Alkuteos: The Summer without Men, 2011
Kustantaja: Otava, 2011
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 238
Hymyilin. Tragedian irvikuva, mutta silti, sanoin itselleni, tässäkin on kyse murheesta. Ja kuka murhetta pystyy mittaamaan? Kuka teistä pystyy määrittelemään millainen määrä kipua ihmisen sisältä tietyllä hetkellä löytyy?
Kaikki alkaa siitä, kun viisikymppisen yliopiston opettajan, runoilija-Mian kumppani neurotieteiliä-Boris, jo kolmen vuosikymmenen ajan, haluaa pitää paussin. Aivan, ei erota, vaan katsella omia tulevaisuuden mahdollisuuksiaan varsinkin muodollisesti pätevän ranskalaisen työkaverinsa kanssa.
Paussi oli ranskatar, jolla oli ohut mutta kiiltävä, ruskea tukka. Hänellä oli huomattavan upeat rinnat, aidot, eivät silikonia, kapeat suorakulmion muotoiset silmälasit ja järki joka leikkasi kuin partaveitsi. Hän oli nuori, kuinkas muuten, kaksikymmentö vuotta minua nuorempi...
Mia saa hermoromahduksen ja joutuu puoleksitoista viikoksi suljetun osaston potilaaksi. Lyhyen avohoidon jälkeen hän löytää itselleen terapeutin, tri S.:n, jonka avulla hän alkaa rakentaa särkynyttä minäänsä uudelleen. Yhteiset muistot Brooklynissä, yhteisessä kodissa, tuntuvat niin raskailta, että Mia päättää pitää pidempää taukoa opettajan töistään ja muuttaa kesäksi vanhaan kotikaupunkiinsa. Hän vuokraa pienen talon Bondenissa, läheltä palvelutalossa asuvaa iäkästä äitiään. Alkaa Mian kesä ilman miehiä.
Bondenissa Mia alkaa vetää runopajaa nuorille tytöille. Tuo tyttöseitsikko vaikuttaakin Miaan vahvemmin kuin hän etukäteen edes voisi kuvitella. Omat nuoruuden kokemukset nousevat pintaan hänen peilatessaan itseään tahattomasti varsinkin syrjittyyn Aliceen. Mian äidin myötä hän puolestaan saa väkisin kosketusta omaankin kuolevaisuuteensa tutustuessaan Joutsenviitosiin, Rolling Meadows-palvelutalon itäsiiven eliittiin. Joutsenviisikon korkeasta ikäluokasta huolimatta he lukevat paljon ja kokoontuivatkin kerran kuussa lukupiirin merkeissä. Mia tutustuu erityisen hyvin kumarassa kulkevaan Abigailiin, jonka käsitöihin piiloitui yllättävä salainen maailma, salahuvit, joita Abigail nyt rohkeasti Mialle vähän kerrassaan paljasti. Oman mausteensa Mian kesään tuo myös naapurissa asuva nuori Lola, jonka hassu kolmevuotias Flora-tytär ja vauva-Simon sujuvasti pujahtavat osaksi Mian arkea Bondenissa.
Olin syönyt hyvin, juonut liikaa viiniä ja halannut nuorta naista, jota tuskin tunsin. Lyhyesti sanottuna, olin nauttinut elämästäni täysin siemauksin ja aioin tehdä niin toistekin.
Mian kesä on toipumista, särkyneen sydämen paikkaamista ja samalla matkaa omaan menneisyyteen, muistoihin. Niin tyttöseitsikon, naapurin Lolan kuin Joutsenviisikon kohtaaminen saa hänet käsittelemään omaa naiseuttaan, ikääntymistä välillä kivuliainkin ajatuksin. Kaiken taustalla häälyy kuitenkin tietoisuus pitkän liiton särkymisestä.
Ja silti hän sanoi paussi, ei ero, voidakseen jatkaa tarinaansa siltä varalta että sattuisi muuttamaan mielensä. Julma toivon särö. Boris, muuri. Boris, joka ei koskaan karju. Boris, joka pudistaa päätään sohvalla ja näyttää neuvottomalta. Boris, rottamies, joka nai runoilijan vuonna 1979. Boris, miksi jätit minut?
