Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
Kustantaja: Wsoy 1982
Ruotsinkielinen alkuteos: Det osynliga barnet och andra berättelser
Suomentanut: Laila Järvinen
Sivuja: 166

Vaaleanruskea häntä vilahti kanervikossa, katosi muutamaksi silmänräpäykseksi, sitten Ti-ti-uun korvat pistivät esille hiukan kaempana, ja se huusi iloisesti:
- Hei ja terveisiä Muumipeikolle! Täytyy pitää kiirettä, että ennättää elää, minulta on mennyt kovin paljon aikaa hukkaan!
Ja vilauksena se oli poissa.
Nuuskamuikkunen raapi päätään.

- Vai niin, hän sanoi. Vai niin, vai sillä tavalla.

Aika harvat kirjat tekevät niin hyvää sydämelle kuin Tove Janssonin Muumi-romaanit. Niitä lukeneet tiedätte varmasti, mistä puhun. Se elämänviisaus, mainio ironia ja rakkaus tarinoihin hyökyy Toven teksteistä merenaaltojen lailla suoraan sydämeen. Onneksi en ole lukenut vielä kaikkia hänen romaanejaan, sekös vasta surettaisi, vaikka toisaalta jos jotkut romaanit, niin Toven kyllä kestävät aikaa ja uusintakertoja. Tällä kertaa poimin omasta hyllystä ensilukuun Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -romaanin. Romaani sisältää yhdeksän lyhyttä tarinaa, joista ei puutu muumimaisia viisauksia ja huumoria. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin -tarinassa päästään kurkistamaan millaista on, kun joutuukin kohtaamaan suurimman pelkonsa ja saa huomata, ettei se ollutkaan kamalaa vaan päinvastoin. Vilijonkan persoona on niin kiehtova!

- Kampsu on aasi, hän ajatteli. Hömppä rouva, joka ei osaa ajatella muuta kuin teekakkuja ja tyynynpäällisiä. Hän ei ymmärrä edes mitään kukista. Ja kaikkein vähiten hän ymmärtää minua. Nyt hän istuu kotonaan ja luulee, etten minä ole koskaan kokenut mitään. Minähän koen joka päivä maailmanlopun ja kuitenkin pukeudun ja ruusuudun ja syön ja pesen astioita ja pidän teekutsuja aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut!

Nimikkotarinassa Näkymätön lapsi Tuu-tikki tuo muumilaaksoon näkymättömän tytön Ninnin, koska uskoo, että jos joku niin muumiperhe saa näkymättömän Ninnin jälleen näkyväksi. Pidän valtavasti tämän tarina teemasta, lapsen "näkymättömyydestä", kun aikuinen on kohdellut häntä kaltoin ja miten se lapseen voi vaikuttaa. Tärkeä teema ja Toven tapaan hienosti käsitelty. Yksi lempparikohdistani näissä tarinoissa on hetki, kun Tuu-tikki selittää Muumipeikolle, mitä on ironia.

- No, kuvittele, että liukastut johonkin limasieneen ja läsähdät istumaan keskelle puhdistettuja sieniä, sanoo Tuu-tikki. Tietenkin odotat äitisi suuttuvan, se olisi luonnollista. Mutta ehei, hänpä ei suutukaan, sanoo vain kylmästi ja musertavasti: Ymmärrän että tuo on sinun käsitykseksi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen, ellet tanssisi ruoassa. Suunnilleen sellaista on ironia.

Toisaalta Tove osaa hienosti sisällyttää lauseisiin isoja, vahvoja ajatuksia elämästä tai niin sen kauneudesta kuin vaikeudestakin.

Ajatella, jos ei koskaan voisi tulla iloiseksi tai pettyä, mietti isä veneen kiitäessä läpi myrskyn. Ei koskaan voisi pitää kenestäkään, ei suuttua eikä antaa anteeksi. Ei koskaan voisi nukkua eikä palella, ei koskaan erehtyä, ei tuntea vatsakipua eikä toipua siitä, ei viettää syntymäpäivää, ei juoda olutta eikä tuntea pahaa omaatuntoa...
Kauheata. Kaikki. 


Mikä on sinun lempparisi Toven tarinoista?

Tämä kirja sijoittuu Helmet- lukuhaasteessa kohtaan 29: kirjassa on lohikäärme 

Toim.huom: Kuvan kissa, eli meidän 5-kuukautinen venäjänsinisemme Fanni tykkää kirjoista, erityisesti muumeista ;)

Kommentit