lauantai 5. helmikuuta 2011

Sylvia Plath: Lasikellon alla

 (Otava 1975, suom. Mirja Rutanen)


"Minä olin yhdeksäntoista, enkä ollut koskaan ollut Uuden Englannin ulkopuolella tätä New Yorkin matkaa lukuunottamatta. Tämä oli minun ensimmäinen suuri mahdollisuuteni, mutta siinä minä nyt istuin tuoliini vaipuneena ja annoin kaiken tuon valua hiekkana sormieni välistä."

19-vuotias opiskelija Esther Greenwood asuu Yhdysvaltain Itärannikolla, ja päätyy kirjoituskilpailun voiton myötä kuukaudeksi suurin odotuksin New Yorkiin erääseen lehteen harjoittelijaksi  yhdentoista muun tytön kera. Tytöt asuvat hotellissa täydellä ylläpidolla. He pääsevät toinen toistaan hienompiin juhliin, saavat lahjoja ja ihailua osakseen. Runoilijan urasta haaveilevan Etsherin pitäisi elää siis unelmaansa. Nyt hänellä olisi tilaisuus nähdä ja kokea asioita, joista moni vain haaveilee. Itsevarmana hän menee tyttöjen mukana tilanteisiin, joista kuitenkin päätyy usein hämmentyneenä hotellille. Itsevarmuus alkaa haihtua ja Esther alkaa tuntea outoa alakuloa, ulkopuolisuutta. Hän alkaakin käyttää kotipuolensa ihastusta Buddya, joka on tubiparantolassa, tekosyynä iltamenoista kieltäytymiseen. Muut tytöt pitävät häntä urheana nuorikkona, joka ahkeralla työnteolla koittaa paikata murtunutta sydäntään. Todellisuus on kuitenkin toinen. Toki Esther on tavallaan kiintynyt Buddyyn, mutta hän kokee olonsa vieraaksi seurapiirien ja lehtimaailman menoissa. Tutut, arkiset asiat tuovat lohtua ympäröivään ahdistukseen, hetkellisesti.

"On varmasti olemassa melkoinen määrä asioita, joita kuuma kylpy ei paranna, mutta minä en tiedä niistä montakaan. Aina kun suren omaa kuolemaani tai olen niin hermostunut, etten voi nukkua tai rakastunut johonkin ihmiseen, jota en tapaa viikkoon, minä ensin lysähdän kasaan ja sitten sanon: Minä otan kuuman kylvyn."

Loppuaika New Yorkissa alkaa olla Estherille jo hyvin raskasta, kaoottista. Hän tuntee niin muiden kuin omien odotustensa paineet harteillaan tulevaisuutensa suhteen. Pitäisi saada hyvä ammatti, mutta mennä myös naimisiin ja sitten alistua vaimona, unohtaa omat unelmansa ja huolehtia vain miehestä ja lapsista. Niin paljon pitäisi.

" Näin elämän haarautuvan edessäni samankaltaisena kuin se tarinan vihreä viikunapuu. 
Jokaisen oksan päässä ihana tulevaisuus houkutteli minua kuin mehevä tummanpunainen viikuna ja kutsui minua luokseen...

.....Näin itseni tämän viikunapuun oksanhaarassa nälkään nääntymäisilläni vain siksi, etten pystynyt päättämään, minkä viikunan valitsisin. Halusin niistä jokaisen ja jokaikisen, mutta yhden valitseminen merkitsi kaikkien muiden menettämistä, ja kun minä istuin siinä kykenemättä päättämään, viikunat alkoivat nahistua ja mustua ja mätkähtivät yksi toisensa jälkeen maahan jalkojeni alla."

Kotiinpaluun jälkeen Esther romahtaa täysin. Kielteinen päätös kirjoituskurssilta vie pohjan tulevaisuuden suunnitelmilta. Hän ei jaksa enää vaihtaa vaatteita, peseytyä tai usein nousta edes sängystä ylös. Käynnit psykiatrian luona eivät auta, vaan Esther päätyy lopulta itsemurhayrityksen jälkeen hoitoon. Alkaa sairaalakierre, jonka aikana välillä ainoa valo on sähköshokin sininen leimahdus. Nuori, herkkä sielu on yhtäkkiä vankina ahtaassa maailmassa, omassa mielessään. Kuin lasikuvun alta hän tarkkailee ympäristöään, elämäänsä.

