lauantai 12. maaliskuuta 2011

Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina

(Avain 2011, suom. Mari Janatuinen)

Keskeltä katua löytyy seisomasta 14-vuotias tyttö, joka ei puhu mitään, mutta puristaa tiukasti tyhjää ämpäriä kädessään. Tyttö ei osaa sanoa mitään muuta kuin ikänsä, ei nimeään, vanhempiensä nimeä, osoitetta. Ei mitään. Hän päätyy lastenkotiin, josta tulee ainoa hänen sillä hetkellä tuntemansa maailma.

" Niin hän on asian ajatellut. Niin kuin muut pyrkivät murtautumaan pois aidatulta alueelta, vankilasta, työsiirtolasta, hullujenhuoneelta tai kasarmista, on tyttö päinvastoin murtautunut tuollaiselle aidatulle alueelle, lastenkotiin siis, eikä ole kovinkaan todennäköistä, että joku keksisi viedä hänet taas portille, tempaista hänet takaisin maailmaan."

Tyttö noudattaa lastenkodin sääntöjä säntillisesti ja herättää ihmetystä niin ulkoisen olemuksensa kuin käytöksensä suhteen sekä henkilökunnassa että muissa lapsissa ja nuorissa. Alkaa järjestelmällinen syrjintä häntä kohtaan, mutta jostain syystä hän tuntuu alistuvan osaansa liian helpolla, kuin haluten olla se arvoasteikon alimmainen. Ei riitä, että ikätoverit syrjivät häntä, myös aikuiset tuntuvat katsovan tytön ohi jatkuvasti. Tyttö tuntuu kuitenkin omistavan kuin ihmeellisen immuniteetin kaikkea ulkopuolista vastaan. Hänen ulkoinen välinpitämättömyytensä on kuitenkin näennäistä, ja rujon ulkokuorensa alla hän miettii ja analysoi tarkkaan yksinkertaisiakin asioita.

Ajan kuluessa luokkakaverit tajuavat, että tytön vaikeneminen voi olla heille avuksi ja tyttö pääseekin osalliseksi luokkakavereiden maailmaan, ainakin hetkellisesti. Mutta kuka tuo hitaasti liikkuva, möhkälemäiseksikin kuvailtu, mykän oloinen tyttö oikein on? Mitkä ovat hänen todelliset kasvonsa ja miellyttävätkö ne meitä muita?

Odotin kovasti tämän kirjan lukemista. Takakannen esittelyn perusteella odotin jotain erityislapseen liittyvää tarinaa, vähän Torey Haydenin tyyliin kenties. Jostain syystä kuitenkin jo kirjan alkumetreillä aloin takkuilla lukemisen kanssa. Tarinan peruslähtökohdat ovat todella mielenkiintoiset, mutta jäin takeltelemaan itselle harvinaisesti tekstin rakenteen kanssa. Tiuhaan tekstissä olevat monilauseiset virkkeet meinasivat tehdä keskittymisen itse olennaiseen aluksi hieman hankalaksi. Voi tietenkin johtua omasta keskittymisen asteestakin, mutta tässä esimerkki: "Kenenkään mieleen ei juolahda, että hän antaa väärän vastauksen tahallaan, että hän on ikään kuin varastanut sen luokkatovereiltaan, vain hänen puhetapansa on jotenkin epäuskottava, mutta koska oppitunneilla kaikki varastavat minkä voivat, koska täällä kaikkien katseet ovat petollisen näennäisesti kohdistuneet eteenpäin, opettajaan, hänen vaisu äänensä kuitataan virnistyksin, ja opetus jatkuu saman tien." 

Monilauseiset virkkeet ovat kyllä hyvä tehokeino silloin tällöin tekstissä, mutta tiuhaan viljeltynä ne häiritsevät minun lukukokemusta. Tulee tunne, että pitää lukea jotenkin korostuneen tarkkaavaisesti ja rauhallisesti, että virkkeen sisältö tulee kerralla selväksi.

