Tiina Lymi: Susi sisällä

(Helsinki-kirjat 2010)

Tuulalla on käynyt tuuri, hänellä on upea aviomies. Vesa järjestää Tuulalle syntymäpäivälahjaksi laskuvarjohypyn, niin että läheiset ystävätkin kalpenevat kateudesta ja kokevat oman elämänsä entistä tavanomaisemmaksi. "Jos tuhat naista laitettaisiin samaan huoneeseen ja Tuula olisi heidän joukossaan, Vesa näkisi heti ettei ketään muuta kohdella niin hyvin kuin Tuulaa. Kaikilla muilla on kotona mies, sellainen ihan hyvä perusmies. Tai sitten hullu vaimonhakkaaja. Tai epävarmuuttaan vaimoon purkava vauva, jota pitää hoivata jatkuvasti, varoa sanojaan ja ilmeitään, ettei vauva näe kuvaa otsestään vaimonsa silmissä, kauhistu, suutu ja pura näyn aiheuttamaa ahdistustaan vaimoon. Mutta ei Tuulalla. Tuula loistaisi noiden tuhannen joukossa valona ja poikkeuksena. Tuulaa pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Vesa osaa lukea toiveet ja halut, nekin, joita Tuula ei kehtaa ääneen lausua, edes pimeässä. Vesa on ihana. Ja tämän Vesa tietää."

Vesaa ja Tuulaa ihaillaan, onhan heillä niin täydellinen perhe, täydellinen arki, ihanat lapset Ansa ja petteri. Vesa on insinööri, joka palvoo perhettään. Ainakin omasta mielestään. Tuula tekee tylsiä käännöksiä ja haaveilee samalla intialaisen feministin pyöräilypäiväkirjan suomentamisesta. Tuulan suurena haaveena on myös päästä uudelta kerrostaloalueelta Porvooseen asumaan idylliseen ympäristöön, ehkäpä vaikka vaaleanpunaiseen taloon omenapuiden katveeseen. Siellä heidän onnensa olisi kerrassaan täydellistä. Liian hyvää ollakseen totta? Kenties..

Kunnes eräänä ensin niin tavallisena aamuna idylli sätkyy rytinällä. Petteri huomaa isänsä kuvan aamun Hesarissa. "Isi, sun kuva on Hesarissa", Petteri sanoi häpeän, naurun ja pelon sekaisella äänellä. Vesa nosti katseensa lehdestä ja sanoi Tuulalle jotain miesmallibodareista, jotka usein sekoitetaan häneen. Tuula heitti Vesaa sämpylällä ja molemmat nauroivat." Nauru loppuu kuitenkin lyhyeen, kun Vesa tajuaa, että hän on sattumalta tullut mukaan kuvaan, jossa kerrotaan Mannerheimin katutöistä. Kuvassa hän suutelee vaaleatukkaista naista. Pienen hetken Vesa vielä kuvittelee, että pystyy puhumaan itsensä tilanteesta ehjin nahoin ulos, hänhän herrantähden sentään rakastaa Tuulaa. Hetken tilannetta sulateltuaan Tuula tuntee raivonsa nousevan ja päättää lähteä heti äitinsä luokse lasten kanssa, pois Vesan läheltä. " Vesa näki alakulmastaan Tuulan jalat, jotka astuivat sisään autoon. Tuulalla oli aamutossut. Soraa lensi Vesan päälle Tuulan kaasuttaessaan pois. Lapset istuivat kalpeina takapenkillä, eikä Tuulakaan puhunut. Hän pysäytti auton huoltoasemalla, kävi ostamassa  kaksi limupulloa ja jättipussin karkkia, heitti ne takapenkille, hymyili lapsille nopeasti, palasi ratin taakse ja ajoi ylinopeutta koko matkan äitinsä luokse."

Siitä alkaa Vesan alamäki niin perheen arjen, töiden kuin kaiken muunkin suhteen. Työkaverit ja ystävät naureskelevat ensin, kun eivät tiedä koko totuutta. Eikä tiedä Tuulakaan. Äitinsä helmoissa ollessa äiti koittaa kannustaa Tuulaa käyttäytymään kuin aikuinen ja unohtamaan mokoman pienen erheen. Tulee ilmi myös, että onpa Tuulan äitikin aikanaan katsonut Tuulan isän toilailuja läpi sormien. Kuitenkin selviää, että Mannerheimin tien nainen on vain jäävuoren huippu. Vesan pieni hairahdus muuttuukin osaksi suorastaan kauhistuttavaa vyyhtiä Vesan omassa sairaassa kuviossa. Naisia on ollut lukemattomat määrät. Mutta eihän Vesa nyt itse täysin syyllinen ole, naisethan ovat itse tulleet häntä houkuttelemaan vain olemalla niin suloisia, ihania...