"...sillä ei olisi ollut minulle pienintäkään eroa, sillä istuin minä missä tahansa - laivan kannella tai katukahvilassa Pariisissa tai Bangkogissa - niin olisin kuitenkin istunut saman lasikellon alla hengittäen sisään omaa kitkerää ilmaani."

Vaikka romaani on fiktiivinen, perustuu se kuitenkin Plathin omiin kokemuksiin, erityisesti aikaan sairaalahoidossa. Sylvia Plath ( 1932- 1963) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja runoilija, joka sairastui vakavaan masennukseen. Sylvia tuntui toipuneen masennuksesta, päätyi naimisiin ja tuli myös kahden lapsen äidiksi. Avioliitto päättyi kuitenkin eroon ja masennus alkoi saada valtaa hänestä jälleen. Ja niin vuonna 1963, pian Lasikellon alla-teoksen julkaisun jälkeen, Sylvia päätyi traagiseen ratkaisuun ja kaasutti itsensä hengiltä. Samassa huoneistossa nukkuneet lapsensa hän halusi pelastaa suojaamalla heidän huoneensa märillä kankailla ja jättämällä huoneen ikkunat auki.

Sylvia Plathin persoona tai runotkaan eivät ole olleet minulle kovin tuttuja, mutta ystäväni kiinnostus Plathin tuotantoon on saanut minutkin kiinnostumaan tuosta selvästi poikkeuksellisesta naisesta, jonka elämä päättyi sydäntä särkevän traagisesti. Lisäksi luin, että myös Sylvian poika päätyi joitakin vuosia sitten itsemurhaan, perheettömänä, yksinäisenä. Hänen ainokaisekseen jäänyt romaani Lasikellon alla on hienovireinen kuvaus siitä, kun mieli järkkyy rajusti. Itseään ja ympäröivää maailmaa vahvasti analysoiva mieli lukkiutuukin tiettyihin uriin, eikä ulos pääsyä siitä tunnu helposti löytyvän. Vaikka tarinaa katsotaan fiktiivisesti nuoren Estherin silmin, monesta kohtaa kuultaa läpi aito tunne, kokemus. Plathin tapa kirjoittaa on yhtä aikaa älykäs, puhutteleva kuin paikoin hellän ironinenkin. Kuuntelin Youtubesta itsensä Plathin lausumana Daddy-runon ja tuntui, että en hetkeen löydä enää sanoja. Sinällään tarinana Lasikellon alla ei ole ehkä mitenkään mullistava, mutta yhtä aikaa lahjakkaan ja hauraan mielen tuntojen tulkkina yhdessä Plathin omintakeisen tekstin kanssa kirja on hieno ja sydämeenkäyvä lukukokemus.

"Minä tunnen pohjan, hän sanoo. Tunnen sen syvimmällä juurellani. Sitä sinä pelkäät, minä en pelkää. Olen ollut siellä. Merenkö sinä kuulet minussa? Sen tyytymättömyyden. Vaiko olemattomuuden äänen, joka oli hulluutesi?" ( Sylvia Plath: Jalava-runo teoksessa sanatuojat, 1981 )

4/5

10 kommenttia:

  1. Kiitos kun teit tästä arvion, kaima! Valitsin tämän yhdeksi kirjaksi 10 klassikkoa -haasteeseen, kun HS:n klassikkoautomaatti sitä tarjosi. En tiennyt kirjasta mitään entuudestaan, mutta arviosi jälkeen vakuutuin siitä, että tämä kannattaa todella lukea.

    VastaaPoista
  2. Minä otin kirjastosta about vuosi sitten kaikki Plathin runot sekä katsoin elokuvan Sylvia. Hänen runonsa menivät päähäni kuin häkä. Olen hulluna häneen. Ja ymmärrän häntä. Oletko nähnyt elokuvan Sylvia? Ellet, toivon, että näet.

