Kustantaja: Johnny Kniga 2015
Sivuja: 170
Tämä on elämän tarkoitus: kohtaaminen. Jokaisella meistä on omansa. Simple as that.
Tässä on yksi niistä totuuksista, joita virkavapaavuottansa viettävä viisikymppinen kustannuspäällikkö Tytti kirjaa ylös, paasaa kuvitteelliselle lukijalle. Omaa elämäänsä aakkosjärjestykseen tarinoiva Tytti on päässyt siihen ikään elämässään, ettei koe tarvetta enää salailla todellisia tuntojaan. Sinkkuna elävä, muodokas Tytti on mukavan sinut elämänsä kanssa, vaikka välillä päänvaivaa aiheuttaakin niin vanhemmat, banaanikärpäset kuin ihokarvatkin. Lyhyiden tarinoiden kautta lukijalle avautuu ihanan välitön, rehevän värikäs aikuisen naisen muotokuva.
Myönnetään, oli minulla epäilyni. Olen aikaisemminkin kertonut, että olen aika kranttu lukija kun kyseessä on puhtaasti viihderomaani. Nuorempana luin paljon mm. chik litiä, mutta nykyään aika harvoin tulee tartuttua ihan viihderomskuihin. Viihderomaanissakin pitää olla minun makuuni kuitenkin joku syvempi tvisti tai tietynlainen älykkyys, että nautin lukemisesta enkä koe liian hömpäksi. Viimeisimpiä tällaisia helmiä ovat olleet Graeme Simsionin Vaimotesti sekä Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Niinpä olin kieltämättä vähän vastakarvaan kun tartuin tähän esikoiseen. No, eihän siinä tainnut mennä kuin sivulle kahdeksan, kun purskahdin nauruun niin reteästi, että iltatee purskahteli suupielistä. Se oli lupaava merkki ja saatoin luottaa, että nyt ollaan aika hyvissä käsissä.
Ja sitten olla rauhassa yksin kun haluan. En viitsisi mennä töihin, en halua valvoa öitä kuorsausta kuunnellen, haluan nukkua valkoisissa lakanoissa, haluaisin sanoa isälle, että haista sinä paska ja keitä itse kaakaosi.
Haatasen teksti hersyy huumoria ja on samalla myös älykkäällä tavalla viihdyttävää. Monessa jutussa on hauskan kuorrutuksen alla kuitenkin vakavempikin ydin. Vaikka elämä olisi aika mielekästä viisikymppisenä sinkkuna, kyllä välillä yksinäisyyskin kirpaisee. Samaan aikaan kun keski-ikä tuo tiettyjä fyysisiä ilmentymiä, mieli säntäilee välillä sinne tänne kuin nuori varsa. Haatanen tavoittaa teksteissään paljon näin alle nelikymppisenkin naisen elämään tuttuja sävyjä. Sanan säilä viuhuu lempeän (itse)ironisesti. (Sori vaan Hannele Lauri, pissikset ja moni muu!) Onhan meillä kotimaisella saralla useampikin naiskirjailija, joka tuottaa nasevaa, huumorinsävyistä tekstiä taitavasti, mutta virkistävää huomata, että Haatanen on silti omaääninen, erottuu joukosta. Minun mielikuvissani Tytti on kuin ihanan kotikutoinen, kotimainen versio aikuistuneesta Bridget Jonesista. Haatasen teos on viihdyttänyt myös mm. Kristaa ja Taikaa!
Rakkaus
En minä rakkaudesta mitään ymmärrä. Se on kai sitä, kun pitää jostakusta niin paljon kuin pystyy.
(Tytti)
Niinpä
(Minä)
Voi kun ihanaa että sinäkin tykkäsit tästä! <3 Minulle chick lit on rakas juttu, mutta niin kuin sanoit, niin tämä on ihanalla tavalla älykästä viihdettä, eikä ihan hömpänpömppää :)
VastaaPoista