Miina Supinen: Liha tottelee kuria

(Wsoy 2007)

Silolan perheellä on kulissit kunnossa. Sisustuslehtienkin aukeamilla moneen kertaan esiteltyä hulppeaa taloa asustaa sisustusarkkitehti Katriina, maailmankuulu kapellimestari Launo, heidän poikansa Silmu ja pieni suloinen Pelagia. Isosisko Astra ei enää asu kotona, vaikka niin voisi luulla, sillä niin usein hänkin jää olohuoneessa Pelagian samettieläinten hautaamaksi. Kadehdittavien kulissien pitäminen on Katriinalle kuin elämäntehtävä. Viis siitä, miten sekaisin oma sisin on, kunhan koti on näyttelykunnossa. "Katriina teki loppusilauksen ennen toimittajan tuloa. Hän osti kotimatkalla yrttejä ja tunki ne pieniin saviruukkuihin keittiön ikkunalle. Hän leipoi yrttileivän, viipaloi sitä keittiön pöydälle ja jätti muruset näin ja noin. Hän siirsi lehtihyllyssä kulttuurilehdet ja taidelehdet ja poliittiset lehdet näkösälle ja moukkamaiset lehdet alle. Hän vilkaisi näkyvillä paikoilla olevat kirjat läpi ja mietti hetken Tappajain kohdalla, mutta jätti sen. Lopuksi hän sotki tilan kiinnostavilla tavaroilla. ~Katriina Silolan kodissa näkyvät elämisen ja rakkauden jäljet~, hän ajatteli."

Todellisuus on kuitenkin toinen. Normaalisti ei Silolan kodissa tuore yrttileipä tuoksu. Epäterveellisiä hillovoileipiä syödään niin nälkään kuin murheeseen. Pehmeäluontoinen Isä-Launo vetäytyy usein omiin ajatuksiinsa ja bebe-leivosten syömisen tuomaan hurmokseen. Äiti-Katriina ei voi sietää tavanomaisuutta, rahvautta, mutta silti usein öisin kutsuu viinapirun luokseen antamaan hetken vapautuksen. Kaunis isosisko-Astra opiskelee päivisin biologiaa ja öisin antautuu kivulle mitä sadistisempien seksikumppaneiden kanssa. Ylipainoinen isoveli-Silmu haaveilee niin isosta kropasta, ettei kukaan enää hyppisi silmille. Pieni, suloinen pikkusisko-Pelagia haaveilee lumpeenlehdessä istumisesta ja kuljettelee samettieläimiään mitä kummallisempiin paikkoihin seikkailemaan.

Varsinkin perheen lapset kipuilevat ja hapuilevat kukin tahollaan, eivätkä Launo ja Katriina näe pintaa syvemmälle. Pieni Pelagia pissaa päiväkodissa housuihinsa, vastapainoksi kodin moninaisille ongelmille. Silmu hakeutuu kuntosalilla "tosibodareiden" piireihin, missä steroidit ovat monelle arkipäivää. Astra puolestaan hakee läheisyyttä kivun kautta ajautuessaan yhä syvemmälle SM-"leikkien" outoon maailmaan.

Vinoutuneet kulissit alkavat lopulta todenteolla horjua, kun sattumien kautta Launo järjestää Pelagian lastenhoitajaksi Katriinan saunaseuran kautta tunteman Piian. Katriinalla ei ole hyvä tunne Piiasta..."Hänestä tuntui, että Piia arvasi jotain salaista. Lisäksi Piian luonteessa oli suuren kaupungin köyhälle ihmiselle ominaista pelottavaa siekailemattomuutta. Piia oli nisäkäs eikä dinosaurus, mutta nisäkkääksi terävähampainen ja sapekas, sellainen, joka selviäisi, kun meteoriitit putoaisivat ja dinosaurukset kaatusivat. Piia viis veisasi siitä, että oli ihotaudissa ja ulkomaalaisen miehen tyttöystävä."  Siinä missä Pelagia ihastuu erikoiseen Piian, Katriinan pelko sisimmässä kasvaa. Ja juuri kun kaikki näyttäisikin asettuneen, Katriina kirjaimellisesti törmää menneisyyteensä yhteen isoon hairahdukseen, jonka niin kovasti on koittanut unohtaa. Mutta kuinka kauan voi elää kantaen isoa salaisuutta?

Kiinnostuin Supisen kirjasta lumiomenan blogissa olleen mielenkiintoisen arvostelun myötä. Kun lopulta sain kirjan käsiini, tykästyin valtavasti Supisen tyyliin kirjoittaa jo ensimmäisillä sivuilla. Hänen tekstinsä taidokas kylmä huumori sai aikaan spontaaneja naurun tyrskähdyksiä, joihin välillä sekoittuu aavistus järkytystä, paheksuntaa. Tarinaa eteen päin lukiessa kenties alunperin hieman yliampuviin henkilöihin tuleekin yllättävää syvyyttä. Astra antautuu mitä julmempiin S&M-leikkeihin, vaikka tosiasiassa hänkin vain kaipaisi normaalia äitiä, joka oikeasti välittää. Toisaalta varsinkin Katriinan "äitiys" tuntuu ahdistavalta; kuka äiti kylmän tyynesti toteaa tyttärensä kertoessaan rajuista seksipuuhistaan, että "Se on ihan kiva, että harrastat niitä muniasi, mutta nyt asiat tärkeysjärjestykseen." ? Ja entäpä tuo pieni viaton Pelagia, joka joka ei paljon elämältään toivo, mutta silti ei tunnu saavan sitä vähääkään.

Kirja on tragikomediaa, mutta kuitenkin välillä tavoittaen jotain syvempää, kipeääkin kohtaa lukijan sielussa. Varsinkin Astran touhut ovat paikoin rajua luettavaa, mutta kuitenkin kaiken tuon takana on nuori epävarma äitiään ikävöivä tyttö. Silmu bodaritouhuineen on ehkä yliampuvin henkilö kirjassa, mutta toisaalta kyllä Silmun tarina sopisi monelle ihan oikeassakin elämässä; ajaudutaan paremman elämän toivossa jo hieman fanaattisiakin piirteitä saavan toiminnan pariin. Etäisimmäksi jää perheen isä Launo, vaikka hänkin toki oman tärkeän osansa tarinaan tuo. Kylmäksi Supisen luomat henkilöt tuskin ketään jättävät. Ne provosoivat, naurattavat ja liikuttavatkin. Itse tarina etenee lupaavasti ja tasaisen tyylikkästi kohti sinällään ennalta arvattavaa loppua. Kun kulissit kaatuvat, onko enää toivoa? Totteleeko liha kuria ja mihin rajaan asti? Selviytyykö, jos kurin sijaan hyppääkin tuntemattomaan?

3/5