torstai 25. marraskuuta 2010

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

(Atena Kustannus 2006)

"Rakkaat otukset, joskus meidän sallitaan kokea ihmeellisiä asioita ja päästä paikkoihin, joista emme olisi osanneet uneksiakaan. Vain sellainen, joka ei ole kaikesta mitään oppinut, kuvittelee saavansa pitää löytämänsä asiat ikuisesti."

On kulunut kolme vuosikymmentä, kun Jäniksenselän kuuluisa, rakastettu kirjailijatar Laura Lumikko kokosi yhteen yhdeksän lasta, aikomuksenaan tehdä heistä kirjailijoita. Niin sai alkunsa erityinen Jäniksenselkäläinen Kirjallisuuden Seura. Seura, jonka jäsenet nyt kuuluvat kotimaisen kirjallisuuden kaartiin, mutta välttelevät toistensa kohtaamista, lukitsevat ovensa iltakymmen jälkeen ja toivovat, etteivät enää joutuisi Pelin syviin kierteisiin ja sitä myöten vuotamaan..

"Jos tarkkailee juhlien kulkua, saattaa tehdä yllättävän havainnon. Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seuran jäsenet eivät juuri keskustele toistensa kanssa. He sivuuttavat toisensa välillä aivan läheltä, mutta koskaan he eivät katso toisiaan silmiin eivätkä antaudu keskenään juttusille. Olisipa perin helppoa ajatella, etteivät he lainkaan tunne toisiaan."

Vuosikymmenten odotuksen jälkeen Laura Lumikko on vihdoin valinnut Seuraan kymmenennen jäsenen. Tuon 26-vuotiaan Ella Amanda Milanan, jonka uuden elämänsuunnan määrittäjäksi on yllättäen noussut vialliset munasarjat. Purkautunut kihlaus tuo hänet takaisin kotiseudulleen Jäniksenselälle, äidinkielen sijaisopettajaksi. Erään kirjallisuusesseen myötä Ella törmää merkilliseen painokseen Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta. Vaikka hänen oma kappaleensa kyseisestä kirjasta päätyikin neljä vuotta sitten divariin lukemisen jäädessä kesken, hän on varma, ettei Sonja ampunut kahta luotia Raskolnikovin sydämeen, eikä Raskolnikov kuristanut koronkiskurinaista pianon kielellä! Omituinen kirja on vain alkusoittoa jollekin suuremmalle, minkä pyörteisiin Ella joutuu.

Laura Lumikon lastenkirjojen mytologisista piirteistä gradunsa tehnyt Ella tutustuu yhteen Seuran jäseneen, Ingrid Kissalaan, joka nykyään toimii Jäniksenselän kirjaston kirjastovirkailijana. Ja Ingrid Kissala on juuri se henkilö, joka esittää Ellalla kysymyksen, jota niin moni on odottanut ja toivonut jo usean vuosikymmenen ajan; haluaako Ella tulla Seuran kymmenenneksi jäsenksi ja siten päästä itse Laura Lumikon avustuksella toteuttamaan kirjailijahaaveitaan? 

"Kirjailijatar Lumikko, minä kiitän suomastanne mahdollisuudesta. Minä en tietenkään tiedä, mitä te tarkkaan ottaen näitte minun novellissani. Mutta jos te näette minussa Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seuran kymmenennen jäsenen, niin en minä yritä sitä kyseenalaistaa..."