Olen muutenkin jotenkin hämmentynyt kirjan lukemisen jälkeen, sillä en jostain syystä täysin löytänyt sen kantavaa ajatusta. Tarinan tyttö on persoonana kiehtova ja olisin kaivannut enemmän ns. avaamista hänen taustaansa tai yleensäkin olemiseensa. Toisaalta aloin miettiä tytön tarinaa jonkinlaisena aikuisten satuna filosofiansa suhteen. Onko tytön tarinan tarkoitus vain avata silmiämme näkemään se julmuus, millä vahvasti erilaista lastakin voidaan syrjiä niin ikätovereiden kuin aikuistenkin taholta. Vai onko kirjassa joku syvempi merkitys, mitä en vain nyt tajua. Kuten tekstistäni varmasti se näkyy, olen aika ristiriitaisin tuntein näin tuoreeltaan ainakin.

2/5

21 kommenttia:

  1. Tämä bloggaus oli kyllä tietyllä tapaa pelastus. Ajattelin välillä, että olen vain niin pölhö, etten tajua tämän hienoutta ja sanomaa :D

    VastaaPoista
  2. Hm, mielenkiintoista. Päädyin lopulta tilaamaan Erpenbeckin juuri suomennetuista kirjoista sen toisen (Kodin ikäväkö se nyt oli?), ja sain sen tässä loppuviikosta, mutten vielä tiedä, milloin ehdin lukemaan. Tosi kiva lukea jotain tästä Erpenbeckista, kun hän on mulle etukäteen täysin tuntematon.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselle kirjalle, nimenomaan tyttö kiehtoo. Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että liian monta lausetta ja ajatusta sisältävä virke on välillä lukijana vaikea hallita. Mutta pistetään lukulistaan!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista ja ristiriitaista! Sellainen kirja, jonka kuitenkin haluan lukea, vaikka liian monimutkainen kieli hieman pelottaa. Pidän kauniista kielestä, mutta se kielellinen kikkailu on itsetarkoitus, on kirjaa hankala lukea.

    Meidän kirjamakumme menee monessa yksiin, mutta nyt on pakko sanoa, että minulle oli helpotus kuulla, ettei tämä muistuta Torey Haydeneita! Minulle Toreyn kirjat ovat hankalia, koska vaikka ne koskettavat ja koukuttavat ja niiden lapsikohtalot jäävät mieleen, ovat kirjat kuitenkin jotenkin liian sosiaalipornoa makuuni. Siksi tämä tuntuu puhtaammin kaunokirjalta. Luen varmasti joskus, jos kohdalle osuu.

    VastaaPoista
  5. Hanna M.: Saa nähdä, ollaanko sitten ainoat, ketkä jäivät kirjan jäljiltä hämmennyksiin ;) Jos, niin pöllöillään sitten yhdessä!

    Karoliina@Kirjava kammari: Minäkin katselin sitä Kodin ikävää, ja varmaan aion senkin kyllä jossain vaiheessa lukea, kunhan saan esim. kirjastosta. Minullekin Erpenbec on vieras, mutta varmaan monelle muullekin kun tämähän on tosiaan eka käännös häneltä sen Kodin ikävän kera, vaikka tämänkin hän on jo kirjoittanut -99.

    Naakku: Siis tässä kirjassa on sitä jotain, minkä takia kirja kannattaa lukea, vaikka se minut jättikin lopulta hieman pettyneeksi. Kirjan ns. jälkimaku on kuitenkin pohtiva, mikä sinällään on hyvä asia.

    Katja: Ristiriitaista tosiaan ;) Mutta tämä on niin lyhyt kirja, että kyllä tämä lukea kannattaa. Minusta on kyllä mielenkiintoista lukea, miten muut kokevat kirjan. Toisaalta nyt huomasin, että illalla aloittamassani kirjassa Ihmelapset, on myöskin aika pitkiä, monia ajatuksia sisältäviä virkkeitä, mutta se ei niin ärsytä ja häiritse..

    Torey Haydenin kirjat ovat rankkoja ja olen kuullut muidenkin puhuvan sosiaalipornosta niiden yhteydessä. Itse olen kuitenkin kokenut sen niin, että Torey kertoo suorasanaisesti kauheistakin lapsikohtaloista, MUTTA samalla myös siitä, miten siitä huolimatta lapsi on sitten saanutkin paremman elämän ja apua, on toivoa, on rakkautta. Että siinä missä vaikka afganistanin naiskohtaloista luen, voin lukea myös lasten kurjista kohtaloista vaikka eihän ne monesti kaunista luettavaa ole.

