perjantai 29. heinäkuuta 2011

Janice Y.K Lee: Pianotunnit




(Tammi 2009, alkuteos The Piano Teacher 2009. 
Suomentanut Helene Bützow)


Se alkaa näin. Naisen helisevä nauru konsulaatin juhlissa. Läikkynyt juoma. Kastunut puku ja nopeasti tarjottu nenäliina.

Janice Y.K Leen esikoisteoksessa, Pianotunnit, lukija matkustaa kaukoitään kahdessa ajassa. Menneen ajan Kaukoitä luo paikoin hyvin traagisenkin näyttämön ihmiskohtaloille, suurille tunteille ja petokselle niin sodan keskellä 1940-luvulla kuin sen jälkeen 1950-luvullakin.

On vuosi 1941. Toisen maailmansodan ravistellessa maailmaa, Hongkongissa eletään vielä hetki näennäisen turvallisuuden luomassa kuplassa. Seurapiirien puheita aiheuttava euraasialainen Trudy nauttii varakkaan taustansa turvin saamastaan asemasta. Trudylle ei ole juuri mikään kiellettyä, Trudy tekee miten tahtoo. Eräissä kesäisissä konsulaatin juhlissa hän kuitenkin kohtaa englantilaisen Williin, joka on päätynyt matkustellessaan ympäri maailmaa, lopulta Hongkongiin. Vastoin niin muiden kuin omiakin odotuksia, Will rakastuu Trudyyn, tuohon lintumaisen hauraaseen, mutta samalla niin voimaa uhkuvaan naiseen. Kun sota vihdoin yltää Hongkongiinkin japanilaisten miehittäessä kaupungin, joutuu tuore rakkaus heti koetukselle. Huolettomat yhteiset hetket ja seurapiirijuhlien säihke vaihtuu poikkeusoloihin, missä lopulta kyse on enää elämästä ja kuolemasta. Ja kuinka paljon kaiken sen keskellä vaakakupissa lopulta rakkaus enää painaa?

Will muistaa tilanteen oikein hyvin, muistaa kuinka kepeää kaikki oli, kuinka kaukana sota oli, vaikka siitä puhuttiin päivittäin, mutta kukaan ei tosissaan ajatellut, mitä voisi tapahtua.

10 vuotta myöhemmin, 1950-luvun Hongkongissa, kaupunkiin saapuu englantilainen pariskunta, Claire ja Martin. Äidistään irti päästäkseen järkiavioliiton solminut nuori Claire on kuvitellut uuden maan aivan toisenlaiseksi; maan meluisuus, likaisuus ja ahtaus ahdistavat häntä. Pikku hiljaa hän kuitenkin huomaa pitävänsä Hongkongista ihmisineen ja samalla löytää itsestään uusia piirteitä.

Hänestä tuntui, että hän oli viimeinkin nainen eikä tyttö niin kuin lähtiessään Englannista. Clairesta tuntui, että hän oli nainen joka oli kasvamassa omaksi itsekseen.

Saadessaan töitä pianonsoiton opettajana varakkaassa kiinalaisessa Chenin perheessä, Claire pääsee mukaan paikallisiin piireihin, vaikkakin aluksi lähinnä sivustakatsojan roolista. Hän tutustuu pian Chenin perheen englantilaiseen autonkuljettajaa, Williin, joka kohtelee Clairea hieman kylmäkiskoisesti, joskin selvästi kiinnostuneena. Samalla kun Clairen tuttu ja turvallinen elämänpiiri laajenee, hän rohkaistuu tekoihin, jotka yllättävät hänet itsensäkin. Hänen laukkuun putoaa vahingossa Herend-posliininen jänis ja ennen kuin hän itsekään tajuaa, hänen laukussaan kulkeutuu pikku hiljaa muutakin Chenien tavaraa talosta ulos. Tuttavuus Williin mullistaa vähitellen kokonaan hänen suhtautumisen itseensä.

Lee rakentaa taidokkaasti kahta rinnakkaista tarinaa yhteen ja moni -50 luvulla tapahtuva asia sekä ihminen saa 40-luvun tarinan kautta uusia merkityksiä lukijan mielessä. Claireen omituisesti suhtautuva Will on vielä 40-luvulla huoleton nuori mies, jonka sydämessä roihuaa rakkaus ainutlaatuiseen Trudyyn. Mutta sitten kaikkeen tuttuun tuo isoja säröjä sota, joka rakentaa lopulta ihmistenkin välille syviä kuiluja. Kuinka Will ja Trudy selviävät sodasta, missä on Trudy nyt ja miksi Will on niin eri mies kuin ennen? Sota jättää monella tapaa jälkensä ihmisiin ja ajaa sellaisten valintojen äärelle, missä voittajaa ei ole. Tutustuessaan lähemmin Williin, Claire tahtomattaankin joutuu mukaan montaa ihmistä koskettavan menneisyyden tilinteon syvään verkkoon. Varsinkin 1940-luvun Hongkong sodan keskellä, ja siellä ihmiset äärimmäisissä olosuhteissa kukin tavallaan elämästään taistellen, on riipaisevaa luettavaa.

Kun tulin aamulla tänne, näin roskakasan päällä kuolleen lapsen. Jätettä ja ruumiita on joka paikka täynnä , ja niitä poltetaan. Luulen, että helvetissä haisee samalta kuin tuolla.

