maanantai 12. syyskuuta 2011

Pia Juul: Hallandin murha

Pia Juul: Hallandin murha
Kustantaja: Atena 2011
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kansi: Emmi Kyytsönen
Sivuja: 205

Kovin moni ei näe kun nainen istuu uimalaiturilla puoli kuudelta aamulla, mutta entä jos hänen miehensä on juuri murhattu? Niin, entä sitten? En tiennyt miksi se tuntui väärältä. Olin varma että asia voitaisiin tulkita minua vastaan. Kirjasta se johtui. Näin sen mielessäni. Totta kai sureva nainen sai istua uimalaiturilla aamuvarhaisella, sehän oli suorastaan surun kuva. Mutta kirjaa lukemassa?

Kirjailija-Bessin aviomies Halland ammutaan eräänä aamuna kadulle, aivan kotitalon lähelle. Paikalle riennettyään, Hallandin ruumista katsoessaan Bess ei silti voi tajuta, että Halland on poissa. Kuin ulkopuolisen silmin hän tarkkailee Hallandin kuoleman jälkeisiä tapahtumia eikä muiden silmissä täytä surevan lesken kriteerejä. Poliisi kyselee Hallandin elämästä asioita, joita Bess ei itsekään tunnu tietävän. Missä ovat Hallandin kaikki henkilökohtaiset paperit, kännykkä ja kannettava tietokone? Kuka on tuo ovelle ilmestyvä, raskaana oleva nuori nainen, joka kertoo olevansa Hallandin siskon tytär? Mihin oveen käyvät nuo avaimet, jotka Hallandin henkilökohtaisesti tavaroista löytyvät? Eikö Bess sittenkään tuntenut Hallandia, edes kymmenen yhteisen vuoden jälkeen?

"Näen että vietätte kaksoiselämää. 
Se maksaa ylimääräistä."
Ennustajaeukko

Hallandin kuolema herättää Bessissä monenlaisia tunteita, mutta suru ei tunnu olevan niistä päällimmäisenä. Hän huomaa kaipaavansa entistä enemmän tytärtään, jonka elämässä hän ei ole vuosiin ollut enää osallisena. Hallandin aikanaan tavatessaan, Bess päätyi jättämään niin entisen miehensä kuin tuolloin 14-vuotiaan Abbyn. Ratkaisu, josta hän maksaa yhä kipeää hintaa, mutta ei silti ole menettänyt toivoa sen suhteen, että Abby vielä jonain päivänä palaisi hänen elämäänsä. Yhtäkkiä Bessin kodin oven takana tuntuukin olevan vähän väliä joku, mutta mitä kukin on aina vailla?

Hallandin murha ei ole dekkari, vaikka nimensä ja juonen lähtöasetelman perusteella sitä voisi olettaa. Se on ennemminkin kuvaus jäljelle jäävistä, jotka koittavat kaiken keskellä etsiä vastauksia elämän suuriinkin kysymyksiin. Juul ei tarjoile kuitenkaan missään määrin valmiita vastauksia, vaan jättää lukijan monesti tienristeykseen itse päättämään, mihin suuntaan matkaa jatkaa. Bessin sisäinen maailma ja omalaatuinen tapa käsitellä puolison kuolemaa jopa hämmentää paikoin. Vaikka keskiössä on merkittävänä tekijänä murha, ei olennaista ole sen selvittäminen, kuka sen teki, vaan sen maailman kohtaaminen, jossa murha saa jäljelle jäävien ihmisten polkuja kohtaamaan ja toisaalta jättää monia avoimia kysymyksiä ilmaan. Niin Bess kuin itse tarinan juoni ovat kuin liukas ankerias, joka viime tipassa karkaakin aina käsistä. Toisaalta, juuri se jättää sen tunteen, että on pakko saada tietää lisää.

Tunnistan Juulin tekstin ansiot, konstailematon kieli, melkein elokuvamainen tunnelma ja tarina, joka ei tarjoa vain yhtä ratkaisua. En tiedä, oliko minulla kirjasta kuitenkin vääränlaiset odotukset vai olinko nyt vain jotenkin väsynyt lukija, mutta en saanut tähän silti sellaista tarttumapintaa kuin olisin toivonut. Kirjasta riippuen, pidän usein lukujen alkuihin laitetuista kirja- ja elokuvasitaateista, mutta nyt tuntui, etten oikein saanut niitä yhdistettyä luvun sisältöön riittävästi. Paikoin ne toimivat, mutta paikoin taas jäin enemmän ihmetyksen valtaan. Hallandin murha on saanut Tanskassa maan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon. Ja kuten aikaisemmin tuossa kirjoitin, tunnistan kyllä ne kirjan ansiot, joiden takia se nousee huomionarvoiseksi gengressään, mutta jostain syystä minä en tästä kirjasta nyt kauheasti syttynyt. Ihan hyvä, taatusti erikoinen, mutta ihastuksen sijaan jätti minut ehkä kuitenkin enemmän hämmentyneeksi.

Kuin kuolon suutelema kiitää musta orhi
edessä reen
Jo riippuu jääpuikko pitkä, terävä,
reunalta parvekkeen
Emil Aarestrup: Kanefarten

Kurkatkaa myös, mitä Leena Lumi ja Kirsi ovat tuumanneet tästä!

