Jacques Bonnet: Kirjaston henget
Kustantaja: Tammi 2011
Alkuteos: Des bibliothèques pleines de fantômes 2008
Suomentanut: Jyrki Kiiskinen
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 157
Moitteeton emäntä valvoo, että miesten ja naisten kirjoittamat teokset erotetaan säädyllisesti toisistaan ja asetetaan erillisiin hyllyköihin. Niiden läheisyyttä ei suvaita, paitsi avioliitossa.
Me kirjahamsterit tiedämme, että oman kotikirjaston, kirjahyllyjen luokittelu ja järjestely voi olla suorastaan taitolaji, joskus melkeinpä mahdoton tehtävä. Jacques Bonnetin hilpeässä, joskin hyvin vahvasti tietopohjaisessa Kirjaston hengissä, hän pureutuu tähänkin ongelmaan ja kertoo esimerkkinä eräästä lajitteluperiaaattesta yllä olevan 1860-lukulaisen mallin, joka vallitsi englantilaisissa kirjastoissakin.
Bonnet on toiminut niin kustantajana kuin kääntäjänä ja lisäksi kirjoittanut romaaneja sekä taidehistoriallisia monografioita. Hänen oma kotinsa on täynnä kirjoja, jopa kylpyhuoneen seinille hän on ripustellyt kirjahyllyjä. Vain yhden paikan kotonaan hän pitää kirjavapaana, nimittäin sängynpäätynsä yläpuolen. Edes kirjahamsteri ei halua niin kurjaa kohtaloa kuin säveltäjä Charles-Valentin Alkan 1888, kun kuoli sänkyynsä kirjahyllyn murskaamana. Bonnetin oman kymmeniätuhansia kirjoja sisältävän kotikirjaston hyllyiltä on saanut säilytyspaikkansa myös monen hänen ystäviensä kirjat. Intohimoisena lukijana useat hänen omat kirjansa ovat luettu useaankin kertaan, täynnä kynämerkintöjä eri lukukerroilta. Kaikkia kirjoja hän ei tietenkään ole lukenut, mutta Bonnet tietää, että jokainen niistä voi jokin päivä tulla tarpeeseen. Bonnet kuvaa ihmisten omia kirjastoja maanpäällisiksi paratiiseiksi ja kirjoja ihmisen sisäisen todellisuuden eläviksi labyrinteiksi.
Bonnetin esseet pureutuvat tiukasti kirjojen maailmaan pohtimalla niin kirjahulluuden eri muotoja, järjestelyn ja luokittelun ongelmaa, lukemisen käytäntöjä ja kirjojen alkuperää, todellisten ja fiktiivisten henkilöiden olemusta sekä kirjahyllyn aaveitakin. Bonnetin vahva kirjahistoriallinen tietämys yhdistettynä omaan aitoon rakkauteen kirjojen maailmaan, tekee tästä pienestä, vain 157-sivuisesta kirjasta sisällöllisesti tuhdin lukupaketin. Erityisesti se pohtii ja selittää sitä lukutoukille ominaista kirjojen omistamisen ja haalimisen voimakasta pakkoa. Kirjan lukeminen on kuin pieni synninpäästö kaikille lukutoukille, jotka haalimme kirjoja kotiemme täytteeksi ja toisaalta kuitenkin näytämme usein unohtavamme hyvätkin kirjat pian lukemisen jälkeen.
Tutut niteet kasaantuvat pinoiksi pinojen jälkeen (...) kysyn itseltäni - kuten teen joka kerta - miksi minä säilytän niin paljon kirjoja, joista tiedän, etten lue niitä enää ikinä. Ja vastaan itselleni, että joka kerta hankkiutuessani eroon kirjasta huomaan muutamia päiviä myöhemmin, että minä etsin täsmälleen sitä kirjaa. Sanon itselleni, ettei ole olemassa yhtäkään kirjaa (tai vain harvoja, hyvin harvoja) josta en ole löytänyt mitään minua kiinnostavaa. ( Alberto Manguel, History of Reading)
Hän muistuttaa myös unohduksesta, johon suuri osa lukukokemuksistamme vajoaa: " Ensinnäkin on vaikea olla varma, onko jonkin kirjan lukenut vai ei, siinä määrin lukeminen on luonteeltaan haihtuvaa." Jopa silloin kun kirja on todella luettua, vieläpä tarpeeksi hyvin, niin että se on saanut mielessä erityisen paikan, toisinaan jäljelle jää vain muisto tunteesta, jonka koki lukiessaan, eikä mitään täsmällistä mielikuvaa kirjan sisällöstä ( vuosien kuluttua sitä saattaa antaa lahjaksi kirjan, koska muistaa pitäneensä siitä kovasti, mutta onkin kyvytön puhumaan lahjan saajan kanssa kirjasta, koska sen yksityiskohdat ovat täydellisesti pyyhkiytyneet pois).
