Kustantaja: Teos 2011
Sivuja: 306
Mutta mitä piti tehdä, jos luut eivät murskaantuneet edes teräspannussa? Oliko sehr geehter Herr Filder tullut ajatelleeksi, että niistä sitä paitsi voisi jäädä hyvin ikäviä teräviä paloja kastikkeeseen? Amerikassa tällaista reseptiä ei luultavasti saisi edes julkaista. Kuka maksaisi, jos juhlat päättyisivät sairaalareissuun tai pahimmassa tapauksessa tukehtumiseen, kuristumiseen? Reseptistä täytyi puuttua osa. Mikä osa? Alku vai loppu? Puin takin ja kengät ja astelin uudemman kerran tänään Frau Bergerin ovelle.
Suomalainen, kolmekymppinen Taru Korhonen häärii Itävallassa liian suuressa ja liian vetoisassa kodissaan aikomuksenaan valmistaa itävaltalaisen avopuolisonsa Franzin, itävaltalaisen kuten Taru itse häntä kutsuu, perheelle täydellinen paisti kiitospäivän aterialle. Lukuisien reseptien lomasta löytyy se täydellinen, tai ainakin melkein, sillä Taru tarvitsee kipeästi tulkinta-apua muutamaan kohtaan reseptissä. Tarun naapurissa asuva omalaatuinen, jo eläkkeellä oleva näyttelijätär Frau Berger on ainoa henkilö, kenen puoleen Taru voi kääntyä. Frau Berger on kuitenkin usein niin omien näyttelijän työnsä muistojen lumoissa, ettei häneltä heru vastauksia niin vain. Kellon viisarit etenevät uhkaavasti ja Tarun paniikki alkaa kasvaa.
Tiesikö hän vai eikö hän tiennyt? Aikoiko hän auttaa minua vai ei? Olisi luullut Frau Bergerin ilostuneen siitä, että häneltäkin joku joskus kysyi jotain.
Kinkun paiston lomassa lukija pääsee syvemmälle Tarun mieleen, joka on kuin umpisolmuinen lankakerä, josta vähän kerrassaan putkahtaa esille langanpää jota pitkin edetäänkin tovi, kunnes tulee seuraava solmu. Itävaltalaisen perheen saapuessa jännitys alkaa olla käsin kosketeltava eikä asiaa helpota etäinen mutta toisaalta dominoivakin anoppi, Frau Mutti, jolla on aina sanansa sanottavanaan. Kun paisti lopulta kirjaimellisesti muutaman mutkan kautta päätyy pöytään, luulee Taru hetkellisesti, että kaikki on täydellistä, kaiken täytyy mennä nyt hyvin. Tarun halu kuulua perheeseen tai edes johonkin, on paljas ja koskettava. Lukijalle rakentuu pieninä välähdyksinä Tarun ajatusvirran kautta kuva yksinäisestä, hukassa olevasta naisesta. Tarun poukkoilevissa ajatuksissa lukija matkustaa niin itävaltalaisen ruokaperinteen saloihin, suomalaisuuden stereotypioihin kuin ulkopuolisuuden syvimpään olemukseen.
Satu Taskisen Täydellinen paisti on paljon enemmän, mitä voisi vielä kirjan alkupuolellakin olettaa. Kun täydellisen paistin resepti alkaa olla selvillä ja paisti paistuu turvallisesti uunissa, alkaa vähitellen piirtyä suorastaan paikoin hämmentävä kuva naisesta, joka vain haluaa paistaa täydellisen paistin. Taskinen kuvaa kiehtovasti sitä monelle tuttua ylisuorittamisen pakkoa juhlapyhien tai yleensäkin juhla-aterioiden järjestämiseen liittyen. Taskinen ei tarjoile tarinaansa kuitenkaan valmiiksi purtuna missään määrin, vaan lukijan täytyy olla tarkkana, sillä isoja asioita ripotellaan rivien väliin tai aivan toisenlaisten asioiden taakse. Alun humoristisuus liittyen Tarun hössöttämiseen alkaakin muuttua joksikin aivan muuksi lukijan mielessä, melkeinpä melankolian sävyttämäksi. Toisaalta Tarun ajatusten poukkoilu on niin voimakasta, että paikoin hämmentyy, mistä todella on kysymys. Kirjan keskivaiheilla koin pientä herpaantumista tarinan kuljettamisen suhteen, sillä kun edessä oli vielä toiset 150 sivua, pelkäsin että jaksaako tarina kantaa loppuun asti, ellei siihen tule syvempiä juonteita, isompia tapahtumia. Yhteen päivään sijoittuvat tarinat toki ovat luonteeltaan usein sellaisia, että tarinan vetovoima syntyy juuri pienten asioiden havainnoimisesta ja ilmassa on välillä jopa pysähtyneisyyden tuntua. Pelkoni oli täysin aiheeton, sillä pian huomasin olevani niin syvällä Tarun poukkoilevassa mielessäkin, että kirjan loppu tuli melkein liian aikaisin. Tällaisissa yhden päivän tarinoissa on niin erikoinen oma tuntunsa, että sitä on vaikea selittää edes. Erityisen kiehtovia olivat nuo Frau Bergerin sekä Tarun kohtaamiset, hetket naapurin rouvan tupakansavuisessa kodissa milloin mistäkin keskustellen.