Ella odottaa innokkaana Seuran juhlakokoontumista Laura Lumikon talossa. Tuleehan hänestä silloin muidenkin silmissä virallisesti Seuran kymmenes jäsen. Juhlaväki odottaa jo malttamattomana itse kirjailijatar Lumikon saapumista vieraiden joukkoon. Vihdoin odotus palkitaan ja juhlaväki kerääntyy portaiden juurelle katsomaan, kuinka heidän ihailemansa Laura Lumikko alkaa laskeutua portaita. Ella on mielessään suunnitellut tarkkaan, sanat jotka hän haluaa Lumikolle sanoa. Lumikko alkaa laskeutua portaita alas. Yksi..kaksi..kolme..neljä...ja kun Laura Lumikon jalka osuu viidennelle askelmalle, tapahtuu jotain käsittämätöntä. Koko talo alkaa täyttyä lumesta ja tuulesta. Lumituisku ulvoo ja riepottelee ihmisiä ja tavaroita pyyhältäessään huoneesta toiseen. Kun se lopulta rauhoittuu, on Laura Lumikko kadonnut viidenneltä askelmalta kuin tuhka tuuleen..tai ennemminkin kuin lumihiutale tuiskuun...

Tapahtumasta järkyttynyt Ella on myös harmissaan. Hänen juuri niin lupaavalta vaikuttanut tulevaisuus ei ehdi alkaakaan ennen kuin se jo kokee loppunsa. Laura Lumikko on kadonnut mystisesti jälkiä jättämättä. Ella on kuitenkin jo virallisesti kirjattu Seuran jäseneksi ja vaikka hän ei Lumikon kirjalliseen oppiin pääsekään, on hänellä paikka Seurassa. Paikka, jonka pitämisellä on hintansa. Juhlissa hän on saanut yhdeltä Seuran jäseneltä, Martti Talvimaalta saama pieni nahkakantinen kirja, Pelin säännöt...

Ella ehtii jo huolestua tulevaisuudestaan, joka nyt meni uusiksi Laura Lumikon katoamisen myötä, kunnes hänen entinen opettajansa, professori Korpimäki saa hänet mukaan tutkimukseen, joka käsittelee Laura Lumikkoa ja Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seuraa. Ella tajuaa omistavansa avaimet todelliseen Seuran historian syväluotaukseen, nimittäin Pelin...Tuon Seuran luoman pelottavan leikin, jossa et voi muuta kuin vuotaa ulos sisältäsi kaiken sen, mitä siellä säilytät. Halusit tai et. Ennen kuin Ella tajuaakaan, hän on jo syvällä Pelin luomassa hämärtyneessä todellisuudessa. 

" Onko sinulla keltaista? Ella kysyy ja hymyilee viileästi pitääkseen äänensä hallinnassa. Hän haluaa kätkeä sen, että yllättyy ja järkyttyy omista sanoistaan. Hänhän halusi kunnioittaa pelikumppaneitaan, pelata jonkinlaista sivistynyttä versiota Pelistä, joka sääntöjen valossa vaikutti pelottavan petomaiselta keksinnöltä."

Mitä tapahtui Laura Lumikolle? Kuka hän todellisuudessa edes oli? Mistä nuo kaikki lahjakkaat kirjailijat ammentavat kirjojensa ideat? Miksi Seuran jäsenet välttelevät toisiaan? Kuka oli tuo huhuttu kymmenes jäsen, erikoinen enkelikasvoinen poika, kolmekymmentä vuotta sitten? Mitä tapahtuu, kun totuus lopulta vuotaa ulos, jääkö sen jälkeen enää mitään? Voimmeko enää sen jälkeen katsoa toisiamme silmiin?

"Minkä Jäniskorpi ottaa, sen Jäniskorpi pitää..."

En ole oikein vieläkään täysin toipunut Jääskeläisen uusimman kirjan upeista salakäytävien mystisistä tunnelmista, kun tämä kirja tempaiseekin minut jo pimeään talviyöhön jäälle makaamaan ja katsomaan tuota jotain, joka liikkuu siellä alla..ja saa minut kello kymmenen jälkeen vilkuilemaan levottomasti ympärilleni, kuin odottaen kuulevani kuiskauksen, että minut on haastettu..Haastettu johonkin sellaiseen, josta ei ole paluuta siihen, että voisi katsoa itseään peilistä näkemättä todella silmiensä katseen taakse, ytimeen. Minulla on sellainen tunne, kuin joku ihana ystävä olisi ottanut minua kädestä kiinni ja vienyt huvipuiston portille. Sitonut silmäni ja sanonut, että "luota minuun!", ja kädestäni kiinni pitäen, juosten kuljettanut minut laitteesta toiseen. Huvipuistoon korkeimpaan kolkkaan, pimeimpään nurkkaan ja lopulta kun kaikki olisi jo melkein liikaa, antanutkin vielä lempeät vauhdit karusellissa. Ja kun lopulta saisi siteen pois silmiltä, voisi ostaa huvipuiston isoimman hattaran ja nauraen ahmia sitä suun täydeltä miettien, kuinka onnekas onkaan.

