Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Kustantaja: Teos 2010
Sivuja: 339
Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin tyytyväisten, tai tavallisten, normaalien, keskimääräistoiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli.
Keski-ikäisen, syrjäytyneen Irman arki soljuu eteen päin tasaisen ennalta-arvattavasti. Päivät vierähtävät heräämisen ja nukkumaan menon välissä torilla kahvitellen, lehtiä lukien, ruokaa laittaen ja pyykkiä pesten. Kun Irma sitten vähän kuin vahingossa tai kohtalon oikusta ajautuu tuntemattoman oven taakse, Irman elämä nytkähtää uusille urille. Taloustutkimuskyselijäksi tekeytyvälle Irmalle aukeaa vieraiden ovien takaa tyystin uusi maailma, kun hän luovii suorastaan absurdeista tilanteista vieraiden eteisiin pöllähtämällä selville vesille. Irman älykäs, joskin paikoin melkein mielipuolisen vauhdikas sisäinen monologi pääsee harvoin Irman suusta kuitenkaan ulos asti sillä sanat juuttuvatkin jonnekin puolitiehen. Äärimmäisen ihmisrakas, mutta samalla aikaa yhtä lailla myös herkästi eristäytyvä Irma ei anna sen lannistaa itseän, vaan soittaa rohkeasti uutta ovikelloa.
Omien äänteiden pelokkaan värinän kuuli jo ennen kuin ne ryömelsivät suusta. - Joo, onnistuin sanomaan pienesti ja huulipyöreästi niin kuin lapsi, joka on päätynyt tunnustumaan jotain peruuttamattomaksi rikokseksi odottamaan jotain kamaluuksia saapuvaksi, tuli perustavanlaatuinen pelko, mistä siinä olisi nyt varsinaisesti voinut kiinni jäädä, sitä oli mahdoton sanoa, mutta silti sitä jotenkin pelkäsi, että se loppuu, päivä, kahvi, piirakka, kaikki mukava istuminen ja yhdessäolo.
Jossain mielensä poikkoiluissa Irma tajuaa toimivansa hieman väärin, mutta eikö tarkoitus pyhitä keinot? Alkoholisoitunut Virtanenhan selvästi virkistyy Irman vierailuista ja entäpä Jokipaltioilla Irja, eikö hänelläkin selvästi ole tarve jutella jollekin? Irman kaipuu toisten ihmisten seuraan, arkiseenkin, on niin voimakas, ettei hän voi estellä itseään tempautumasta noihin tilanteisiin uudestaan ja uudestaan. Irman ainoa läheinen, aikuinen poika ihmettelee, miksei saa äitiään enää kunnolla puhelimellakaan kiinni, mutta toisaalta hänellä itselläänkin on omat merkilliset säätönsä, joista Irma ei saa selvyyttä. Valheiden verkko kietoo Irman enemmän ja enemmän yhtä aikaa turvalliseen mutta petolliseen syleilyynsä.
Tulihan sekin, tavallaan viimeinen ja ratkaiseva päivä siinä pieleenmenemisen ja kaikinpuoleisen kamaluuden kimarassa, mutta sitäkin ennen sai vielä sauvoa jos jonkinmoisen vastoinkäymisen läpi.
Vuosi siinä meni. Nimittäin siinä, että uskalsin tarttua kirjaan jota kohtaan olin onnistunut kehittämään voimakkaat epäluulot sekä pientä katkeruutta, että se vei viime vuoden Finlandian eikä listalla ollut yksi viime vuoden suosikeistani, Markus Nummen Karkkipäivä. Voimakkaimmin kuitenkin vaikuttivat lukemani kommentit Rimmisen kielellisestä kikkailusta kirjassa, mikä sikäli on hassua, että pidin todella paljon myöhemmin Essi Tammimaan Paljain käsin -teoksesta, missä uudissanoja vilisi siellä täällä. Viime kuukausina kuitenkin olen ajatellut, että juuri siksi minun pitää lukea kirja, koska olen tuntenut sitä kohtaan niin voimakkaita ennakkoluuloja. Kun kuitenkin ennen kirjaa koskevien arvostelujen lukemista se oli aidosti minua kiinnostanut. Ja jotenkin sitten näin tämän vuoden Finlandian kynnyksellä tuntui sopivalta vihdoin tarttua Nenäpäivään. Parinkymmenen sivun jälkeen olin melkeinpä ällistynyt, Rimmisen kielihän on oikeasti hauskaa, soljuvaa ja hengästyttävän lennokasta. Jotenkin huojentuneena saatoin siis uppoutua Irman tarinaan, sillä Irma henkilöhahmona on erittäin kiehtova. Toisaalta älykäs, humoristinen mutta samalla myös surullinenkin. Irman taustoja ei juuri avata lukijalle, mutta selväksi käy, että hän on elämässään hieman tuuliajolla ja syrjäytynyt aika voimakkaasti yhteiskunnastakin. Irman mieli leikkaa toisinaan kuin partaveitsi, mutta välillä kohoaa suorastaan maanisiin sfääreihin. Kuitenkin, Irma on sydämellinen ja hyväntahtoinen ja se on tarinan kantava voima.
