Sara Gruen: Apinatalo

Sara Gruen: Apinatalo
Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: Ape House
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivuja: 335

Tutkija Isabel Duncan on omistanut elämästään viimeiset kahdeksan vuotta kuudelle erikoiselle bonopo-apinalle ja niiden käyttäytymisen tutkimiselle. Isabelin oma ahdistava perhetausta saa hänet viihtymään usein paremmin noiden apinoiden seurassa kuin ihmisten. Ihmisten kanssa hämmästyttävän taitavasti kommunikoivat apinat herättävät kiinnostusta mediassa ja Isabel antaakin eräälle lehdelle mahdollisuuden tulla tutustumaan bonoboihin jutun tekemisen myötä. Urallaan paikoillaan polkeva toimittaja John Thigpen pääsee kommunikoimaan apinoiden kanssa ja on yhtä aikaa ihmeissään ja haltioitunut. Apinoiden lisäksi erikoinen Isabel herättää Johnissa levottomia tunteita. Mutta pian vierailun jälkeen Suurten ihmisapinoiden kielilaboratorioon tehdään pommi-isku ja Isabel loukkaantuu pahoin. Sairaalassa tajuihinsa tullessaan Isabel saa kuulla leukansa murtuneen, keuhkon painuneen kasaan, nenän levinneen kirjaimellisesti ja osan hampaista irronneen. Karun totuuden paljastuttua Isabel ei ole kuitenkaan huolissaan itsestään, vaan noista kuudesta bonobosta, jotka ovat hänelle kuin perhettä.

Viittominen oli katkonaista ja hankalaa. Isabel haparoi kokoon sanat, joiden viittomiseen tarvittiin yleensä molempia käsiä, ja improvisoi loput.
"Ai apinoista", Peter sanoi.
No?
"Ne ovat... ihan kunnossa". Suupielet nytkähtivät ylöspäin kun Peter yritti hymyillä, mutta katse paljasti totuuden.
Isabelin yhteensidottujen leukojen välistä pääsi parahdus.
Loukkaantuivatko ne?
"Eivät. En usko. Mutta se ei ole varmaa. Ne ovat vieläkin puissa. Siellä parkkipaikalla. Eivät suostu tulemaan alas."

Voimattomana Isabel seuraa uutisten kautta bonobojen tilannetta, kunnes tapahtuu jotain huolestuttavaa. Bonobot katoavat, mutta vain hetkeksi. Järkytyksekseen Isabel saa kuulla, että bonobot ovat myyty jollekin tuntemattomalle taholle, jolla on erikoisia suunnitelmiä niiden varalle. Ei mene aikaakaan, kun tv:ssä alkaa pyöriä uudenlainen tosi-tv-ohjelma: kaikki kuusi bonoboa ovat suljettu tilaan, jossa niitä kuvataan 24/7. Uteliaat katsojat saavat todistaa, kuinka älykkäät apinat tilaavat netin kautta itselleen ruokaa ja huvituksia, harrastavat estotta seksiä ja kommunikoivat keskenään. Isabel katsoo sydän särkyneenä ruudulta, kuinka bonobot viittovat kaipaavansa Isabelia.

John ottaa lopputilin tajutessaan, että hänen kiero kollegansa on ominut kunnian bonoboihin liittyvästä uutisoinnista. John päättää lähteä vaimonsa Amandan perässä Los Angelesiin uuden työn toivossa. Los Angeles näyttää kuitenkin niin Amandalle kuin Johnille raadollisuutensa. Amanda saa pian kuulla työkavereiltaan, että tarvitsee heti ulkoisen muodonmuutoksen ollakseen uskottava työssään. John päätyy roskalehden palkkalistoille ja tuntee joutuneensa ojasta allikkoon, kunnes sattuman oikusta pääsee tekemään jälleen juttua bonobojen edesottamuksiin liittyen.