    VastaaPoista
  6. Minulla oli jonkin verran samoja ajatuksia kuin sinulla ja kaimallani, mutta en ollut oikeastaan niin hämmentynyt vaan ilahduin teoksesta valtavasti. Kirjoitan melko varmaan tänään arvion, sillä haluan jakaa ajatuksiani. :)

    VastaaPoista
  7. Hanna: Mukava saada pian lisää näkökulmia kirjaan. Näin yön yli nukuttuani tuntuu, että hieman eri tavalla hahmotan kirjan "ideaa", tai siitä sitä, miten sen itse koen. Yhä enemmän kallistun sille puolelle, että tässä on jotain "satumaista", muttei kauniilla tavalla vaan sellaisella vähän Hannu ja Kerttumaisella.

    Tässä kirjassa on tosiaan erikoinen jälkimaku.

    VastaaPoista
  8. Minulle tuli sellainen olo, että piti vielä selittää Torey Hayden-antipatiaani. ;) Kyse ei ole siitä, että hän kirjoittaa hurjista lapsikohtaloista. Minua ei haittaa lukea naisten tai lasten kauheistakaan kohtaloista, jos kirjat ovat kaunokirjallisesti hyviä (esim. Joyce Carol Oates onnistuu erinomaisesti ja pidän myös useimmista Afrikkaan tai Afganistaniin sijoittuvista kirjoista), mutta Torey Haydenin kirjoissa häiritsee se, että ne eivät ole oikein kaunokirjallisuutta, mutta eivät tietokirjallisuuttakaan. En jotenkin pidä siitä, että hän käyttää "asiakkaitaan" menetyskirjojensa aineistona, vaikka hänen kirjoissaan onkin hyvät tarkoitusperät ja ne auttavat monia. Sitä tarkoitan sillä sosiaalipornolla, en kauheita asioita sinänsä. Silti niissä on joku outo koukku, minkä vuoksi hänen kirjojaan ei voi olla lukematta, jos ne on aloittanut. :)

    Tämä Vanhan lapsen tarina on toki ihan eri asia ja puhtaasi kaunokirja. Nyt tuli tosiaan sellainen olo, että tämä pitää lukea!

    VastaaPoista
  9. Katja: Juu siis niin ymmärsinkin, että tarkoitit sosiaalipornolla tuota piirrettä hänen kirjoissaan, mutta se pointti jotenkin jäi tuosta vastakommentistani ;)

    Toreyhan (oikeastihan hänen nimensä ei muuten ole Torey Hayden, käyttää työssään eri nimeä)on aina kysynyt kaikilta lapsilta/asiakkailta luvat tarinan käyttämiseen kirjassaan ja ymmärtääkseni juuri siksi erityislapset myöhemmin varsinkin aikuisempina ovat antaneet luvat, että heidän tarinastaan voisi olla hyötyä muille ihmisille. Sen vuoksi en itse ole alleviivannut yleisesti tuota sosiaaliporno-mielipidettä, vaikka olen siihen tosiaan törmännyt muutaman kerran kun olen kirjoista muiden kanssa jutellut. Ymmärrän sen kuitenkin mielipiteenä ja tavallaan senkin, että se raja, milloin kirjan kokee sellaiseksi, on hiuksen hieno ja sama lukija voi häälyä vähän jopa rajan molemminpuolinkin kokemuksessaan.

    VastaaPoista
  10. Itse en innostunut yhtään tästä kirjasta, enkä ole innostunut Torey Haydenistakaan. Ehkä siksi, että nähtyäni taas livenä koulumaailman ja myös erityisnuorten koulun koin ne niin ahdistaviksi, että en enää noista eroon päästyäni halua lukea. Tiedän, millaista se on. Ihmeellisintä on, että ihmiset selviävät nuoruudesta.

    Niille, joille nuorten maailma on kaynyt vieraammaksi, varmasti hyvä kurkistaa välillä. Ja pitkät virkkeet, en tykkää.

