maanantai 12. joulukuuta 2011

P.D. James: Yksityispotilas

P.D. James: Yksityispotilas
Alkuteos: The Private Patient (2008)
Kustantaja: Otava 2009
Suomentanut: Kristiina Savikurki
Kansi: Lee Gibbons
Sivuja: 489

Maatessaan nyt miellyttävästi tokkurassa hän päätti päästää asian käsistään, kuten oli vihdoin päästämässä irti menneisyydestään. Sitä ei voinut elää uudestaan eikä mitään siinä voinut muuttaa. Se oli pannut hänet kärsimään, mutta menettäisi pian valtansa lopullisesti.
  Rhoda sulki silmänsä ja ajatteli unisena edessä odottavaa rauhallista yötä ja uutta aamua - jota hän ei koskaan näkisi.


Kun kuuluisa journalisti  Rhoda Gradwyn kirjautuu yksityispotilaaksi Dorsetissa, pienessä Cheverellin kylässä sijaitsevaan ikivanhaan sairaalakäyttöön valjastettuun kartanoon päästäkseen vihdoin eroon elämäänsä hankaloittaneesta arvesta, hän ei tiedä elävänsä elämänsä viimeisiä hetkiä suunnitellessaan kovasti tulevaa. Plastiikkakirurginen operaatio sujuu hyvin tohtori Chandler-Powellin suorittamana ja Rhoda pääsee toipumaan hienoon potilaille varattuun huoneistoon. Rankan lapsuuden kokenur Rhoda on huojentunut, että on vihdoin päässyt eroon arvesta, koska hän ei tarvitse sitä enää. Aamun tullen kuitenkin selviää, että Rhodan tulevaisuus loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Kartanoon hälytetään murhaa tutkimaan sympaattinen komentaja Adam Dalgliesh alaisineen. Dalgliesh on juuri saanut kosittua rakastettuaan Emmaa ja ajatukset pyörivät lähestyvissä häissä, mutta murha kartanossa vaatii hetkeksi Dalglieshin täyden huomion.

Vanhan kartanon paikoin aavemainen tunnelma, kartanon muotopuutarhassa sijaitseva vanha kivikehä jonka luona öisin saattaa näkyä merkillisiä taskulampun valoja heijastumassa, luovat omanlaisensa puitteet murhamysteerin ratkaisuun. Vähitellen kartanon henkilökunnasta alkaa paljastua yllättäviäkin kaunoja ja yhteyksiä kuollutta Rhodaa kohtaan. Ja kuka heistä on todellisuudessa siskonsa julmasti nuorena surmannut henkilö uuden identiteetin turvin? Yhdessä ryhmänsä kanssa Dalgliesh joutuu pohtimaan monenlaisia moraalisia kysymyksiä; missä menee tutkivan journalismin raja, onko ihmisellä oikeus leikkiä kuin jumalaa muokkaamalla toisten ulkonäköä, löytyykö julmille teoille aina selvää syytä?