Isabel tajuaa, että hänen on karistettava epäsosiaalisuuden viittaa harteiltaan, jos hän meinaa saada selville, missä bonobojen uusi koti sijaitsee ja voiko hän saada vielä apinat takaisin. Samaan aikaan Isabelin takaraivossa jyskyttää epätietoisuus siitä, kuka pommi-iskun takana oli ja kuka vei apinat uuteen epäluonnolliseen ympäristöönsä. John tempautuu mukaan bonobojen kohtalon selvittämiseen, vaikka hänelläkin on omat vyyhtinsä arjessa selvitettävänään. Pystyykö John auttamaan Isabelia vai onko hän menettänyt bonobot lopullisesti ja millaisen hinnan nuo viattomat apinat joutuvatkaan maksamaan ihmisen sairaan uteliaisuuden ja hyötymisen toivon varjoissa.

Makena nojautui seinää vasten ja alkoi viittoa. Se paukutti rystysillään toisen käden kämmentä. Viittoma tarkoitti "kelloa"; bonobot käyttivät sitä Isabelista.
"Isabel äkkiä. Bonzi hakee Isabelin tänne. Isabel äkkiä tulee nyt."
Bonzi kääntyi takaisin tietokoneeseen päin ja etsi, mutta turhaan. Laboratorion tietokoneessa oli ollut Isabelia tarkoittava symboli, mutta tässä koneessa sellaista ei ollut. Bonzin tummat känsäiset sormet kävivät kunkin kategorian läpi ja seurasivat jokaista polkua loppuun asti, eikä se luovuttanut vielä senkään jälkeen. Se aloitti alusta ja etsi järjestelmällisesti tapaa, jolla saisi tilattua sen mitä Makena oli pyytänyt.
Isabel painoi pään käsiinsä ja itki. Makena tiesi että poikanen syntyisi pian ja yritti kutsua hänet paikalle.

Sara Gruen Apinatalo tarjoilee lukijalleen monia isojakin teemoja aina yksilön onnellisen elämän tavoittelusta ihmisten ahneuteen ja viihteellisyyden pyrkimykseen "hinnalla millä hyvänsä". Apinoiden tosi-tv ilmentää jotain hyvin olennaista aikamme viihdekulttuurista, mutta samalle meistä ihmisistä itsestämmekin. Missä menee viihteen ja moraalin rajat, onko nykyajan uudenlainen sosiaalinen kulttuuri hämärtänyt noita rajoja? Kuinka pitkälle olemme valmiita itse menemään menestyksen nimissä? Gruen luomat henkilöhahmot ovat hyvin realistisia toiveineen ja haluineen. Paikoin kuitenkin koin, että monia sinällään tarinassa ylimääräisiä henkilöitä tuotiin esille liikaa tai yleensäkin heitä oli yhteen tarinaan liikaa suhteessa kontekstiin. Johnin vaimo Amanda on todella mielenkiintoinen omine pyrkimyksineen tulla hyväksytyksi julmassa viihdemaailmassa, mutta toisaalta en koe hänellä olevan niin suurta merkitystä tässä tarinassa, että häneen liittyvät osuudet olisivat olleet ns. tarpeellisia. Olisin ehkä ennemmin kuullut lisää Isabelista sekä bonoboista. En tiedä, oliko minulla Gruen upean Vettä elefanteille -kirjan jälkeen liian suuret odotukset tätä kirjaa kohtaan, vai eikö tarina itsessään vain ollut kaikista hienoista aineksista huolimatta niin toimiva, mutta lukukokemus jäi minulla hieman vaisuksi. Apinatalo on kuitenkin viihdyttävä ja ajatuksia herättävä kirja, vaikkei se minulla kokemuksena niin suurta jälkeä jättänyt kuin esimerkiksi Vettä elefanteille teki. Kiehtovinta kirjassa oli bonobojen kuvaus niin omissa oloissaan kuin Isabelin seurassa, sekä tuo tietty tematiikka taustalla ilmentämässä nyky-yhteiskuntammekin heikkouksia.

