Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

(Otava 2009)

Sydämeni on särkynyt, kyyneleet kuivuneet poskilleni. Aina silloin tällöin kohdalle osuu kirja, joka avaa kyynelhanat ja jäytää sydämessä vielä monta päivää lukemisen jälkeen. Jenny Downhamin "Ennen kuin kuolen" teki sen. Saatoin odottaa, että kyseessä on kirja, joka liikuttaa, mutta en sitä, että sitä lukiessa itkisin ja tuntisin kipua sydämessä. Mutta kuinka sydämesi voi olla järkkymättä, kun päästät sinne tuon 16-vuotiaan, elämän syrjästä kiinni kaikesta huolimatta pitävän parantumatonta leukemiaa sairastavan Tessan, jolla on vain muutama kuukausi elinaikaa? Juuri silloin, kun Jennyn pitäisi saada suunnitella tulevaisuuttaan, haaveilla ensirakkaudesta ja istua iltaisin ystävän kanssa ravintolassa herkuttelemassa ranskalaisilla, hän joutuukin kestämään kaikki ne hoitotoimenpiteet, verensiirrot, suunnittelemaan hautajaisiaan ja luopumaan tulevaisuudestaan päivä kerrallaan. "Näin todellakin tapahtuu. Ne sanoivat että näin kävisi, mutta kaikki tapahtuu nopeammin kuin kukaan osasi kuvitella. En todellakaan mene koskaan takaisin kouluun. En koskaan. En mene opiskelemaan enkä töihin. En näe veljeni kasvavan. En matkusta, en ansaitse rahaa, en aja autoa, en rakastu enkä muuta kotoa omaan asuntoon. Tämä on totta, ihan todella totta.... En halua kuolla näin, elämättä ensin kunnolla. Kaikki näyttää niin selvältä. Tunnen oloni melkein toiveikkaaksi, mikä on hullua. Haluan elää ennen kuin kuolen. Se on ainoa asia, jossa on järkeä."

Vaikka Tessan ulkokuori tekee jo hidasta kuolemaa, hänen sisimmässään palaa yhä valtaisa elämisen vimma. Vaikka Tessan arki on jo kuolemaan valmistautumista, on se myös nuoren elämänvimmaisen tytöt matkaa kohti naiseutta. Tessa kirjoittaa vihkoon, seiniin asioita joita hän tulee kaipaamaan ja mitä hän vielä haluaisi ennen kuolemaansa kokea. Hän päättääkin tehdä listan kaikista niistä tärkeistä asioista, jotka hän vielä haluaa ehtiä kokea. Työnsä jättänyt, Tessan kotihoidolle täysin omistautunut, ylisuojeleva isä on entistä enemmän sydän syrjällään tajutessaan, että Tessa todellakin aikoo toteuttaa listansa kohdat, hinnalla millä hyvänsä. Hän ei pysty hyväksymään, että Tessa on hyväksynyt jo kohtalonsa ja juuri siksi haluaa seuraamuksista huolimatta toteuttaa listansa. Tessa saa avukseen parhaan ystävänsä Zoeyn, joka tarttuu tuumasta toimeen epäröimättä. "Hän kääntyy portailla katsomaan minua. "Kuulehan nyt, neitiseni, jos haluat tehdä tämän kunnolla, sinun pitää oppia rikkomaan sääntöjä." "Minua ei haittaa vaikka tulisimmekin takaisin kahdeksitoista. Isä olisi muuten vain huolissaan." "Anna olla, mitä väliä sillä on. Sinunlaisellesi ei koidu mitään seuraamuksia." En ole koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta.."