Luin Täydellisestä paistista ensimmäisen kerran Nora exlibris- blogista ja varasinkin kirjan heti kirjastosta. Myös Kirjanurkassa Kirsi on lukenut tämän. Olen lukenut tänä vuonna usean vahvan kotimaisen esikoisteoksen ja kyllä Täydellinen paistikin solahtaa siihen joukkoon sujuvasti. Täydellinen paisti on yhtä aikaa hieman mustan huumorin siivittämä, hämmentävä ja älykäs. Täydellinen paisti on sellainen kirja, josta olisi ihana päästä heti keskustelemaan jonkun toisen sen lukeneen kanssa, pohtimaan eri asioiden merkityksiä ja erityisesti Tarun mielenmaisemia suhteessa elettyyn ja nykyhetkeenkin. Kurkatkaa myös, mitä Leena Lumi oli mieltä!
"Tässä on tapahtunut väärinkäsitys", minä sanoin.
Tätä iänikuista väärinymmärrystä, väärin käsitystä. Mitä he tekisivät, jos se yhtäkkiä loppuisi? Antaisivat minunkin "rakastaa" heitä. Tai jotain sellaista muuta vastaavaa, mitä perheissä tehtiin, vaikka ei se siltä kyllä näyttänyt, täälläkään.
4/5
Kiitos kun muistutit tästä. Luin Täydellisestä paistista jostakin, kiinnostuin, mutta unohdin sitten koko kirjan. Vaan nyt se on varauksessa. :)
VastaaPoistaTämä tekisi kyllä mieli lukea. Kirjoitit niin houkuttelevasti!
VastaaPoistaHmmm, jään varautuneesti miettimään. Kirjalla on niin hauska nimi, mutta olen enempi suurien linjojem ystävä. Nim. Hyryn Uuni odottaa edelleen avaamattomana kirjahyllyssä.
VastaaPoistaNorkku: Oleppa hyvä ;) Minullekin käy noin vähän väliä! ( Ai miten niin liikaa hyviä kirjoja ;D)
VastaaPoistaKatja:Tämä oli virkistävän erilainen!
Amma:Se Hyryn Uuni voisi olla, ja väitän että olisi, minullekin liikaa ;D
Haaste sinulle odottaa blogissani. :)
VastaaPoistaAnki: Miepäs tulen heti katsomaan ;)
VastaaPoistaIhana arvostelu minulle tuntemattomasta kirjasta! Kirjoitit sen verran houkuttelevasti että kyllä tämä varmaan täytyy lukea. Tällaiset hyvin kirjoitetut "jemmailukirjat" herättävät aina kiinnostusta.
VastaaPoistaTämä on jotenkin hassu siinä, etten edes huomannut koko kirjaa aikanaan Teoksen syyskatalogissa, eikä se oikein jäänyt mieleen edes Hesarin esikoiskirjaehdokkaaksi päästessään. Vasta kun pähkäilin mahdollisia Finlandia-ehdokkaita, aloin katsoa, että hei mikäs tämä on, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Ja sitten sainkin tietää, että sinä luit kirjaa parhaillaan. :)
VastaaPoistaEdelleenkin kiinnostaa, mutta saattaa silti jäädä myöhempään, kun on tuota lukujonoa jonniin verran... :) Saa nähdä, mutta arviosi oli joka tapauksessa hyvä ja kiinnostava!
Tosiaankin, huumori väistyy ja tilalle tulee suorastaan ahdistus. Lukija joutuu aika syvälle Tarun pään sisälle ja koin aika ajoin suorastaan huonoa oloa. Se tietenkin tarkoittaa, että kirjailija on onnistunut erinomaisesti tai tavalla, johon otaksun hänen tähdänneen.
VastaaPoistaKuljemme aika lailla samoissa aatoksissa tässä kirjassa. Vaikka välillä nauratti, niin enimmäkseen aivan muuta. Vaativa, tiheä kirja.
Arviosi palvoo kirjan henkeä!
Kävin täällä eilen ja sitä ennenkin, mutta en tajunnut, että olet tehnyt tämän jo näin aikaisin...Miten ihmeessä ehdit!
Kuten Leenallakin totesin, on kyllä mulle vaikea paisti. Ei nyt auta, pitää uskoa kanssabloggaajia ja jatkaa siitä huolimatta, että mulle tuppaa tulemaan tästä aina uni...
VastaaPoistalinnea: Suosittelen tätä kyllä lämpimästi jos tämän tyylilajin kirjat yhtään kiinnostaa!
VastaaPoistaKaroliina: Minultakin tämä meinasi mennä ohi, mutta onneksi bongasin sen Nora Exlibriksessä, ja tajusin pian pistää varaukseen. Nyt siitä onkin jo huimat varausjonot kirjastossa.
Leena: Mutta eikö ollutkin yllättävää, mitä kaikkea Tarusta alkoikaan kuoriutua sieltä mielen ja muistojen kerroksista esille pitkin kirjaa, ei olisi aluksi uskonut!
Ina: Ei ne vaan aina kaikki uppoa kaikkiin ;) Tämä on kyllä tyylilajiltaan juuri sellainen kirja, että sitä joko tykkää tällaisista tai ei ja jos jälkimmäinen, voin kuvitella, että lukiessa voi vähän jo turhautua ;) Ja hei, eihän Hesarinkaan kriitikko tälle lämmennyt, mikä sikäli on hassua, että sitten voitti kuitenkin HS-palkinnon ;)