John oli katsonut niitä silmiin ja todennut vailla epäilyksen häivääkään, että katseeseen vastasi älykäs, tuntevat olento. Se oli ollut ihan erilaista kuin apinoiden katseleminen eläintarhassa ja muuttanut hänen maailmankuvaansa niin perinpohjaisesti, ettei hän vielä pystynyt pukemaan sitä sanoiksi.


2/5

Kommentit

  1. En uskaltanut lukea arviotasi kuin sieltä täältä, koska olen varannut kirjan kirjastosta enkä halua tietää liikaa etukäteen. Mutta lupaavalta vaikuttaa :)

    Minäkin pidin paljon Vettä elefanteille kirjasta ja olen nyt koittanut toppuutella odotuksia, etten ainakaan kauheasti pettyisi.

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen varovainen vilkuilija ;) Sen verran kurkkasin, että voin odottaa ei-niin-suurta lukuelämystä kuin Vettä elefanteille. Minulle tekisikin hyvää laskea odotuksia, etten ainakaan kovin pahasti pettyisi.

    VastaaPoista
  3. Oih, minä voisinkin elefanttien sijaan lukea Gruenilta tähän. Apinameininki alkoi kiinnostaa keväällä kun olin mukana Korkeasaaren teatterin kässäritiimissä ja luin kirjan Simpanssini Washoe joka oli todella upea ja mielenkiintoinen. Kiitos tästä Susa!

    VastaaPoista
  4. Susa, onko tässä surullisia eläinkohtauksia? Eläinrääkkäystä? Eläinten kuolemia? Minua kiinnostaisi tämä kirja, mutta vaikka muuten pystyn lukemaan melkein mitä tahansa, en kestä jos eläimillä on paha olla. Arvaa, minulla meinasi jäädä Valtosen Siipien kantamatkin kesken, kun Juhanin koira jouduttiin lopettamaan. En kestä lukea tuollaista, olen eläinten suhteen täydellisen yliherkkä...

    VastaaPoista
  5. höö, tuli sellainen olo, että ei taida olla minun kirjani. apinoiden tosi-tv?
    se on kyllä ongelmallista kun kirjoittaa TODELLA hyvän kirjan, niin mitä sen jälkeen sitten voikaan enää kirjoittaa että lukijat olisivat tyytyväisiä. Aika harva kirjailija pystyy siihen.

    VastaaPoista
  6. Minä aion lukea tämän, mutta kirjan aihepiiri kieltämättä on aika erikoinen. :)

    VastaaPoista
  7. Melko mielenkiintoinen aihe. Rakastin Vettä elefanteille -kirjaa. Jotenkin en kauheasti innostu apinoista, mutta jos joskus eteen sattuu kirjastossa, niin otan kyllä mukaan. Suurta metsästysoperaatiota en käynnistä.

    VastaaPoista
  8. Minullakin on tämä kirjastosta varauksessa joten en lukenut arviotasi kovin tarkkaan. Kieltämättä odotukset ovat korkealla ihanan Vettä elefanteille jälkeen, mutta kirjan aihekin on (minusta) ehkä hieman tylsempi...No, katsotaan sitten kun olen itse tämän lukenut;)

    VastaaPoista
  9. Susa, Anni sanoo 'höö', mutta minä sanon, että tämä kirja kuuluisi minulla osastoon ufo-kirjat;-) Se tarkoittaa kirjoja, joita minä en ymmärrä ollenkaan.

    Vettä elefanteille olin aloittamassa, kun kuulin, että siinä on eläinten kaltoin kohtelua, joten en voinut jatkaa. Olen täysin yliherkkä tässä(kin) asiassa.

    Sait kuitenkin kirjoitettua hyvän arvostelun aiheesta, josta minä en olisi saanut irti mitään...

    VastaaPoista
  10. Maija: Minulla oli aika kovat odotukset juuri Vettä elefanteille- kirjan myötä, mutta toisaalta nämä olivat jotenkin eri tyylisiäkin kirjoja.

