Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo

(Like 2011)

Laahustavina öinä, jolloin muuttuu kameleontiksi ja sulautuu ilmaan jota hengittää, ehtii miettiä paljon kummallisia asioita..

Hanna-Riikka Kuisman Sydänvarjossa, on tarinan keskiössä neljä ulkoisesti hyvin erilaista ihmistä, mutta sisältä kukin tahoillaan eksyksissä, toiset enemmän kuin toiset. Ensinnäkin on Kerttu, laitosten kasvatti, joka päättää lopettaa huoraamisen ja tehdä kerrankin rehellistä työtä. Kertun pienet arjen kuviot mullistuvat, kun hän näkee kaupassa naisen, joka edustaa hänelle täydellisyyttä, ja saa tästä pakkomielteen. Tuo täydellinen nainen, Susanna, kantaa kuitenkin omia traumojaan, jotka eivät ulos päin näy. Eikä hän niitä jaksaisi itsekään enää vatvoa, sillä onhan hänellä nyt sentään täydellinen elämä: Upea koti, aviomies ja pieni poika, sekä viimeisen päälle hallittu ulkoinen olemus. Susannan aviomiehen Markon ulkokuoren alla piilee kuitenkin  paljon enemmän, mitä edes oma vaimo tietää. Markon menneisyys ei sovi hänen uuden täydellisen elämänsä kulisseihin, mutta on paljon suurempiakin asioita, joita hän tällä hetkellä sydämellään kantaa. Ja sitten vielä tuo Anton, Susannan nuoruuden rakastettu, jonka myötä Susanna päätyi lopulta toviksi psykiatriseen hoitoonkin. Enää Antonilla ei mene niin lujaa, mutta kun hän näkee vuosien jälkeen Susannan, mikään ei ole enää entisellään. Kerttu ja Anton ovat kaksi kulkijaa varjoisilta kujilta, kun taas Susanna elää Markon kanssa komeassa talossaan elämää, joka kärpäspaperin lailla vetää puoleensa sekä Kerttua ja Antonia. Kerttu ei tiedä itsekään, haluaako hän olla kuin Susanna vai onko Susanna se, kenet hän haluaa. Anton puolestaan ei tiedä, miksi hän magneetin lailla palaa aina talolle, pimeän tuomien varjojen suojiin.

Niin Kerttu kuin Anton tahoillaan alkavat varjostaa Susannaa, joka heidän mielissään muuttuu täydellisyyden ja onnen ruumiillistumaksi. Kerttu on itse kuin tyhjä taulu, joka haluaa täyttyä vain Susannasta. Susannan näkeminen nostaa Kertun sisimmässä monia kipeitä muistoja menneisyydesta pintaan. Juoppo isä ja hullu äiti, molemmat jo pukkaamassa horsmaa maan alla. Vuodet koulukiusattuna ja "vankinakin" laitosten seinien sisällä ovat jättäneet jälkensä häneen. Anton taas ei halua ruotia kallonkutistajalle lapsuuttaan, sillä hän ei sieltä itse löydä syytä sille, että on sekoillut elämässään enemmän kuin tarpeeksi. Päihdeongelma ja masennus ovat värittäneet Antonin elämän värityskirjan synkillä väreillä, mutta viimeiset kolme vuotta hän on kuitenkin koittanut rakentaa elämää puhtaalta pöydältä. Apatia kuitenkin pitää sitkeästi kiinni takin liepeistä. Anton ei haluaisi vanhoja kelailla, mutta kun hän näkee Susannan, ei hän mitään muuta teekään mielessään.

Kuinka paljon voi vanhoja haavoja repiä auki ja onko onni aina siinä, mitä kovasti koitamme tavoitella? Jos riisumme kaikki ulkoiset naamiomme ja sen ympäristön missä elämme, olemmeko loppujen lopuksi kukaan yhtään toista parempia ja tunnistammeko enää itseämme peiliin katsoessamme?