    VastaaPoista
  11. Mari A.: Sen verran raotan henkilöhistoriaani, että osittain omastanikin lapsuudesta/nuoruudesta saisi kirjan, joka aivan varmasti ahdistaisi ja surettaisi monia :/ Voin kuitenkin kertoa, että olen onneksi kaikesta siitä huolimatta ehjä aikuinen, vaikka kannan ikuisia haavoja sisimmässäni. Voisi luulla, etten enää kirjoista haluaisi lukea asioita, jotka ehkä liippaavat läheltä omiakin kokemuksia, mutta toisaalta ne ovat kuitenkin "joidenkin muiden tarinoita" ja niitä voi tarkastella etäämpää.

    Ja juu, pitkät virkkeet runsaasti käytettynä eivät vain innosta. Nyt luen tuota Ihmelasta ja siinäkin niitä on aika runsaasti, mutta jotenkin ovat sujuvampia kuin Erpenbecikillä ja se kirjan tarina on kiehtovampi, niin ne menee. Mutta kuitenkin niiihin kiinnittää huomiota ja se raja ärtymisen ja pitämisen välillä on hento ;)

    VastaaPoista
  12. Mari A., paras ystäväni teki ensin humetyötä nuorten parissa, sen jälkeen hän oli töissä mielisairaalassa ja nyt hän on opona, eli käsittelee päivittäin ei aina niin kevyitä juttuja ja hän EI VOI OLLA LUKEMATTA Torey Haydenin kirjoja. Hän on niistä minuakin innostuneempi. Minulla on niissä oma kolmen kärkeni.

    Siis Susa, minä pidän Torey Haydenin kirjoista, sosiaalipornoa tai ei. Koen olevani usein tirkistelijä jo lukiessani kuuluisuuksien elämänkertoja.

    Susa, voi hyvin♥

    VastaaPoista
  13. Minä en ole lukenut Torey Haydenia ihan hölmöstä syystä: häntä suositteli ihminen, joka käyttää sellaisia vaatteita, että en voi luottaa muuhunkaan makuun. :D

    No, tästä kirjasta sen verran, että juuri tuo monipolvinen virke teki minuun vaikutuksen. Mutta minä tykkäänkin Jose Saramagosta, joka vie tämän tyylin äärimmäisyyksiin. Ehkäpä siis luen tämän, jos se tulee sopivasti vastaan!

    VastaaPoista
  14. Voi ei, Ilse. Minä saan sinun jutuistasi aina ihan parhaat naurut. :D

    Onpa kiva, että joku tykkää monipolvisista virkkeistä, muuten. Käytän nimittäin itse ihan liian vähän pisteitä ja pelkään, että kaikki pyörittelevät silmiään tekstiäni lukiessaan.

    Minä en yleensäkään lue mielelläni skandaalinhakuiselta haiskahtavia "tapahtui tosielämässä" -kirjoja (ja muutenkin inhoan kaikkea sellaista - en lue edes iltapäivälehtiä ikinä koskaan), joten en ole tutustunut Haydenia. Mutta halusin Susa sanoa, että on kyllä ihanaa, miten olet jo tämän bloginkin kautta selvästi ehjä ja tasapainoinen ihminen kokemastasi huolimatta. ♥

    VastaaPoista
  15. Leena: Niin muistinkin, että myös sinä olet tykännyt Haydeneistä!

    Ilse: Hih, tiedätkö, voin kuvitella muuten, millainen ihminen on sinulle kirjaa suositellut, siis pukeutumiseltaan. Oletan, etten itse niihin kuitenkaan lukeudu, heh!

    Itse asiassa kun mietin noita monipolvisia virkkeitä, ajattelin sinua!! Mietin, että jos joku, niin sinä osaat niitä arvostaa ja löytää niistä sen kauneuden ♥