2/5

7 kommenttia:

  1. Dekkariahmattina minua kutkutti tuo toinen näkökulma, jonka Juul on tähän valinnut. Ankeriasmaisuudenkin allekirjoitan, eikä Bess ole itse ihan luotettavimpia kertojia, esimerkiksi eron syyt ja tyttären syvän vastahakoisuuden tausta selviävät lukijalle aika myöhään. Erikoinen kirja, joka jää sitten alitajuntaan kalvamaan, vaikka itse lukeminen oli nopea toimitus.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja vaikuttaa ristiriitaiselta, mikä osaltaan lisää sen kiinnostavuutta. Aion lukea tämän ja juuri se, ettei tämä olekaan dekkari, houkuttelee.

    VastaaPoista
  3. Susa, olin varma, että sytyt tähän...nyyyyyyh...

    Siis minä pidin sairaasti. Tässähän on ihan outo päähenkilö. Minulle tuli mieleen, että onko hän narsisti tai sosiopaatti. Anyway!, hirveän kiinnostavaa. Minusta tämä on tyylikäs ja kiinnostava kirja, mutta eiväthän kaikki voi tykätä samasta, mistä itse olen paras esimerkki;-)


    Olen muuten myös huomannut, että kannattaa valita oikea aika oikealle kirjalle. Siksi on pelottavaa ilmoittaa etukäteen, että luen tuon ja tuon, sillä kirja pitäisi ottaa vastaan ja antaa sille mahdollisuus hetken lapsena. Ehkä olen itsekin lukenut pari kirjaa täysin väärillä hetkillä - tai sitten en. Nobody knows!

    VastaaPoista
  4. Susa, minä ihan innostuin että mitä sinä kirjoitat tästä kun mietin vielä että luenko vai enkö.. Ja nyt vähän tuntuu siltä että ihan uteliaisuudesta voisin kyllä..

    Kiinnostavasti eritelty arvio, tuo on tuttu tunne että tunnistaa kyllä ne ansiot mutta silti jokin kinnaa eikä pääse kirjaan sisään. Mutta ihan tuon ennustajaeukko sitaatin takia minä voisin lukea tämän.

    Kunhan, taas, saisi tuota kirjapinoa pienennetyksi. Tai sitten vain sorrun taas. ;)

    VastaaPoista
  5. Kirsi Hietanen: Se on totta, että on virkistävää kun tällaisissa kirjoissa on välillä aika erilainen se näkökulma/ote.

    Katja: Lue ihmeessä, siis samaa suosittelen muillekin! Kirja on nopealukuinen, joten kannattaa tutustua ja muodostaa itse mielipide sitten tästä. Mielenkiinnolla odotan jo tästä laajempia keskusteluja :)

    Leena: Minäkin olisin halunnut syttyä, mutta nyt joku kinnasi vastaan tai jäi ns. puolitiehen, harmi. Mutta Bessin hahmo oli jotenkin niin outo, että hänestä haluaisin ehdottomasti kuulla lisää!!!

    Minä välillä mietin etukäteen, mitä isosta kirjapinosta aion seuraavaksi lukea, sillä se on vähän kuin "puoliruokaa"..Fiilistellä ja "makustella" lukemista odottavia kirjoja. Mutta toisaalta nautin siitä vielä enemmän, että kirja tavallaan valitsee lukijansa, kuten tuossa kuvailetkin.

    linnea: Kuten Katjallekin jo kirjoittelin, lukekaa ihmeessä tämä!! Tämä ei minunkaan mielestä tosiaankaan ole huono kirja, vaikka minä en nyt siihen oikein syttynytkään. Keskustelua se herättää varmasti ja siksikin toivon monen kirjablogistin lukevan sen.

    VastaaPoista
  6. Hallandin murha on kummallinen teos, jota on markkinoitu rikoskirjallisuutena. Välillä sitä on tarjottu jopa dekkarina, joka ei ole dekkari. Kummastakaan ei kuitenkaan ole kyse.

    Teoksessa on vahva perusvire, joka nojaa melko pitkälti tunteisiin ja menneiden haikailuun. Välillä haikailu on liiallista, hakeutuen merkityksettömien asioiden pariin. Näin ollen teoksesta jää perin tympeä olo, eikä keskeyttäminen (luovuttaminen) ollut kovinkaan kaukana. Uppoaa varmasti tunnelmanetsijöille, mutta ei juuri muille.

    Mistä johtuu bloggareiden palava intohimo käyttää kirjasta poimittujen tekstipätkiä lähes jokaisessa arviossa?

    VastaaPoista
  7. JL Hki25: Totta, minustakaan teos ei täytä dekkarin tai muunkaan vastaavan genren kriteereitä, vaikka siinä murha tapahtuu. Pääpaino on niin vahvasti lesken tuntemuksissa ja ajatusten sekamelskassa.

    Tuttuja tuntoja tuntuu sinullakin olleen kirjaa lukiessa.

    Vielä sitten tuohon palavaan intohimoon käyttää tekstinäytteitä arvioissa. Voin vain puhua omasta puolestani sekä omista olettamuksista, mutta tässä erä ajatus: lainauksella pystyy tehokkaasti tuomaan kirjan tunnelmaa ja tyyliä esille. Virallisissa kirjallisuuskriitikoiden arvioissahan niitä ei juurikaan käytetä, mutta esimerkiksi minä olen vain tavallinen lukutoukka, joka blogissaan haluaa välittää lukutunnelmia muille, ja koen lainaukset siihen sopivana muotona. Tiedän kyllä, että niistä ei varmaan kriitikkotasolla perusteta, mutta onneksi en kriitikoihin nyt itse lukeudukaan. Käytän itse niitä useampaa per arvio, ja olen kyllä miettinyt, olisiko vähempi parempi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)