisteriotetta hanskalokerosta, pieraiset poliisin naaman edessä? ( Ja ei, tämä ei oikeasti tapahtunut minulle, uskokaa tai älkää!) Siitä toki ehkä syntyy pahimmillaan legendaarinen juttu, jota joku ihan asiaankuulumaton kertoo kymmenen vuoden päästä jossain somessa, mutta mitä sitten hei? Onko se nyt niin vakavaa? Jos Perhoa on uskominen, niin ei kuulkaa ole. Koska elämä Ei ole Paolo Coelhon postikorttinäyttely, eikä useankaan meidän koti ole kuin Vuoden stailatuin koti-kilpailusta, tietty sählääminen ja mokailu vähän niinkuin kuuluu asiaan. Olen ihan samaa mieltä Perhon kanssa siitä, että ihmiset ottavat itsensä ja elämänsäkin usein ihan liian vakavasti. Sitten jos mokaillaan, sitä peitellään ja yritetään olla niin kuin ei mitään olisi tapahtunut ja samaan aikaan kauhea häpeän möykky jumii jossain nielun ja ruokatorven välimaastossa. Ai että kun hävettää! So what, sanon minäkin. Anna Perho lähteekin tuulettamaan vahvalla itseironian sävyttämällä avautumisella suomalaisten jäyhää häpeäkulttuuria kertomalla omista sähläyksistään. Jutuissaan Perho kertoo mm. suorastaan hysteerisen hauskoista ja ihanan noloista kohtaamisistaan toisten julkisuuden henkilöiden kanssa. Ironian säilä ei viuhu vain Perhoa itseään kohti, vaan kyllä Perho aika rankalla kädellä käsittelee myös erilaisia ihmistyyppejä, jotka saavat yleensä varsinkin somessa toiset ärtymään. Toisaalta hän ottaa myös kantaa moniin asioihin ja ilmiöihin, joiden ympärillä keskusteluissa yleensä leijuu "tulenarkaa"-leima, kuten vaikkapa nyt imetys.

En muuten imettänyt kumpaakaan lastani sen jälkeen kun pääsin sairaalasta, vaikka valehtelin neuvolassa tekeväni niin.
Voit kertoa mielipiteesi asiasta osoitteessa www.perasuoli.com

Perho ei sanojansa säästele, se on selvää se. Tarkastelun alle joutuu myös naiseus ja äiteys varsinkin ympäristön asettamien odotusten ja normien valossa. Oma hauska ja persoonallinen lisä pitkin kirjaa ovat hymiön kera olevat lauseet, joita et koskaan kuule...Vai uskaltaako joku oikeasti sanoa somessa:

Sun uus profiilikuva on tosi nolo. Sanon tän ihan ystävänä, mutta sä et varmaan ymmärrä, kuinka epätoivoiselta sä vaikutat. 

Niinpä! Nämä pienet lausahdukset ovat kyllä monin paikoin erityisen herkullista luettavaa ja pieni piru olkapäällä tirskuu; juuri noin minäkin välillä ajattelen, mutta en toki sano sitä ääneen. Ei kirja siis pelkkää sähläysten muistelua ole, sillä kyllä mukaan mahtuu paljon sekä suoraa kuittailua että piilosellaistakin, mutta silti kuitenkin vielä hyvässä hengessä. Kyllähän Perho tässä laittaa eniten likoon itsensä persoonana. Kirjan kiinnostavinta antia ovatkin juuri ne tilanteet, joissa Perho on itse tavalla tai toisella sählännyt tai kokenut epävarmuuden, suoranaisen paniikin tunteita. Niihin kun voi helposti samaistua, kokea sitä kuuluisaa vertaisellisuutta. Vaikka harva meistä kai on kovin paljon joutunut huvittaviin tilanteisiin julkisuuden henkilöiden kanssa, niin itse tilanteet ovat usein tuttuja sen nolouden kokemisen myötä, että miten minä nyt oikein tähän tilanteeseen jouduin, apua! Tärkeintä antia kirjassa on mielestäni se elämänasenne, jota Perho peräänkuuluttaa: kaikki me mokaillaan joskus, ei se ole niin vakavaa. Myönnä se, naura sille ja mene eteen päin, kohti uusia mokia! Pientä säätöä on kirja, joka saa tirskumaan hallitsemattomasti ja muistuttaa, että olen ihan okei tällaisenakin.

Kommentit

  1. Tämän lukeminen taitaisi olla hyvä ajatus! :)

    Kuules, me taisimme tänään tavata, kun kävin kirjaostoksilla. Kävin vain unettoman yön jälkeen niin hitaalla, että heräsin vasta joskus iltapäivän puolella ymmärtämään yhtään mitään. Mutta sain hyvää palvelua, ja siitä jäi iloinen mieli!

    VastaaPoista
  2. Oi että, siis asioit minun kanssani? No hei ensi kerralla "paljasta" ihmeessä itsesi :) Mitä ostit muuten, muistaisinkohan ;)

    Ja kyllä, minusta tämä Perhon kirja on niin hyvä muistuttamaan siitä, että helpommalla selviää elämässä kun ei ota liikaa stressiä ainakaan omista sähläämisistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sinun kanssasi asioin. Puntaroin kahden kirjan välillä ja päädyin kolmanteen, jota suosittelit - Elina Hirvosen uusimpaan. :)

      Poista
  3. Kiitos esittelystä, mie olen lukenut Annan kirjat Superarkea ja Anna palaa, sekä ollut kuuntelemassa häntä meidän kirjastossa viime keväänä. On mainio mimmi kyllä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)