Tarkoitan, että jos joku ihminen on niin normaali, keskiverto, tavallinen ja sitä kautta täydellinen, että se menee yli. Niin yli ettei varjo mahdu siihen. Sitten, jotta joku kosminen tasapaino säilyisi, se varjo lankeaa jonkun toisen kannettavaksi siten, että se toinen ei ole enää mitään muuta. Tai siis että on olemassa ihmisiä, jotka ei tavallaan ole oikeasti olemassa, vaan pelkkiä heijastuksia joistakin vahvemmista.

Odotin kovasti tätä kevään uutuutta ja kun sain sen käsiini, aloinkin heti lukemaan. Tarinan lähtökohdathan ovat monin tavoin herkulliset ja tarjoavat mahdollisuuden niin syvällisiin henkilöhahmoihin kuin jännittävään tarinaankin niiden ympärillä. En tiedä, odotinko kirjalta liikaa vai olivatko odotukseni alunperinkin vääränlaiset. Viitisenkymmentä sivua luettuani olin kuitenkin hämmentynyt ja hieman ärtynytkin nimenomaan henkilöhahmoista. Kaikki neljä päähenkilöä ovat jotenkin liian kliseisiä, esimerkiksi Susannan rasistisuus. Toisaalta Susannan kohdalla hänen käytöksen takaa voi nähdä syvempiä, kipeitäkin syitä, joiden takia hänellä on suojamuuri sisimpänsä turvana. Näennäinen ulkokultaisuus on tapa selviytyä ja estää itseä valumasta pohjalle. Kuitenkin kun kaikki neljä olivat niin ongelmaisia ja käytöksessään sekä puheissaan jotenkin yliampuvia, tuntui välillä, ettei heihin saa kunnolla ns. tarttumapintaa. En oikein päässyt tästä tunteesta enää sitten loppua kohdenkaan irti vaikka lopussa kun Kertun historia avautui vielä enemmän, tunsin sympatiaa häntä kohtaan. Mutta varsinkin Anton ja hänen tapansa ilmaista asiat, suoraan sanoen ärsytti. Teki mieli välillä hyppiä yli hänen osuutensa, mutta sinnillä luin, vaikka teksti oli tällaista vähän väliä:

Massa-Make työnsi pursuilevia ostoskärryjä ja Susku kersaa rattaissa. Hyi vittu, mulle tuli jostain syystä heti mieleen saatanan rasvaisia kuvia Massasta panemassa Susannaa perseeseen ja roiskimassa mälliä sen naamalle. Teki mieli käydä kimppuun.

Toki tekstissä on syvällisempääkin ajatusta varsinkin Kertun osioissa, mutta ne tahtoivat hukkua lukiessa välillä sen paikoin liiankin ääripäähän vedetyn persoonien kliseisyyden taakse. Varsinkin Antonin ärsyttävyys jotenkin söi huomiota esimerkiksi Susannan persoonan syvällisemmästä tulkinnasta.  Itse tarinan tasolle mentäessä pidin kyllä erityisesti siitä, että kantavana ajatuksena tässä minun mielestä oli se, että sillä ulkoisella täydellisyydelläkin on hintansa, ja loppujen lopuksi me emme ole niin kovin erilaisia sisäisine haavoinemme ja haaveinemme. Alkoi väkisin miettimään, että kuinka moni ihminen elää näennäistä elämää? Hienojen ulkoisten puitteiden takana onkin paljon kipeitä asioita, joita on helpompi paeta kuin kohdata. Sikäli Kertun henkilöhahmo on myös kiehtova, että hänhän poikkesi kaavasta ja lähti tavoittelemaan jotain itselleenkin selittämätöntä täydelliseksi pitämänsä Susannan kautta. Hieman ristiriitaisin tuntein olen ainakin näin tuoreeltaan kirjan lukemisen jälkeen..

Sähköisku, aivovaurio, akuutti psykoosi, salamanisku, tätäng! Joku pakkomielle napsahti kertalaakista päälle, alkoi vanhat levyt soimaan, Policen, tydy-dyydy-dyy, I'll be watching you. Every step you take, every move you make....

