Harjukaupungin salakäytävät - matka cinemaattisuuden lähteille

( Kuva: Oma)

"Maagiset paikat ovat vaarallisia. Merkityksellisyyshiukkaset saavat ihmisen havahtumaan eksistenssiinsä. Silloin kuitenkin saattaa luiskahtaa ulos itseydestään. ~Kerttu Kara : Maaginen kaupunkiopas~

Pasi I. Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät oli viime vuonna vuoden huikein lukukokemus. Arvosteluni kirjaan liittyen löydät vaikkapa tästä linkistä. Kuten moni jo tietääkin, kirjan tapahtumat sijoittuvat tänne upeaan harjukaupunkiimme Jyväskylään. Kirjaa lukemattomille ( Lukekaa! Ihastukaa!!) voin valottaa sen verran, että kirjassa mainitaan useita Jyväskylässä oikeasti olevia paikkoja, joissa on jotain mystistä, cinemaatiista..Ja M-hiukkasten määrä huomattavan suuri. On itse asiassa aika jännää, että jo ennen kirjan lukua pidin useammasta kirjassa mainitusta paikasta juuri siksi, että niissä vain on sitä jotain erityistä tunnelmaa: Kuvassa näkyvät Harjun portaat (tunnelma on muuten aivan eri kesäisin tai vaikka syksyllä jo iltojen pimetessä, mitä talvella. Mutta katsokaapa mitä lipui kuvanottohetkellä portaiden yläpäästä ohitse? Maagista, eikö totta?), Puistokatu ja erityisesti Good yearin mainos erään vanhan talon seinässä jne. Kävinkin tammikuussa eräänä -25 asteen kirpakkana pakkaspäivänä, kun aurinko nousi jo yllättävän korkealle, kuvaamassa muutamaa paikkaa, josta voit lukea oman jutun tästä linkistä. Silloin kuitenkin jo mietin, että täytyy lähteä kesällä uudestaan kuvaamaan, sillä kirja keskittyy erityisesti kesään. Silloin M-hiukkasten vaikutuskin lienee suurin..

Voitte siis kuvitella, kuinka iloinen olin kuullessani, että Jyväskylän Seudun Matkailu järjestää tulevana kesänä kirjaan liittyen kävelykierroksia! Tässä järjestäjän sivuilta tarkempaa tietoa asiasta:

Harjukaupungin salakäytävät - Ollin polku

Pe 1.7. klo: 18.00 sekä ma 11.7. klo 18.00. Lähtö Tourujoen Kinajoen sillalta

Harjukaupungin salakäytävät - Kertun ja Ollin yhteinen polku
Ma 4.7. klo:18.00 sekä ti 19.7. klo:18.00. Lähtö Harjunportaiden yläpäästä

Järjestäjä lupaa seuraavaa:
Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanin tapahtumapaikoilla etsimme yhdessä Jyväskylän maagisia kohteita, aistimme merkityksellisyyshiukkasten säteilyä, ja ennen kaikkea pyrimme eroon hitaasta jatkumohakuisuudesta. Pitäkää kiinni sateenvarjoistanne!

Liput: 5 €

Maksimissaan 20 henkilöä. Ei sovellu lapsille.

Aion ehdottomasti osallistua niin Ollin omaan polkuun kuin Kertun ja Ollin yhteiseen. Kävelykierrokset kestävät noin 1.5h maksimissaan. Minä, paikallinen reportterinne, lupaan olla paikalla kameran ( ja sateenvarjon, tietenkin!) kera ja tehdä teille koosteen kävelykierroksen annista! Jos minusta ei kuulu mitään, lienen eksynyt salakäytäviin.... 



Kommentit

  1. Just kävin kirjailijan sivuilla ja huomasin nuo kävelyt, kiva idea.
    Mun tuskin tulee mentyä Jyväskylään tuolloin, eli hienoa tietää saavansa raporttia täältä:))

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka kiva idea! Hienoa ettätällaisia järjestetään, harmi etten itse asu lähelläkään:/

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavaa! Kyllä kelpaisi mullekin :)

    VastaaPoista
  4. Vau, pitäisiköhän heinäkuussa lähteä Jyväskylään moikkaamaan tuttuja ja samalla kierrokselle?? Siis vau!

    Kuten huomaat, en ole vieläkään vastannut postiisi... tuli vähän muuta menoa :D Juuri nyt, minulla ei järki tunnu riittävän oikein mihinkään viestintään, joten palailen asiaan vähän myöhemmin. Mutta kirjamessuasia kuulosti minusta oikein hyvältä, laitetaan mietintämyssyt hautumaan - ja saisikohan siihenkin yhteyteen jotakin tämäntyyppistä aikaiseksi??

    VastaaPoista
  5. Tämä kävely kuulostaa tosi kivalle. Jään odottamaan ihania kuviasi ja blogireportaasia. :)

    VastaaPoista
  6. Erja: Kyllä, raporttia ehdottomasti luvassa!

    Sanna: Kerrankin meilläkin täällä JKL:ssä Kirjamessujen ohella tapahtuu jotain jännää kirjallista. Yleensä aina kateellisena huokailen, kun etelä-Suomessa se kirjakulttuuri on niin rikasta ja eläväistä.

    Morre: Ei muuta kuin Jyväskylään lomailemaan ;)

    Amma: Juu, Jyväskylään vaan! Ei hätää, onhan tässä messuihinkin aikaa vielä piittkä aika ja vaikka aikaisemmin jotain kehittelisi, vietellään kesä ensin ns. alta pois ja sinullakin on siellä varmasti aika hetkistä menoa ihan omasta takaa nyt ;)

    Hanna: Täytyisikin vielä lisää opetella tuon järkkärin ominaisuuksia, että saisi kuvista kaiken irti ;)

    VastaaPoista
  7. Minä en ole vielä lukenut tätä mutta ilmeisesti "pitäisi" :)

    Ihana idea tuollainen kävelyreissu! Minun pitänee siis nyt lukea tämä äkkiä jotta voin sitten nauttia täysin rinnoin reportaasistasi!

    VastaaPoista
  8. Ja juuri kirjoitin näistä reiteistä, että josko tulevana kesänä, mutta ilokseni tämä onkin jo totta olevaa...Hienoa Jyväskylä! Pah, Helsinki, joka cinemaattisuudessaan ja kirjallisuudessaan laahaa jäkjessä!

    VastaaPoista
  9. Linnea: Nyt siis hopihopi lukemaan ;) Vielä on kuukausi noihin kävelyihin aikaa!

    Valkoinen kirahvi: Nyt siis vaan junalippua Jyväskylään ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)