Minun täytyy tehdä tunnustus. Tähän ikään asti olen elänyt aika vakaasti siinä uskossa, että kotimaisten kirjailijoiden kynästä ei tule kovin mielenkiintoista, tai ainakaan minuun tehoavaa ja uskottavaa fantasiaa, maagista tarinaa, joka tempaa lukijan jonnekin totutun ulkopuolella. Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät jo mursivat tuota vahvan ennakkoluulon muuria, mutta Lumikko ja yhdeksän muuta potkaisi sitä niin lujaa, että jäljellä on vain nolo kasa kiviä, jotka tekisi mieli piilottaa jonnekin. Miten voi olla mahdollista, että saman kirjan sivuille mahtuu niin ehjä ja uskottava kokonaisuus sisältäen elementtejä mielenkiintoisista henkilöhahmoista, jännitysnäytelmästä ja fantasiasta? Oman pienen mausteensa tarinaan tuo tietty, paikoin hämmentävänkin eroottinen lataus erikoisissa tilanteissa. Tilanteissa, joissa lukijanakin tuntee itsensä ehkä tirkistelijäksi, mutta jatkaa silti ja juuri siksi lukemista.

Mainittavan arvoinen asia kirjassa on myös nuo Otukselan erikoiset hahmot, jotka seikkailevat Laura Lumen luomien kirjojen sivuilla ja tunkevat ihmisten uniinkin? Lukijan oma sisäinen lapsi innostuu lukiessaan kuvauksia noista sangen eriskummallisista, mutta toisaalta niin todentuntuisista Otuksista. Esimerkiksi tuo Kaarankoppura, pieni puu, jonka on pysyttävä koko ajan liikkeellä, ettei se juurtuisi paikoilleen. Tai entäpä tuo karmean lopun kokeva Märänkäinen, jota täytyy aina kuljettaa sangossa? Tuo pimeän puolen omaava Otus, jota kuitenkin Valkoinen Emo kehottaa silti rakastamaan oikein kovasti. Lumikon Otukset ovat paljon enemmän kuin vain hassuja nimiä seikkailemassa satukirjassa.

Kirjan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja ihanalla tavalla usein ristiriitaisia. Toisaalta Ella on ajoittain tympeä, melkein ilkeäkin, mutta sitten taas tarinan edetessä on häneenkin helppo samaistua. Kirjailija Martti Talvimaa on erityisen hämmentävä, mutta kiinnostava hahmo. Mies, jonka elämäntehtävänä on nykyään vain syödä. Mies, jonka valtaisan vartalon sisällä kuitenkin sykkii sama sydän kuin kymmeniä kiloja sitten. Ingrid Kissala taas on oma lukunsa, puhumattakaan scifi-fantasiakirjailija Arne C. Ahlqvististä, eli Aura Jokisesta, joka kirjoittaa sangen outoja tarinoita. Ja sokerina pohjalla tietenkin Laura Lumikko, johon lukija pääsee tutustumaan lähinnä muiden muistojen myötä, mutta kuitenkin niin, että sielunsa silmin voi hyvin nähdä tuon erikoisen, valkopukuisen naisen yhdeksän lapsen ympäröimänä..

