Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

( Atena 2011. Alkuperäinen teos: Svinhugg. 

Suomennos: Ulla Lempinen)

2008, Kajpe Kviar, Gotlanti 
Kolme hautakiveä vieretysten. Samanlaiset. Samanlaiset symbolit. Firman tunnus. Mautonta.

Nainen seisoo hautakivien edessä ja laskee jokaisen niistä eteen ruusun, yhden kullekin. Yhden kullekin roistolle, jotka ansaitsivat kohtalonsa tuona eriskummallisena kesänä pari vuotta sitten. Kirkon ovesta astuu pihalle mies ja juuri juuri hänen ollessa lähdössä, hän huomaa naisen. Ehkä se oli naisen punainen vaate, joka kiinnitti hänen huomionsa. Jotain nousi kuitenkin hänen muistoistaan esille. Naisen kohdatessaan palaa parin vuoden takainen kesä molempien mieleen, mutta nyt nainen on valmis kertomaan, mitä tuolloin todella tapahtui.

Kesä 2006, Kajpe Kviar
Mersun ovi avautui ja sen sisältä puikahti ulos punainen korkokenkä. Lapiosta tipahti nokare siansontaa Sylven saappaiden kärjelle. Autosta astui punaleninkinen nainen. Sylven ote kirposi lapiosta, joka pudota mätkähti sontaan. Hänen suunsa loksahti auki. Nainen ravisteli kuparinpunaista kiharapehkoaan ja painoi päähänsä leveälierisen, ruusuilla koristellun olkihatun. Sylve oli vuorenvarma siitä, että ne olivat ruusuja, hänellähän kasvoi samanlaisia navetan seinustalla. Nainen kääntyi häntä kohti ja heilautti iloisesti kättään. " Hei!"

Marianne Cedervallin esikoisteoksessa Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, on kesä vuonna 2006, kun The lady in red, lääkäri-Mirjam, astuu autosta yhdessä ystävänsä "lapinnoita"-Hervorin kanssa pienen gotlantilaisen kylän maankamaralle. Saaren pohjois-osasta kotoisin oleva Mirjam on ollut kahdeksan pitkää vuotta Kuivalihavaarassa paossa kaikkea sitä, mitä tapahtui tuolloin kahdeksan vuotta sitten. Pala palalta hän on rakentanut elämänsä uudestaan ja on nyt valmis vaatimaan tilille noita kolmea miestä, ketkä tuhosivat hänen elämän. Hän menetti kaiken; työn, kodin, maineensa ja jopa läheiset välit tyttäreensä. Mutta nyt Mirjam on tullut takaisin ja on tullut takaisinmaksun aika.

Upea punatukkainen Mirjam ja homssuinen Hervor ovat ulkoisesti kuin yö ja päivä, mutta side ystävien välillä on luja. Kuivalihavaarassa vietetyt vuodet ovat tutustuttaneet naiset hyvin toisiinsa ja Hervor kokee sydänverellä ystävänsä kokemat vääryydet sisimmässään. Saatanat äijät! Pitäisi panna kirous heidän niskaansa. Tunkeutukoot kastemadot heidän verisuoniinsa!

