keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Andrew Nicoll: Rouva Agathen rakkaus

(Gummerus 2010)

On eräs paikka, minne ei voi matkustaa kuin mielikuvituksen siivin. Kaukana pohjoisessa Itämerellä, Ampersandin jokisuun matalikolla sijaitsee Dotin kaupunki. Jos hetken jo luulit löytäneesi tuon merkillisen pikkukaupungin kartalta monien saarien ympäröimänä, mutta sitten kadotitkin sen, niin muista: mikään ei ole sitä, miltä se näyttää...Kuitenkin tuo pikkukaupunki on niin todellinen, kuin pieni aikamatka menneeseen.

Ja voiko mikään olla sen todellisempaa kuin hyvä pormestari Tibo Krovic raatihuoneen marmoriportaikossa huokailemassa ihanan sihteerinsä Agathe Stopakin vielä pesun jäljiltä kosteisiin portaisiin piirtyneiden varpaidenjälkien perään? Mutta koska Tibo oli ollut jo kaksikymmentä vuotta Dotin Hyvä Pormestari, hänen oli  pidettävä piilossa sisimmässään palavat tunteensa Agathea kohtaan. Ja olihan Agathe sentään onnellisesti naimisissa oleva nainen, tai niin Tibo ainakin luuli. Kyllä Agathe vielä muisti, mitä oli olla rakastettu ja  hyvän aterian päätteeksi kavuta hajareisin miehensä syliin tämän vielä istuessa ruokapöydän ääressä, suudella niin loputtomasti, että tiskitkin saattoivat odottaa aamuun. Mutta Agathe muisti myös, kuinka vuosia sitten hänen vahva miehensä oli itkenyt murtuneena heidän pientä kuollutta tytärtä pienen kehdon äärellä. Agatha muisti kaiken sen ja tiesi, ettei paluuta entiseen voinut enää olla. Agathe kuitenkin yritti, halusi rakastaa miestään kuin ennen ja ennen kaikkea halusi häntä rakastettavan kuin ennen. Heidän välillään oli kuitenkin pienen kehdon kokoinen rako, mitä ei mitkään hyvät aikeet ja yritykset voineen enää tilkitä.

"Hän rakasti miestä samoin kuin joku voisi rakastaa lapsuuden vanhaa nallekarhua - ei sen itsensä vuoksi, vaan koska me muistamme, mikä se aikoinaan oli ja mitä se silloin merkitsi. Eikä miestä niin pitäisi rakastaa."

Kaupunkia valvovan, palvotun Pyhän Walburnian, tarinan "kertojaäänen" silmien alla nuo kaksi lemmenkipeää hupsua tempoilevat tunteidensa kanssa kuin kaksi pientä liekkiä odottamassa roihahtamistaan. Tibo riutuu rakkaudestaan ja Agathe rakkaudettomuudestaan. Lounasaikaan kun Agathe nauttii eväitään suihkulähteen reunalla istuen, Tibo kiipeää raatihuoneen katolle voidakseen salaa tarkkailla kaunista Agatheaan. Eräänä päivänä katolta Agathea tarkkaillessaan Tibo huomaa, että Agathen punainen eväsrasia on tipahtamassa suihkulähteeseen, hän epäröimättä syöksyy juoksuun läpi raatihuoneen portaikon, ovien ja astuu Agathen eteen..

"Minulle olisi suuri kunnia, jos antaisitte minun tarjota teille lounaan", hän sanoi ja jostain syystä, Herra yksin tietää miksi, hän tunsi olevansa pakotettu painamaan päänsä, kumartamaan kuin husaari jossain wieniläisoperetissa. "Ei tällä tavoin pyydetä naista ulos", Tibo ajatteli. "Ei naimisissa olevaa naista - ei naimisissa olevaa naista joka työskentelee sinulle! Herra jumala, Krovic, mitä oikein ajattelit?" "

