Kellokosken prinsessa

(Like 2010)

Anna Svedholm, tuttavallisemmin Prinsessa, oli legenda jo eläessään. Anna vietti elämästään 55 vuotta sairaanhoidossa, joista 52 vuotta Kellokosken sairaalassa. Kirjan toinen tekijä, Ilkka Raitasuo työskenteli hoitajana Kellokosken sairaalassa vuodesta 1977 lähtien ja sittemmin myö sairaalan museon intendenttinä, joten hän oppi tuntemaan Prinsessan henkilökohtaisesti. Kirjan toinen tekijä, Terhi Siltala on puolestaan kirjallisuustieteilijä, joka on tutkimustyössään perehtynyt mielisairauksien ja kaunokirjallisuuden väliseen suhteeseen. Raitasuo kirjoitti jo 1993 museotoimikunnan pyynnöstä suppean esityksen sairaalan tunnetuimmasta potilaasta Annasta, mikä on antanut vankan pohjan tämän teoksen tekemiselle. Kirjaa varten Raitasuo on vielä haastatellut kymmeniä sairaalan entisiä työntekijöitä, joitakin potilastovereita, harrastanut sukututkimusta Annan sukujuurista ja lisäksi tutustunut kaikkiin Annaa koskeviin sairauskertomuksiin.

Anna syntyi kesäkuussa 1896 Kuopiossa. Annan ollessa 2.5-vuotias, kohtasi Annan perhettä tragedia, joka muutti merkittävästi nimenomaan Annan elämän suuntaa. Annan leskeksi jääneellä äidillä ei ollut varoja, ja  hän joutui tuskallisen ratkaisun eteen; jostain lapsista oli luovuttava, koska hänellä ei yksinkertaisesti ollut varaa elättää kolmea lasta. Annan äiti päätyi pitämään pojat ja niin Anna joutui lastenkotiin, ollessaan vain 2.5- vuotias.Villi ja uhmakas Anna ajautui kasvatuskotikierteeseen ja näyttääkin siltä, että hän oli ainakin viidessä eri kasvatuskodissa, kunnes kolmetoistavuotiaana palasi takaisin äitinsä luo Helsinkiin. Annan ja äidin keskinäinen suhde kuitenkin jäi etäiseksi ja Anna itse kertoi, että äidin antamat toistuvat selkäsaunat rauhoittivat hänen villiä luontoaan. 

Koulunkäynti ei kiinnostanut vilkasta Annaa. Hän suoritti tuohon aikaan vaaditut neljä luokkaa kansakoulussa, vaikka jäikin kertaalleen luokalleen. Tyttöjen ammattikoulun hän jätti kesken vuoden opiskelujen jälkeen. Ensimmäisen maailmasodan kynnyksellä Annan ollessa 19-vuotias, hän pääsi mukaan ihailemaansa viihdemaailmaan laulamalla mm. kupletteja ravintolassa. Parin vuoden päästä hän kuitenkin joutui lopettamaan ns. taiteilijan uransa sairastettuaan vaikean keuhkoputken tulehduksen. Anna ei lannistunut vaan hankki uuden ammatin kolme kuukautta kestäneellä kurssilla, ja ryhtyi hierojaksi. Hän piti pientä hierontavastaanottoa ja koitti hankkia elantonsa. Hierontavastaanotollaan Anna tutustui tulevaan aviomieheensä, suomenruotsalaiseen Arthur Svedholmiin, jonka kanssa hän avioitui marraskuussa 1926. Liitto oli kuitenkin onneton ja lapseton ja se päättyikin jo parin vuoden jälkeen, minkä jälkeen Annan elämässä alkoi vaikeudet lisääntyä. Niin taloudellinen kuin henkinen ahdinko ajoi Annan ensimmäisen kerran sairaalahoitoon Kivelän mielisairaalaan 1931. Hoidon aikana Anna sai diagnoosiksi skitsofrenian, jonka todettiin oireilleen jo pitkään. Hän kuitenkin pääsi vielä kotiin, mutta päätyi vielä muutaman kerran Lapinlahden sairaalaan sekä jo Kivenlahden sairaalaankin, ennen kuin lopulta maaliskuussa 1934 hän aloitti loppelämänsä kestävän matkan Kellokosken vakioasukkina. Parin vuoden sairaalassaolon jälkeen Annan sairauskertomuksesta löytyy merkintä, että "nimittää itseään Prinsessaksi". Tästä alkoi Annan elämä kuninkaallisena. Suuruusharhat olivat usein tuttuja muillekin skitsofreniaa sairastaville, mutta Annan kohdalla tämä uusi identiteetti otti täysin paikkansa hänen mielessään, ja kuninkaallinen identiteetti vahvistui täysin osaksi häntä. Ei ollut enää Anna Svedholmia. Oli vain Englannin hovissa syntynyt Prinsessa, jonka varasteleva kotka oli ryöstänyt palatsin parvekkeelta ja kuljettanut nokassaan, lopulta pudottaen Suomen Lappiin, josta Annan äiti "Lappalaiska" hänet lopulta löysi. Prinsessa oli syntynyt.

