torstai 9. kesäkuuta 2011

Ian McEwan: Rannalla

( Otava 2007, alkuperäinen teos: On Chesil Beach. 
Suomentanut Juhani Lindholm)

Hän tiesi, että kaikesta tästä olisi pitänyt puhua jo ajat sitten, jo silloin, kun Edward oli kosinut häntä, tai ainakin kauan ennen kuin he olivat käyneet vilpittömän ja lempeän papin juttusilla, aterioineet kummankin vanhempien kanssa, kutsuneet häävieraita, laatineet lahjaluetteloa ja toimittaneet sitä tavarataloon, vuokranneet hääkatosta, palkanneet hääkuvaajaa ja tehneet kaikkia muita valmisteluja, joita ei enää käynyt peruminen. Mutta mitä hän olisi voinut sanoa, millaisin käsittein hän olisi voinut ilmaista asian, jolle ei ollut sanoja?

Ian McEwanin Rannalla on samalla aikaa älykäs ja koskettava tarina siitä, miten yhteen hetkeen voi latautua koko tulevaisuus. Eletään vuotta 1962 eteläisessä Englannissa. Ilmassa on ehkä jo pientä aavistusta lähestyvästä seksuaalisen vapautumisen aallosta, mutta ainoat aallot, jotka pauhaavat pienen 1700-luvun tyylisen majatalon ulkopuolella, ovat meren aallot. Majatalon yhdessä pienessä olohuoneessa istuu illallispöydän ääressä pariskunta, työläisperheen poika Edward ja paremman perheen kasvatti Florence, jotka ovat juuri avioituneet ja tulleet viettämään hääyötään. Kirsikoilla koristelluiden meloniviipaleiden ja sinistyneiden perunoiden äärellä he molemmat tajuvat tulleensa yhteen tärkeään tienhaaraan elämässään. Vuoden seurustelu, suudelmat, hellät hupsuttelut ja rakkauden tunnustukset ovat tähdänneet tähän hetkeen. Edward on täynnä pitkään pidäteltyä kiihkoa, jota hän tuntee vain katsoessaankin voimakaspiirteistä nuorikkoaan, jonka käsissä viulu saa kuin uuden elämän. Florencen hillityn käytöksen takana kuitenkin myrskyää paljon enemmän. Ajatus lähemmästä fyysisestä kanssakäymisestä, aktista pelottaa, mutta ennen kaikkea oksettaa häntä. Kyllä, hän rakastaa ja jumaloi Edwardia, mutta..

Hän ymmärsi mainiosti, että tämä kielitouhu, kielen suorittama penetraatio oli vielä lasten leikkiä, rituaalinen tableau vivant siitä, mitä oli tulossa; vähän kuin vanhanaikaisen näytelmän alussa oleva johdantopuhe, jossa selitetään kaikki, mitä jatkossa tapahtuu.

Jos aika olisi toinen, Florence olisi jo ennen hääyötä kertonyt tuntemuksistaan tai Edward olisi ehkä nähnyt Florencen hädän, mutta koska on vain tämä hetki ja nyt, on se otettava vastaan. Intiimeistä asioista ei ollut tapana puhua varsinkaan kodin seinien sisällä ja jos Florence oli sitä yrittänytkin äitinsä kanssa, tämä sivuutti todellisen aiheen alkamalla luennoida pitkin sanoin, etäännyttäen. Edwardilla oli omat kokemuksensa ajalta ennen Florencea, mutta tuona yönä tuossa huoneessa kaikki edellinen oli merkityksetöntä. Kuin kahdesta eri maailmasta käsin he haparoivat toisiaan, kunnes tapahtuu jotain, joka suistaa heidät molemmat, mutta varsinkin Florencen raiteiltaan.