Kirjaston henget on intensiivinen matka niin Bonnetin omiin lukumuistoihin ja tottumuksiin kuin yleismaailmallisesti aina antiikin klassikoiden kautta moderneihin klassikoihin. Teksti vilisee varsinkin ranskalaista esimerkistöä ja lainauksia liittyen kirjailijoihin, kirjoihin ja lukutottumuksiin. Tämä on ainakin minunlaiselle lukijalle vähän kaksipiippuinen piirre kirjassa. Toisaalta pidän kovasti siitä, että tämän tyylisissä teoksissa on sitä todellista "kaikupohjaa" muuhunkin kuin omiin lukukokemuksiin - ja tottumuksiin. Se tuo tietyllä tapaa tietokirjamaista piirrettä kirjaan, ilman että kirja kuitenkaan on tietokirja. Sangen ranskalaispainotteinen esimerkistö kuitenkin aiheutti minulla sen, että aloin lukea välillä noita tekstipätkiä ehkä vähän ylimalkaisesti. Annan tämän lukijana kuitenkin anteeksi, sillä Bonnetin rakkaus ja intohimo kirjoihin, lukemiseen välittyy niin hienosti kirjan myötä ja tekee siitä siksikin kirjahamsterin hauskan tieto- ja synninpäästöpaketin, jonka jälkeen voi taas, ainakin tovin, hyvällä omalla tunnolla hankkia lisää kirjoja, sillä..
Yksi pitää hevosista, toinen villipedoista:
minut on jo lapsena vallannut ihmeellinen halu
ostaa, omistaa kirjoja.
-Keisari Julianus-
PS: Lue myös Leena Lumin arvostelu tästä!
4/5
Kustantaja: Tammi 2011
Alkuteos: Des bibliothèques pleines de fantômes 2008
Suomentanut: Jyrki Kiiskinen
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 157
Moitteeton emäntä valvoo, että miesten ja naisten kirjoittamat teokset erotetaan säädyllisesti toisistaan ja asetetaan erillisiin hyllyköihin. Niiden läheisyyttä ei suvaita, paitsi avioliitossa.
Me kirjahamsterit tiedämme, että oman kotikirjaston, kirjahyllyjen luokittelu ja järjestely voi olla suorastaan taitolaji, joskus melkeinpä mahdoton tehtävä. Jacques Bonnetin hilpeässä, joskin hyvin vahvasti tietopohjaisessa Kirjaston hengissä, hän pureutuu tähänkin ongelmaan ja kertoo esimerkkinä eräästä lajitteluperiaaattesta yllä olevan 1860-lukulaisen mallin, joka vallitsi englantilaisissa kirjastoissakin.
Bonnet on toiminut niin kustantajana kuin kääntäjänä ja lisäksi kirjoittanut romaaneja sekä taidehistoriallisia monografioita. Hänen oma kotinsa on täynnä kirjoja, jopa kylpyhuoneen seinille hän on ripustellyt kirjahyllyjä. Vain yhden paikan kotonaan hän pitää kirjavapaana, nimittäin sängynpäätynsä yläpuolen. Edes kirjahamsteri ei halua niin kurjaa kohtaloa kuin säveltäjä Charles-Valentin Alkan 1888, kun kuoli sänkyynsä kirjahyllyn murskaamana. Bonnetin oman kymmeniätuhansia kirjoja sisältävän kotikirjaston hyllyiltä on saanut säilytyspaikkansa myös monen hänen ystäviensä kirjat. Intohimoisena lukijana useat hänen omat kirjansa ovat luettu useaankin kertaan, täynnä kynämerkintöjä eri lukukerroilta. Kaikkia kirjoja hän ei tietenkään ole lukenut, mutta Bonnet tietää, että jokainen niistä voi jokin päivä tulla tarpeeseen. Bonnet kuvaa ihmisten omia kirjastoja maanpäällisiksi paratiiseiksi ja kirjoja ihmisen sisäisen todellisuuden eläviksi labyrinteiksi.
Bonnetin esseet pureutuvat tiukasti kirjojen maailmaan pohtimalla niin kirjahulluuden eri muotoja, järjestelyn ja luokittelun ongelmaa, lukemisen käytäntöjä ja kirjojen alkuperää, todellisten ja fiktiivisten henkilöiden olemusta sekä kirjahyllyn aaveitakin. Bonnetin vahva kirjahistoriallinen tietämys yhdistettynä omaan aitoon rakkauteen kirjojen maailmaan, tekee tästä pienestä, vain 157-sivuisesta kirjasta sisällöllisesti tuhdin lukupaketin. Erityisesti se pohtii ja selittää sitä lukutoukille ominaista kirjojen omistamisen ja haalimisen voimakasta pakkoa. Kirjan lukeminen on kuin pieni synninpäästö kaikille lukutoukille, jotka haalimme kirjoja kotiemme täytteeksi ja toisaalta kuitenkin näytämme usein unohtavamme hyvätkin kirjat pian lukemisen jälkeen.