Kirjassa perehdytään erityisesti Annan vuosikymmeniin Kellokoskella, mutta siinä samalla avautuu suomalaisen mielisairaanhoidon historia laajalti eteemme. Annan sairaalavuosien alkuaikoina oli vielä tyypillistä keskittyä puuttumaan sairaan ihmisen tahtoon ja rajoittaa rankasti hänen vapauttaan monella tapaa ja hoitomuotojen perusta oli fysikaalinen. Varsinkin nykyaikana on vaikea ehkä ymmärtää tuon ajan hoitoja, kun sairaisiin potilaisiin istutettiin mm. malariaa, kun oletettiin sen vähentävän psyykkisia oireita tai pahimmillaan potilaalle tehtiin lobotomia. Kuitenkin pitää muistaa, että tuolloinkin on tavoitteena ollut jo parantaa psyykkisesti sairaita ihmisiä, tai ainakin edes lievittää oireita. Oman haasteensa tuon ajan mielisairaan hoitoon toi sota, joka täytti osastot äärimmilleen. Miehet joutuivat sotaan ja vain naiset pyörittivät sairaalaa liian vähällä henkilökunnalla. Hygieniasta oli vaikea huolehtia ja fyysisetkin sairaudet lisääntyivät, potilaita kuoli.

Vuosikymmenien saatossa hoitomuodot kehittyivät ja muuttuivat enemmän potilaan voimavaroja kuuntelevaksi ja mm. ryhmä-ja psykoterapian merkitystä korostettiin. Siinä missä aikanaan tehtiin lobotoimioita, myöhemmin hoitomuotoina tehtiin jopa retkiä ulkomaille. Anna kokikin melkeinpä lobotomiaa lukuunottamatta Kellokoskella kaikki hoitomuodot sähköshokeista malariaan ja lääkitykseen. Kuitenkaan mitkään hoitomuodot eivät muuttaneet Annan kuninkaallista käsitystä itsestään. Varsinkin vuodenaikojen mukaan Annan vointi vaihteli sängyssä makaamisesta kylillä iloisena kiertelyyn, mutta Prinsessa ei koskaan kadonnut. Annalla oli myös ilmiömäinen kyky nimetä sairaalan henkilökuntaa ja muita potilaita kuninkaallisin tittelein, joita hän ei vuosien saatossakaan unohtanut.

Lopulta Kellokosken sairaalassa ymmärrettiin, että Anna ei hoidoillakaan muuttuisi, ja hänen annettiin elää Kellokosken omana Prinsessana. Riippuen hänen käytöksestään, hän sai usein oikeuden ns. vapaakävelyyn ja sai rauhassa kiertää kylillä, asioida esimerkiksi pankissa, kaupassa. Kyläläiset suhtautuivat ymmärtävästi tuohon erikoiseen Kellokosken sairaalan asukkiin, joka käveli kylän raitilla ylväänä kuin kuningatar ja saattoi kyläläisten iloksi yllättäen puhjeta kovaääniseen lauluun.

Moni piti Annaa valloittavana, iloisena ja onnellisena ihmisenä. Täytyy kuitenkin muistaa, millainen rankka tausta Annalla oli ja miten kalliin hinnan hän kaikesta kokemastaan oli maksanut.

"Annan mielenterveys mureni karun lapsuuden ja epäonnistuneen avioliiton sekä sitä seuranneiden vaikeuksien myötä, ja hänen ensimmäiset vuosikymmenensä sairaalahoidossa olivat täynnä vaikeaa sairatta, harhoja, raskaita ja tehottomia hoitoyrityksiä ja eristämistä. Prinsessa-harhaan turvautuminen on ollut selviytymiskeino eikä voitane millään muotoa väittää Annan harhoineen olleen terveitä kanssaihmisään onnellisempi, vaikka sellainen kuva joillekin saattoi välittyä."

