torstai 27. elokuuta 2015

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Carlos Ruiz Zafón: Marina
Kustantaja: Otava 2013
Alkuteos: Marina (1999)
Suomentanut: Antero Tiittula
Sivuja: 282

Se oli taskukello. Otin sen käteeni ja tutkin sitä kynttilöiden valossa. Viisarit olivat pysähtyneet ja lasi säröillä. Kello näytti olevan kultaa ja yhtä vanha kuin talokin. Vähän matkan päässä selin minuun oli iso nojatuoli käännettynä kohti tulisijaa, jonka yläpuolella saatoin nähdä valkopukuista naista esittävän öljyvärimuotokuvan. Naisen suuret harmaat silmät olivat surulliset ja pohjattoman syvät, ja ne hallitsivat koko salia.

Sisäoppilaitoksessa elävä 15-vuotias Óscar saa tylsän rutinoituneeseen ja rajoitettuun arkeensa tyystin uusia sävyjä erään kerran Barcelonan kaduilla vaellellessaan. Hän kuulee suorastaan hypnoottisen kaunista laulua eräästä vanhasta kartanosta. Äänen lähteeksi paljastuu leski-isänsä kanssa asuva viehättävä Marina. Pienten sattumusten kautta Óscar tutustuu niin Marinaan kuin hänen isäänsä Germániin. Kun Oscár ja Marina päätyvät seuraamaan läheisellä hautausmaalla liikkuvaa omituista, mustaan pukeutunutta vanhaa naista, käynnistyy tapahtumaketju, jossa eivät hekään ole lopulta turvassa. Salaisuus, joka oli uinunut jo yli kolmekymmentä vuotta, oli vihdoin valmis tulemaan kerrotuksi.

Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo teki minuun melkein vuosikymmen sitten hurjan voimakkaan vaikutuksen, eikä aika ole tuota lukumuistoa juuri haalistanut. Uppouduin Tuulen varjon tunnelmaan uudelleen viime vuonna lukupiirini merkeissä ja kyllä se ihana sama taika kietoi minut vielä toisellakin lukukerralla syleilyynsä, vaikkei ehkä enää niin voimallisesti. Toisin kuin vielä viime vuonna luulin, Marina ei ole osa tuota Tuulen varjon kudelmaa, vaan on oma itsenäinen tarinansa. Se toki sijoittuu Barcelonaan, mutta unohdettujen kirjojen hautausmaan sijaan nyt ollaankin ihan perinteisellä hautausmaalla, joskin hieman kauhusävytteisemmissä tunnelmissa. Ajallisesti Marinan julkaisu sijoittuu Tuulen varjoa ennen ja on itse asiassa viimeinen nuortenkirja, jonka Zafon ennen Tuulen varjoa kirjoitti. Kirjan luokitus on sinällään mielenkiintoinen. Tietyllä tapaa kirja on paikoin varsinkin tekstillisesti hyvin nuortenkirjamainen, mutta kuitenkin samalla aikaa myös aikuisten kaunokirjallisuuden genreen täysin solahtava. Oikein mainio yhdistelmä siis, sanoisin.

Kyllähän Zafon osaa viedä lukijansa mielikuvitusmatkalle Barcelonan sokkeloisille, hämyisille kujille varsin ansiokkaasti. Tuulen varjo on itse asiassa syynä siihen, että olen vuosikausia hautonut haavetta matkustaa Barcelonaan. Haave elää yhä, kenties joku päivä. Tuon ihanan, mystisen tunnelman luomisessa Zafon ei kuitenkaan ole onnistunut niin vahvasti Marinassa kuin Tuulen varjossa. Marina on kokonaisuutena viehättävä, jännittävä ja persoonallinen tarina, mutta väkisin Tuulen varjon muisto nostaa rimaa näköjään näissä muissa Zafonin teoksissa. Kuitenkin, tästä huolimatta koen Zafonin tuotannon niin kiehtovana ja persoonallisena, että tulen varmasti lukemaan hänen tulevat teoksensa käännöksinä.

12 kommenttia:

  1. Tämä täytyy kyllä lukea. Mahtaisinkohan löytää sen matkalukemiseksi - meidän on tarkoitus lähteä 2 viikon päästä juurikin Barcelonaan 15-v häämatkalle :-)

    VastaaPoista
  2. Mainiota lukemista varmasti tuolle reissulle! Tätä pitäisi olla pokkarina saatavilla nyt!

    VastaaPoista
  3. Hauska sattuma, että bloggaat tästä, koska itse olen juuri lukemassa Taivasten vankia (ja Marina on myös hyllyssä odottamassa, ostin sen teiltä kun löysin alennuskorista :). Edellisten osien lukemisesta on aikaa pari vuotta, ja niiden juoni on päässyt unohtumaan täysin, mikä on harmi, sillä tässä kolmannessa osassa henkilöiden kohtalot punoutuvat yhteen... Jännä juttu, monet kehuvat Tuulen varjoa ja Enkelipeliä unohtumattomiksi lukuelämyksiksi, mutta vaikka olen lukenut ensimmäisen kahteenkin kertaan ja toisesta muistin pitäneeni vielä enemmän, mieleen niistä ei ole jäänyt mitään... Olisi pitänyt lukea kolmas osa heti perään, mutta kun maailmassa on niin paljon muutakin luettavaa... Itse pistäydyin Barcelonassa kesällä, mutta aivan liian lyhyen aikaa (1 päivän). Sekin toki auttaa näkemään kirjassa mainitut tapahtumapaikat elävämmin mielessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jo yksikin päivä Barcelonassa kuulostaisi mainiolta :)

      Taivasten vanki ja Enkelipeli ovat minulla Tuulen varjoa huonommin näköjään jääneet muistiin. Kunhan se neljäs eli viimeinen osa vielä joskus tulee, pitänee lukea koko sikermä sitten uudestaan.

      Poista
  4. Tässä on melkoisen pelottaviakin kohtia. Pidin kyllä ja minullakin sama, että Zafon on nostanut kiinnostustani Barcelonaa kohtaan. Lukeapa siellä jotakin hänen teostaan. Olisi varmaan what a feeling!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä minustakin oli paikoin enemmän kauhukirjallisuuden puoleen kääntyvä mitä taas Tuulen varjo sisarineen. Sanopa muuta, Zafonin kirja kädessä jossain Barcelonassa, ai jai!!

      Poista
  5. Luin Tuulen varjon osin Barcelonassa ja osin matkan jälkeen kotona, oli hienoa päästä takaisin kaupugnin kaduille, ja kirjan tarina piti myös koukussaan. Pitää lukea lisää ehdottomasti, kun taas ikävä iskee. Kävin Marinan hakemassa kotiini jo odottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että mikä yhdistelmä; Barcelona & Tuulen varjo <3

      Poista
  6. En ikinä olisi arvannut tätä nuortenkirjaksi vaikka päähenkilöt ovatkin nuoria/nuoria aikuisia. Ehkä olen ollut niin vahvasti muiden Zafónin kirjojen ja aikuisten hahmojen lumoissa, Tuulen varjo etenkin on sellainen kerran vuodessa luettava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin minusta siitä jännä, että menee oikeasti niin aikuiselle kuin nuoremmallekin lukijalle hyvin!

      Poista
  7. Minä luin juuri enkelipelin, ja kiinnostaisi lukea tämäkin. Josko olisi yhtä hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä ehdottomasti, jos mikään noista Zafonin muista romaaneista on innostanut!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)