Marilyn Monroe - Välähdyksiä, sirpaleita

(Wsoy 2010. Toim. Stanley Buchthal ja Bernard Comment, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi ja Lotta Toivanen)

"Toisinaan en siedä ihmisiä
lainkaan - tiedän
että heillä on omat ongelmansa
niin kuin minullakin omani - mutta olen aivan liian
väsynyt siihen. Että pitää yrittää ymmärtää,
tehdä myönnytyksiä, nähdä sellaisia asioita
joihin olen lopen kyllästynyt."

Norma Jeane Mortensonina syntynyt, Marilyn Monroeana kuollut. Tiedotusvälineiden ja varsinkin miesten hilpeäksi, typeräksi naiiviksi blondiksi muovaama vaaleaverikkö, joka todellisuudessa rakasti runoutta, lukemista, kirjoittamista ja halusi ymmärtää niin itseään, muita kuin maailmaakin. Kauniin ulkokuorensa alla Marilyn oli sivistynyt, tarkkanäköinen ja herkkä sielu. 

"Tämä teos on kolikon toinen puoli: se ei kumoa elokuvien Marilynin ihannekuvaa, tuota upeaa ulkokuorta jonka luonto Marilynille soi, vaan päinvastoin antaa sille uskomatonta voimaa. Ruumiissa, jota Marilyn aika ajoin kantoi kuin matkalaukkua, eli älykön ja runoilijan sielu, josta kenelläkään ei ollut aavistustakaan. "

Marilynin traagisesti 1962 kuoltua, hänen henkilökohtainen omaisuutensa meni testamentin mukaisesti Lee Strasbergille ja tämän kuoltua vuonna 1982, Strasbergin nuorelle vaimolle, Anna Strasbergille. Vasta vuosia myöhemmin Anna löysi Marilynin henkilökohtaisia papereita, joista kirja on koottu. Anna kysyi apua papereiden kohtalon suhteen heidän perheystävältään Stanley Buchthalnilta, joka on toinen kirjan toimittajista. Vuosia myöhemmin Stanley puolestaa puhui papereista eräillä päivällisillä Bernard Commentille kysyäkseen kustantajan näkemystä. Kiitos tämän tapahtumien ketjun, pitelen nyt kädessäni aarretta, ensimmäistä oikeasti henkilökohtaista, todenmukaista kuvaa tuosta ainutlaatuisesta sielusta, joka halusi olla perhonen. Jo lukioikäisenä tyttönä kiinnostuin Marilynin kohtalosta ja vuosien saatossa kiinnostus on muuttunut melkein kiintymykseksi, sellaiseksi kuin se voi olla tavallaan tuntematonta ihmistä kohtaan. Olen kaivannut, janonnut tietää enemmän Marilynistä ihmisenä ja vihdoinkin se on mahdollista. Kirja ei edelleenkään tuo ratkaisua siihen mysteeriin, joka Marilynin oletettuun itsemurhaan liittyy, mutta se tuo siihen varmasti lisää uusia näkökulmia, syvyyttä. Ennen kaikkea se tuo Marilynin lähelle eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin noiden lukuisten päiväkirja-, kalenteri-, ja jopa ruokaohjemerkintöjen myötä. Lukuisat eri kuvaajien kuvaamat kuvat ovat puhuttelevia ja kauniita sekä tuovat erityisen hyvin erilaista Marilyniä esille.

"Liikaa tuntevien ja ymmärtävien ongelmana on, että he voivat olla niin paljon kaikenlaista, mutta heillä on vain yksi elämä, ja se pakottaa heidät olemaan vain sitä mitä muut olettavat heidän olevan."

Tämä teos on siitäkin poikkeksellinen, että siihen on koottu se, mitä Marilyn todella ajatteli, eikä sitä, mitä hän muiden silmiin näytti olevan. Jo ennen tätä kirjaa minulla oli välähdyksiä, aavistus siitä, että Marilyn oli niin paljon enemmän kuin mitä ulkopuolisten sekä ennen kaikkea elokuviensa hänestä muovaama ulkokuori antoi ymmärtää. Nämä kirjan välähdykset, sirpaleet avasivat kuitenkin tätä tunnetta paljon laajemmalle, mitä uskalsinkaan toivoa. Harvoin kirjalla on niin osuvaa nimeä kuin tässä kirjassa on, Välähdyksiä, sirpaleita. Kuvat Marilynistä lukemassa lempikirjojaan, muistivihkojen sivut täynnä vahvaa tulkintaa tai arkipäiväisiäkin asioita, kaikki nuo tuovat hänet todellisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin.

"Elämä -

kuljetat minua kumpaankin suuntaasi

Riipun jollain lailla pää alapäin enimmäkseen

mutta lujana kuin hämähäkinseitti

tuulessa - elän enemmän kylmässä kimmeltävässä huurteessa.

Mutta helmikoristeissa säikeissäni on värit, jotka

olen kerran nähnyt maalauksessa - voi elämä, ne

huijasivat sinua"

"Vain osat meistä voivat koskaan

koskettaa vain osia toisista -

ihmisen totuus on todellakin

vain hänen oma totuutensa.

Voimme jakaa ainoastaan sen

mihin toisen ymmärrys ulottuu,

näin ollen siksi olemme

enimmäkseen yksin. 

Niin kuin ilmeisesti

luonnossakin on tarkoitus - kenties parhaimmillaan

ymmärryksemme voi sittenkin löytää tien

toisen yksinäisyyteen."