Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Kustantaja: Teos 2010
Sivuja: 339

Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin tyytyväisten, tai tavallisten, normaalien, keskimääräistoiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli.

Keski-ikäisen, syrjäytyneen Irman arki soljuu eteen päin tasaisen ennalta-arvattavasti. Päivät vierähtävät heräämisen ja nukkumaan menon välissä torilla kahvitellen, lehtiä lukien, ruokaa laittaen ja pyykkiä pesten. Kun Irma sitten vähän kuin vahingossa tai kohtalon oikusta ajautuu tuntemattoman oven taakse, Irman elämä nytkähtää uusille urille. Taloustutkimuskyselijäksi tekeytyvälle Irmalle aukeaa vieraiden ovien takaa tyystin uusi maailma, kun hän luovii suorastaan absurdeista tilanteista vieraiden eteisiin pöllähtämällä selville vesille. Irman älykäs, joskin paikoin melkein mielipuolisen vauhdikas sisäinen monologi pääsee harvoin Irman suusta kuitenkaan ulos asti sillä sanat juuttuvatkin jonnekin puolitiehen. Äärimmäisen ihmisrakas, mutta samalla aikaa yhtä lailla myös herkästi eristäytyvä Irma ei anna sen lannistaa itseän, vaan soittaa rohkeasti uutta ovikelloa.

Omien äänteiden pelokkaan värinän kuuli jo ennen kuin ne ryömelsivät suusta. - Joo, onnistuin sanomaan pienesti ja huulipyöreästi niin kuin lapsi, joka on päätynyt tunnustumaan jotain peruuttamattomaksi rikokseksi odottamaan jotain kamaluuksia saapuvaksi, tuli perustavanlaatuinen pelko, mistä siinä olisi nyt varsinaisesti voinut kiinni jäädä, sitä oli mahdoton sanoa, mutta silti sitä jotenkin pelkäsi, että se loppuu, päivä, kahvi, piirakka, kaikki mukava istuminen ja yhdessäolo.

Jossain mielensä poikkoiluissa Irma tajuaa toimivansa hieman väärin, mutta eikö tarkoitus pyhitä keinot? Alkoholisoitunut Virtanenhan selvästi virkistyy Irman vierailuista ja entäpä Jokipaltioilla Irja, eikö hänelläkin selvästi ole tarve jutella jollekin? Irman kaipuu toisten ihmisten seuraan, arkiseenkin, on niin voimakas, ettei hän voi estellä itseään tempautumasta noihin tilanteisiin uudestaan ja uudestaan. Irman ainoa läheinen, aikuinen poika ihmettelee, miksei saa äitiään enää kunnolla puhelimellakaan kiinni, mutta toisaalta hänellä itselläänkin on omat merkilliset säätönsä, joista Irma ei saa selvyyttä. Valheiden verkko kietoo Irman enemmän ja enemmän yhtä aikaa turvalliseen mutta petolliseen syleilyynsä.

Tulihan sekin, tavallaan viimeinen ja ratkaiseva päivä siinä pieleenmenemisen ja kaikinpuoleisen kamaluuden kimarassa, mutta sitäkin ennen sai vielä sauvoa jos jonkinmoisen vastoinkäymisen läpi.

Vuosi siinä meni. Nimittäin siinä, että uskalsin tarttua kirjaan jota kohtaan olin onnistunut kehittämään voimakkaat epäluulot sekä pientä katkeruutta, että se vei viime vuoden Finlandian eikä listalla ollut yksi viime vuoden suosikeistani, Markus Nummen Karkkipäivä. Voimakkaimmin kuitenkin vaikuttivat lukemani kommentit Rimmisen kielellisestä kikkailusta kirjassa, mikä sikäli on hassua, että pidin todella paljon myöhemmin Essi Tammimaan Paljain käsin -teoksesta, missä uudissanoja vilisi siellä täällä. Viime kuukausina kuitenkin olen ajatellut, että juuri siksi minun pitää lukea kirja, koska olen tuntenut sitä kohtaan niin voimakkaita ennakkoluuloja. Kun kuitenkin ennen kirjaa koskevien arvostelujen lukemista se oli aidosti minua kiinnostanut. Ja jotenkin sitten näin tämän vuoden Finlandian kynnyksellä tuntui sopivalta vihdoin tarttua Nenäpäivään. Parinkymmenen sivun jälkeen olin melkeinpä ällistynyt, Rimmisen kielihän on oikeasti hauskaa, soljuvaa ja hengästyttävän lennokasta. Jotenkin huojentuneena saatoin siis uppoutua Irman tarinaan, sillä Irma henkilöhahmona on erittäin kiehtova. Toisaalta älykäs, humoristinen mutta samalla myös surullinenkin. Irman taustoja ei juuri avata lukijalle, mutta selväksi käy, että hän on elämässään hieman tuuliajolla ja syrjäytynyt aika voimakkaasti yhteiskunnastakin. Irman mieli leikkaa toisinaan kuin partaveitsi, mutta välillä kohoaa suorastaan maanisiin sfääreihin. Kuitenkin, Irma on sydämellinen ja hyväntahtoinen ja se on tarinan kantava voima.

Nenäpäivä on tarkkanäköinen syväluotaus erään yksinäisen ihmisen mieleen, melkein kuin hätähuuto välittämisen ja ystävällisyyden puolesta, olematta kuitenkaan raskas tai liian surumielinen. Toisaalta myös ihmiset, keiden kotiin Irma tupsahtaa alussa sattumalta, myöhemmin tarkoituksella, ilmentävät omalla tavallaan yksinäisyyden erilaisia sävyjä. Rimmisen teksti on leikittelevää kuin keväinen auringonsäde poskella, sen mukaan on helppo solahtaa. Jos jotain kritiikkiä pitää esittää, Nenäpäivä olisi ollut ehkä vielä tehokkaampi hieman lyhennettynäkin, sillä nyt paikoin tuli hetkellisesti tunne toistosta tai paikalleen jumittumisesta. Toisaalta se omalla tavallaan ilmentää Irman mielenmaisemaa. Kokonaisuutena Nenäpäivä oli minulle erittäin positiivinen lukukokemus ja tuntui hyvältä heittää siihen liittyneet ennakkoluulot romukoppaan. Kirja ei ehkä kuitenkaan hätyyttele tämän vuoden parhaimpien lukukokemusteni kärkeä, mutta on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

...kunhan nyt vain toivoi siinä tiskipöydästä heijastuvaa usvareunaista kuvajaista tuijottaessaan että oltaisiin vain jotenkin yhdessä kaikki, yhdessä ja mukavia toisillemme.
Ihan mahdolliselta se tuntui.     

3/5