Kaiken hauskan ja jopa valovoimaisen kuninkaallisuus-harhan takana oli kuitenkin elämän mittainen tragedia. Ilman Annan kokemia menetyksiä ja suruja ei olisi ollut Kellokosken Prinsessaa, joka vuosikymmenin aikana toi paljon iloa niin sairaalan kuin kyläläistenkin arkeen. Anna oli sitkeä nainen, taistelija. Hän eli pitkän elämän, 92-vuotiaaksi. Elämänsä ehtoopuolella kun Anna tunti itsekin jo lopun häämöttävän, tapahtui jotain merkillistä, mitä ei ollut tapahtunut sen jälkeen, kun Anna vuonna 1936 "syntyi Prinsessana"; hän luopui kuninkaallisen roolistaan. Hän ei tarvinnut enää sitä selvitäkseen elämänsä tragedioiden ja sairaalassa olon tuomasta painolastista.

"Viikkoa ennen poisnukkumistaan Anna totesi eräälle hoitajalle: "En minä mikään Prinsessa ole, vaan Anna Lappalainen."


Kirja oli upea aikamatka merkillisen naisen elämään ja samalla suomalaisen mielenterveyshoidon varhaishistoriaan. Oman koulutustaustani myötä aihepiiri kiinnostaa minua kovasti, mutta ennen kaikkea halusin lukea tarinan naisesta, jonka mieli kehitti erikoisen tavan selvitä vuosikymmenestä toiseen sellaisistakin asioista, mitä emme nykyaikana osaa kuvitellakaan. Tuon omalaatuisen naisen kuolemasta on jo yli parikymmentä vuotta, mutta kirjan sivuilla putosin mielessäni mukaan Kellokoskelle ja saatoin nähdä tuon ylvään naisen kulkevan koreana ja luoden kuninkaallisen arvokkaita katseita "alamaisiinsa" tai seisomassa sairaalan parvekkeella kupletteja laulaen. Anna Svedholm, Prinsessa, oli sydänten kuninkaallinen.

5/5

Kommentit

  1. Kiitos bloggauksesta! Tämä kirja kyllä kiinnostaa valtavasti ja kirjakaupan tätinä huomasin sen myyvänkin valtavasti ;)

    Etenkin kiinnostukseni realismiin ja sitä kautta "hysteeriseen naiseen" vahvistaa kiinnostustani myös tähän.

    VastaaPoista
  2. Morre: Tästähän on tulossa dvd-julkaisuun se elokuvakin maaliskuun lopulla. Halusin itse lukea ensin kirjan, mutta ehdottomasti aion katsoa elokuvankin!

    Prinsessa oli kyllä todella mielenkiintoinen persoona ja olisipa hienoa päästä esimerkiksi käymään siellä Kellokosken museossa, jossa on esillä hänen taideteoksiaankin jne. Sinällään jotenkin huikea juttu, että hän yli 50 vuotta eli täysin kuninkaallisessa maailmassaan, mutta sitten vähän ennen kuolemaa palasi itsekseen. Kertoo, miten vahva defenssi tuo kuninkaallisuus hänelle onkaan ollut. Tämän naisen tarina kannattaa lukea!

    VastaaPoista
  3. Minua myös kiinnostaa tämä kirja. Olen Anna Lappalaisen tarinasta paljon lukenutkin ja vaikka itse tulen luultavasti Kellokosken prinsessan joskus lukemaan, uskalsin nyt käydä arvostelusi läpi ihan kunnolla. Hienosti, pohdiskelevasti ja oivaltavasti kirjoitettu!

    Kirja tuntuu olevan kiinnostava sekä yhden naisen, mielisairaan tai eksentrisen, elämäntarinana että eräänlaisena suomalaisen mielisairaanhoidon mikrohistoriana. Minä en tiedä, haluanko katsoa tätä elokuvana, mutta kirjan aion lukea.

    Off topic: Me muuten pohdimme joskus Kellokoskelle muuttoa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Suosittelen lämpimästi elokuvaakin, vaikka se onkin vain raapaisu Annan tarinasta. En ole kirjaa lukenut, mutta tekstisi persutella elokuva saattaa tuntua pettymykseltä, jos odottaa liikaa elämäkertaisuutta. Elokuva on selkeästi tehty toiselta pohjalta. Katja Kukkola Annana on loistava!

    VastaaPoista
  5. lumiomena: Minä en ollut lukenut Annasta mistään aikaisemmin, sen elokuvamainoksen myötä kuulin hänestä ensimmäisen kerran.

