Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen

( Wsoy 2011. Alkuteos Russian Winter. 

Suomentanut Irmeli Ruuska)

Joskus ajattelen, että elän juuri siksi, niiden täydellisten päivien tähden. Mutta tietenkin pihka tahrasi hameesi. Kellertävä pihka, hidastetut kyyneleet, ikään kuin puu tietäisi tulevan...

Daphne Kalotayn esikoisteoksessa, Bolsoin perhonen, liikutaan ballerinan kevyin askelin niin nyky-Bostonissa kuin 1940-50 -luvun neuvosto-Venäjällä. Nykyhetkessä elämänsä baletille uhrannut tähtiballerina Nina Revskaja on jo vanha, menneisyyden taakan uuvuttama nainen, joka katsoo väsyneenä pyörätuolista elämää ikkunan ulkopuolella. Menneisyyden takaumissa Nina on ensin nuori ballerinan urasta haaveileva tyttönen ystävänsä Veran kanssa sekä lopulta myös Moskovan Bolsoi-teatterin suurin tähti, Bolsoin oma perhonen. Nyt nuo vuodet Moskovassa ovat enää muisto Ninan mielessä, muisto jonka hän haluaa jo jättää taakseen. Ainoa konkreettinen side siihen aikaan on Ninan hallussa oleva upea korukokoelma, jonka hän päättää lahjoittaa huutokaupattavaksi, jopa erään upean meripihkaisen korusetin, joka merkitsee niin paljon...niin paljon salaisuuksia, vuosikymmenien taakkaa. Mutta ehkä luopumalla kaikesta siitä, hän voi vapautua, vihdoinkin.

Nyt se alkaa, Nina ajatteli hieman masentuneena; nyt minä polkaisin sen käyntiin. Rystyset värähtäen hän puristi ojennettua kättä. " Peremmälle, olkaa hyvä."

Huutokauppakamarin toimelias Drew Brooks tulee Ninan luo laatimaan listaa koruista. Suomalaisia ja venäläisiä sukujuuria omaava Drew ei anna Ninan kylmäkiskoisuuden lannistaa itseään, vaan päättää hoitaa työn kunnialla. Venäläissyntyinen vanha ballerina kiehtoo Drewiä, olihan hänen isoisänsä kotoisin myös Venäjältä. Kun tieto korukokoelman myynnistä tulee julkisuuteen, tarjoaa nimetön lahjoittaja mukaan meripihkaista kaulakorua, jonka väittää kuuluvan samaan kokoelmaan Ninan kokoelman kanssa. Ninan kuullessa ylimääräisestä korusta, hän tuntee solmun niskassaan kiristyvän. Menneisyys alkaa kurkoitella pitkin, viekkain käsin häntä ja Drewin sinnikkyys selvittää ylimääräisen korun sekä Ninan korujen todellinen tausta, saavat Ninan uppoamaan muistojen aallokkoon..äiti, Viktor, Vera, Polina, Gershi..

Maahan leijailee taas lunta, entistä isompia hiutaleita. Pobeda luistelee valkoisilla kaduilla, mutta Ninalla on turvallinen olo vauhdista, ventovieraista ihmisistä ja hänen kaulaansa hivelevistä miehen sormista huolimatta. Outoa, miten turvallinen olo hänelle tulee - lumesta, lumenhohtoisista jalkakäytävistä ja autoon pakkautuneiden vartaloiden lämmöstä ja järjettömyydestä, kun heidän sekalaisen seurakuntansa karikatyyrimäiset hahmot poikkoilevat toisiaan vasten joka käänteessä.

Kaulakorun lahjoittaja, viisikymppinen venäjän kielen professori Grigori Solodin kantaa omia taakkojaan niin vaimonsa kuoleman kuin hallussaan olevan meripihkaisen kaulakorun takia. Drew ja Grigori jakavat voimakkaan halun selvittää korujen todellinen alkuperä ja he huomaavatkin voivansa auttaa toisiaan asiassa. Drew pyytää Grigorilta myös apua venäläisen isoisänsä päiväkirjan kääntämisessä, jotta saisi vastauksia omienkien sukujuurten avoimiin kysymyksiin. Aikanaan ihmisiä niin sitonut kuin erottanutkin meripihkainen korusetti sitoo nyt ihmiskohtaloita jälleen yhteen.

Kalotay sitoo eri aikatasojen tarinat yhteen niin saumattomasti kuin primadonna hyppiessään siron gasellin lailla niityn laidalta toiselle. Varsinkin Ninan muistojen ja nykyhetken välillä liikkuessa välillä vain yksi sana kappaleen ensimmäisessä lauseessa kertoo hetken vaihtuneen. Ninan neuvosto-Venäjän aikaiset muistot luovat myös realistisen karheaa kuvaa elämästä Stalinin vallan alla, kun yksikin väärä lause saattaa kadottaa ihmisen elämästään kokonaan. Hetkittäin elämä on jo helpompaa ja tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta sitten taas joku katoaa, ja samat pelot valtaavat arjen. Nina koittaa paeta kaikkea sitä raadollisuutta antamalla itsestään kaiken baletille. Hän, Bolsoin perhonen, tanssii isoille yleisöille ja jopa itse Stalinille. Samaan aikaan häntä repii kahtia oman rakkaan Viktorin odotukset heidän yhteisestä elämästä, Viktorin ynseä äiti, lapsuudenystävä Vera joka palaa vuosien jälkeen takaisin Moskovaan ja Ninan elämään. Ja sitten lopulta, mikään ei ole enää itsestäänselvää..ei menneisyydessä eikä nykyisyydessä.

Minun on lähdettävä täältä, jätettävä tämä elämä.
Et sinä voi lähteä, ei kukaan voi, tiedät kyllä.
Vihaan heitä, vihaan joka solullani, olen täynnä vihaa. 
Minun on lähdettävä, luojan kiitos me lähdemme huomenna.
En voi katsoa heitä enää koskaan.
Lähden enkä tule takaisin.
Ne löytävät sinut ja katkaisevat kinttusi.
Lähden täältä lopullisesti.
Mahdotonta. Miten se muka onnistuisi? Miten sitä pääsee pakoon?

Bolsoin perhonen on lukuromaanien aatelia, ehdottoman kaunis ja riipaiseva kertomus niin ballerinan kurinalaisesta elämästä, pelosta Stalinin vallan alla, menneisyyden valinnoista ja kysymyksistä vailla vastausta. Bolsoin perhonen nostaa esille myös omien sukujuurten tietämisen merkityksen tärkeyden; kuka minä olen, mistä tulen? Kalotay kirjoittaa taitavasti tarinaa useammassa eri tasossa kuljettaen. Ja siinä missä se maalaa kiehtovia henkilötarinoita, se maalaa myös ajankuvaa neuvosto-Venäjästä ihmisineen. Koin itse erityisen kiinnostavina nuo ajankuvaukset Ninan tarinan rinnalla.  Bolsoin perhonen ei ole ns. korkeakulttuurista kirjallisuutta, mutta se on sydämeenkäypää kaunokirjallisuutta, joka jättää perhosen lepattelemaan toviksi sydämeen.

Bolsoin perhosen ovat lukeneet myös Leena, Anna Elina, Mari A. sekä Maria.

4/5