Myönnetään. Tein vastoin varmaan kaikkia suosituksia ja tartuin omana ensimmäisenä "Hustvedtinä" kirjailijan, ainakin arvioiden perusteella, ehkä erikoisimpaan kirjaan. Lähes poikkeuksetta ylistettyä Kaikki mitä rakastin teosta suunnittelin kauan ensimmäiseksi Hustvedtiksini, mutta päätin valita tämä erikoisimman, jotta minulla ei olisi aiempaa vertailukohtaa muuhun, kovasti kehuttuun tuotantoon. Itse tarina kirjassa on sinällään aika perustarina. Mies jättää vaimon, tai anteeksi, pitää vähän ainakin paussia, ja vaimo hermoromahduksen jälkeen alkaa rakentaa itseään kuin uudestaan. Hustvedtin kieli on todellakin rönsyilevää, paikoin melkein (itse)ironistakin, leikittelevää ja paikoin ehkä liiikaa aihepiirin huomioon ottaen tieteellisten faktojenkin siivittämää. Minua kyllä kiinnostaa ihmismieli, psyyke ja siihen liittyvät asiat todella paljon, mutta niiden ymppääminen tällaiseen kirjaan tuntui jotenkin liian korostetulta. Kuitenkin nautin Hustvedtin tavasta kuljettaa tarinaa, välillä jopa suoraan lukijaa puhutellen. Siinä vaiheessa kun hän puhutteli minua, juuri minua, ja suikkasi suukon nenän päähän, olin kieltämättä aika myyty. Kirjan kiinnostavinta antia oli kuitenkin naiseuden olemus eri ikävaiheissa, varsinkin tyttöseitsikkoon liittyvät käänteet nostivat esille yhäkin valitettavan yhteiskunnallisen ongelman, koulukiusaamisen. Toisaalta Joutsenviisikon myötä lukijakin hetkittäin pysähtyy ja miettii elettyä elämää ja sitä, kuinka rajallinen aika lopulta on. Jotain todella olennaista kiteytyykin Mian siteeraamaan haikuun: Se meni nopeasti. Tarkoitan elämä.
Kirja herätti toisaalta ristiriitaisia tuntemuksia, enkä voi sanoa olevani vielä mitenkään "liekeissäni" Hustvedtista, mutta olen ehdottomasti jo kiinnostunut ja vaikuttunutkin, sekä haluan nyt entistä enemmän lukea pian kovasti kehutun Kaikki mitä rakastin. Kesä ilman miehiä on ennen kaikkea kirja naisista, tytöistä, äideistä, vaimoista, rakastajista, nuorista ja vanhoista. Se, jos mikä, on tärkeää. Toisaalta se on myös matkaa ihmisten sisimpiin kipupisteisiin, mielen särkymiseen ja Hustvedt käsittelee sitä jonglöörin tavoin sanoja heitellen, siinä hyvin onnistuen.
Mitä me oikeastaan tiedämme ihmisistä, ajattelin. Mitä hittoa me tiedämme kenestäkään?
Paljon kirjablogisavuja saanut Kesä ilman miehiä on ollut esillä ainakin seuraavissa blogeissa:
Leena Lumi
Kirsin kirjanurkka
K-blogi -koko lailla kirjallisesti
Juuri tällaista
Lumiomena
Opuscolo -kirjasta kirjaan
kujerruksia
3/5
Mie en ole ollut kauhean kiinnostunut tästä kirjasta, odottelen itsekin että ensimmäisen Sirini olisi tuo Kaikki mitä rakastin -teos. Noh, myönnän, luin kolmasosan siitä Vapisevasta naisesta, mutta en silloin jaksanut lukea loppuun, joten en pidä sitä siksi ensimmäisenä. :)
VastaaPoistaItseironisuus kyllä kiinnostaa.
Susa, Siri snobbaillee sanoilla sekä leikittelee lukijan kanssa. Minusta tästä ei ollut vielä hajuakaan KMR:ssa. Tämä on todellakin Siriltä erikoisin kirja. Ihme,että sinua ei ärsyttänyt kirjan loppuratkaisu, jota olisi voinut odottaa rakastajien luvatun maan, Ranskan, kirjallisudelta, ei nykyajan USAsta;-)
VastaaPoistaJoutsenviisikosta pidin ja heistä tietysti eniten Abigailista, joka on hurmaava uskaltaja vielä korkessa iässäänkin.
Lue ihmeessä KMR, sillä minulla se on ja pysyy elämäni kirjojen kymmenen parhaan ryhmässä.
♥
Minun mielestäni Kesä ilman miehiä on ehkä Hustvedtin helpoin kirja, ainakin nopea- tai helppolukuisin. Se on ehkä erikoisin siinä mielessä, että se tulee eniten liki ja on henkilökohtaisin, jopa hauskin ja samalla myös yhteiskunnallisin. Pidin kirjasta, mutta Kaikki mitä rakastin on edelleen se Hustvedtin romaani, johon vertaan hänen muita teoksiaan.
VastaaPoistaHanna: Minä en taida tarttua vielä ainakaan Vapisevaan naiseen, vaan jossain vaiheessa luen sen KMR:n.
VastaaPoistaLeena: Itse asiassa en kauheasti pitänyt lopusta, mutta en halunnut sitä tuoda korostetusti arvosteluuni, etten spoilaa tahtomattani suuntaan tai toiseen ;) Mutta kyllä, itse olisin lopettanut kirjan toisin.
Katja: Tämä oli tosiaan nopealukuinen kirja ja Sirin rönsyilystä jms huolimatta kuitenkin myös helppolukuinen.