    Villasukka kirjahyllyssä: Minulla saattoi olla vähän huono ajankohta tälle kirjalle, sillä Nancy oli niin voimakas lukukokemus, että ehkä senkin pohjalta odotukset nousivat vähän vääränlaisiksi.

    linnea: Apinat kiinnostavat minuakin, mutta kieltämättä ehkä vähän vapaammassa ympäristössä.

    Sara: Bonobithan ovat todella hyvin hoidettuja tuossa kirjan laboratiorioympäristössä pitkälti tuon Saran omistautumisen takia, eli eivät ole todellakaan mitään häkkieläimiä. Sara hemmottelee niitä, paijaa jne. Mutta yhdessä kohtauksessa, missä kerrottiin toisenlaista "laboratioriosta", siinä tuli kyllä itku :/ Mutta verrattuna Vettä elefanteille kirjaan, tässä eläinten olot olivat suhteessa paremmin kyllä.

    anni.M: Niinpä!! Tuo onkin kirjailijoille iso haaste, jos ensimmäinen kirja saa suuren suosion, että miten pystyy vastaamaan niihin suuriin odotuksiin.

    Katja: Tässä kieltämättä on erikoinen tarina ;)

    Anu: Kyllä tämä lukea kannattaa, sillä on tässä paljon hyvää ehdottomasti, vaikkei mielestäni yllä tosiaan Vettä elefanteille tasolle.

    Sanna: Odotankin tosi kovasti tästä jo muita arvioita!

    Leena: Ymmärrän tuntemuksesi, en minäkään usko, että tämä olisi sinun kirjasi. Vaikka ei tässä sillä tavalla kuitenkaan riistetä eläimiä, kuin voisi ehkä kuvitella. Nämä tämän tyylin kirjat ovat vähän kaksipiippuisia juttuja. Kyllä minäkin olen eläinrakas, enkä salli eläimiä kohdeltavan kaltoin. Mutta niin olen ihmisrakaskin, ja silti luen kirjoja, missä ihmisiä kohdellaan kaltoin..Että..kaksipiippuinen juttu :)

    VastaaPoista
  11. Minäkään en uskaltanut kovin paljoa arviotasi lueskella, sillä luen juuri puolivälissä Vettä elefanteille kirjaa. Toistaiseksi pidän kovasti siitä, joten lisään tämänkin varmasti lukulistalleni :)

    VastaaPoista
  12. Naakku: Vettä elefanteille oli kyllä niin hyvä!!

    VastaaPoista
  13. Minähän en _niin_ hirveästi rakastanut Vettä elefanteille -kirjaa, joten tämä ei ehkä tuottaisi niin suurta pettymystä, mutta en ole toistaiseksi kirjaa hankkinut. Toisaalta - niin kuin tiedät - olen juuri lukenut työtehtävänä erään toisen, samaa aihetta sivuavan kirjan (joka oli tosi hyvä!), joten siinä mielessä olisi kiva vertailun vuoksi lukea tämäkin. Hmm. Jään miettimään. Kiitos arviosta!

    VastaaPoista
  14. Nyt kun sain tämän kirjan luettua ja uskalsin lukea arviosi kokonaan, niin voin vain todeta, että hyvin samoja ajatuksia herätti minussakin. :/ Kirjan nimen perusteella kuvittelin apinoiden olevan se oleellisin ja keskeisin juttu, mutta minusta ne jäivät harmillisen pieneen rooliin.

    Ehkä seuraava Gruenin kirja olisi parempi? :)

    VastaaPoista
  15. Karoliina: Olisi kyllä mukava kuulla mielipiteesi tästä!!!

    Maija: Totta, harmillisen vähän loppujen lopuksi keskityttiin bonoboihin :/ Mutta ehdottomasti odotan mielenkiinnolla sitten Gruen seuraavaa!

    VastaaPoista
  16. Minä en ole lukenut Vettä elefanteille, joten odotukset eivät ainakaan olisi liian suuret. Aihe on todella kiinnostava, tykkään tämäntyyppisistä. Kiitos kun esittelit kirjan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)