Mirjam ostaa Kajpe Kviarista vanhan kappelin, jota alkaa uutterasti kunnostaa asuinkuntoon. Kappelin naapurissa asuva aikamiespoika Sylve on lumoutunut Mirjamista heti ensi hetkistä lähtien. Hän on kuin uskollienn varjo, joka on aina taustalla, valmiina kuin partiopoika. Mirjamilla on kuitenkin tärkeämmät asiat kuin kesäromanssi mielessä, sillä tuo kaiken pahan alku, mieskolmikko, asuu myös Kajpe Kviarissa ja mennä porskuttaa edelleen eteen päin kyseenalaisilla toimillaan. Per-Henrik, Ivan ja Torsten. Nuo kolme nimeä ovat kuin polttomerkki hänen sielussaan. Hervor tietää Mirjamin tuskan ja on sitä mieltä, että Mirjamin on kostettava miehille. Sekä Mirjamin että Hervorin mielessä pyörii kurssi, jolla he Kuivalihavaaarassa yhdessä olivat. Kurssilla oli kerrottu affrimaatioista, eli voimalauseista. Sitkeästi ajattelemalla samaa asiaa, voisi kenties saadakin asioita tapahtumaan, ilman että itse varsinaisesti tekee mitään...muuta kuin ajattelee. Kurssin vetäjä  oli korostanut, että voimalauseita ei voi käyttää mihinkään negatiiviseen. Hervor oli kuitenkin matkalla Gotlantiin heittänyt Mirjamille ajatuksen voimalauseista koston välineenä. Voisiko pelkällä ajatuksen voimalla saada tapahtumaan ikäviäkin asioita, jopa murhaamaan? Lääkärin valan vannonut Mirjam ei ensi alkuun voi hyväksyä moisia ajatuksia, hänen tehtävänsä on ylläpitää elämää, ei lopettaa. Mutta vuosien patoutunut viha on voimakas hänen sydämessään ja ajatus alkaa versoa..

Ehkä hän voisi kokeilla miesten vahingoittamista pienessä mittakaavassa? Ei hän tosin uskonut koko juttuun, mutta miksei sitä voisi testata. Ei tappaa, ainoastaan vahingoittaa. Ei viiltää, ainoastaan raapaista.

Ja niin tuona kesänä, juhannuksen kynnyksellä, lähtee käyntiin tapahtumaketju, joka on niin tarinan alku kuin loppu. Mutta kuka tekee ja mitä? Onko voimalauseilla mitään virkaa kohtalon pyörän pyöriessä? Se on kuitenkin varmaa, että Mirjam ja Hervor jättävät jälkensä moneen Kajpe Kviarin asukkaaseen. Ajatuksen voimalla tai ilman. Kenelle kirkonkellot soivat?

Voi itku, Sylve! Minähän vain ajattelin.....

Kirjan takakansiliepeessä on Mirjamia ja Hervoria tituleerattu Gotlannin Thelmaksi ja Louiseksi. Se onkin täydellinen kuvaus tuosta poikkeuksellisesti ystäväkaksikosta. Ajattelen sinua kuolemaasi saakka ei ole niinkään dekkaritarina, vaan epäsovinnainen, pilke silmäkulmassa kerrottu tarina kahden naisen ystävyydestä, sen voimasta ja koston syvemmästä olemuksesta. Viehättävä Gotlanti toimii tarinan näyttämönä ja luo sille oman ihanan tunnelmansa. Aurinko, hehkuvan värikkäät juhannusruusut, muhkeat pähkinäpensaat ja murretta puhuvat kyläläiset. Murre toimii toisaalta tarinassa viehättävänä yksityiskohtana, toisaalta se hetkittäin tekee lukemisesta töksähtelevää kun pitää alkaa miettimään, mitä tuossakin todella sanottiin. Täyden kympin saa kirjan ihana kansikuva, sekä nimi, joka on yksi tämän vuoden parhaimpia kirjan nimiä osuvuudessaan. Itse tarina on aiheesta huolimatta tehty kepeäksi ja helpoksi lukea. Hervorin hulvaton persoona ja kieli yhdessä hillitymmän Mirjamin kanssa on hurmaava kokonaisuus. Kostonretki, jolta ei puutu mustaa huumoria ja  lämmintä tunnelmaa, on harvinainen gengressään. Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on erityisen hyvä kesäkirjaksi ja varsinkin näin juhannuksena. Juhannus Kajpe Kviarissa on vertaansa vailla.

Mutta ei juhannus Kajpe Kviarissa hullumpi ollut. Papinniitty oli ihanteellinen paikka kansanjuhlalle: oikea gotlantilaisniitty pähkinäpensaineen ja pienine tammipuineen, ja lehtipuiden lomassa seisoi yksi jos toinenkin ryhdikäs katajapuu. Keväisin niityllä oli runsaasti valkovuokkoja, tai routakukkia, niin kuin saarella sanottiin.

Myös Katja, Leena, Amma sekä Kirsi ovat lukeneet tämän Cedervallin esikoisen!

3/5