Pianotunnit on yhtä lailla ajankuvaus sota-ajan Hongkongista, kuin tarina ihmisistä rakkauden, petoksen ja selviytymisen rajoilla. Luin kirjan vailla mitään ennakko-odotuksia, ja ihastuin kovasti. Ainoa harmitus oli se, että näin laadukkaan lukuromaanin lukeminen venyi kahden viikon ajalle, lomallasairastumisemme takia. Tarina ja kerronta ovat kuitenkin niin vahvaa, että muutamien päivien tauoista huolimatta olin hetkessä takaisin tarinassa kirjaan taas tarttuessani. Pianotunneissa on jotain samaa kuin äsken lukemassani Bolsoin perhosessa, mutta pidin tästä vieläkin enemämän. Molemmat ovat hyviä lukuromaaneja, ehkä hitunen viihteelllisyyttä, sen hyvässä ja laadukkaassa merkityksellisyydessään, mukanaan.

Kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään rakkauden tähden? Ja kun raja tulee vastaan, onko kyse selviytymisestä vai pelkuruudesta?

Vai niin se käy, Will ajattelee. Tämä on muutoksen alku.
Meistä tulee selviytyjiä tai ei. 


4/5

11 kommenttia:

  1. Heti aloittaessani tämän lukemisen, mieleeni tuli Bolšoin perhonen, joka on minulle niin paljon...

    Susa, anna minulle aikaa, rohkaise minua ohittamaan muutama tiiliskivi kylmästi ja lähetä tämä kirja minulle. Saat takaisin palkinnolla!

    Upea arvostelu, mutta että ohi Bolšoin...;-) Nythän minun pitää saada tämä lukea tuon lauseesi takia - jopa!

    VastaaPoista
  2. PS. Viiletämme harjukaupungin yössä ensi viikolla pariskunnan kanssa, joka asuu Shanghaissa. Tämän viikonlopun olemme linnottautuneet tiuksti saarellemme kiitos rallien.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa kyllä kiehtovalta. Pidin kovasti Bolsoin perhosesta, vaikkei se ihan suurimmaksi suosikikseni noussutkaan. Jos tämä on vielä parempi, niin laitan kirjan nimen mieleeni.

    VastaaPoista
  4. Tätä on kehuttu niin monesti, ja nyt sinäkin. Minä en ole lukenut Bolsoita, vaikka harkitsen kyllä. Tosin tuntuu että olen lukenut nyt niin monta tällaista että kaipaan todella pään tuuletusta, huh! Kirjaähky?

    Joka tapauksessa sait tämän kuulostamaan kiinnostavalta ja saattaisin jopa ehkä tartua tähän ennemmin kuin Bolsoihin.. Katsotaan!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, kun pidit tästä! Minäkin tykkäsin kovasti. Tässä oli niin monta osasta, jotka ovat minulle kiehtovia. Mutta kyllä, viihdyttävä lukuromaani parhaasta päästä tämä oli, ei mikään taiteellinen kirjallisuuselämys.

    Täällä on muuten kirjoittamani alustus ja keskustelu teoksesta vanhassa Ellit-sivuston lukupiirissä:

    http://plaza.fi/ellit/kulttuuri-ja-viihde/lukupiiri/janice-y-k-lee-pianotunnit

    VastaaPoista
  6. mä en ymmärrä! olen ihan varmasti lukenut tämän, mutta en löydä lukupäiväkirja merkintää mistään?! Mutta muistan kuitenkin kovasti pitäneeni tästä. JA juuri tuo sota-ajan Hongkong oli erityisen kiehtova, en ollut tiennyt siitä oikeastaan mitään. Ja jopa jotakin, onnistuit saamaan Leenan innostumaan! :)

    VastaaPoista
  7. sulla on tuo nimi väärin, se on Janice. Löysin merkinnän:

    "sodan ajan Hongkong,
    rakkaus ja jälkimainingit.
    ahmittava kirja,
    mutta loppulta odotin
    enemmän"
    ++++

    VastaaPoista
  8. Minulla on tämä vielä(kin) kesken, en siis lue arviotasi vielä... ;)
    Mutta sen sanon että pidän tästä kirjasta ihan hurjasti! :)

    VastaaPoista
  9. Leena: Tässä on tosiaan samaa tunnelmaa ja vähän juonenkehittyelyäkin, mitä Bolsoissa. Laitan pokkarin sinulle ensi viikolla tulemaan!!

    Katja: Minä pidin Bolsoista, mutta tämä on minun mielestä tosiaan vielä parempi ja jotenkin ns. tarttumapinnaltaan kiehtovampi ja monisyisempi.

    linnea: Kirjaähky iskee kyllä aina välillä! Varsinkin jos lukee lähekkäin monia saman tyylisiä kirjoja. Mutta suosittelen tätä ehkä jopa Bolsoita enemmän ;)

    Karoliina: Tulenpas heti tämän jälkeen lukemaan tuon lukupiirin jutun!!

    anni.m: Nimenomaan, minäkään en ole tiennyt juuri mitään Hongkongin asioista sodan aikaan ja siksikin se osuus kirjassa oli erityisen vaikuttava ja kiinnostava!

    Sara: Odotankin jo tunnelmiasia tästä kirjasta, linkitän sinut sitten tähän juttuuni kun teet omasi!

    VastaaPoista
  10. TBR-listani paisuu hallitsemattomasti!! Mitä tehdä?! :D

    VastaaPoista
  11. Morre: Hih, se on tämä kirjablogien "huono" puoli, että oma TBR-lista paisuu ja paisuu ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)