Nenäpäivä on tarkkanäköinen syväluotaus erään yksinäisen ihmisen mieleen, melkein kuin hätähuuto välittämisen ja ystävällisyyden puolesta, olematta kuitenkaan raskas tai liian surumielinen. Toisaalta myös ihmiset, keiden kotiin Irma tupsahtaa alussa sattumalta, myöhemmin tarkoituksella, ilmentävät omalla tavallaan yksinäisyyden erilaisia sävyjä. Rimmisen teksti on leikittelevää kuin keväinen auringonsäde poskella, sen mukaan on helppo solahtaa. Jos jotain kritiikkiä pitää esittää, Nenäpäivä olisi ollut ehkä vielä tehokkaampi hieman lyhennettynäkin, sillä nyt paikoin tuli hetkellisesti tunne toistosta tai paikalleen jumittumisesta. Toisaalta se omalla tavallaan ilmentää Irman mielenmaisemaa. Kokonaisuutena Nenäpäivä oli minulle erittäin positiivinen lukukokemus ja tuntui hyvältä heittää siihen liittyneet ennakkoluulot romukoppaan. Kirja ei ehkä kuitenkaan hätyyttele tämän vuoden parhaimpien lukukokemusteni kärkeä, mutta on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
...kunhan nyt vain toivoi siinä tiskipöydästä heijastuvaa usvareunaista kuvajaista tuijottaessaan että oltaisiin vain jotenkin yhdessä kaikki, yhdessä ja mukavia toisillemme.
Ihan mahdolliselta se tuntui.
3/5
Kustantaja: Teos 2010
Sivuja: 339
Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin tyytyväisten, tai tavallisten, normaalien, keskimääräistoiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli.
Keski-ikäisen, syrjäytyneen Irman arki soljuu eteen päin tasaisen ennalta-arvattavasti. Päivät vierähtävät heräämisen ja nukkumaan menon välissä torilla kahvitellen, lehtiä lukien, ruokaa laittaen ja pyykkiä pesten. Kun Irma sitten vähän kuin vahingossa tai kohtalon oikusta ajautuu tuntemattoman oven taakse, Irman elämä nytkähtää uusille urille. Taloustutkimuskyselijäksi tekeytyvälle Irmalle aukeaa vieraiden ovien takaa tyystin uusi maailma, kun hän luovii suorastaan absurdeista tilanteista vieraiden eteisiin pöllähtämällä selville vesille. Irman älykäs, joskin paikoin melkein mielipuolisen vauhdikas sisäinen monologi pääsee harvoin Irman suusta kuitenkaan ulos asti sillä sanat juuttuvatkin jonnekin puolitiehen. Äärimmäisen ihmisrakas, mutta samalla aikaa yhtä lailla myös herkästi eristäytyvä Irma ei anna sen lannistaa itseän, vaan soittaa rohkeasti uutta ovikelloa.
Omien äänteiden pelokkaan värinän kuuli jo ennen kuin ne ryömelsivät suusta. - Joo, onnistuin sanomaan pienesti ja huulipyöreästi niin kuin lapsi, joka on päätynyt tunnustumaan jotain peruuttamattomaksi rikokseksi odottamaan jotain kamaluuksia saapuvaksi, tuli perustavanlaatuinen pelko, mistä siinä olisi nyt varsinaisesti voinut kiinni jäädä, sitä oli mahdoton sanoa, mutta silti sitä jotenkin pelkäsi, että se loppuu, päivä, kahvi, piirakka, kaikki mukava istuminen ja yhdessäolo.