Pidän valtavasti Jääskeläisen tyylistä kirjoittaa ja sisällyttää tekstiin pieniä arjen viisauksia, huumoria. Kieli on rikasta ja soljuvaa, sellaista että tekee mieli lukea monia kohtia uudestaan vain nauttiakseen kielellisestä ilmaisusta. Lopuksi haluankin poimia kirjasta yhden tällaisen pienen helmen:

"Kun elämä tarjoilee luumuja, kannattaa sylkeä kivet ulos."  

PS: Lukekaa myös lumiomenan upea, ammattimainen arvostelu tästä!

5/5

10 kommenttia:

  1. Kun luin arviotasi tästä, tuntui kuin olisin lukenut "Lumikkoa" uudelleen. Niin hyvin osasit välittää kirjan hengen ja sen ytimen. Se ei ole ihan helppoa, koska aineksia Jääskeläisen romaanissa on vaikka kuinka. Hienoa!

    Ja tuo, että kiinnitit huomiota lukijaan eräänlaisena tirkistelijänä, on hyvä huomio. Minullekin tuli mieleeni jonkinlainen tahdosta riippumaton voyerismi, mutta en osannut antaa sille nimeä.

    Hauska oli huomata, että sinä aloitit arvostelusi sillä lainauksella, jonka minä laitoin viimeiseksi. Ja Kaarnakoppura herätti Otukselan hahmoista minunkin huomioni.

    Kiitos linkityksestä ♥

    (Sinullekin tuli vahingossa Talvivaara, kuten minullekin. Alitajuntaako? :) )

    VastaaPoista
  2. Lumikon minäkin ole lukenut ja salakäytävät odottaa yöpöydällä. Ajattelin säästää sen joululomalle, mutta saa nähdä, pystynkö.

    Olen lukenut koko syksyn lähinnä kotimaista, joten Jääskeläinen voisi olla virkistävä finaali kirjasyksylle. Jotain aivan erilaista ja maagista joululukemista..

    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  3. lumiomena: No voihan Talvivaara ;) Siis kun luin sinun postauksen kommenteista tuosta, se jäi näköjään elämään alitajuntaani ja toisen kerran Martin mainitessa hän muuttui minunkin tekstissäni Talvivaaraksi;)

    Joana: Jos vain maltat odottaa, Salakäytävät olisi todellakin ihanan maagista luettavaa joulun pyhille!

    VastaaPoista
  4. Sain tämän kirjan kohtuullisen tuoreena joululahjaksi veljeltä, jolla on pettämätön kirjavainu (ja joka lukee Salakäytävät seuraavaksi). Hän silloin jo toitotti, että Jääskeläinen on loistava ja käsittämättömästä syystä huomaamatta jäänyt kirjailija (silloin oli!).

    Huikeaa kerrontaa on tosiaan tämäkin kirja ja jos nämä kaksi ovat mieltänne kiehtoneet, saanen suositella arvon lukijoille myös Jääskeläisen novellikokoelmaa Taivaalta pudonnut eläintarha. Uskallan melko rehvakkaasti väittää, että ette pety.

    VastaaPoista
  5. Karenina Unska: Veljelläsi on selvästi erittäin hyvä kirjamaku;) Minä olin kirjakaupassa töissä kun tämä julkaistiin ja silloin oli asiakkaiden kanssa puhetta, että Jääskeläinen on mielenkiintoinen kirjailija, jonka tuotantoon kannattaa tutustua. Silloin itsellä tuntui uusia kirjaehdokkaita pursuavan vähän joka puolelta ja vaikka Lumikkoa hetken käsissäni pitelinkin, niin vasta nyt se löysi tiensä luettavakseni;)

    Aion etsiä käsiini varmasti tuon novellikokoelmankin, mutta hieman jo pelkään; entäs sitten kun se on luettu, kuinka tässä malttaa odottaa uutta tuotantoa?? Mutta toisaalta varsinkin tuo Lumikko on sellainen, että sen lukisi kyllä pian uudestaankin kun näkisi nyt monia asioita toisin, mitä ei alussa nähnyt;)

    VastaaPoista
  6. Susa, en nyt osaa/uskalla sanoa mitään. Pidin niin paljon Harjukaupungin salakäytävistä, että...Tietty tässä on hienoa, että on lunta ja Lumi, mutta en pidä fantasiasta enkä huvipuistoista. Pidän surrealismista, pidän Olli Suomisesta, joka on mies minun makuuni, pidän sateesta, rakastan harjukaupunkia, pidän viisikkomaisista seikkailuista ja erotiikasta, pidän siitä jännästä huumorista, jota Olli, eikun siis Pasi tarjoaa, alan olla kohta jäävi;-)

    On vaikea sanoa krijasta, jota ei ole lukenut.

