torstai 1. lokakuuta 2015

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla
Kustantaja: Otava 2015
Kansi: Päivi Puustinen
Sivuja: 238

Sinä olet kuollut kaksi päivää sitten. Minä en saa rauhaa siltä ajatukselta, että sinut on pakko polttaa tai laittaa kokonaan hautaan.
Sairaat vaihtoehdot.

Aapolla ja Annalla oli elämässään kaikki mallillaan: koti, työt, pieni Elsa-tyttö ja rakkautta kylliksi. Sitten heidän arkeensa astuu synkkä vihollinen, varoittamatta. Syöpä. Anna sairastuu syöpään ja vähitellen kun kaikki hoidot on käyty läpi ja toivo heitetty nurkkaan, syöpä maalaa koko perheen arjen mustaksi. Kun syöpä lopulta nujertaa Annan, jää Aapo keskellä elämää, jota ei olisi uskonut joutuvansa elämään: leskenä pienen lapsen kanssa. Suru ja ikävä meinaavat musertaa Aapon, mutta Elsa ei vielä täysin käsitä äidin kuolemaa vaikka ikävöikin. Arjen on pakko jatkua. Elsa täytyy viedä lopulta tarhaan, laskut on maksettava ja kotityöt hoidettava. Hetki kerrallaan Aapo rakentaa uudenlaista arkea, elämää ilman Annaa. Eihän sen näin pitänyt mennä.

Sinun kuollut pääsi lepää alttarilla siinä kohdassa, missä minä kuusi vuotta sitten käännyin sinua kohti.

Laura Lehtolan esikoisteoksessa, Pelkääjän paikalla, ollaan aika raskaiden asioiden äärellä. Nuori perhe, syöpään kuoleva vaimo. Etukansilieve kuitenkin antaa pienen vihjeen, että kirjassa ei käsitellä pelkästään surua vaan myös sitä, miten elämä voi kaiken suremisen jälkeen tarjotakin vielä jotain kaunista ja hyvää. Itse asiassa tämä aiheutti minussa ensin pientä vastahankaa ja kriittisyyttä. Koska syöpä on valitettavasti jälleen kerran ajankohtainen lähipiirissäni, voinee sanoa aiheen olevan aika herkän nyt. Toisaalta pienten lasten äitinä kai muutenkin aina ajottain kamppailee kuolemanpelon kanssa ja tiesin, ettei kirja sitä ehkä lievitä. Lisäksi epäilytti, miten reiluun kahteensataan sivuun voi mahduttaa uskottavasti ison menetyksen ja kuitenkin ehkä jo uuden onnen. Epäilykseni kuitenkin osoittautuivat turhiksi, sillä Lehtola on saanut teoksestaan taitavan kokonaisuuden. Jotenkin kaikki tuntuu niin pakottomalta, uskottavalta. Lehtola käyttää paljon varsinkin aluksi vertauskuvallista kieltä. Syöpä ja sen seuraukset muuttuvat lukuisiksi vertauskuviksi aina panssarivaunuista bambumajaan. Pidän rikkaasta kielestä ja varsinkin vertauskuvat tuovat usein tekstiin hienoa syvyyttä ja vivahdetta. Nyt niitä kuitenkin oli minunkin makuuni ehkä paikoin hieman liikaa. Tämä on kuitenkin kokonaisuudessa sinällään pieni seikka, eikä haitannut lukemista.

Lehtola kirjoittaa sujuvasti ja ennen kaikkea uskottavasti, voimakkaan elämänmakuisesti herkästä aiheesta. Vaikka tarinassa on paljon surua, on siinä paljon myös toivoa. Se ei jätä lukijana lohduttomaan mielentilaan, vaikka lukiessa aikamoisen tunneskaalan läpi kävinkin. Itkin ja nauroin, elin mukana. Kirjan viimeisen sivun käännettyä huomasin ajattelevani, että tahtoisin kuulla tarinan henkilöistä vielä lisää. Pelkääjän paikalla onnistui siis luikertelemaan jonnekin tuonne sydämen tienoille. Ei hullummin esikoiskirjalta.

Luulin, että tässä elämässä on tapahtunut jo kaikki, mutta ei näköjään ollut. Meidän sohvamme on viime vuodet ollut kotisairaalan sänky, ambulanssimiesten tuumimispiste ja epävoiton kaarnalaiva, olkoon se vielä tämän epäonnisen kouluttajan varavuode.

7 kommenttia:

  1. Huh, mikä aihe. Kansi niin lohduttavan valoisa mutta aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyt kansi tekee kirjasta jotenkin helposti lähestyttävämmän ja toisaalta kuvastaa kirjan luonnettakin; raskaasta aiheesta huolimatta on valoakin.

      Poista
  2. Kirja on kirjoitettu niin hienosti ja hellyttävästi, että se on mielestäni aivan uskomattoman hyvä tarina.

    VastaaPoista
  3. Pakoton on hyvä adjektiivi kuvaamaan tätä teosta! Henkilöhahmot tuntuivat todellisilta ja luikertelivat vaikuttamaan, pidin paljon. Oikein hyvä esikoinen, olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, hienosti luikertelivat päähenkilöt mieleen ja sydämeen tarinan edetessä :)

      Poista
  4. Samaa mieltä, erinomainen esikoinen, jossa rankkaa aihetta on käsitelty monipuolisesti, raikkaasti ja rikkaalla kielellä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)