Jossain mielensä poikkoiluissa Irma tajuaa toimivansa hieman väärin, mutta eikö tarkoitus pyhitä keinot? Alkoholisoitunut Virtanenhan selvästi virkistyy Irman vierailuista ja entäpä Jokipaltioilla Irja, eikö hänelläkin selvästi ole tarve jutella jollekin? Irman kaipuu toisten ihmisten seuraan, arkiseenkin, on niin voimakas, ettei hän voi estellä itseään tempautumasta noihin tilanteisiin uudestaan ja uudestaan. Irman ainoa läheinen, aikuinen poika ihmettelee, miksei saa äitiään enää kunnolla puhelimellakaan kiinni, mutta toisaalta hänellä itselläänkin on omat merkilliset säätönsä, joista Irma ei saa selvyyttä. Valheiden verkko kietoo Irman enemmän ja enemmän yhtä aikaa turvalliseen mutta petolliseen syleilyynsä.
Tulihan sekin, tavallaan viimeinen ja ratkaiseva päivä siinä pieleenmenemisen ja kaikinpuoleisen kamaluuden kimarassa, mutta sitäkin ennen sai vielä sauvoa jos jonkinmoisen vastoinkäymisen läpi.
Vuosi siinä meni. Nimittäin siinä, että uskalsin tarttua kirjaan jota kohtaan olin onnistunut kehittämään voimakkaat epäluulot sekä pientä katkeruutta, että se vei viime vuoden Finlandian eikä listalla ollut yksi viime vuoden suosikeistani, Markus Nummen Karkkipäivä. Voimakkaimmin kuitenkin vaikuttivat lukemani kommentit Rimmisen kielellisestä kikkailusta kirjassa, mikä sikäli on hassua, että pidin todella paljon myöhemmin Essi Tammimaan Paljain käsin -teoksesta, missä uudissanoja vilisi siellä täällä. Viime kuukausina kuitenkin olen ajatellut, että juuri siksi minun pitää lukea kirja, koska olen tuntenut sitä kohtaan niin voimakkaita ennakkoluuloja. Kun kuitenkin ennen kirjaa koskevien arvostelujen lukemista se oli aidosti minua kiinnostanut. Ja jotenkin sitten näin tämän vuoden Finlandian kynnyksellä tuntui sopivalta vihdoin tarttua Nenäpäivään. Parinkymmenen sivun jälkeen olin melkeinpä ällistynyt, Rimmisen kielihän on oikeasti hauskaa, soljuvaa ja hengästyttävän lennokasta. Jotenkin huojentuneena saatoin siis uppoutua Irman tarinaan, sillä Irma henkilöhahmona on erittäin kiehtova. Toisaalta älykäs, humoristinen mutta samalla myös surullinenkin. Irman taustoja ei juuri avata lukijalle, mutta selväksi käy, että hän on elämässään hieman tuuliajolla ja syrjäytynyt aika voimakkaasti yhteiskunnastakin. Irman mieli leikkaa toisinaan kuin partaveitsi, mutta välillä kohoaa suorastaan maanisiin sfääreihin. Kuitenkin, Irma on sydämellinen ja hyväntahtoinen ja se on tarinan kantava voima.
