(Bazar Kustannus 2006)
Ystävän vinkkaamana tutustuin ensimmäistä kertaa Marianne Fredrikssonin tuotantoon. Kaksi todellisuutta onkin kaiken aluksi niin leppoisan tuntoisen kerronnan jälkeen väkevä teos. Fredriksson maalailee tarkasti ja kiireettä henkilökuvia muidenkin kuin päähenkilöiden suhteen. Varsinaisesti kirjan päähenkilöt ovat kahdesta hyvin erilaisesta maailmasta tuleva pariskunta, duunariperheestä lähtöisin, tutkijaksi ja luonnontieteilijäksi päätynyt analyyttinen Jan sekä akateemisen perheen kasvatti Angelika, joka uskoo intuitioon, ja näkee monissa asioissa pintaa syvemmälle. Kun kaksi niin erilaisista lähtökohdista tullutta ihmistä rakastuu, riittääkö se? Kuinka pitkälle se kantaa?
Jan tukee elämässään melkein täysin tieteelliseen teoriaan ja on haudannut sen oman pienen herkän pojan, joka vielä lapsuudessa näki mielikuvituksen silmin. Angelikan kyky nähdä pintaa syvemmälle on jotain sellaista, mitä Ja ei tajua ja aluksi pelkääkin. Molemmat kantavat lapsuudestaan omaa traumaansa, joita Fredriksson vähän kerrassaan avaa lukijalle. Jan ja Angelika riitelevät paljon, mutta kuitenkin vahva rakkaus saa heidät aina jatkamaan. Varsinkin Angelikan henkilöhahmo on kiinnostava; herkkä sielu, joka koittaa pitää elämänsä talon seinät pystyssä, vaikka pelkääkin koko ajan menettävänsä Janin ja kaiken muunkin tutun.
Tämän kirjan vahvuus on mielestäni erityisesti se, miten Janin ja varsinkin Angelikan menneisyys alkaa pala palalta aueta ja selvittää monia aikaisempia tapahtumia, reagointeja jne. Kuitenkin kirjan loppuratkaisu tulee yllättäen ja suorastaan heittää kylmän veden hetkeksi niskaan. Toisaalta se sulkee ympyrän ja antaa tarinalle vanhemman sisällön. Tämä on kirja, joka sai minut itkemään ja sydämen aroille tuntosarville monen päivän ajaksi. Kuin lempeä hiljainen kesäsade, joka lopulta muuttuu ukkosmyrskyksi. Ja sen jälkeen syvä hiljaisuus.
4/5
Tämä on juuri sellainen tumma kirja, josta takuulla pitäisin. Kirjan tunnelmia vahvistava esittely, joka kuin kutsuu heti varaamaan kirjan, minkä teenkin.
VastaaPoistaTilasin kirjakerhosta yhden rankan, en tiedä vielä tuonko sitä blogiini...
Eräs helppolukuinen, mutta rankka tositarina on Lage Johanssonin Yritä ymmärtää (Gummerus 1973), jota ei varmaankaan saa muulata kuin kirjastosta.
Lopetit hienosti. Joskus jäljelle todellakin jää vain hiljaisuus.
Tämä on todellakin lopulta tummasävyinen kirja, mutta juurikin siksi pysähdyttävä monen kepeän kirjan lukemisen jälkeen!
VastaaPoistaOletko sinäkin SSKK:ssa? Minä olen ja hankinkin sitä kautta aika paljon kirjoja. Nyt alkoikin kiinnostaa, mikä on tuo kirja, josta kirjoitit. Vinkkaa ainakin tänne, vaikket sitä blogissasi arvostelisikaan;)
Olen SSKK:ssa, vaikka on siitä tullut harmiakin, kun en aina muista peruutta kuukaudenkirjaa. Mutta saan sieltä myös kirjavinkkejä.
VastaaPoistaSe kirja on Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää.Oli vaikea lukea jo haastattelua tästä nuoresta ja kauniista teologian tohtorista. Luen nyt kuitenkin kirjan, mutta miten kirjoittaa siitä, se onkin jo eri juttu. Siis kirjoittaa julkisuuteen. Yritän lukea sen jossain välissä, sillä paras ystäväni jo kovasti odottaa tuota Heberleinin kirjaa.
Minä olen addikti. Kasvanut kiinni koneeseen. Mikä pitkä viikonloppuloma mulla muka nyt on ollut;-) Nyt lähden kuitenkin lenkille, muuten Alfauros hermostuu. Hän väittää olevansa nettileski ja liittyvänsä nettileskien yhdistykseen. Toivottavasti pelleilee...;-)
Tätä en ole lukenut, mutta kovasti olen pitänyt Fredrikssonin Simonista sekä Anna, Hanna ja Johanna -teoksesta. Kyllä ne ruotsalaiset osaavat! Kiitos vinkistä ja onnea uudelle blogille!
VastaaPoistaJoana, olen kuullut paljon kehuja juuri tuosta Fredrikssonin kirjasta ja ajattelinkin varata sen kesälomalukemiseksi!
VastaaPoistaKiva kun hyppäsit mukaan!