Rannalla on kuin kirurgin veitsen terävä viilto, läpileikkaus tuon aikakauden murrosvaiheeseen, kun vaietusta tulee sallittua. Edwardin ja Florencen tarina voisi olla monen muun tuon ajan nuoren aikuisen tarina. Omat toiveet, pelot suhteessa yhteiskunnan rakentamiin ahtaisiin rajoihin eivät aina ole helppo yhtälö. Toisaalta McEwan mielestäni haluaa rivien välistä korostaa yksilön valinnan merkitystä ja sitä, miten tärkeää on puhua ja avata sisimpänsä toiselle. Rannalla näyttää suorastaan sydäntä särkevän konkreettisesti sen, kuinka paljon yksi ajattelematon valinta painaa elämän vaakakupissa. Se jättää sydämeen väreilemään surun, sillä...

Ja heillä oli niin paljon suunnitelmia, huikeita suunnitelmia, jotka odottivat utuisessa tulevaisuudessa samanlaisena viidakkona kuin kesän runsas kasvillisuus Dorsetin rannikolla - ja yhtä kauniina.

Luin vasta vähän aikaa sitten ensimmäisen Ian McEwanini, Sementtipuutarha, ja aiheen rankkuudesta huolimatta ihastuin sekä vakuutuin hänen kirjailijan taidoistaan. McEwanilla on merkillisen taidokas tapa tuoda iso sisältö ns. rivien väliin ja luoda tiivis, suorastaan paikoin ahdistavakin tunnelma. Esimerkkinä tästä haluan mainita kirjasta Florencen taustat, sillä ne jäivät erityisesti mietityttämään vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Tarina ei kerro suoraan, mutta vihjaa..vai vihjaako sittenkään?

Oli myöhäinen ilta ja hänen isänsä liikuskeli ahtaassa, hämärässä hytissä, riisuutui niin kuin Edward nyt. Florence muisti vaatteiden kalahtelun, vyönsoljesta tai avaimista tai kolikoista lähtevät kilahdukset. Hänen ainoa tehtävänsä oli pitää silmät kiinni ja ajatella erästä sävelmää, josta hän piti. Tai mitä tahansa sävelmää..

McEwan haastaa lukijan, harhauttaa ja lopulta palkitsee. Olen vaikuttunut, kyllä! Ja seuraavana McEwanilta haluan vihdoin lukea sen niin kovasti kehutun Ikuisen rakkauden, syksyn viileinä iltoina viimeistään! Tästä ovat kirjoittaneet todella monet blogeissaan, kaikkien linkittäminen lienee mahdottomuus, mutta ainakin seuraavat ovat tästä kirjoittaneet:

Linnea
Katja
Kuutar
Leena Lumi
Karoliina
Satu
Kaisa

Hihkaise vain rohkeasti, jos olet arvostellut kirjan ja haluaisit, että linkitän senkin tähän!

5/5

14 kommenttia:

  1. Hieno arvio hienosta kirjasta! Ja kiitos, kun linkitit, vaikken varsinaisesti ole tätä blogiini arvioinut, sillä luin kirjan jo yli vuosi sitten. <3

    Tämä tosiaan on vahva teos, johon mahtuu uskomattoman paljon pieneen tilaan. Minä niin ihastuin tähän... Haluaisin lukea paljon lisää McEwania, mutta kun on niin monia muitakin kirjoja TBR-listalla, ja toisaalta minua jotenkin kutkuttaa ajatus siitä, miten paljon takuuvarmaa laatua minua vielä odottaakaan tulevina vuosina... Seuraavaksi haluan kuitenkin lukea Sovituksen, koska se tosiaan löytyy hyllystäni, ja koska pidin elokuvasta niin paljon. Oma kirjanihan on alkukielinen, mutta sekin kiehtoo: McEwanin lukeminen hänen omalla kielellään ilman välitulkintoja.

    Kiitos hyvästä arviosta!

    VastaaPoista
  2. Kirjoitit hienosti tästä koskettavasta kirjasta. En muuten itse huomannnut tuota Florencen taustaan liittyvää vihjausta lukiessani, se selvisi minulle vasta jostain blogikeskustelusta, olisiko siitä ollut Leenalla juttua?

    VastaaPoista
  3. Olet todellakin kirjoittanut hienon arvion. Siitä, kun luin Rannalla, on jo jonkin verran aikaa, mutta kirja palautui aika hyvin mieleen lukiessani tekstiäsi. Et kuitenkaan paljastanut liikaa.

