tiistai 26. tammikuuta 2016

Kalle Lähde: Happotesti

Kalle Lähde: Happotesti
Kustantaja: Otava 2016
Sivuja: 269

Herään vaimon ravisteluun ja huomaan makaavani rappukäytävässä. Nousen horjuen ylös ja seuraan vaimoa, rakasta vaimoa, hissiin. Poski tuntuu kummalliselta ja tunnustelen sitä kädellä. Se on kipeä ja siihen on painunut hiekanmurusia. Olemme vaiti. Minulle ei ole hajuakaan kellonajasta saati tapahtumien kulusta. Seuraan vaimoa kotiin kuin koira isäntäänsä.

Kalle Lähteen vahvasti omakohtaisessa esikoisromaanissa Happotestissä kirjan päähenkilö on jo syvällä alkoholismin kiroissa, mutta ei itse näe juomisessaan ongelmaa. Ongelma on lähinnä vaimo ja muut ulkopuoliset, jotka eivät ymmärrä, että miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä. Jos mieli tekee kapakkaan parille, tai vähän useammallekin, niin mitä pahaa siinä on? Ei edes tiuhaan housuun turahtavat paskat hidasta itseään suoranaisena gentlemannina pitävää juoppoa näkemään tilanteensa karmeutta. Elämänhallinnasta ei ole voitu puhua enää pitkään aikaan, vaikka toki jos häneltä itseltä kysytään, homma on hallussa. Vaimo raivoaa tasaisin väliajoin, mutta kuitenkin suostuu hakemaan miehensä kotiin tämän luoviessa juopotteluputkiensa välissä mitä kummallisimmissa tilanteissa. Nätisti ja katuvana kun pyytää, saattaa vaimo jopa heltyä hakemaan jääkaappiin "korjaussarjaa". Ihan vain muutaman. Edes katkaisuhoito ei muuta tilannetta kuin pieneksi hetkeksi, sillä kohta mennään taas ja lujaa. Viinan kutsu on niin väkevä, ettei sitä voi estää. Lääkkeitä ja viinaa sekaisin, mitä vain että lentoon pääsee. Eihän hänellä ongelmaa ole, toisin kuin muilla.

Vanhan koulukunnan juoppoja on nyt enää nimeksi. Nykyään enemmistö on narkomaaneja ja kaikenlaisia sekakäyttäjiä. Minä en käytä kuin lääkärin määräämiä pillereitä ja niitäkin vain tarpeeseen. Muutenkin porvarillinen koti tallentavine digiboxeiseen auttaa erottumaan sekakäyttäjistä. Istun aivan eri portaalla, siellä ylempänä.

Kun Kuningas Alkoholi lähtee viemään, se voi viedä alkoholistin niin elämän laitamille, ettei voi kuin ihmetellä miksei ulkopuolelta puututa hanakammin vaikka hälytysmerkit ovat niin räikeät. Sosiaalisilta taidoiltaan taitava juoppo osaa puhua läheisten ja vieraiden suut ja silmät täyteen omaa harhaista maailmaansa, jossa mitään ongelmaa ei ole. Kaikkihan on ihan hallinnassa, onhan? Toisaalta alati lupauksensa ja raitistumisyrityksensä itse torpedoiva alkoholisti saa jossain vaiheessa varmasti lähipiirinsä niin turtumaan tilanteeseen, ettei enää jakseta puuttua. Aika tunnistettu fakta lienee se, että varsinkin alkoholismissa vaikka ulkopuolisia auttajia olisi kuinka monta, on avainasemassa alkoholisti itse. Niin kauan kun ei itse tunnusta ongelmaa, on mahdoton yrittää edes päästä kuiville. Ja siitäkin on usein vielä pitkä matka siihen, että aidosti haluaa päästä kuiville. Kirjan minä-kertojalta tuntuu puuttuvan sekä tietämys omasta tilasteen sekä halu yrittää päästä viinan kiroista aidosti eroon.

Yritin kerran lukea Juha Vuorisen Juoppuhullun päiväkirjaa, mutta jätin kesken. Valtavan suosion saanut kirja(sarja) ei vain kolahtanut minuun. En jaksanut nauraa alkoholistin toilailuille enkä jaksa tehdä sitä vieläkään. Toki harmittomiin hiprakka- ja humalatiloihin voi tietyn määrän komiikkaa lisätä mutta itse en näe siinä enää mitään hauskaa, kun kyseessä on jo selkeä alkoholismi josta revitään huumoria. Ymmärrän kyllä, että se naurattaa monia, ei siinä mitään sinällään. Siksi pienin ennakkoasetelmin tartuin Lähteen kirjaan, mutta koska olin lukenut hänestä mielenkiintoisia haastatteluja lehdistä, kiinnostuin ja päätin kokeilla. Hyvä niin. Happotesti ei ole mikään iloinen kirja ja vaikka muutamassa kohdassa ripaus vahvan itseironian sävyttämää mustaa huumoria välähtääkin, se ei ole itsetarkoitus kirjassa, tai näin minä sen tulkitsin. Happotesti on raa'an rehellinen ja suorastaan paikoin yököttävän suorasukainen, kuten kuuluukin olla. Vakavassa alkoholismissa ei ole mitään hauskaa ja varsinkaan ihailtavaa. Lähde kuvaa kouriintuntuvalla tavalla alkoholistin sairasta mielenmaisemaa, kun elämää hallitsee vain ja ainoastaan juominen. Mielenmaisemaan mukaan hyppäämällä onnistuu jotenkin ymmärtämään ripauksen siitä, miksi juoppo sortuu kerta toisensa jälkeen. Se vetää hiljaiseksi, ahdistaa, mietityttää ja surettaakin. Se vakavoiduttaa pohtimaan, millaisen helvetin keskellä moni suomalainenkin oman tai läheisenkin alkoholismin takia elää. Se voi ensin vähän naurattaa, mutta naurun ytimestä nouseekin lopulta syvä pala kurkkuun. Lähde onnistuu kirjallaan nostamaan esille jotain todella merkityksellistä kulttuuristamme. Se on koruttoman rehellinen alkoholistin ääni, jonka täytyy tulla kuulluksi.  Ehkä se myös saa ihmisiä herkemmin puuttumaan tilanteisiin, joissa sitä puuttumista tarvittaisiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)