Tutut niteet kasaantuvat pinoiksi pinojen jälkeen (...) kysyn itseltäni - kuten teen joka kerta - miksi minä säilytän niin paljon kirjoja, joista tiedän, etten lue niitä enää ikinä. Ja vastaan itselleni, että joka kerta hankkiutuessani eroon kirjasta huomaan muutamia päiviä myöhemmin, että minä etsin täsmälleen sitä kirjaa. Sanon itselleni, ettei ole olemassa yhtäkään kirjaa (tai vain harvoja, hyvin harvoja) josta en ole löytänyt mitään minua kiinnostavaa. ( Alberto Manguel, History of Reading)
Hän muistuttaa myös unohduksesta, johon suuri osa lukukokemuksistamme vajoaa: " Ensinnäkin on vaikea olla varma, onko jonkin kirjan lukenut vai ei, siinä määrin lukeminen on luonteeltaan haihtuvaa." Jopa silloin kun kirja on todella luettua, vieläpä tarpeeksi hyvin, niin että se on saanut mielessä erityisen paikan, toisinaan jäljelle jää vain muisto tunteesta, jonka koki lukiessaan, eikä mitään täsmällistä mielikuvaa kirjan sisällöstä ( vuosien kuluttua sitä saattaa antaa lahjaksi kirjan, koska muistaa pitäneensä siitä kovasti, mutta onkin kyvytön puhumaan lahjan saajan kanssa kirjasta, koska sen yksityiskohdat ovat täydellisesti pyyhkiytyneet pois).
Kirjaston henget on intensiivinen matka niin Bonnetin omiin lukumuistoihin ja tottumuksiin kuin yleismaailmallisesti aina antiikin klassikoiden kautta moderneihin klassikoihin. Teksti vilisee varsinkin ranskalaista esimerkistöä ja lainauksia liittyen kirjailijoihin, kirjoihin ja lukutottumuksiin. Tämä on ainakin minunlaiselle lukijalle vähän kaksipiippuinen piirre kirjassa. Toisaalta pidän kovasti siitä, että tämän tyylisissä teoksissa on sitä todellista "kaikupohjaa" muuhunkin kuin omiin lukukokemuksiin - ja tottumuksiin. Se tuo tietyllä tapaa tietokirjamaista piirrettä kirjaan, ilman että kirja kuitenkaan on tietokirja. Sangen ranskalaispainotteinen esimerkistö kuitenkin aiheutti minulla sen, että aloin lukea välillä noita tekstipätkiä ehkä vähän ylimalkaisesti. Annan tämän lukijana kuitenkin anteeksi, sillä Bonnetin rakkaus ja intohimo kirjoihin, lukemiseen välittyy niin hienosti kirjan myötä ja tekee siitä siksikin kirjahamsterin hauskan tieto- ja synninpäästöpaketin, jonka jälkeen voi taas, ainakin tovin, hyvällä omalla tunnolla hankkia lisää kirjoja, sillä..
Yksi pitää hevosista, toinen villipedoista:
minut on jo lapsena vallannut ihmeellinen halu
ostaa, omistaa kirjoja.
-Keisari Julianus-
PS: Lue myös Leena Lumin arvostelu tästä!
4/5
Tämäpä kuulostaa nimeään myöten kiehtovalta kirjalta! :)
VastaaPoistaKansi, nimi ja muutenkin moni asia (juttusi perusteella) kirjassa kuulostaa mainiolta! Mutta ehkä tuo viittailu ja tietokirjamaisuus ei keräisi lopulta minultakaan pisteitä kotiin.
VastaaPoistaSusa, samoilla linjoilla ollaan. Yritän palata huomenna valmiin tekstin kanssa. Tämähän on kirjamaanikon must;-)
VastaaPoistaKatja: Tämä on, kuten Leena tuossa kommentoi, kirjamaanikon must kirja ;)
VastaaPoistaKaroliina: Viittailu on ihan kiva ja toimiva lisä tämän tyylisessä teoksessa, mutta kun kirja kuitenkin on luokiteltu kaunokirjallisuudeksi, mielestäni noita viittauksia oli hieman liikaa.
Leena: Todellakin must!!
Oi että, onpa todellakin kiinnostava kirja. Taidan pyytää tätä joulupukilta...
VastaaPoistaMielenkiintoista! Selasin tätä muutama viikko sitten Akateemisessa. Rakastan kirjoja, joissa puhutaan kirjoista ja lukemisesta, mutta kieltämättä viittaukset sellaiseen kirjalliseen kulttuuriin, jota ei niin tunne, vähän latistavat.
VastaaPoistaMinäkin muuten laitan aviopuolisoiden kirjat hyllyssä vierekkäin, samoin esim. afrikkalaisamerikkailaiset naiskirjailijat, venäläiset klassikot ja viktoriaaniset kirjailijat saavat pitää seuraa keskenään :).
Anna Elina: Pyydä ihmeessä ;)
VastaaPoistaMaria: Sehän se on, että jos niitä viittauksia on todella runsaasti, pitäisi niihin olla itselläkin jotain tarttumapintaa.
Minä muuten huomasin, että olin ihan sattumalta laittanut Tervon pariskunnan kirjat vierekkäin hyllyssäni, jossa ei edes ole mitään kummoista järjestystä :)
Kirjan henget on niin riemullinen kirja, että joku ansaitsee ehdottomasti tämän joululahjaksi.
VastaaPoistaElän alituisessa kirjastokaaoksessa ja koin hyvin paljon samaistumista lukiessani tätä kirjaa.