    Sinälläähän tämä kirja kun ei ole romaanimainen, ei esittelyn seikkaperäisyyskään varmaan haittaa, koska monelle vielä kirjaan tarttumattomalle tarina lienee pääpiirtein tuttu; nuori nainen joutuu mielisairaalaan ja elää siellä loppu elämänsä Prinsessana. Olikin jotenkin vaikea edes yrittää tehdä sellaista arvostelua tästä, mikä vain lyhyesti esittelisi kirjan idean ;)

    Kirsi Hietanen: On hyvä kuulla, että elokuva on vain pieni raapaisu Annan elämään, niin osaa jo valmiiksi ladata omat odotuksensa oikealle tasolla. Tosin niinhän se taitaa useinmiten ollakin, että kirjaan perustuva elokuva on vain pieni lohkaisu isommasta kokonaisuudesta. Olen kuitenkin huomannut, että itsellä usein toimii juuri näin päin tämä yhtälö, että ensin luen kirjan, ja sitten katson elokuvan. Pidän Katja Kukkolasta, joten pelkästään hänen vuokseen elokuva lienee loistava ;)

    VastaaPoista
  6. Minä pidin kovasti tästä kirjasta jonka sain joululhajkais ja luin myös heti joululomalla. Elokuvakin oli todella hyvä, vaikka tietysti kovin "pintaraapaisu" kirjaan verrattuna. Todella mielenkiintoinen henkilö tämä Anna Lappalainen ja aivan ihanan kuvan sain hänestä kirjan kautta:)

    VastaaPoista
  7. Ajatella, yksi ihminen, nainen, joka ei suostunut alistumaan siihen, mitä elämä hänelle tarjosi. Ja miten lopulta hän on luultavasti koko ajan, jollain tasolla, tiennyt olevansa Lappalaisen Anna. Ponnistanut kuitenkin pintaan prinsessana, itsensä ja muiden takia.

    Kiitoksia taas tästä bloggauksesta.

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä postauksesta, mielenkiintoinen. Ensikosketus Annan elämään, TV:n mainoksia lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  9. Susa, tämä on todellakin kiinnostava aihe. Teit niin perinpohjaisen postauksen, että on kuin olisin lukenut kirjan.

    Minusta oli äärimmäisen tärkeä asia, ett otit mukaan sitaatin, jossa todetaan, että Annan ei voida katsoa olleen mitenkään onnellinen, vaikka etc. Sillä totuushan oli se.

    Tässähän on kyseessä skitsofrenia ja olen yllättäen joutunut nyt yhden naapurini sisaren sairastumisen myötä tätä seuraamaan. Suuruusharhat todellakin kuuluvat kuvaan. Välillä ne ovat hupaisia tapauksia, toisinaan eivät ollenkaan. Siis perheestä.

    Morre viittasi hysteeriseen naiseen ja sehän onkin kiinnostavaa niin historian kuin tämän päivän tiedon valossa. Luen nyt kirjaa, jossa tätä aihetta käsitellään - paljon.

    VastaaPoista
  10. Tämä kirja on vielä lukematta ja harmittaa, että elokuvakin meni ohi täällä. Hienon ja kattavan analyysin teit kirjasta, jonka haluan lukea. Kiitos sinulle tästä postauksesta.

    VastaaPoista
  11. Sanna: Minäkin taidan hankkia tämän ihan omaankin hyllyyn, nyt luin kirjaston kappaletta.

    Karenina Unska: Nimenomaan, tuo miten hän ennen kuolemaansa luopui kuninkaallisuudestaan, tekee jotenkin entistä koskettavamman hänen tarinasta. Urhea nainen, jonka mieli keksi keinon selvitä kaikesta.

    Laventeli: Mukavaa kun pidit!

    Leena: Minusta tuo oli todella tärkeä asia, että jos ihmiset ajattelevat, että voi kuinka onnellinen, iloinen hän omassa kuninkaallisessa harhassaan oli, niin kolikolla on todellakin kääntöpuolensa. Ja Annan tapauksessa vielä traaginen sellainen. Mielenkiintoista kuulla, mitä kirjaa luet!

    anja: Mukavaa jos juttuni lisäsi kiinnostusta kirjaan! Tämä kirja todellakin on sellainen, jota tulen suosittelemaan vielä pitkään tutuillenikin, ketkä haluavat lukea jotain merkityksellistä, kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  12. Itsekin lukenut kirjan ja kirjan onnellinen omistaja :) Jotenkin mulle tuli tärkeeksi hankkia tää kirja omaksi, ei kelvanut, että oisin lukenut vain kirjaston kirjana. Hyvä lukukokemus :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)