torstai 2. syyskuuta 2010

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

(Otava 2009)

Sydämeni on särkynyt, kyyneleet kuivuneet poskilleni. Aina silloin tällöin kohdalle osuu kirja, joka avaa kyynelhanat ja jäytää sydämessä vielä monta päivää lukemisen jälkeen. Jenny Downhamin "Ennen kuin kuolen" teki sen. Saatoin odottaa, että kyseessä on kirja, joka liikuttaa, mutta en sitä, että sitä lukiessa itkisin ja tuntisin kipua sydämessä. Mutta kuinka sydämesi voi olla järkkymättä, kun päästät sinne tuon 16-vuotiaan, elämän syrjästä kiinni kaikesta huolimatta pitävän parantumatonta leukemiaa sairastavan Tessan, jolla on vain muutama kuukausi elinaikaa? Juuri silloin, kun Jennyn pitäisi saada suunnitella tulevaisuuttaan, haaveilla ensirakkaudesta ja istua iltaisin ystävän kanssa ravintolassa herkuttelemassa ranskalaisilla, hän joutuukin kestämään kaikki ne hoitotoimenpiteet, verensiirrot, suunnittelemaan hautajaisiaan ja luopumaan tulevaisuudestaan päivä kerrallaan. "Näin todellakin tapahtuu. Ne sanoivat että näin kävisi, mutta kaikki tapahtuu nopeammin kuin kukaan osasi kuvitella. En todellakaan mene koskaan takaisin kouluun. En koskaan. En mene opiskelemaan enkä töihin. En näe veljeni kasvavan. En matkusta, en ansaitse rahaa, en aja autoa, en rakastu enkä muuta kotoa omaan asuntoon. Tämä on totta, ihan todella totta.... En halua kuolla näin, elämättä ensin kunnolla. Kaikki näyttää niin selvältä. Tunnen oloni melkein toiveikkaaksi, mikä on hullua. Haluan elää ennen kuin kuolen. Se on ainoa asia, jossa on järkeä."

Vaikka Tessan ulkokuori tekee jo hidasta kuolemaa, hänen sisimmässään palaa yhä valtaisa elämisen vimma. Vaikka Tessan arki on jo kuolemaan valmistautumista, on se myös nuoren elämänvimmaisen tytöt matkaa kohti naiseutta. Tessa kirjoittaa vihkoon, seiniin asioita joita hän tulee kaipaamaan ja mitä hän vielä haluaisi ennen kuolemaansa kokea. Hän päättääkin tehdä listan kaikista niistä tärkeistä asioista, jotka hän vielä haluaa ehtiä kokea. Työnsä jättänyt, Tessan kotihoidolle täysin omistautunut, ylisuojeleva isä on entistä enemmän sydän syrjällään tajutessaan, että Tessa todellakin aikoo toteuttaa listansa kohdat, hinnalla millä hyvänsä. Hän ei pysty hyväksymään, että Tessa on hyväksynyt jo kohtalonsa ja juuri siksi haluaa seuraamuksista huolimatta toteuttaa listansa. Tessa saa avukseen parhaan ystävänsä Zoeyn, joka tarttuu tuumasta toimeen epäröimättä. "Hän kääntyy portailla katsomaan minua. "Kuulehan nyt, neitiseni, jos haluat tehdä tämän kunnolla, sinun pitää oppia rikkomaan sääntöjä." "Minua ei haittaa vaikka tulisimmekin takaisin kahdeksitoista. Isä olisi muuten vain huolissaan." "Anna olla, mitä väliä sillä on. Sinunlaisellesi ei koidu mitään seuraamuksia." En ole koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta.."