Nenäpäivä on tarkkanäköinen syväluotaus erään yksinäisen ihmisen mieleen, melkein kuin hätähuuto välittämisen ja ystävällisyyden puolesta, olematta kuitenkaan raskas tai liian surumielinen. Toisaalta myös ihmiset, keiden kotiin Irma tupsahtaa alussa sattumalta, myöhemmin tarkoituksella, ilmentävät omalla tavallaan yksinäisyyden erilaisia sävyjä. Rimmisen teksti on leikittelevää kuin keväinen auringonsäde poskella, sen mukaan on helppo solahtaa. Jos jotain kritiikkiä pitää esittää, Nenäpäivä olisi ollut ehkä vielä tehokkaampi hieman lyhennettynäkin, sillä nyt paikoin tuli hetkellisesti tunne toistosta tai paikalleen jumittumisesta. Toisaalta se omalla tavallaan ilmentää Irman mielenmaisemaa. Kokonaisuutena Nenäpäivä oli minulle erittäin positiivinen lukukokemus ja tuntui hyvältä heittää siihen liittyneet ennakkoluulot romukoppaan. Kirja ei ehkä kuitenkaan hätyyttele tämän vuoden parhaimpien lukukokemusteni kärkeä, mutta on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
...kunhan nyt vain toivoi siinä tiskipöydästä heijastuvaa usvareunaista kuvajaista tuijottaessaan että oltaisiin vain jotenkin yhdessä kaikki, yhdessä ja mukavia toisillemme.
Ihan mahdolliselta se tuntui.
3/5
Olipa mukava lukea mietteitäsi niin Rimmisen kirjasta kuin sinusta itsestäsi ylittämässä jonkinlaista mielikuvaa kirjasta. Minua Rimmisen kirja ei ole vieläkään kovin kiinnostanut, mutta kirjoitit niin, että nyt alan miettiä tämän lukemista - sitten joskus. :)
VastaaPoistaLuimme tämän lukupiirissä, ja minullakin oli kirjaa kohtaan ennakkoluuloja. Lähinnä siksi, että Rimmisen edellinen, Pölkky, jäi minulta kesken. Siksi tämä olikin positiivinen yllätys, sekä kielen että henkilökuvauksen osalta.
VastaaPoistaTästä tekstistäsi tuli jotenkin tosi hyvä mieli. :)
VastaaPoistaMinullakin on ollut Nenäpäivää kohtaan suurehkoja ennakkoluuloja, mutta ei Finlandia-voiton takia, vaan siksi ettei Rimmisen aiempi tuotanto (eli siis esikoiskirja Pussikaljaromaani) todellakaan kolahtanut. Jätän ääniharvoin kirjoja kesken, mutta Pussikaljaromaania en vaan saanut luettua loppuun edes väkisin.
Kuitenkin kuten toisaalla kerroinkin, olen nyt vähitellen alkanut kiinnostua Nenäpäivästä ja nyt kirja odottelee jo yöpöydän pinossa vuoroaan. Kiitos tekstisi, taidankin lukea sen aika pian. :)
Luin viime vuonna F-palkinnon aikoihin ja ajattelin, että ei ainakaan tälle kirjalle se palkinto tule.
VastaaPoistaSitten kun tuli, niin luin kirjan nöyrästi loppuun, kun se oli pari viikkoa kesken... Muistelen aina Hämeentietä ajellessani tätä kirjaa. Muuten ei ihan uponnut.
Katja: Lukukokemus kyllä vahvisti sen, että suurista ennakkoasetelmista huolimatta varmaan kannattaa ainakin silloin tällöin tarttua kirjaan, joka kuitenkin alunperin on kiinnostanut!
VastaaPoistaLukutoukka: Minua alkoi kiinnostaa tämän jälkeen kyllä tutustua muuhunkin Rimmisen tuotantoon, jossain vaiheessa.
Sara: Minusta tämä kuvasi jotain niin erityisellä, toki hyvin tragikoomisella tavalla sitä ihmisen yksinäisyyttä, että se varmaan puhutteli minua eniten tässä.
Mari A.:: Vaikka tykkäsinkin tästä, kyllä minä edelleen olen sitä mieltä, että Nummen Karkkipäivä oli minulle suurempi lukukokemus ;)
Ennakkoluulojen kaataminen on aina suositeltavaa (vaikken silti ole ennakkoluuloista johtuen tarttumassa tähän itse vieläkään, hih), ja ne voivat toimia myös kirjan eduksi - päinvastoin kuin korkeat odotukset.
