Kirjakevät 2011

Olen jo suorastaan ahneesti selaillut niin oikeita kirjakatalogeja kuin nettiversioita kustantamoiden tulevasta kirjakeväästä. Niinpä päätin jo tähän koota lähinnä muistilistaksi itselle, mutta toivon mukaan teidänkin iloksi, kirjoja jotka haluan lukea. Osan hankin varmaan suoraan omaan hyllyyn ja osan lainaan kirjastosta. Laitan tähän nyt ne eniten kiinnostavimmat, ettei listasta tule tolkuttoman pitkä. Kaikille kustantamoilla kuitenin näyttää olevan paljon kirjoja, jotka vaikuttavat todella kiinnostavilta, niin tuttujen tekijöiden kuin esikoiskirjailijoidenkin teoksia. Vinkkinä muuten noihin kirjakatalogeihin, että niitä kannattaa pyytää suoraan kustantamoista, mutta ainakin meidän lähikirjastossa on aina ne esillä, että voi siellä kätevästi selailla ja tutustua. Ja netistähän nykypäivänä löytyy sama tieto, mutta itse olen sen suhteen vähän vanhanaikainen, että tykkään oikeasti plärätä noita katalogeja, uudestaan ja uudestaan. Katsotaan, josko saan aikaiseksi vielä linkittää nuo kirjat kustantamoiden esittelyihin, mutta toistaiseksi siis vain tällaisena listana.

Minerva Kustannus:
L.M. Montgomery: Sara ja kultainen tie   02/11
Fumie Kamijo - Rosie Short: Tee omat lemmikkisi  04/11
Raili Mikkanen - Laura Valojärvi: Suomen lasten linnakirja  02/11

Otava:
Mervi Juusola: Vahvaksi rakastetut lapset 02/11
Natascha Kampusch: 3096 päivää  04/11
Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon 01/11
Eppu Nuotio: Loppu 03/11
Helene Hegeman: Aksolotli - Yliajo  01/11
Nerea Riesco: Ars Maciga 02/11

Gummerus:
Iida Rauma: Katoamisten kirja  03/11
Elik Shafak: Rakkauden aikakirja  01/11
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema  02/11

Like:
Jakobsen Roy: Ihmelapset  02/11
Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo  04/11
Simon Lelic: Katkeamispiste  02/11

Atena kustannus:
Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi  03/11

Bazar Kustannus:
Kate Morton: Paluu Rivertoniin  03/11

Karisto:
Jane Green: Kuviot uusiksi  04/11
Anna Godbersen: Hehkua   04/11
Belinda Bauer: Hautanummi  03/11

Tammi:
Sarah Waters: Vieras kartanossa  04/11
Karin Slaughter: Kivun jäljet  06/11
Lucia Fisher: Nukkumatti : Seikkailu unimaassa  02/11

Avain:
Petteri Paksuniemi: Jouten  03/11
Claudie Gallay: Rakkaus on saari  03/11
Jenny Erbenpeck: Vanhan lapsen tarina 02/11

Tästä puuttuu vielä kustantamoja, ja varmaan muutenkin sellaisia ns. must- kirjoja, mutta julkaisen tämän jo nyt ja päivittelen tätä pian. Aion laittaa jokaisen kirjan nimen yhteyteen myös julkaisukuukauden, osaan ne on jo päivitettykin.

Kommentit

  1. Minäkin plaraan katalogeja ja sitten merkkaan. Joko olet saanut Liken katalogin?

    Sinulla oli kaksi, siis vain kaksi!, jotka minäkin aion tehdä ja yksi, jonka olenkin jo tehnyt, yksi huomattava - minun mielestäni.

    Suhteessa olemme tehneet paljon enemmän samoja kirjoja, mutta ehkä tässä matkan varrella löytää itsestään uusia piirteitä ja/tai muuttuu.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Niin ja outoa, ettei Liken sivuilla vieläkään ole sitä Kirjakatalogi 2011, viime syksy on viimeisin..

