Sarah Waters: Vieras kartanossa

(Tammi 2011, alkuperäinen teos: The Little Stranger. Suom. Helene Butzow)

Mikään ei muuttunut, ei yhtikäs mikään, mutta minulle tuli silti sellainen tunne, että puutarhassa oli meidän lisäksemme jokin, joka hiipi tai hivuttautui raikkaan valkoisen lumen poikki meitä kohti. Ja mikä vielä pahempaa, minulla oli eriskummallinen vaikutelma, että olipa tulija mikä hyvänsä, se oli tavalla tai toisella tuttu, ja sen arkaileva lähestyminen olikin todellisuudessa paluu.

Sarah Watersin huikea, melkein 600-sivuinen Vieras kartanossa kuljettaa lukijan toisen maailmansodan jälkeiseen Englantiin, jossa luokkayhteiskunta samaan aikaan natisee liitoksistaan kun ihmiset koittavat jälleenrakentaa arkeaan sodan jälkeen. Nelikymppinen tohtori Faraday palaa kotiseuduilleen, missä vanha Hundreds Hall -kartano asukkaineen yrittää pitää menneisyyden rippeistä kiinni kynsin ja hampain. Tuuratessaan työtoveriaan, Faraday saa kutsun kartanoon tutkimaan perheen ainoaa palvelijaa, nuorta Bettyä. Faradayn lapsuudesta muistama upea kartano, jonka seinältä hän jopa varasti palasen, on rappioutunut täysin. Sen entinen loisto on enää vain heijastus Faradayn mielessä, kun hän muistelee kuinka lapsena pääsi siellä lastenhoitajana työskentelevän äitinsä mukana sisälle kartanoon ensimmäisen kerran. Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin kartanoa asuttaa yhä Rouva Ayres yhdessä sodassa jalkansa loukanneen, kartanon isännän virkaa hoitavan poikansa Roderickin sekä vanhanpiian mainetta kantavan tyttärensä Carolinen kanssa. Vaikka maailma ympärillä muuttuu, Ayresin perhe haluaa säilyttää edes palasen menneestä loistosta kartanon myötä. Faradayn saapuessa kartanoon, hän pääsee osalliseksi maailmaan, jota on pienestä pitäen myös kadehtinut. Toisaalta suhde ylempiluokkaisiin ei ole aina helppo, sillä lapsena opitut luokkajaot ovat syvällä selkäytimessä määrittämässä suhteita muihin ihmisiin.

Minua alkoi hieman tympäistä - vahva vastenmielisyys nosti päätään - ja iloni kauniista huoneesta alkoi hiipua. Ehkä talonpoikaisvereni kuohahti. Mielessäni kävi, että Hundreds Hallin olivat rakentaneet ja sitä olivat pitäneet kunnossa juuri ne ihmiset, joille he nyt nauroivat. Kahdensadan vuoden jälkeen ne ihmiset olivat alkaneet etsiä muita töitä, he olivat menettäneet uskonsa kartanoon, ja paikka oli luhistumaisillaan kuin korttitalo. Samaan aikaan perhe jatkoi iloisesti vallasväen elämäänsä keskellä lohkeilevia seiniä, loimiksi hiutuneita itämaisia mattoja ja korjattuja astioita...


Faraday kiinnostuu Rodericikin jalkavamman tutkimisesta sekä hoitamisesta ja päätyykin sen myötä kartanon vakituiseksi vieraaksi. Tutustuessaan paremmin Ayresien perheeseen, hän pääsee vihdoin tutustumaan kunnolla myös kartanoon, joka on elänyt hänen muistoissaan jo useamman vuosikymmenen ajan. Faraday saa huomata, kuinka suurissa taloudellisissa vaikeuksissa Ayresien perhe jo on, ja koko ajan rapistuva kartano tuntuu imevän heistä niin rahat kuin voimatkin. Rouva Ayresin kuitenkin järjestäessä kutsut uusien naapureiden myötä, myös Faraday saa kutsun. Yläluokkaisten vieraiden on aluksi vaikea hahmottaa, että tohtori Faraday on paikalla perheen ystävänä, eikä lääkärinä. Kesken juhlien tapahtuu kuitenkin jotain järkyttävää, joka käynnistää traagisten tapahtumien ketjun Hundreds Hallin seinien sisällä.