Pelottomasti listan kohtia toteuttaessaan Tessa päätyy niin ajamaan luvatta autolla kuin seisomaan kylmässä meressä vaatteet päällä. Hetkittäin hän melkein onnistuukin unohtamaan todellisuuden haaveita toteuttaessaan. Kuitenkin moniin arkisiin hetkiin yhdessä läheisten kanssa sisältyy kivuliaan selvästi muille lupaus tulevaisuudesta, jota Tessa ei tule kokemaan. Kuolema on läsnä jo vahvasti Tessan mielessä, vaikka hän ei vielä ole aikeissa lähteäkään. "Cal sanoo, että ihmiset on tehty tähtien tuhkasta. Hän sanoo, että kun kuolen, muutun tomuksi, hohteeksi, sateeksi. Jos se on totta, haluan että minut haudataan tämän puun alle. Sen juuret tunkeutuvat ruumiini pehmeään massaan ja imevät minut kuivaksi. Minusta tulee omenankukka. Laskeudun keväällä maahan terälehtisateena ja tartun perheenjäsenteni kenkiin. He kantavat minua taskuissaan, levittävät hennon silkkini tyynyilleen, jotta saisivat paremmin unta. Millaisia unia he silloin näkevät?

Kun Tessa vähiten odottaa, hän tutustuukin naapurissa asuvaan Adamiin. Adam mullistaa Tessan elämää monin tavoin ja antaa hetkeksi Tessan suurimmille unelmille siivet. Kuitenkin Tessan kohtalo on vääjäämätön, on kyse enää vain siitä, milloin. Tessa taistelee rakkauden ja luopumisen tunteiden ristiaallokossa. Miksi juuri nyt? Eikö enää olekaan aikaa? Välillä hän kuitenkin levollisin mielin katselee sivusta läheisiään. Olisiko hänen aikanaan perheensä hyljännyt äiti nyt taas tällä, isän rinnalla, ellei hän olisi sairastunut? Kaikessa tässä kauheudessa on kuitenkin häilähdys jotain hyvääkin. Viimeisten hetkien kellon viisarit kuitenkin tikittävät eteen päin lohduttomasti, pysähtymättä. Tessan sielu ei haluaisi antaa siltikään vielä periksi.."En halua olla kuollut. Minua ei ole rakastettu tällä tavalla tarpeeksi pitkään."

Törmäsin kirjaan erään naistenlehden kirjavinkeissä. Olin jostakin netin arvostelusta ohimennen lukenut, että kyseessä olisi enemmänkin nuorten kirja. Onhan tarina välitön, avoin tilitys nuoren tytön silmin. Toisaalta taas kirjan juoni oli aika selvä jo kirjan nimen perusteella; tässä olisi kirja, jolla ei todennäköisesti sitä onnellista loppua olekaan. Lähdinkin lukemaan kirjaa tavallaan aika "valmiin oletuksin ja tuntein", kunnes se tempaisi aika alkumetreillä maailmaansa ja oli melkein mahdoton aina lopettaa lukemista. Downham puhuu Tessan äänellä niin sielun syvempiä vesi liikautellen, että alkuun ehkä hieman kyynisempikin lukija unohtaa suojamuurinsa. Oman syvyytensä kirjaan tuo myös Tessan läheisten ihmisten kipuilu ja selviytyminen ahdistavassa tilanteessa. Vaikka läheinen on kuolemassa, onko eloonjäävien pakko aina jaksaa olla läsnä ja ymmärtää kuolevan mahdottomimmakin oikut? Varsinkin Tessan ja Zoeyn välinen ystävyys on mielenkiintoinen osuus kirjassa. Saako ystävä elää omaakin elämää ja laittaa välillä itsensä etusijalle ilman huonoa omaatuntoa?

Tämä kirja onnistui kyllä menemään minun ihoni alle. Jotenkin Downham tuo Tessan kaikkine tunteineen niin lähelle lukijaa, että varsinkin kirjan lopussa on vaikea olla tuntematta surua ja menetystä Tessan viimeisten hetkien äärellä. Nähdä kaikki ne Tessan toiveet ja haaveet, joita hän jää kaipaamaan. Aiheen rankkuudesta huolimatta tämä on toki hyvin viihteellinen romaani, ja siten ei ehkä vakavemman kirjallisuuden lukijaa niin puhuttelekaan. Tällaisen kirjan jälkeen on vaikea olla tuntematta entistä voimakkaammin sitä oman elämisen vimmaa ja ennen kaikkea kiitollisuutta, että on tässä ja nyt.