    McEwan osaa kyllä kirjoittaa niin taitavasti ja hienosti täyteen kaikki rivien välit. Teksti on merkityksistä tiheää. Etenkin niin käy juuri tässä kirjassa.

    Pidin myös Sovituksesta hyvin paljon. Mielestäni kirjan hienoutta ei kaikilta osin ollut kyetty siirtämään elokuvaan, joka sekin kyllä oli hyvä. Siis tämä on ihan minun henk.kohtainen mielipide ja joku toinen voi olla ihan eri mieltä. Ja tietenkin elokuva ja kirja ovat erilaisia kerronaltaan ja itsenäisiä taideteoksia. Silti niitä tällaisissa tapauksissa aina vertailee...

    VastaaPoista
  4. Vaikka en Sovituksesta kauheasti pitänytkään, on Ian McEwan jäänyt sen verran kiinnostamaan, että minun on pakko antaa herralle toinen mahdollisuus!

    VastaaPoista
  5. Todella hienoon pakettiin olet käärinyt tämän kauniin pienen kirjan! Minäkin pidin kovasti tästä McEwanin rivien välissä-tyylistä ja mietin luultavasti tuota aivan samaa Florencen taustoista..

    Minuun McEwan ei ehkä tehnyt vielä niin räjäyttävää vaikutusta, vaikka vaikutuin kyllä tästä ja arvostan hänen tyyliään todella. Mutta ehkäpä en vain ole löytänyt sitä minulle oikeaa herran teosta.

    VastaaPoista
  6. Karoliina: Tuo on muuten tärkeä pointti, että kun sillä TBR-listalla on jo niin paljon muutakin, siksikin kannattaisi pitää väliä hyvänkin kirjailijan kirjoissa. Ja toisaalta juuri se kutkuttava ajatus, että tulee ns. luottokirjailijoita, joilta ei ole lukenut kaikkea ja siten tietää, että aina on varmasti hyviä kirjoja odottamassakin vain lukemistaan!

    Pienen mökin emäntä: Onko sinulla blogissasikin tästä arvostelu? Jos haluat, että linkitän, laita vaan linkin osoitetta! En löytänyt sitä Googlella.

    Leenan blogissa oli tosiaa kommenteissa jotain juuri tuohon Florenceen liittyen. Minusta tuo hyvin lyhyt pätkä oli juuri sellainen, että se toki saattoi olla vain irrallinen muisto, mutta itselle tuli heti sitä lukiessa tunne, että se oli ns. "kaikki"...

    Anna Elina: Kiitos;)
    Minähän katsoin muutama viikko sitten sovituksen ja pidin siitä tosi paljon. Mutta uskon, että jos olisin lukenut kirjan ensin, tunsisin varmaan hyvin samoin kuin sinä. Onneksi löysin kirjan kirpparilta ja aionkin sen jossain vaiheessa lukea!

    Morre: Sitä Ikuista rakkauttahan on kehuttu paljon, se voisi olla hyvä kirja varmaan kokeilla ;)

    linnea: Vaikka olen todella vakuuttunut McEwanin tyylistä ja pitänyt kovasti molemmista lukemistani, en minäkään tiedä, yltääkö loppuvuonna joku hänen kirja TOP10:n. Mutta toisaalta uskon, että minullakin vielä odottaa hänen kirjoissaan se ihan parhain ;) Siis hänen kirjoistaan voimakkain lukukokemus.

    VastaaPoista
  7. Kirjoitit ihanasti. Moni onkin sanonut, että McEwan kirjoittaa rivien välissä niin paljon. Ja mietinkin juuri, että hänen tekstinsä on toisaalta tarkkaa kuin terävä valokuva ja silti kaikki on kuitenkin toisaalla. McEwan onnistuu ihmeellisesti yhdistämään nuo asiat.

    Minulla tämä Rannalla muuten ylsi viime vuonna top10:iin. Jotenkin niin hienovireinen ja samalla kuitenkin raikas kirja. Ihastuin aika varauksessa ja vieläkin muistelen kirjan tunnelmaa ja ihmettelen sen ihmisiä. Hämmästelenkin, että miksi en ole vielä lukenut muita McEwanin kirjoja. :)

    Kiitos linkityksestä.