Me kaikki kuulimme kuitenkin äänet - hirveät äänet jotka kuulen vieläkin korvissani....

Vieras kartanossa on niin kokonsa kuin sisältönsä puolesta tuhti lukuromaani. Murroksen kynsissä oleva brittiläinen luokkayhteiskunta näyttäytyy tarinassa molemmin puolin. Psykologiseksi jännäriksi ja goottilaistyyliseksi kartanoromaaniksi kuvailtu tarina on moniulotteinen. Kaiken keskellä on kuitenkin tuo loiston vuosien jälkeen rappion varjoon päätynyt valtava kartano, Hundreds Hill, joka yrittää pitää pintansa vaikka muurien ulkopuolella uusi maailma tekee jo vahvaa nousuaan. Vaikka komeat tapetit käpristyvät seinillä, ikkunat vetävät, julkisivu rapistuu, tuo kartano pitää sisällään kuitenkin jotain hyvin voimallista. Jotain niin voimakasta, että sitä on melkein mahdoton paeta. Waters rakentaa tarinaa pikku hiljaa, mutta vankoin aineksin. Osa on kommentoinut tarinan olevan aluksi ehkä liian hidastempoinen tai ylipäätään hieman liian pitkä. Kieltämättä tarinasta voisi napata sivuja pois, ilman että kokonaisuus kuitenkaan kärsisi. Toisaalta itse koen, että kunnon lukuromaani on usein tuhti kertomus, jonka parissa viipyy useiden päivien ajan. Pikku hiljaa se punoo kudelmiaan mieleen ja ennen kuin huomaakaan, se on ajatuksissa kesken arkiaskareidenkin. Vaikka tarina lähtee käyntiin verkkaalleen, minut se koukutti varhaisilta sivuilta lähtien. Näin sieluni silmin tuon ison kartanon ja janosin saada tietää lisää, mitä sen seinien sisällä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Kuulen askeleet..kuulen hengityksen puhelinlinjan toisessa päässä. Viimeisten sivujen jälkeen jään miettimään pitkäksi aikaa, oliko mikään sitä miltä todella näytti. Ja kuka on tuo The Little Stranger, johon alkuperäisteoksen nimi viittaa? Ja koska tiedän, etten ole ainoa, joka jäi miettimään samaa, tein oman postauksen pelkästään tämän kirjan juonikeskustelua varten. Kirjan juoni on niin erityinen, että toivon vähänkin spoilaavat kommentit tuohon keskusteluketjuun, tänne, ja säästetään löytämisen ilo vielä kirjaa lukemattomille ;)

Erityishuomio kirjan näyttäville ja tarinaa erinomaisesti kuvastaville kansille, jotka saivat ainakin minut kiinnostumaan kirjasta. Kansien kuvituksen takana on Tuija Kuusela. 

Kirjan ovat lukeneet ainakin myös:
Kirjavan kammarin Karoliina
Lukuhetkien Sonja
Kirsin kirjanurkan Kirsi


Vieras kartanossa tuo pisteen kolmeen eri kategoriaan osallistumassani Kirjavan kammarin Totally British-haasteessa!


4/5

Kommentit

  1. Bravo, Susa! Osasit kirjoittaa tästä romaanista aivan mahtavasti. Voisin ainakin kuvitella, että jos en olisi lukenut Vierasta kartanossa, tästä kiinnostus kirjaan heräisi juuri oikealla tavalla, vaikket paljastanut mitään olennaista. Vau!

    VastaaPoista
  2. Voi että minä sitten odotan tämän lukemista. Sain kirjan lainaan hiljattain, joten ehkä aloitan tämän hyvinkin pian. Hieno arvio, joka vakuutti minut siitä, että tulen pitämään Watersin kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi aiheen vierestä menevä kommentti, voin tämän kysymyksen laittaa myös Karoliinan TB-haastepostaukseen, mutta kun Susa mainitsi saavansa yhdestä kirjasta pisteen kolmeen eri kategoriaan, niin meneekö se tosiaan niin? Enkä nyt suhtaudu tuohon pisteiden laskentaan mitenkään ryppyotsaisesti, noin tuhdista opuksesta kuin Vieras kartanossa suon kyllä Susalle kaikki mahdolliset pisteet, mutta itse en jaksa jokaisen TB-kirjan kohdalla miettiä, mihin kaikkiin kategorioihin se sopisi, vaan laitan yhteen :).

