Onnenpäivä


Siinä se nyt on!! Vajaa vuosi sitten lukemani, järkälemäinen J.C Oatesin Blondi! Blondi oli yksi viime vuoteni hienoimpia lukukokemuksia ja löytyykin ansaitusti vuoden 2010 TOP 10- listastani. Siitä lähtien olen etsiskellyt Blondista painosta itselleni, mutta ei vain ole löytynyt. Kerran Huuto.net:ssä bongasin jo Blondin, mutta postikuluineen olisi tullut hinta liian korkeaksi sitten kuitenkin. Mutta tänään vihdoin sitten, onnenpäivä! Kävin tänään taas yhdellä Jyväskylän SPR:n kirpparilla katsomassa kirjahyllyt läpi, mutta ei ollut Oatesia(kaan.) Olin jo löytänyt yhden Lassi ja Leevi-sarjakuvan (0,80e), Erlend Loen Tositarinioita Suomesta ( 1.50e), Mimmu Tihisen Sokerista, kukkasista ( 0,80e ja kyllä, kirja on nuortenkirja, mutta näin tästä joskus esittelyn ja teemansa takia kiinnostuin) sekä Anna-Liisa Valtavaaran Kiltteydestä kipeät ( 0,20e)...ja olin jo melkein lähtemässä, kun päätin vielä katsoa lastenkirjahyllyä uudestaan. Ja siinä, ihan kiinni lastenkirjoissa se oli, Blondi ! Tärisevin käsin otin kirjan käteeni ja päätin, että "maksoi mitä maksoi, tämän ostan". Ihastelin hetken kirjan täysin uudenveroisia, kiiltäviä kansia ennen kuin aukaisin kirjan hintaa katsoakseni. 3e. Melkein kiljuin ääneen, mutta viime tipassa hillitsin itseni. Kirja on vuoden 2002 painos eikä sitä todellakaan ole myöskään luettu, sillä kirjan sidokset ovat vielä niin napakat. Ainoastaan sisäsivulla yläkulmassa lukee koukeroisella kaunolla, Jaakko. Jaakkoa ei ole tainnut Marilyn sitten kuitenkaan kiinnostaa, mutta kiitos Jaakko, kun olet hyllystäsi päästänyt aarteen kiertoon. Se päätyy hyllyssäni kunniapaikalle. Onnenpäivä!

Kommentit

  1. Ihanhan tässä menee kananlihalle, loistava löytö! Mikään ei vedä vertoja sille, kun löytää kauan kaipaamansa kirjan, loistavassa kunnossa ja vielä tuollaiseen hintaan :)

    Tai no, onhan niitä muitakin huippuja fiiliksiä aiheuttavia juttuja, mutta näin kirjoista puheenollen ;)

    VastaaPoista
  2. Niinpä :) Ja siis voitko kuvitella, melkein jätin menemättä kun ajattelin, ettei siellä nyt mitään ole näin pian edellisen käynnin jälkeen :) Ja sekin vielä, että Blondi oli ihan jossain muualla kuin missä olisi pitänyt, ja silti se osui silmiini!

    VastaaPoista
  3. WAU! Kirja on vieläpä uhkea, ihan päähenkilönsä näköinen!

    VastaaPoista
  4. Hieno löytö, välillä noita tulee vastaan.

    Pitäiskin lukea tuo kirja, pidin kovasti Oatesin Haudankaivajan tyttärestä.

    VastaaPoista
  5. ANNI: ;D

    Paula: Kirja on kyllä niin "Marilynmainen" ulkoisestikin, näyttävä, uhkea :)

    Jaana: Minulla on yhä Haudankaivajan tytär lukematta jostain syystä vaikka se on ollut omassa hyllyssä jo vuoden päivät ja tiedän, että pidän siitä varmasti edes jossain määrin..Juuri eilen mietinkin, että haluan valita joulunpyhiksi yhden paksun kirjan, ja mietin juuri tuota yhtenä vaihtoehtona.

    VastaaPoista
  6. Voi että! Upean löydön teit. Blondi on minullekin yksi kaikkien aikojen lukukokemuksista. Mistäköhän minä löytäisin oman kappaleeni...

    VastaaPoista
  7. Upea löytö! Ja nuo kirjahyllysi muodostavat kyllä kirjalle arvoisensa taustan :)

    VastaaPoista
  8. Mullakin alkoi sormet vapista kun luin jutun lopun :)

    VastaaPoista
  9. Onnea, Blondi on ihana... Mahtava löytö!

    VastaaPoista
  10. Oi mikä löytö! Pitäisiköhän käydä kirppareilla useammin... :)

    VastaaPoista
  11. Mahtavaa! Iso onnentoivotus täältäkin! :)

    VastaaPoista
  12. Itse olen etsinyt, etsinyt ja etsinyt Thomas Hobbesin Leviathanin suomenkielistä versiota. Oi, jos sen joskus löytäisi...

    VastaaPoista
  13. Voi että, niin kuin jo taisin toisaalla todeta. :) Ihan mieletön löytö tuohon hintaan! Mulla on vielä Blondi lukematta, muttei toivottavasti kauan.

    VastaaPoista
  14. Vau mikä löytö! Mulla on tämä pokkarina hyllyssä, löysin eurolla kirpparilta mutta haluaisin myös kovakantisena. Viime viikolla löysinkin kovakantisen samaiselta kirpparlta mutta hintaa oli 8 euroa ja kirja tosi huonokuntoinen. Eli sinne jäi ja jään odottamaan parempikuntoista kovakantista;) Itse kirjaahan en siis ole des lukenut vielä;D

    VastaaPoista
  15. Kiitos Jaakolle. Ihan mahtava löytö. :) Minäkin haluaisin lukea Blondin.

    Ja vau, millainen kirjahylly siellä on!

    VastaaPoista
  16. Liisa: Minäkin etsin melkein vuoden tätä ja huomasin, että aika vaikeasti saatavilla se kyllä on, harva raskii luopua.

    Maria: On siinä hyllyssä jo kieltämättä "kirja poikineen" :)

    Erja: ;D

    Norkku: On se vaan ihana!!

    Zephyr: Suosittelen, itse teen niistä aika usein löytöjä, mutta tämä oli kyllä jo Löytöjen Löytö ;)

    linnea: ;D

    Salla: Onnea etsintään, jospa se joskus tärppäisi!!

    Karoliina: Olisikin kiva kuulla, mitä sinä tästä tuumaisit ;)

    Sanna: Harmi kun oli se löytämäsi sidottu niin huonokuntoinen. Minäkään en olisi tätä ostanut, jos olisi ollut tositosi huonossa kunnossa.

    Katja: Ei muuta kuin kirjastosta varaamaan ;)

    VastaaPoista
  17. Tämäkin kirja löytyy tuosta 1001 kirjan listasta! Pitääpä muistaa kun menen seuraavan kerran kirjastoon :)

    VastaaPoista
  18. Kirjahiiri:Minäkin sain hyvin tämän silloin vuosi sitten kirjastosta!

    VastaaPoista
  19. Eipä ollut hinnalla pilattu :) Kiva kun aarre löytyi!

    VastaaPoista
  20. Susa, oi mikä onnen kantamoinen!

    Luen kaiken, mitä Marilynistä löydän, mutta tämä vielä uupuu.

    Koitappa lainata Marilyn Monroen monta elämää. Se on tosin ja järkyttävin, mitä olen MM:sta lukenut.

    Pidän kovasti tuon Blondin kannesta. Se kertoo niin paljon...myös siitä tummasta virrasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)