    Karoliina @ Kirjava kammari: Kiitos kauniista sanoistasi ♥ Siis tiedätkö, minulla on itsellä se ongelma, että virkkeeni kirjoittaessa muodostuvat joskus pitkiksi ja tiedostan sen itekin. Mutta minusta jo kolmilauseinen virke saattaa kuulostaa omassa tekstissä liian pitkältä ;) Kuitenkin sinällään tykkään virkkeistä, joissa on useampiu ajatus kauniisti limittäin useamman lauseen muodossa, mutta LIIKAA käytettynä ne usein alkavat jotenkin ärsyttää. Kun tulee sellainen "tekotaiteellinen" tunne, että kirjailija on liiaksi asti halunnut kikkailla kielellä ja se on mennyt sitten ns. yli. Paljon kuitenkin uskon tuohon vaikuttavan oman vireys-ja keskittymistason. Esim stressaantuneena haluan itse lukea ehkä vähän selkeämpää tekstiä enkä jäädä jokaiseen virkkeeseen roikkumaan, mutta toisella mielentilalla saatan onnessani lueskella yksittäisiä virkkeitä, lauseita ja ihastella niiden kaunista olemusta ;)

    VastaaPoista
  16. Susa: tiedän, että aika hurjastakin nuoruudesta ja lapsuudesta selviää ehjäksi ihmiseksi. Olin itse töissä rankoista asioista selvinneiden kanssa vähän aikaa ja oli kyllä paras ryhmä ikinä. Nuoruus on kuin tunneli, joka on toisille ahtaampi ja toisille väljempi. Suurin osa kuitenkin pääsee tunnelin toiseen päähän ja tunnelin kapeus taitaa jotenkin jalostaa ihmistä. Huomasin, että itse en pysty tekemään töitä kuitenkaan sitä työtä, ihmisten elämät, joihin työssä törmäsin, menevät liikaa ihon alle. Siksi en myöskään koskaan voisi tehdä sairaanhoitajan tai lääkärin työtä. En pysty etäännyttämään asioita tarpeeksi.

    Torey Haydenilta tosiaan olen lukenut yhden kirjan, jossa oltiin autistien parissa. Itse työskentelin silloin myös autistien parissa, eikä kirja helpottanut oloa töissä, eikä vapaalla, joten en voi liiaksi nauttia samaa asiaa, kuten Leena Lumi mainitsee ystävänsä pystyvän.

    VastaaPoista
  17. Mari A.: Hieno vertaus tuo nuoruus/tunneli! Pidin siitä kovasti ;)

    Sen olen huomannut, läheltä ja kaukaa, että toiset selviävät rankemmistakin asioiosta voittajina kun toiset kaatuvat jo pieniin vastoinkäymisiin. Toisaalta aina joskus joku ei kestäkään kaikkea sitä taakkaa, mitä kantaa.

    En itse pystyisi työskentelemään esimerkiksi lastensuojelun parissa, koska suhtaudun liian tunteikkaasti kaikkiin niihin surullisiin kohtaloihin. Tiedän tavallaan liian paljon niistä tuskista ja en enää pysty seuraamaan niitä läheltä kun muiden kärsimys on melkein omakohtaista kipua parempaa, ainakin lasten kohdalla. Kirjoista pystyn lukemaan ja haluankin lukea, mutta työmaailma olisi ihan eri. Tällä hetkellä käyn aikamoista sisäistä dialogia tulevaisuuteni suunnitelmista ammatillisesti. Kirja-ala kiinnostaa edelleen älyttömästi, mutta myös vammaistyö, johon olen virallisesti valmistinut, tosin jo 10 vuotta sitten.

    VastaaPoista
  18. Onpa mielenkiintoinen keskustelu ja hyvä arvio! :) Olin itse ihan hurmaantunut, nimenomaan kielen ja mysteerin sekä vertauskuvallisuuden takia - mutta ei nyt voi sanoa, että täysin olisin itsekään kartalla siitä, mistä todella on kyse. Jos haluat katsoa mun tulkinnan niin löytyy täältä: http://www.lily.fi/juttu/jenny-erpenbeck-vanhan-lapsen-tarina

    VastaaPoista
  19. Ina: Olen itse asiassa yllättävän usein palannut mielessäni tähän kirjaan vielä nyt lukemisen jälkeen. On tullut jopa tunne, että lukisin sen uudestaan. Tulenpas heti kurkkaamaan, mitä sinä tästä tuumasit!

    VastaaPoista
  20. Sain Susa nyt tehtyä sen oman arvion, jossa yritin tulkita tätä teosta. Minulle tuli niin vahvat vertauskuvat mieleen lukiessani, että en nähnyt sitten toisaalta mitään muuta. Hengästyin ihan omaan analysointiini lukiessa. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)