Ja juuri kun Tibo on varma tehneensä todella suuren virheen, tuo hurmaava, ihana Rouva Agathe kikattaa kuin tyttönen ja ottaa kutsun niiaten vastaan. Ja kas siinä, siinä me kaikki Pyhä Walburnia mukaan lukien saamme todistaa näiden kahden rakastavaisen tarinan todellista alkua. Yhteiset lounaat, Tibon rakkaudella Agathelle valitsemat pienet lahjat, käsikynkässä kävelyt Dotin mukulaisilla kaduilla, merkitsevät katseet työn lomassa..kaikki, kaikki ne ovat alkusoittoa jollekin sellaiselle, missä ei järjellä ole lopulta juurikaan sanavaltaa, mutta rakkaudella ja toivolla senkin edestä, taiasta puhumattakaan. Ja sitten, juuri kun olet onnesta raukeana lukenut näiden kahden hienovaraisesta kosiskelusta ja mielesi maalailee jo suurta rakkauden sinfoniaa mielikuvituksesi verkkokalvoille, meneekin kaikki tai ainakin melkein, aivan toisin kuin luulit. Kuinka monta estettä todellinen rakkaus jaksaa raivata tieltään, kunnes väistääkin jonnekin muualle? Flirttailevien lounaiden ja rakastuneiden leikkisän sanailun lomasta huomaatkin päätyväsi Canal Streetin likaisille kaduille, missä rakkaudesta ei ole häivääkään. Onko enää pelastusta ja jos, kenen käsissä se on?

"Ihmisillä on lähes rajaton kyky pettää itseään – sitkeä taito kieltää hirvittävä itsestäänselvyys, sydäntä raastavan ihastuttava lahja uskoa johonkin vähän mukavampaan kuin siihen, mikä tuijottaa karusti suoraan kasvoihin, aina kalahtaville oville saakka, joissa lukee ”suihkuosasto”. Ja mikä valtava siunaus se onkaan. Se saa meidät kirjoittamaan runoja. Se saa meidät laulamaan lauluja ja maalaamaan kuvia ja rakentamaan katedraaleja. - - Se on mahtava, kaunis ja tuskallinen lahja ja se tekee meistä ihmisiä."


Ensimmäisen kerran törmäsin tähän ihastuttavaan Andrew Nicollin teokseen, Rouva Agathen rakkaus ( Suom. Maria Erämaja) Kirjakerhon lehdessä. Jo silloin katselin, että kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta jotenkin se unohtui. Ystäväni lumiomenan tuodessa sen blogiinsa, tiesin, että tämä kirja täytyy lukea. Myös Ilse on kirjoittanut kiinnostavan arvostelun tästä! Tätä kirjaa on melkeinpä mahdoton laittaa mihinkään tiettyyn kategoriaan. Toisaalta se on aivan ihana vanhanajan rakkaustarina, jossa suuret tunteet joutuvat hienotunteisuuden suojamuurin pitelemäksi. Toisaalta siinä on oma maaginen otteensa kuin yhdessä suosikkielokuvassani, Pienessä suklaapuodissa. Kaikkein yllättävintä on kuitenkin se, että kirjassa on myös elämän julmuutta ja jotain sellaista pimeää, kuin kävelisi kadun varjoisalla puolen. Nicollilla on hämmästyttävä kyky kirjoittaa samaan tarinaan niin monenlaisia eri elementtejä, melkeinpä harlekiinimaisesta vaaleanpunaisuudesta jännärimäiseen synkkyyteen. Tibon ja Agathen lisäksi tarinassa on useita mielenkiintoisia, oman tärkeän osansa siihen tuovia henkilöitä. On Kultaisen enkelin salaperäinen vanha ravintoloitsija Mama Cesare, lihava ja kieroksikin haukuttu lakimies Guillaume ja monta muuta, joista kertominen olisi jo oma tarinansa. Pidin myös kovasti Nicollin tyylistä käyttää välillä aikaa pienten sinällään arkisten asioiden kuvailuun sekä Dotin kaupungin miljööseen. Ja ihan viimeiseksi sanon teille jotain, jonka vain kirjan lukeneet voivat ymmärtää, mutta tässä kirjassa oli erityisesti raikasta sävyä....


5/5

13 kommenttia:

  1. Minäkin haluan jossain vaiheessa lukea tämän kirjan. Tykkään muuten kirjan kannesta todella paljon! Sinä sait itse kirjankin vaikuttamaan todella ihanalta:) Kiitos arviostasi!

    VastaaPoista
  2. Susa, nyt sää teit semmoisen arvostelun, että mun on pakko tilata tämä kirja! Tuli Kirjakerhon lehti...onkohan se kirja vielä siellä. Tai on varmaan ainakin Jyväskylän myymälässä.

    Niin ihanaa romantiikkaa! Tätä minä kaipaan juuri nyt.