4/5

16 kommenttia:

  1. Vaikuttavan kirjan olet lukenut! Luulin tätä nimen perusteella joksikin muuksi mutta tämä olikin tämä. :) Jostakin siis minullekin tuttu.

    Tuollaisia tarvitsee välillä, tuollaisia herätyksiä, että muistaa, mikä on tärkeää.

    VastaaPoista
  2. Teit niin hienon arvostelun, että taidan olla loppupäivän sen lumoissa. Vaikuttavaa tekstiä!
    Eikä kaiken kirjallisuuden tarvitse olla niin vakavaa, usein viihteellisyyden keinoin on mahdollista puhutella ihan eri tavoin, koskettaa ja tulla liki.

    VastaaPoista
  3. Ilse: Tämä kirja tosiaan yllätti minut, sillä joidenkin juttujen perusteella oli odottanut ehkä enemmän sellaista "nuorisoromaania". Olipa sitä tai ei, minut tämä vei mennessään;)

    lumiomena: Kiitos ♥ Tuo on totta, että sinällään viihteellinen romaani, missä suurimmat merkitykset ovat sanoissa, joita ei sanota jne, ovat usein niitä, jotka spontaaneimmin vaikuttavat lukijan sisimpään. Ainakin minulla näin;)

    VastaaPoista
  4. Susa. arvostelustasi aivan hohtaa, miten olet rakastanut kyynelten lävitse tätä kirjaa. Jo kirjan kansi on niin huomiotaherättävä, että tämä oli minun kädessäni kirjakaupassa, mutta sitten luin ingressin/referaatin kanen takaa ja kun näin sanan 'leukemia', irrotin otteeni. Ellei äitini olisi pari vuotta sitten sairastanut juuri tämän tyyppistä syöpää, olisin ehkä siltikin lukenut, nyt en pystynyt.

    Jotenkin fiiliksissä on jotain saa kuin Sebolgin Oma taivaassa. Nuori tyttö, kaikki vielä kokematta, mutta toinen lähtee raiskauksen ja murhan kautta eikä tiedä asiaa ennakkoon, toinen sairauden kautta ja tietää ennakkoon. On hyvin helppo sanoa, kumpi kirja on raskaampi lukea! Minulle Tess olisi se kovempi juttu...

    (Susa, sulla on tulossa aivan mielettömiä kirjoja. Minä meinasin ottaa tuon ruusuvettä ja lammaspataa...)

    VastaaPoista
  5. Leena: Minäkin miellyin kirjan kanteen ja sen ansiosta tarkemmin tähän naistenlehden esittelyssä syvennyinkin. Itse asiassa tuo kansi kuvastaa aika olennaista asiaa kirjan sisällöstä; Tessa puussa..hetken vapaana kaikesta jne. Tässä on kieltämättä samaa kuin Seboldin kirjassa, mutta jotenkin se tytön tuska tuli tässä vielä likemmäksi.
    Oli ihana yllätys törmätä tuohon Ruusuvettä ja lammaspataa-teokseen kirjastossa, sillä rakastin sitä Mehranin ensimmäistä "Lumoavien mausteiden kahvilaa". Vieläkin sydänverellä harmittelen, kun en silloin aikanaan ostanut sitä kovakantisena omaksi ja nyt sitä ei saa enää näköjään MISTÄÄN:( Pokkarina saisi, mutta haluaisin nimenomaan sidottuna.

    VastaaPoista
  6. Susa, siis tarkoitin titenkin Sebold, minkä heti tajusitkin;-)

    Ai, että häneltä on tullut lumoavien mausteiden kahvilakin. yt minua harmittaa, kun en ostanut tuota Ruusuvettä ja lammaspataa. Kerään keittokirjoja ja niiden pitää tietty olla kovakantisia. Yksi asia minua ihmetyttää: Aivan hieno Sienionni on niin hieno, että siinä on VALKOINEN nahkaselkämys. Olen kaivannut nahkaselkäisä kirjoja, sillä ennen niitä sai helpostikin, mutta keittokirjassa MOKKANAHKAINEN, VALKOINEN selkämys...you know. Sisältö on kyllä mahtava. Pokkareita tulee nyt liikaa. Ne eivät kestä mitään.