2/5

Kommentit

  1. Henkilöhahmojen kliseisyys harmittaa minuakin, mutta kirjan aihe on todella kiinnostava. Kommentoin lisää, kun saan kirjan luettua kokonaan.

    Kirjan kansi on aivan ihanan kaunis ja koko kirja tuntuu hyvälle käsissä. :)

    VastaaPoista
  2. Joskus käy niin, ettei ennakko-odotuksista huolimatta pidä kirjasta, jota odotti. Minä en ollut tästä edes kuullut ennen kuin tovi sitten keskustelussa "toisaalla". :)

    Minulle tuli tästä mieleeni yksi toinen kotimainen uutuus, jonka nimeä en kehtaa sanoa, mutta josta en pitänyt ollenkaan. Luulen, että tämä olisi kuitenkin parempi.

    T. Katja/Lumiomena anonyymina (harjoittelen uudella koneella ja kirjauduin jo ulos, mutta piti tulla kurkkimaan tänne. On muuten eka blogikommenttini tällä koneella!)

    VastaaPoista
  3. Hanna: Odotan lisäkommenttejasi kunhan luet kirjan loppuun ;)

    Katja: Onnea uudesta koneesta ;) Ja mulle ei nyt tule mieleen, mitä uutuutta tarkoitat, joten saat luvan supattaa sen minulle virtuaalisesti toisaalla ;)

    VastaaPoista
  4. Kansi on kaunis, mutta kertomasi perusteella ei ole minun kirjani.
    Tuttu tunne minullekin tuo pettymys, joka tulee joskus kun odottaa kovasti jotakin kirjaa... mutta se on kai eräänlainen lukemisesta maksettava mielihyvävero ;D

    VastaaPoista
  5. Elma Ilona: Minäkin pidän kannesta! Se on myös hyvin kuvaava kirjan tarinan suhteen.

    Voi että, ihastuin kyllä nyt tuohon ajatukseesi lukemisen mielihyväverosta, se on hyvä ajatus ;)

    VastaaPoista
  6. No ihan en lämmennyt kirjalle, josta en ollut kyllä aiemmin mitään kuullutkaan. Mutta ehkä vähän kiinnostaisi kuitenkin lukea...

    VastaaPoista
  7. Mari A.: Niin kävi minullekin kirjaa lukiessa, että en lämmennyt lähellekään niin paljon kuin odotin. Odotukset olivat toki kovat, mutta..?

    VastaaPoista
  8. Olet kyllä sinnikäs, kun luet kuitenkin, vaikka... :) Minä en ehkä lukisi.

    Ajattelen aina, että 20 sivua, tai ok, 50. Jos sitten ei, niin ei. Enkä jatka. Viimeksi niin kävi sille Aksolotli-kirjalle, ei vain onnistunut lukeminen.

    VastaaPoista
  9. Susa, olen kuin Ilse, lopetan kuin seinään ellei kirja vedä kymmenenkään sivun jälkeen.

    Tämä on erikoinen kirja, sillä aiheessa on paljon kiinnostavaa. En ole herkkä kovallekaan tekstille, mutta joku tuossa yhdessä näytteessä tökki...joku.

    ("Tomorrow is another day.")

    VastaaPoista
  10. Ilse: Odotin niin kovasti kirjaa, ja siksi halusin antaa sill mahdollisuuden, mutta jotenkin se ei vaan sitten lähtenytkään "lentoon"..

    Olen kyllä aika huono jättämään kirjoja kesken, nyt viime vuonna aloin kiinnittää tähän huomiota ja ajatella, että maalma on täynnä hyviä kirjoja, niin miksi tuhlata aikaa huonoihin. Ja joskus joku kirja sinällään voi olla hyvä, mutta aika ja fiilis sen lukemiseen vääriä.

    Leena: Minäkään EN ole herkkä kovalle, ronskillekaan tekstille, kuten jo Iida Rauman kirjan kohdalla korostin. Mutta koen, että kirjassa sellaisen kielen käytölle täytyy olla vahva syy. Tässä se kai oli Antonin persoona, mutta silti koin sen ärsyttäväksi. Antonin ajatukset kun olivat koko kirjan ajan hyvin pitkälti tuollaisia, mitä tuossa lainauksessa ja todellakin alkoi tökkiä. Toisaalta Susannan puistattaat rasistiset mielipiteet pistivät myös tökkimään. Vähempikin olisi riittänyt ns. maalaamaan kuvaa lukijalle Susannan luonteesta jne.