    Minua jännittää Pasin seuraava valtavasti, sillä harjukaupunki oli niiin super, että...

    Susa, Sinä Ystävä Kirjoissa, kiitos, että kirjoitit Harjukaupungin salakäytävistä niin, että minäkin uskalsin/tajusin lukea Jääskeläistä, vaikka tiedät mielipiteeni ja rajoitukseni suomalaisten mieskirjailijoiden suhteen. Mukavaa viikonloppua, Susa♥

    VastaaPoista
  7. Leena: Tiedätkö, minulla on silti tunne, että sinä saattaisi sittenkin pitää tästä kirjasta;) Tuolla huvipuistovertauksella tahdoin kuvastaa sitä ihanaa tunnetta, kun saa kirjaa lukiessa nauttia erilaisista elämyksistä, välillä jännitystä, välillä huumoria jne!

    Mutta tiedän, ettet pidä fantasiasta jne..mutta..;) Toisaalta, ei minuakaan aina kiinnosta jonkun todella paljon itseä viehättäneen kirjan kirjailijan kaikki tuotokset.

    Olen todella iloinen, että itse löysin Harjukaupungin salakäytävät ja saan kertoa siitä muille, innostaa lukemaan ja kokeilemaan jotain erilaista ehkä,kuin mihin on tottunut. Koska juuri sinä, niin kuin minäkin olemme esimerkkejä siitä, että kun uskaltaa ns. "Think out side the box" myös kirjojen kohdalla, voi saada aivan huikeita elämyksiä!!

    Minuun tämä Lumikko upposi kyllä kuin kuuma veitsi voihin ja nyt on ongelmana vain se, etten tiedä, kuinka maltan odottaa sitä seuraavaa kirjaa häneltä ;)

    VastaaPoista
  8. Susa, olen kohdannut vertaiseni myyntitykin: Sinut! Nyt tämäkin meni siihen listalle, jossa on muiden suosittelemat kirjat, joita en ole vielä lukenut. Epäilen, että sinä tiedät, mistä minä pidän...

    VastaaPoista
  9. Leena: No niin!!! :) Kun tiedän, ettet pidä siitä koulumaailmasta kirjoissa jne, mutta se, että Ella on opettaja, ei korostu tässä kirjassa, eikä tässä ole mitään "opettajanhuoneen keskustelujakaan" tms. Se, että hän nyt sattuu olemaan opettaja, on kuitenkin aika sivuseikka, vaikka toki tuo häneen tiettyjä piirteitä, esim. tarkkuus kielellisessä ilmaisussa, eli osaa hyvin tulkita sanojen paino-arvoja jne. Eikä se kirjan maagisuus, fantasiamaisuus ole sellaista, kuin luulen sinun epäilevän, vaan enemmän hienovaraista ja lukija itse tulkittavissakin. Jos rakastit Harjukaupungin salakäytäviä ja Suomisen Ollia, minulla on vahva tunne, että Laura Lumikko yhdeksän muun kanssa löytäisi tiensä sydämeesi myös ;) Kokeile ainakin;) Ainahan voi jättää kesken, jos tuntuu, ettei olekaan se oma juttu.

    VastaaPoista
  10. Huomenta Susa ja reipasta alkanutta pakkasviikkoa!

    Kun ehdit, käypä blogissani sillä siellä on sinulle virtuaalinen kiitos taidokkaasta blogistasi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)