    VastaaPoista
  4. Poistin itse kommenttini tuolta välistä, eli tässä uudelleen:

    Leena: Minulla on vain Minervan ja Otavan katalogit, muita olen katsellut netistä. Liken sivuilla oli jotenkin oudosti ne uutuudet, ja siksi vain nuo kaksi..Vaikka ihan äsken kommentoin Satun kirjablogiin Liken kirjoista yhtä uutuuskirjaa, joka alkoi kiinnostaa, mutta ei se minusta ollut kumpikaan noista....Ei kun se oli se kouluampumisjuttu, sen haluan lukea Likelta myös!!Pitäisi varmaan mm. Likeltä pyytää ihan se paperinen katalogi!

    VastaaPoista
  5. Kiva, että teit tämän katalogikatsauksen. Minä olen todella huono lukemaan katalogeja ja löydän itseäni kiinnostavat kirjat kuulopuheilla, kirjakaupoista, Hesarista (kun siellä puolivuosittain julkaistaan kaikkien kustantamoiden tulevat julkaisut) sekä etenkin blogeista. Katalogeja selailen harvoin, yleensä vain netistä.

    Tuo Suomen lasten linnakirja kuulostaa kiinnostavalta. Ja Gummerukselta näyttää tulevan paljon uutta.

    Bazaarin uutuudet kannattaa tsekata, paljon hyvää tulossa. Ja Tammella on hyvä katalogi sivuillaan, huomasin juuri. Siellä ainakin Keltainen kirjasto tarjoaa kiinnostavia kirjoja tälläkin kertaa, ja Tammella on erillinen katalogi lastenkirjoista nimellä Tammenterho. (Tammen kirjoista on pakko lukea Seppo Heikkisen Mansikkakarnevaalit, tiedät kyllä miksi!!)

    VastaaPoista
  6. Voi, unohdin ihan Atenan(kin) omasta listauksestani! Olen lukenut Ali Shaw'n kirjan englanniksi ja se on kyllä kiehtova, jotkut asiat jäivät vähän turhan irrallisiksi mutta lukemisen arvoinen kirja on ehdottomasti!

    VastaaPoista
  7. lumiomena: Minäkään en ole koskaan ennen tehnyt tällaista koostetta, mutta ns. kirjakauppa-aikoina oli ihana kun jo työn puolesta tiesi mitä on tulossa. Viime vuonna huomasin montaa kertaa, että jopa suosikkikirjailijoiltani putkahteli uusia teoksia, jotka meinasivat mennä ohitse, saati sitten kaikkia kiinnostavia "uusia tuttavuuksia".

    Tammen jo päivittelinkin listaan, toki sielläkin kuten muissakin oli muitakin mielenkiintoisia, mutta tuleva vuosi sitten näyttää, mikä lopulta päätyy lukuun;)

    Hei jos viitsit, vinkkaatko kun Hesariin tulee se kooste, voisin sitten käydä sen irtonumerona ostamassa.

    Juu, se Mansikkakarnevaalit vaikutti jo minustakin ihan kiehtovalta, "70-luku ja Suonenjoki" jne, saati sitten sinusta ;)

    Satu: Minäkin päivitän tuota listaa koko ajan kun tuntuu, että itseltäkin tosiaan ihan tuttuja kustantamojakin unohtuu :)

    VastaaPoista
  8. Tein innostamanasi saman ja sain aika paljon samoja kirjoja, vaikka kävinkin selaamassa kirjat ennen kuin luin tämän :D
    Kivaa kirjakevättä!

    VastaaPoista
  9. Mari A.: Kävinkin jo "luonasi" kurkkimassa ;) Paljon on kyllä hyviä kirjoja tulossa! Ja saati sitten kaikki ne aikaisemmin jo julkaistut, joita ei ole vielä ehtinyt lukea tai "löytää" ne vasta tänä vuonna!

    VastaaPoista
  10. Siis luulen, että kukaan ei ole vielä saanut Liken katalogia. he ilmoittivat jossain vaiheessa, että se viipyy, mutta tulee tammikuussa.

    No tietysti unohdin Bazaarin. Kiitos Lumiomena.

    VastaaPoista
  11. Tomomi: Taitaa meistä aika moni hykerrellä kyllä tämän tulevan kirjakevään kanssa ;)

    Leena: Ahaa, eli he laittavat sen vasta sitten nettiinkin varmaan kun paperiset versiot lähtee matkaan! Täytyy sitten käydä uudestaan heidän sivuillaan vielä katsomassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)