    VastaaPoista
  11. Kirjan kansi on minusta valloittava.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa :)

    VastaaPoista
  12. On siinä myös tämä yhteiskunnallinen tulkintamahdollisuus.
    Tuli mieleen tässä vaalien alla. (2/3 luettuna vaikuttaisi näin.)

    t: Mirkka

    VastaaPoista
  13. Tuure: Minäkin pidän kovasti siitä! Hei joko muuten olet ostanut sen uuden kameran, vai vieläkö pohdit? Täytyykin tulla pian kurkkimaan kuulumisesi tarkemmin blogiisi!

    Mirkka: Tarkoitatko siis suhteessa noihin yliampuviin, teatraalisiin henkilöhahmoihin? Tulehan ihmeessä juttelemaan lisää kun olet lukenut kirjan loppuuun, sillä kiinnostaa!

    VastaaPoista
  14. Jaa ei kun päinvastoin, tämän hetken realismia: perussuomalaisten kannatus ja yhteiskunnan kahtiajako. Suvaitsemattomat ja suvaitsevaiset, jos ymmärrät.

    - Mirkka

    VastaaPoista
  15. Olen itse miettinyt perustaako kirjablogi. Näitä on mukava lukea.

    t: Mirkka vielä

    VastaaPoista
  16. Mirkka: Olisi mielenkiintoista kuulla kirjailijalta, millaisa ajatuksia hänellä on ollut kirjan kirjoittamisen aikoihin, onko hän halunnut koittaa tuoda tätän tuota mainitsemaasi yhteiskunnallista otetta.

    Sikälihän Susanna ja Marko ehkä olisivat enemmän juuri sen toisen ääripään, eli Kokoomus/keskusta-puolueiden edustajia ulkoisine ja materiaalisine vaurauksineen, mutta ajatusmaailmansa puolesta Susanna on kuin puhuva Persujen mainos ;)

    Jotenkin ehkä olisin ennemmin sen kannalla, että tarinan tarkoitus ei sinällään ole ollut ilmentää tätä vaan kertoa nimenomaan henkilötarinaa. Mutta tämähän kirjoissa on niin hauskaa, että melkeinpä niin monta lukijaa, niin monta tulkintaa ;)

    Suosittelen lämpimästi kirjablogin perustamista, jos vähääkään se tosiaan kiinnostaa! On tämä sen verran kiehtova harrastus & "maailma"!

    VastaaPoista
  17. Ne teistä joita mietityttää, kiinnostaako kirja vai ei, suosittelen lukemaan Sydänvarjon tekstinäytteen. Se on loppupäästä, jossa vaiheessa aluksi täydelliseltä vaikuttaneen Susannan pintakiilto alkaa samentua...
    http://www.like.fi/kirjat/sydanvarjo

    VastaaPoista
  18. bollbloggs: Susanna itsessään on ihan mielenkiintoinen henkilöhahmo, voin todeta näin kun kirjan lukemisesta on tovi. Kuten arvostelussani mainitsin, se tietty kliseisyys oli jotenkin niin pitkälle vedettyä esim Susannan rasistisuus jms, että jotenkin se pisti ns. tökkimään. Vaikka toki sen varsinkin näin jälkikäteen ymmärsi paremmin, koska Susannalla oli oma rankka menneisyys tietyissä asioissa, jotka olivat jättäneet häneen jälkensä. Ja siten hän oli muodostanut tuollaisesta vähän överiksin ampuvasta ajatusmaailmasta suojamuurin sisimpänsä todellisille tunnoille. Susanna ei tosiaan ollut missään nimessä täydellinen, vaikka Kerttu niin ensin luuli. Todellisuus alkoi kuitenkin paistaa läpi ainakin lukijalle toki jossain vaiheessa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)