    Toivoisin ehtiväni lukea tämän suvella. Minulle joka sana tässä kertoo rivien välissä, miltä Sylviasta oikeasti tuntui. Oikeasti.

    VastaaPoista
  3. Susa P.: Hyvän kirjan olet lukuhaastelistaasi valinnut!! Mukava kuulla sitten kun aikanaan luet tämän, että mitä pidit!

    Leena: Muistankin kiinnostuksesi Plathin runoihin! En ole nähnyt tuota Sylviaa, mutta aion sen kyllä käsiini etsiä ja katsoa. Olen nyt tänään lueskellut muutamia hänen runojaan ja olen kyllä vaikuttunut! Ja tavallaan myös tämän kirjan lukukokemus vielä voimistuu runojen lukemisen myötä näin jälkeen päin. Tulee entistä vahvemmin sen tunne, että tajuaa mitä Sylvia kirjassaan kertoo.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hyvin kirjoititkaan tästä minulle rakkaasta kirjasta!

    Itse olen sitä mieltä, että Lasikellon alla oli aikanaan tarinaltaankin hyvinkin uraauurtava kirja. Nuoren naisen mielenterveyden horjumisesta kirjoittaminen oli aika rohkeaa 1960-luvun alussa, jolloin maailmassa vallitstivat 50-luvulle ominaiset konservatiiviset arvot.

    Suosittelen Plathin päiväkirjojen lukemista. Niissä on paljon samoja kaikuja kuin tässä romaanissa tai ennen kaikkea Plathin runoissa. Päiväkirjoista on ainakin kaksi eri versiota: Toisessa, aiemmin julkaistussa, Plathin ex-mies Ted Hughes on sensuroinut osia tekstistä, toinen versio sisältää myös ne poistetut tekstit.

    Minä olen ollut Plathin ihailija jostain 90-luvulta saakka ja innostuin, että sinä, ystäväni, luit Lasikellon alla ♥

    Leenan suosittelema elokuvakin on oikein hyvä!

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut aiemmin vain Plathin runoja, mutta nyt minäkin otin tämän yhdeksi 10 klassikkoa-haasteen kirjaksi, sillä tämä on ollut lukulistallani ikuisuuksia. :)

    VastaaPoista
  6. Yksi suosikkikirjojani. Plathin päiväkirjat olivat myös mielenkiintoiset ja pidän kovasti hänen runoistaankin.

    Sinänsä kuitenkin sääli, että Plath on jäänyt elämään jonkinlaisena masennuksen, itsemurhan ja onnettoman rakkauden ikonina. Kirjailija kuitenkin toivoisi, että hänet muistettaisiin teoksistaan, ei surullisesta elämästä.

    VastaaPoista
  7. lumiomena: Totta, tuohon aikaan kirja on varmasti ollut erityisen rohkea ja siten merkittävä jo ihan perustarinaltaan; nuoren naisen avoin tilitys vakavasta sairastumisesta. Toki se on merkityksellinen yhäkin, mutta itse ajattelin ehkä ns. juonellisesta näkökulmasta merkityksellisyyttä.

    Nuo Plathin päiväkirjat kiinnostavat kyllä kovasti ja varsinkin sen sensuroimattoman version haluaisin kyllä lukea pian, kun tämä lukukokemus vielä niin vahvasti mielessä!

    Kuutar: Minä haluaisin puolestaan nyt tutustua enemmän vielä Plathin runoihin tämän luettuani :)

    Maijaa Haavisto: Totta, on tietyllä tavalla tragedia, että lahjakas ihminen määrittyy pitkälti elämänsä jälkeen vain niiden henkilökohtaisten ongelmien ,sairauden kautta! Tosin uskoisin, että moni tietää Plathin runot enenmmin kuin hänen kohtalonsa käänteet ja siten Sylvia elää runojensa myötä aina.

    VastaaPoista
  8. Sylvia Plath ja Saima Harmaja olisivat varmasti ymmärtäneet toisiaan.

    VastaaPoista
  9. sagamaraia: Totta, tietynlaista sielunsiskolaisuutta heissä kyllä olisi!

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)