    Mukavaa viikonloppua, Susa! Koneeni lähtee remonttiin aamulla...

    VastaaPoista
  7. Kiitos hienosta arviosta, jonka nyt vasta pääsin lukemaan. Minä myös pidin kovasti tästä kirjasta. Tämä kuvaa minusta myös kaikessa kosekttavuudessaan hienosti kriisin vaiheita ja luopumisen prosessia, myös läheisissä.

    VastaaPoista
  8. Huomasin, että meitä on näköjään kaksi Susaa, jotka pitävät kirjablogia, joten piti tulla katsomaan sun omaa. Täällä on hirveästi mielenkiintoisia kirjoja, mulla on juuri luvun alla tämä Ennen kuin kuolen. Koskettava kirja. Olet kirjoittanut tästä todella osuvan arvion, samoja asioita mullakin pyörii päässä.

    VastaaPoista
  9. Hrr. On ehkä ihan pakko lainata tämä ja lukea syksyn aikana.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa että tästä kirjasta on pidetty. Pakko oli kommentoida kun satuin tänne törmäämään :) Luin sen suomeksi varmaan ihan ensimmäisten joukossa, koska äitini käänsi sen ja suositteli niin periksiantamattomasti että oli pakko nöyrtyä lukemaan, vaikka en aina kovin suopeasti olekaan suhtautunut sukulaisten lukuvinkkeihin... Mutta ehdottomasti yksi koskettavimpia "nuorten"kirjoja pitkään aikaan, vaikka en itse mikään lapsi enää olekaan. Nyt en ehkä tarttuisi Downhamiin uudestaan, koska lähipiirissä on ollut niin paljon syöpäjuttuja, etten ehkä kestäisi, mutta olen tyytyväinen että silloin sen luin.

    VastaaPoista
  11. anni.m: Tämä oli tosiaan hyvin vahva kertomus siitä, miten luopumisen prosessi usein etenee!

    Susa P: Mukavaa, että sinäkin pidit tästä!!

    Kaisa: Jokos olet ehtinyt lukea tämän?

    Anonyymi: Todellakin kirjasta on pidetty, itse ainakin vuodatin kyyneleitä tämän äärellä ja harva kirja siihen pystyy, koskettamaan niin lujaa. Terveisiä vain äidille, että hienon käännöksen on tehnyt!

    VastaaPoista
  12. kuinka monta sivua kirjassa oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otavan esittelyn mukaan noin 380 sivua. Valitettavasti en pysty tarkistamaan koska ko. kirja oli minulla kirjastosta lainassa, ja tuolloin en vielä merkannut sivumääriä arvostelujeni yhteyteen kuten nyt.

      Poista
  13. Jos pystytte, lukekaa tuo kirja englanniksi. Mitenkään käännöstyötä haukkumatta, suomennos jättää kuitenkin kylmäksi, jos on lukenut tuon alkuperäisen teoksen.
    Koskaan en ole minkään kirjan kanssa vollottanut yhtä pahoin ja tuntenut sitä tuskaa, mikä teoksesta välittyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä jo tämän käännöksen parissa koin suuria tunteita ja surua, vahvaa myötäelämistä. Mutta mielenkiintoista tämä olisi kyllä alkukielisenäkin lukea!

      Poista
    2. "Pelottomasti listan kohtia toteuttaessaan Tessa päätyy niin ajamaan luvatta autolla kuin seisomaan kylmässä meressä vaatteet päällä."

      Ihan vaan korjatakseni Tessa taisi seistä joessa, jos oikein muistan. :)

      Mutta joo, oli todella koskettava kirja, näin seuraavana yönä painajaista. Vaikutti minuun tosi rajusti. Jos on vähäkää heikkoluontoisempi ihminen, niin en ehkä vältämättä lukisi...

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)