Minäkin suunnittelin ottavani tämän ensimmäiseksi Hustvedtiksi, mutta ent iedä. Vapisevan naisen toki luin jo, mutta sekin oli niin erilainen että en oikein laske sitä mukaan. Hyllystäni löytyy Amerikkalainen elegia, joten sekin on yksi vaihtoehto ensimmäiseksi Hustvedtiksi...;)
VastaaPoistaTämä teos on tosiaan herättänyt uteliasuuteni (olen lukenut kaikki tätä ennen suomennetutkin Hustvedtit paitsi Vapisevan naisen), esim. tuo itseironisuus, lukijan lämmin puhuttelu, teoriaryöpyt - mitenköhän tulen itse kokemaan ne, kun saan tämän käsiini? :)
VastaaPoistaMinä mietin vieläkin, mikä on lopullinen suhtautumiseni tähän.
VastaaPoistaKuvasit kirjaa kyllä todella tarkkanäköisesti! Minä olin jotenkin myös aivan hurmaantunut kun Mia puhutteli juuri minua. Tirkistelyni oli paljastettu, mutta siitä ei pahastuttu.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että pidin tästä enemmän kuin esimerkiksi Lumouksesta. KMR:n haluaisin lukea taas uudelleen.
Minä sain tämän eräältä salaperäiseltä kirjaystävältä juuri lainaan ja aion varmasti lukea kirjan pian. Omat Hustvedt-kokemukseni ovat aika moninaiset, kun KMR:ää rakastin, rakastin!, Lumouksesta en ollut lainkaan vakuuttunut ja Amerikkalainen elegia taas asettui hyvänä romaanina näiden välille. Silti en voi olla olematta ihastunut Hustvedtiin ihmisenä (niin kuin kuvittelen hänen olevan) ja hänen ehkä vähän snobbailevaan, tiedonpalasia joka suuntaan rönsyilevään tyyliinsä kirjoittajana.
VastaaPoistaTämä kirja oli juuri äsken omassa lukupiirissäni käsiteltävänä - ja ihasteltavana. Itse luin sen ensin keveästi kesäkirjana, mutta kun yhdessä pohdimme eri tasoja ja merkityksiä, havainnoista ei meinannut tulla loppua. Pieniä yksityiskohtia, jotka viehättivät, mm. kuvista muodustuva selviytymisen sarjakuva, laatikosta ja rajoista poistuminen.
VastaaPoistaJa naapurin pikku-Floran sanoin: "Harmi, että olen ihminen enkä mahdu asumaan pikku talooni."
Lukupiirimme tykkäsi kovasti. Aiemmin olin lukenut KMR:n muttei se jäänyt mitenkään erityisesti mieleen.
Olipa mukava palauttaa kirjan tunnelmat mieleen! Olit kuvannut kirjaa tarkasti.
VastaaPoistaHustvedt on tosiaan kiinnostava kirjailija, jonka kaikissa kirjoissa on monta tasoa, niin myös tässä. Langat sojottavat useisiin suuntiin. Minä pidän tuosta sojottelusta ja siitä, että lukijalle jää tilaa valita, mitä lankoja seuraa.
Sain juuri divarista kesällä Kaikki mitä rakastin ja jossakin sopivassa kohdassa luen sen uudestaan. Oma suosikkini on Amerikkalainen elegia, joka sekin olisi oikeastaan ihana lukea toiseen kertaan. Uskon kirjojen kyllä kestävän sen hyvin.
Meinasin ensin jättää tämän postauksen lukematta, sillä samainen kirja odottaa lukemista lipaston päällä! Otin vastaa kirjakerhon kuukauden kirjana... :) Ja eka Hustvedt minullekin tämä tulee olemaan. Ihan kiinnostavalta sait kuulostamaan tämän naiseusnäkökulman kautta... Mutta ensin luen Noran ja Alician loppuun :)!
VastaaPoistaSanna: Minä ostin kesällä tuon Amerikkalaisen elegian kirpparilta, joten voi olla, että se tulee minullakin seuraavana Sirin kirjana lukuun sitten kuitenkin ;)
VastaaPoistaMaria: Tämä oli kyllä erikoinen kirja näin "kokemattomallekin", Sirin tuotannon suhteen, mutta kiehtova ja hauska yhtä aikaa.
linnea: Se lukijan "puhuttelu" oli kyllä hauska lisä kirjassa ja tosiaan toi Mian lähemmäs lukijaa erikoisella tavalla.
Karoliina: Siri vaikuttaa persoonana kyllä kiehtovalta henkilöltä ja itseänikin kiinnostaa lukea häneen liittyviä artikkeleita jne.
Pilviharso: Ihastelin kyllä Sirin piirroksia kirjassa, mutta en hoksannut tuota, että niistä muodostuu oma "tarinanansa". Täytyy siis katsoa uudestaan. Tässä kirjassa oli niin paljon kaikkea, että tästä varmasti löytyy paljon tarkasteltavaa, pohdittavaa!
Valkoinen kirahvi: Oletpas tehnyt hyvän löydön kirpparilta! Ja mukava kuulla, että pidit paljon tuosta Amerikkalaisesta elegiasta, joka minullakin odottaisi hyllyssä ;)
Mie ite: Kerroppa sitten, mitä pidit tästä! Hauskaa, että tämä on sinunkin eka Hustvedtisi ;)