Kuinka paljon voi antaa toiselle anteeksi? Missä menee raja rakkaudella? Miten ihminen selviää, kun koko elämä menee kerralla uusiksi?

Bongasin Lymin, aluperin näytelmäksi kirjoitetun kirjan Lumiomenan blogissa ja innostuin tietenkin valtavasti, onhan Lymi ollut suosikkinäyttelijöitäni vuosikaudet. Kuitenkin aloin lukemaan kirjaa pienellä ennakkoasenteella, koska nyt tuntuu olevan ajan trendinä, että näyttelijät ovat alkaneet laajentaa repertuaariaan laulamalla, kirjoittamalla jne. Eihän siinä sinällään mitään pahaa ole, tietenkään, mutta joskus tuntuu, että vaikkei olisi lahjoja joka saralle, osa silti sinnikkäästi yrittää ja yrittää.

Lymillä on selvästi sana hallussa myös kirjallisesti. Hänen tekstissään on vahvasti samaa komiikkaa, mitä näyttelemisessäänkin. Sinälläänhän aihe on aika rankka; täydellinen perheenisä paljastuukin holtittomaksi seksimaanikoksi ja siinä missä menee isän elämä pirstaleiksi, eniten kärsii puolison ohella perheen pienet lapset. Tosin koska tämä on alunperin kirjoitettu näytelmäksi, ei voi odottaa kovin syvällistä tulkintaa. Teksti on melkeinpä farssiksi asti menevää tragikomediaa. Juuri siksi usein suorastaan pirskahtelevan hulvatonta, aidot naurut kirvoittavaa komediallisen tekstin ilotulitusta. Kuitenkin, siinä missä tuo ominaisuus on kirjan vahvuus, on se mielestäni myös heikkous. Kirjaa voisi verrata hyvään pikaruoka-ateriaan. Nautittaessa ah niin ihana ja hekumallinen, mutta ei jätä pitkää, viipyilevää jälkimakua. Itse syyllistyin kai vähän liian suurin odotuksiin, koska olisin toivonut Lymiltä jotenkin syvällisempää tekstiä tai ainakin paikoittain vähän enemmän pohdiskelevampaa otetta varsinkin lasten osuuteen tarinassa. Toisaalta taas..ei kaiken toki tarvitse olla aina niin vakavaa ja pohdiskelevaa. Tämän näkisin mielelläni tosiaan näyttämöllä tai ruudulla ja vieläpä niin, että Lymi tekisi Tuulan roolin. Jos olet nähnyt Lymin tähdittämän Nousukauden tai Miia Knuutilan Tahdon asian ja pitänyt niistä, uskon, että tämäkin kolahtaa.

Yhteenvetona voisin todeta, että ehkä jäi hieman ristiriitainen tunne. Toisaalta nauroin monessa kohtaa aidosti huvittuneena, toisaalta koin vähän ärtymystä, että aika vakava aihe käsiteltiin melkein täysin komedian keinoin. Kaikenkaikkiaan ihan mielenkiintoinen lukukokemus, mutta omaan hyllyyn ei ole tarvetta minulla tätä ostaa "Lymi-faniudesta" huolimatta;)

3/5

Kommentit

  1. Olen samaa mieltä tuosta(kin), että olisi niin kiva nähdä tämä näyttämöllä! Dialogi on tosi elävää ja oikean puheen tuntuista.

    Minulla oli vähän tuo sama ongelma, että aina jotenkin kaipaan sitä vakavuutta ja pohdiskelevuutta, ja ainakin minä olen oikeasti vähän huono lukemaan hauskaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkityksestä ♥ Tästä kirjasta saisi sivuta keskustelu blogissani, vaikka en itse ole vielä Lymin kirjaa lukenut. Taidan laittaa kirjastoon varaukseen.

    VastaaPoista
  3. Ilse: Nuorempana luin todella kevyttä kirjallisuutta, mutta nykyään tunnun olevan paljon kriittisempi hauskan kirjallisuuden suhteen:) Kuitenkin, edelleenkin ihan tarkoituksella välillä etsin jotain sellaista, josta tiedän saavani varmat naurut, vaikken niin syvällistä lukukokemusta;)

    lumiomena: Ole hyvä ♥ Kyllähän kirja oli mielenkiintoinen lukea jo ihan vaikka vain siksi, että se on Lymin kirjoittama;)

    VastaaPoista
  4. Aikalailla samoilla linjoilla ollaan tämän Lymin kanssa. Ehkä kirjaa kuvaa sekin, että siitä ei ole niin kauheasti mitään keskusteltavaa. Ei kaduta, että tuli luettua, mutta eipä kummoista jälkimakuakaan jäänyt - ihan niin kuin sanoit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)