    Mutta asiaan: kirjoitit kauniisti (nuo "mielen kudelmat ym.) kirjasta, johon varmasti joskus tartun, mutta jonka paksuus ja tuo monien lukijoiden, sinunkin, mainitsemasi ajoittainen "tiivistämisen vara" saavat odottamaan ihan rauhassa, että kirja tulee kirjastoon saataville ilman varausta. Mutta ihanaa, että tällaisia goottilaisia romaaneja julkaistaan vielä tällä vuosituhannella!

    VastaaPoista
  4. Karoliina: Kiitos! Kiva jos onnistuin jo kirjan lukeneen silmissä tuomaan ne olennaisimmat jutut esille!

    Katja: Mukavaa kun kirja on jo odottamassa sinua ;)

    Pienen mökin emäntä: Juu-u..Kyllä se niin menee, että yhden kirjailijan teokselle saattaa saada usemmasta kategoriasta pisteen, kuten tuolla Watersin kirjalla. Mutta kukin tekee tuon haasteen tavallaan, en minäkään välttämättä kaikkien kohdalla ala joka kategoriaa läpi käymään, mutta onhan siinä haastessa tosin niin paljon pisteitä mahdollista kerätä, että varsinkin aluksi kiva napsia kyllä kaikki mitä irti saa ;)

    Tämän tyylisiä romaaneja julkaistaan nykyään kyllä todella vähän ja siksikin olen niin innoissani tästä!

    VastaaPoista
  5. Ok, kiitos kun vastasit Susa - eli alahaasteet ovat keskenään samassa suhteessa kuin esim. Keskiluokka- ja Siskoshaasteet, joihin voi lukea molempiin esim. Tammimaan kirjan :). Onhan se ihan loogista. Luulen, että teen kuitenkin aluksi niin, että yksi kirja/yksi TB-kategoria, kunnes ehkä vuoden lopulla alan haalia pisteitä ;).

    Onkohan ikinä ennen kirjablogimaailmassa keskusteltu näin paljon haasteista? Voi Karoliina, minkä teit näillä haasteillasi :D.

    Luitko Setterfieldin Kolmannentoista kertomuksen? Se oli minulle vähän pettymys, mutta sellaista ihanaa goottilaista ja viktoriaanista viehätystä siinäkin. Watersin kirja painii varmasti ihan eri sarjassa, mutta sitä lukuelämystä joudun vielä hetken odottamaan :).

    VastaaPoista
  6. Pienen mökin emäntä: Piti vielä käydä katsomassa Karoliinan blogista, miten se tuo ohjeistus tuon kohdalla kerrotaan, ja se menee näin:
    "Yhdellä kirjalla voi saada monta pistettä eri alaryhmistä, jos se sopii useampaan kohtaan."

    No sanoppas muuta, haasteita piisaa ja minunkin piti vielä omakin keksiä, hih! Onneksi vielä on vuotta yli puolet jäljellä;)

    Olen lukenut Kolmannentoista kertomuksen ja pidin siitä kyllä. Mutta jos näitä vertaa, niin kyllähän tämä on parempi, vaikka tietyiltä osin taas siinä Kolmannessatoista kertomuksessa oli jotkut piirteet kiehtovampia.

    VastaaPoista
  7. Piti tulla vielä komppaamaan, että kyllä tosiaan minun TB-haasteessani saa yhdellä kirjalla kerätä pisteitä useammasta alahaasteesta. :) Mutta jokainen tyylillään ja mahdollisimman sileäotsaisesti. :D

    Minusta tämä oli tunnelmaltaan tavallaan hyvin lähellä Kolmattatoista kertomusta, mutta tyyli oli kuitenkin erilainen, eli tässä korkeakirjallisempi (olematta silti vaikea).