VastaaPoistaPaljon lukiessa ja blogatessa oma lukijaprofiili tarkentuu koko ajan. Sinäkin tiedät nyt, että kielellisesti mielenkiintoiset ja ehkä haastavatkin kotimaiset romaanit taitavat olla "juttusi". :)
Karoliina:Luulen, että jos niitä ennakkoluuloja on kuitenkin edeltänyt jonkinlainen kiinnostus kirjaa kohtaan, mutta epäluulot ovat sen hälventäneet, niin silloin on suuri mahdollisuus että epäluulot tosiaan lukiessa osoittautuvatkin aiheettomiksi. Näin minulle kävi Nenäpäivän kanssa ;)
VastaaPoistaSiis tuo on niin totta, että kun lukee paljon, väkisinkin alkaa pystyä "profiloimaan" itseään lukijana ja se oman mukavuusalueen tunnistaminen on helppoa mutta toisaalta sen reunatkin vähän laajenevat, kun lukee ennakkoluulottomastikin.
Nyt kun mietin tämän vuoden kirjoja, voin tosiaan todeta, että kotimaisella saralla ne kielellisesti erilaiset kirjat ovat kolahtaneet. Ovat ne sitten olleet murresanoja, uudissanoja tai muuten monipolvista tekstiä. Toisaalta en usko, että voisin lukea lyhyen ajan sisällä kovin montaa sen tyylistä putkeen ;)
Hienoa, että tykkäsit tästä.:) minulle tuo kielellinen kikkailu oli hieman liikaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, kun lukemisesta on jo vuosi, tämä on ainakin varsin mieleenpainuva kirja!:)
VastaaPoistapitäisikö minunkin uskaltaa...tuossa se hyllyn kulmalla odottaisi :)
VastaaPoistaIhan samalla tavalla minäkin vähän hannasin tähän tarttumista ja samoin olen samaa mieltä siitä, että Nenäpäivä olisi saattanut toimia vielä paremmin vaikkapa novellina.
VastaaPoistaHauska ja ihana se silti oli!
Kirjoititpa Susa hauskasti omista ennakkofiiliksistäsi; kiva kuulla että Nenäpäivä onnistui loppujen lopuksi lunastamaan paikkansa kiinnostavana kirjana! :)
VastaaPoistaMinä taidan lainata tämän äidiltä sitten kun saan palautettua hänelle muutaman kirjan takaisin.
Minultakin tämä on lukematta ja olen sitä vähän nolostellutkin. Mutta olihan täällä sentään muitakin. Mutta olen lukenut tästä ensimmäiset parikymmentä sivua ja ne vaikuttivat kyllä hyviltä.
VastaaPoistaSanna: Minäkin pelkäsin, että Rimmisen kieli olisi ärsyttänyt tai ollut jotenkin liikaa, mutta toisin kävi. Suurin tykästyminen kai kuitenkin minulla tuli siihen Irman-hahmoon kaikessa tragikoomisuudessaan ;)
VastaaPoistamilka: Rohkeasti vain kirja käteen ;) Kyllä se alku jo aika hyvin varmaan näyttää, että onko kirja mieleinen!
Erja: Nyt kun sanot, Nenäpäivä tuntuu sellaiselta pidennetyltä novellilta, joten tosiaankin lyhyempänä olisi ollut vielä tehokkaampi varmaankin!
linnea: On kyllä mukavaa välillä murtaa itse luomiaan ennakko-odotusten aitoja alas ;)
Kirjailijatar: Jokos luit kirjan, mitä pidit?
Juuri sain kirjan luettua ja tekstin kirjoitettua, joskin annan tekstin levätä viikonlopun ylitse. Aika samanmoinen on minunkin prosessini kirjan osalta.
PoistaRimminen on yksi niistä kirjailijoista, joita olen kohdellut ennakkoluuloisimmin ja vieläpä julkisesti. Alkoi tuntua eppäreilulta. Kun olen pukannut itselleni NÖF-haasteen, päätin ottaa tämän haasteena. Onneksi niin tein. Kirja on oivaltava, eikä laisinkaan pelkästään kielellistä kikkailua. Syvempiä tasoja on paljon.
Minulla oli ihan sama, että monessa paikassa toitotin (olin niin katkera vielä siitäkin, ettei Nummen Karkkipäivä voittanut vaan joku muka hauska Nenäpäivä, pyh)etten varmaan edes lue koko kirjaa. Mutta oikeasti siinähän oli valtavasti niitä syvempiä sävyjä ja tärkeitä asioita yksinäisyyteen jms liittyen.
Poista