    VastaaPoista
  8. Syksyn viimeisinä iltoina viimeistään, voih! Voisin ottaa saman tavoitteen ja antaa Ianin odottaa vielä tämän ihanan kesän yli.

    VastaaPoista
  9. "Ilmassa on ehkä jo pientä aavistusta lähestyvästä seksuaalisen vapautuksen aalloista, mutta ainoat aallot, jotka pauhaavat pienen 1700-luvun tyylisen majatalon ulkopuolella, ovat meren aallot."

    ;-) Hienoa! ja minähän vakuuutin, että pidät tästä. Itse asiassa minusta jos joku ei pidä Ian McEwanista, hänessä on jotain outoa...

    Yritän nyt löytää omani ja linkitän sinun upean arvostelusi omaani.

    Pienen mökin emäntä, olen lukenut Rannalla useasti, mutta ei tullut mieleenkään, vaan eräs lukijani eli Mirka kommentoi siitä minulle Rannalla -arvosteluuni. Se kyllä olisi hyvin McEwanmaista...

    VastaaPoista
  10. Tämä oli minun kohdallani ensimmäinen Ian McEwan, jonka luin ja minäkin tuosta olen arvosteluni napsutellut:-) Kovasti hinkuisin saada lukea kohta lisää tältä kirjailijalta, kunhan ensimmäinen kirjapino tuosta pienenee:-D

    VastaaPoista
  11. Katja: Uskaltaisin kahden kirjan perusteella jo väittää, että McEwanilla on ainutlaatuinen kyky kirjoittaa ja rakentaa tarinaa! Mielenkiinnolla odotan, mikä on sinun seuraava McEwanisi ;)

    Joana: Siis tähdätään syksyyn ;)

    Leena: McEwan on omanlaisensa kirjailija kykkä kieltämättä! Toisaalta maailma on täynnä niin upeita kirjailijoita, että väkisinkään kaikki eivät syty esim. tästä hienosta herrasta ;)

    Mutta kiitos mm. sinulle, sillä ilman arvostelujasi hänen kirjoistaan, en tiedä olisinko vieläkään lukenut sitä ensimmäistäkään häneltä!

    Kaisa: Minunkin kirjapinoni on jo melkoinen, joten seuraava McEwan saa vielä tovin odotella. Linkitin sinunkin arvostelusi!

    VastaaPoista
  12. Kiitos hienosta arviosta! Tämä palautti kirjan tunnelman vahvasti minunkin mieleeni, vaikka lukemisesta onkin aikaa jo useampi vuosi (ajalla ennen blogiani!). :) Tästä kirjasta päällimmäisenä jäi minullekin mieleen juuri se tuskastuttavan painostava tunnelma.

    Muistin tässä, että pitäisikin lukea McEwanin Sovitus, joka on odotellut lukuvuoroaan jo aika kauan...

    VastaaPoista
  13. Ihana arvostelu ihanasta kirjasta! En ole mikään erityinen McEwan fani (toivottavasti Leena Lumi ei lue tätä kommenttia ;-)), mutta Rannalla oli mielestäni hieno kirja. Lauantai ei oikein avautunut minulle ollenkaan ja jotain muutakin McEwania olen yrittänyt englanniksi lukea, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun en päässyt tunnelmaan mukaan. Pitäisi varmaan lukea vaikkapa tuo Ikuinen rakkaus, niin saisin muodostettua kirjailijasta paremman kokonaiskuvan.

    VastaaPoista
  14. Zephyr: Varsinkin ne Florellan ajatusten kuvaukset olivat paikoin niin intiimejä ja läsnäolevia, että huh. Siis ihan hyvällä tavalla kuitenkin, mutta juuri ihmettelen, miten hienosti McEwan osaakin tuon tunnelman luoda.

    Absolutely White: Hih, kuten tuolla aikaisemmin kommentoinkin, niin maailma on niin täynnä huippuja kirjailijoita, ettei kaikki voi tykätä kaikista. Itseä melkein jo jännittää sen Ikuisen rakkauden lukeminen, kun sitä on niin kovasti kehuttu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)