    VastaaPoista
  8. Pidin paljon niin Watersin Yövartiosta kuin Silmänkääntäjästäkin, ja aion kyllä tämänkin lukea. Nuo mainitut ovat keskenään hyvin erilaisia, ja tämä vaikuttaa myös olevan ihan omanlaisensa. Kiinnostava kirjailija! Hyllyssä odottelevat myös suomentamattomat Affinity ja Tipping the Velvet.

    Todella hyvä idea muuten tuo erillinen "spoilauskeskustelu". Sellaisia voisi alkaa harrastaa laajemminkin!

    VastaaPoista
  9. Karoliina: Nimenomaan, mahdollisimman sileäotsaisesti on erityisen hyvä ohjenuora yleensäkin kaikkien näiden haasteiden suorittamiseen!

    Totta, tarinassa oli samaa "tunnelmaa", mutta Watersin teksti on tosiaan korkeakirjallisempaa ilman vaikeaselkoisuutta tms.

    Satu: Minua puolestaan alkoi kovasti kiehtomaan mm. tuo Yövartio!

    Ja todellakin, itse ainakin kaipaan varsinkin tiettyjen kirjoja kohdalla, että saisi keskustella eri juonikuvioista, tulkinnoista jne.

    VastaaPoista
  10. Upea teksti, Susa! Olen jo pari arviota lukenut tästä Watersista, kaikki erilaisia, ja juttusi vahvisti edelleen sitä että tämän todella voisin lukea. Kiinnostus heräsi nimittäin entistä enemmän, ja en olekaan pitkään aikaan lukenut mitään näin "jämäkkää" teosta. Kiitos ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. linnea: Tämä on tosiaan oikein sellainen kunnon tuhti lukuromaani, jonka parissa viettää mielellään useitakin päiviä!

    VastaaPoista
  12. Nainen, sinä olet peto kirjoittamaan! Upea teksti!

    Siis kerroinkin jo aiemmin, että olsin niin ottanut tämän kirjan, koska rappio kiinnostaa ja etenkin tietysti brittiläinen sellainen. Sitten kuitenkin jokin tökki. En osaa tarkkaan sanoa mikä se on.

    Sen takia en kirjaa jättänyt, että tuo kansi olisi ollut TÄYDELLINEN ilman tuota kulmassa kiljuvaa naista.

    Luithan, kun kirjoitin, miten Hesarissa oli todettu kirjojen lisänneen sivuja viime vuosina hurjasti. Nyt on liikkeellä joku virus, jossa kirjailijat ymppäävät samaan kirjaan kolmen kirjan matskut. Tämän takia Poltetut varjot ei noussut minulla parhaiden listalle aikanaan, niin upea kuin se olikin sinne Pakistaniin ja Afganistaniin asti.

    Minulla on nyt yksi kirja, jossa on TUHAT sivua!

    Siis: Kirjoitin sinun tekstin tuottamisesta johonkin blogiin perjantaina, että 'vasta kun Susa Järjellä ja tunteella blogista kirjoitti Harjukaupungin salakäytävistä, minulle tuli ymmärrys ja etsin kirjan käsiini heti.'

    En tarvitse selkokieltä, sillä olen tottunut lukemaan monenlaisia tekstejä, mutta tarvitsen sitä salaperäistä 'jotain'.

    VastaaPoista
  13. Leena: Vai että ihan peto, hih, kiitos ♥

    Muistan kun johonkin kommentoit juuri tuota kansikuvaa ja sitä vähän falskia naista kiljumassa siinä. Minäkin kyllä ennen kuin luin kirjan, mietin vähän tuota naisen "tarpeellisuutta" siinä mutta kirjan luettuani ymmärrän, miksi se siinä on. Onhan kyseessä sellainen brttiläinen tietynlainen vanha kummitustarina kuitenkin.

    Tuo piirre, että kirjoja venytetään vähän liian pitkiksi, on vähän rasittavaa. Ihan sama kuin monissa elokuvissa. Joskus, ja aika useinkin kun voisi todeta, että Less is More!!

    VastaaPoista
  14. Sain eilen kirjan luettua, ja olipas kokemus. Todella hieno teos, joka jäi mieleen vaikuttavana ja hämmentävänä tarinana. Kirjoitat kirjasta upeasti!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)