Kustantaja: Otava 2018
Alkuteos: Blod är tunnare än vatten 2018
Käsikirjoituksesta suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 285
Voiko elämä ylimalkaan tarjota ihmisille mitään niin armotonta kuin että joutuu jättämään kotinsa ja läheisensä sen takia että on ollut oma mielipide ja on tuonut sen julki. Eikö ihmiskunta koskaan pääse niin pitkälle, että oikeudesta vapauteen, itsenäiseen näkemykseen elämän suurista kysymyksistä tulee yksityisasia? Köyhät ovat hävinneet taistelun ja heidän puolustajansa tuomitaan - "tehdään vaarattomiksi".
On kevät vuonna 1918. Venäläinen Alexander pakenee Pietarista Suomeen uimalla Rajajoen yli. Määränpäänä hänellä on Terijoella sijaitseva huvila, jonka hän omistaa. Perillä häntä ei odotakaan vain tyhjä huvila, vaan nuori nainen, Anna, ase kädessään. Anna asuttaa huvilaa, eikä niin vain usko Alexanderia huvilan todelliseksi omistajaksi. Hän kuitenkin päästää Alexanderin sisään ja he tekevät lopulta sinunkaupat. Sisällissodan jälkipuintien levottomuudet luovat ahdistavan maailman heidän huvilan luoman kuplansa ympärille. Jokaisen intresseissä on pitää huolta vain omastaan, kehenkään ei voi luottaa. Anna päätyy kirjoittamaan puhtaaksi rajakomendantin salaisia dokumentteja ja Alexander puolestaan huomaa joutuvansa osaksi komendantin omia selittämättömiä suunnitelmia. Sisällisodan synnyttämä synkkä varjo heijastuu heidän elämäänsä väkisinkin, vaikka välillä huvilassa tuntuukin, että hetken kaikki on hyvin, kaikki on mahdollista. Intohimo leimahtaa heidän välillään,ja tuo lohtua kaiken sen keskelle, mitä he huvilan ulkopuolella joutuvat kohtaamaan. Mutta onko heillä oikeasti mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen, kun sodan levottomuudet alkavat asettua? Rakkaus on väkevää, mutta niin on elämä ja kuolemakin.
Kenen syytä on, että ihmisiä raiskataan ja murhataan, heitä kuolee sairauksiin ja nälkään?
Kenen syytä?
Että rakastamme, rakastamme väärää ihmistä, väärää ihmistä itsestämme. Että raiskaamme ja meidät raiskataan tuntematta nautintoa tai tuskaa. Että vihaamme toista ihmistä koska hän on erilainen tai puhuu vierasta kieltä.
Että uskomme olevamme hyviä, vaikka olemme pahoja.
Niin, kenen?
Myönnettäköön ensin, että Jörn Donnerin Vesi on verta sakeampaa on romaani, johon minua lopulta hieman pelotti tarttua*. Ei niinkään aiheensa vuoksi, sillä juuri sisällisota kaunokirjallisin tarinoin kerrottuna kiinnostaa kovastikin. Jostain syystä huomasin kasvattaneeni itselleni tietyn jännityksen liittyen Donnerin teoksiin, koska onhan hän..Donner! Erittäin merkittävä henkilö kulttuurin saralla monellakin tapaa. Kirjan esipuhe kuitenkin onnistui imaisemaan minut heti sisälle kirjan maailmaan. Aluksi luulin, että Donner on itse esipuheen kertojaääni, mutta näin ei tainnut ollakaan. Kyseessä on kuitenkin vanha herra, joka joutuu pakosta käymään läpi isävainaansa hänelle varta vasten jättämiä aineistoja liittyen Alexanderiin. Esipuheessa kertojaääni kertookin, miten alun vastenhakoisuus muuttuikin aidoksi haluksi selvittää tarkemmin Alexanderin tarinaa. Mielenkiintoinen yhtymäkohta Donnerin omaan elämään on esimerkiksi se, että myös hänen isänsä toimi rajamailla komendanttina 1918-1919.
Kirjan takakansi kertoo kirjan olevan ennen kaikkea hurja ja kohtalokas rakkaustarina, väkivallan ja kuoleman varjossa. Sitä se todellakin on, mutta aika merkittävän osan tarinaan tuo myös arkistoista löydetyt päiväkirjamerkinnät ja raportit. Osa materiaaleista ei liity suoraan Annan ja Alexanderin tarinaan, kuten esimerkiksi raadollisen kohtalon kokeneen Günnar Mörnin päiväkirjaosuudet. Ne ovat itsessään todella mielenkiintoista luettavaa kylläkin ja luovat toki taustaa muulle tarinalle. Mutta ehkä tämä raporttien ja päiväkirjamerkintöjen käyttö tekee lukukokemuksesta hieman sirpaleisen. Välillä pitää ihan todella keskittyä, että kukas tässä nyt kertookaan ja mihinkä tämä nyt sijoittuu. Olisin ehkä siis kaivannut selkeämpää jäsentelyä tai ehkä jopa joidenkin osioiden pois jättämistä tai ainakin tarinallista linkittämistä paremmin. Kuitenkin, eihän siitä mihinkään pääse, että Donnerin kynä on eittämättä yhä terävä ja vaikka iästä ei ehkä pitäisi puhuakaan, niin puhun silti. Onhan se nyt aikamoista, että 85-vuotias herrasmies edelleen luo kirjan sivuille niin voimakasta ajankuvaa kuin myös kaunista rakkaustarinaa.
Anna kysyy: Oletko kokenut tällaista aiemmin?
En tätä. Jotain muuta. En koskaan tätä.
Jää sitten.
Minne?
Minun sisääni.
Siihen asti kun haluat.
Vesi on verta sakeampaa on mielestäni tärkeä kirja. Se on taas yhdenlainen ikkuna maamme historiaan. Annan ja Alexanderin tarina näyttämönään sisällisodan loppuhiillos saa pohtimaan tuota aikaa historiassamme entistä voimakkaammin. Donner on myös onnistunut hienosti lisäämään yllättävän koukun tarinaan, sekä myös tapa miten Annan ja Alexanderin tarina lopulta sinetöityy, ei varmasti heti unohdu.
Tämän teoksen sijoitan Helmet -lukuhaasteessa kohtaan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa*.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)