Pelottomasti listan kohtia toteuttaessaan Tessa päätyy niin ajamaan luvatta autolla kuin seisomaan kylmässä meressä vaatteet päällä. Hetkittäin hän melkein onnistuukin unohtamaan todellisuuden haaveita toteuttaessaan. Kuitenkin moniin arkisiin hetkiin yhdessä läheisten kanssa sisältyy kivuliaan selvästi muille lupaus tulevaisuudesta, jota Tessa ei tule kokemaan. Kuolema on läsnä jo vahvasti Tessan mielessä, vaikka hän ei vielä ole aikeissa lähteäkään. "Cal sanoo, että ihmiset on tehty tähtien tuhkasta. Hän sanoo, että kun kuolen, muutun tomuksi, hohteeksi, sateeksi. Jos se on totta, haluan että minut haudataan tämän puun alle. Sen juuret tunkeutuvat ruumiini pehmeään massaan ja imevät minut kuivaksi. Minusta tulee omenankukka. Laskeudun keväällä maahan terälehtisateena ja tartun perheenjäsenteni kenkiin. He kantavat minua taskuissaan, levittävät hennon silkkini tyynyilleen, jotta saisivat paremmin unta. Millaisia unia he silloin näkevät?

Kun Tessa vähiten odottaa, hän tutustuukin naapurissa asuvaan Adamiin. Adam mullistaa Tessan elämää monin tavoin ja antaa hetkeksi Tessan suurimmille unelmille siivet. Kuitenkin Tessan kohtalo on vääjäämätön, on kyse enää vain siitä, milloin. Tessa taistelee rakkauden ja luopumisen tunteiden ristiaallokossa. Miksi juuri nyt? Eikö enää olekaan aikaa? Välillä hän kuitenkin levollisin mielin katselee sivusta läheisiään. Olisiko hänen aikanaan perheensä hyljännyt äiti nyt taas tällä, isän rinnalla, ellei hän olisi sairastunut? Kaikessa tässä kauheudessa on kuitenkin häilähdys jotain hyvääkin. Viimeisten hetkien kellon viisarit kuitenkin tikittävät eteen päin lohduttomasti, pysähtymättä. Tessan sielu ei haluaisi antaa siltikään vielä periksi.."En halua olla kuollut. Minua ei ole rakastettu tällä tavalla tarpeeksi pitkään."

Törmäsin kirjaan erään naistenlehden kirjavinkeissä. Olin jostakin netin arvostelusta ohimennen lukenut, että kyseessä olisi enemmänkin nuorten kirja. Onhan tarina välitön, avoin tilitys nuoren tytön silmin. Toisaalta taas kirjan juoni oli aika selvä jo kirjan nimen perusteella; tässä olisi kirja, jolla ei todennäköisesti sitä onnellista loppua olekaan. Lähdinkin lukemaan kirjaa tavallaan aika "valmiin oletuksin ja tuntein", kunnes se tempaisi aika alkumetreillä maailmaansa ja oli melkein mahdoton aina lopettaa lukemista. Downham puhuu Tessan äänellä niin sielun syvempiä vesi liikautellen, että alkuun ehkä hieman kyynisempikin lukija unohtaa suojamuurinsa. Oman syvyytensä kirjaan tuo myös Tessan läheisten ihmisten kipuilu ja selviytyminen ahdistavassa tilanteessa. Vaikka läheinen on kuolemassa, onko eloonjäävien pakko aina jaksaa olla läsnä ja ymmärtää kuolevan mahdottomimmakin oikut? Varsinkin Tessan ja Zoeyn välinen ystävyys on mielenkiintoinen osuus kirjassa. Saako ystävä elää omaakin elämää ja laittaa välillä itsensä etusijalle ilman huonoa omaatuntoa?

Tämä kirja onnistui kyllä menemään minun ihoni alle. Jotenkin Downham tuo Tessan kaikkine tunteineen niin lähelle lukijaa, että varsinkin kirjan lopussa on vaikea olla tuntematta surua ja menetystä Tessan viimeisten hetkien äärellä. Nähdä kaikki ne Tessan toiveet ja haaveet, joita hän jää kaipaamaan. Aiheen rankkuudesta huolimatta tämä on toki hyvin viihteellinen romaani, ja siten ei ehkä vakavemman kirjallisuuden lukijaa niin puhuttelekaan. Tällaisen kirjan jälkeen on vaikea olla tuntematta entistä voimakkaammin sitä oman elämisen vimmaa ja ennen kaikkea kiitollisuutta, että on tässä ja nyt.

4/5