    Kiitos lumoavasta esittelystä, jossa ihan elit mukana♥

    VastaaPoista
  3. Saso: Minustakin kirjan kansi on ihana ja ansaitsee kyllä ihan oman maininnan melkeinpä! Tuohon kuvaan muuten kiteytyy niin paljon tämän kirjan tunnelmaa ♥

    Leena: Ota tämä sitten jouluna luettavaksi ilman mitään arvostelupaineita, luet vain ja nautit ;) Mutta tässä on tosiaan myös sitä vähän "yliluonnollista", tosin sellaiseen tyyliin, että uskoisin sinunkin pitävän! Ja tuo ihana romantiikka ja rakakus, sekä erityisesti sen nälkä, huima jano..Ne saavat kyllä ahmimaan sivu sivun perään!

    VastaaPoista
  4. PS. Pidin etenkin siitä, mitä tehtiin ruokailun jälkeen...;-)

    VastaaPoista
  5. Hieno arviosi sai minut kiinnostumaan kirjasta, vaikka muuten olisin (kannesta huolimatta) varmaan ohittanut tämän. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Ihan hengästyttävän hieno arvio! Sitä lukiessani elin uudestaan omaa lukukokemustani. Rouva Agathen rakkaus on yllättävin tänä vuonna lukemani kirja. Se on yhtä aikaa niin suloinen ja samalla tosiaan julma sekä kaiken kukkuraksi hieman kafkamainen. Pidin myös siitä, ettei Nicoll selitellyt liikaa.

    Arvasin, että sinä pidät tästä!

    Ja kiitos linkityksestä ♥

    VastaaPoista
  7. PPS. Tilasin kirjan kirjakerhosta ja tästä tuli nyt mun joulukirjani, jonka luen vain itselleni. Kiitos Susa!

    VastaaPoista
  8. Hih, ihanaa, että Leena innostuit tästä nyt Susan arvion jälkeen. Tämä on täydellinen joulukirja.

    Ja Susa, sitä vielä sanomani, että kiinnitit hienosti huomiota kirjan pimeään puoleen. Tässä on aika paljon melankoliaakin mukana.

    VastaaPoista
  9. Leena: Toivottavasti pidät, uskon niin ♥ Tämän kirjan alku on kuin pitkä, hienovarainen ja hieman vanhoillinenkin esileikki, mutta se onkin eri asia, kuka sitten pääsee todelliseen leikkiin ja millaiseen ja ennen kaikkea kenen kanssa :) Siinäpä sinulle jouluksi selvitettävää ;)

    SusaP: Tämä kirja oli kyllä yllättäjä! Ei tämä mikään Vuoden Teos ole, mutta kyllä sellainen, että olen iloinen tämän löydettyäni ;)

    lumiomena: Siinä vaiheessa kun Tibo loukkasi mieltään Agathan toimesta ja manasi tätä aika rajuin sanankääntein huoneessaan, tajusin, ettei kyseessä tosiaan ole mikään ennaltta-arvattava puhdas rakkaushömppäromaani, todellakaan. Suuni loksahti tuolloin auki enkä ollut heti varma, pidinkö tuosta käänteestä, että kaiken sen ihanan vanhanaikaisen vaaleanpunaisen joukkoon tuli niin tummia sävyjä. Mutta sitten tarina vei taas mukanaan, enkä voinut kuin nauttia ;)

    VastaaPoista
  10. Susa, hitaudessa sen salaisuus;-)

    (Mikä mua tänään oikein vaivaa...)

    VastaaPoista
  11. Hei, meillä on tämä Rouva Agathen rakkaus Turun kaupunginkirjaston verkkolukupiirissä maaliskuun kirjana. Linkittäisin mielelläni tämän juttusi kirjan esittelyn oheen, sopiiko semmoinen?

    VastaaPoista
  12. Kiitos linkitysluvasta, arvelinkin sen sopivan mutta oli kivempi kysyä lupa, semminkin kun lukupiirin blogi on suljettu, vain kutsutut jäsenet pääsevät sinne. Ajattelin, että olisi ollut tylsä huomata tulleensa linkitetyksi jonnekin, jota ei pääse katsomaan.

    Olen aiemmin laittanut lukupiirin jäsenille linkkejä semmoisiin vähän virallisempiin tahoihin, lehtien kirja-arvosteluihin, Ylen sivuille etc. Nyt keksin, että olisi mukavaa samalla esitellä tätä bloggausharrastusta. Järjellä ja tunteella -blogi on yksi suosikeistani, kivaa saada vinkata siitä lukupiirin jäsenille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)