Yksityispotilas on ensimmäinen P.D. Jamesini, mikä on sikäli hassua, että olen aikonut lukea hänen teoksiaan jo vuosikausia, saamatta silti tätä ennen sitä aikaiseksi. Voitin kirjan arvonnasta (valitsin itse listasta tämän parin muun ohella) ja vihdoin pääsin tutustumaan tuon Ladyn arvonkin saaneen, jo vuonna 1920 syntyneen brittidekkaristin tuotantoon. Kirja on ulkoasultaan jotenkin ihana pieni ja kirjaan tarttuessani luulinkin siinä olevan sivujakin sen kolmisensataa maksimissaan. Mutta vielä mitä, tämähän olikin melkein 500-sivuinen järkäle mutta ilmeisesti kirjakerhokappaleen muodossa, niin ohuet sivut yhdessä pienen fontin ja rivivälin kanssa hieman hämäsivät. Ymmärtääkseni P.D. James on tunnettu siitä, että hän rakentaa huolella ja paikoin ehkä pitkästyttälläkin hartaudella niin henkilöitä kuin miljöötä ja se näkyy Yksityispotilaassakin. Vaikka jo takakannesta selviää, että Rhoda surmataan, saa lukija sitä ennen lukea yli 100 sivua niin Rhodan, Dalglieshin ja alaisten sekä kartanonväen taustoista. Koen kuitenkin sen olevan pääasiassa juuri tämän tyyppisten brittidekkarien vahvuus. Vanha maalaiskartano miljöineen on minua niin voimakkaasti kiehtova elementti kirjassa, että pääosin mielelläni viipyilen sen luomassa tunnelmassa. Tuli tunne, että tämä oli kuin Agatha Christietä mutta modernimmassa paketissa. Vaikka luen yleensä mieluummin rankkojakin psykologisia trillereitä, nautin nyt tästä verkkaisesta tunnelmasta, joka Yksityispotilaassa vallitsi. Kuvitelkaapa vaikka komentaja Dalgliesh pohtimassa murhamysteeriä kotoisasti takkatulen ääressä punaviinilasillisen kera. Tällaisia viehättäviä yksityiskohtia James tarjoilee pitkin kirjaa. James ei myöskään tuo kirjaan raakuuksia ja mässäile niillä, vaan ohimennen sivuaa murhan yksityiskohtia ilman että ne tallentuvat lukijan verkkokalvoille painajaismaisina. Tunnelmaltaan tulee mieleen niin Neiti Marple, Hercule Poirot kuin Sarah Watersin Vieras kartanossakin.

Kaikista edellä mainituista elementeistä huolimatta on pakko todeta, että olihan tämä ehkä paikoin hieman pitkästyttäväkin ja teki mieli hypätä seuraavaan kohtaan. Sikäli hassua, että Watersin Vieras kartanossa oli vielä järkälemäisempi ja sitä lukiessa ei tullut kertaakaan tuota tunnetta. Ajoittaisesta pitkäveteisyydestä huolimatta jotenkin yhtä aikaa ihastuttava ja älykäs brittidekkari, jonka myötä aion varmasti lukea kirjailijan muutakin tuotantoa. Yksityispotilaan ovat lukeneet ainakin myös Kirsi ja Leena. Tällä osallistun muuten myös taas Totally British -haasteeseen, detective novels- kategoriassa.

Muistakaahan Vuoden viimeinen arvonta blogissani, aikaa tämän viikon perjantai-iltaan saakka! Ja moni olikin jo kommentoinut osallistuvansa Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseeni, mukava juttu! Seuraavaksi taidankin hypätä nojatuolimatkaillessani erääseen Venäjälle vievään junaan...

3/5

6 kommenttia:

  1. Hauska, että luit Jamesia ja pidit! Minustakin parasta näissä kirjoissa on se, kun Dalgliesh siemailee punaviiniä tai Kate Miskin jauhaa kahvipapuja, ja nuo upeiden miljöiden kuvaukset. Sinulla on vielä paljon ihania Dalgliesh-lukuelämyksiä edessäsi, jos innostut :)

    VastaaPoista
  2. Susa, taisin tämän jutun selittää jo Marialla tai jossakin...

    Siis P.D.James oli minulle niin Murhan Kuningatar, että läksin kerran Helsinkiin kirjojen yöhön vain saadakseni häneltä signeerauksen kirjaan Totuus ja toiveet, joka onkin Dalghlies -kirjojen huippua. Siis Jamesin alkutuotanto on kovaa kamaa. Täm Yksityispotilas on ehdottomasti viimeinen teos, jonka häneltä teen ellen sitten lue niitä alkupään kirjoja uudestaan ja tuo niitä blogiini. Katsoin muuten niistä parhaista tehdyt tv-sarjatkin.

    Kerrankin ymmärsin, milloin täytyy osata sanoa kauniisti 'hyvästi'.

    VastaaPoista
  3. P.D. James on dekkareiden kuningatar ! Rakastan hänen tyyliään, vaikka ymmärrän hyvin, että jos haluaa enemmän toimintaa, eivät hänen kirjansa ole välttämättä kovinkaan mieluisia. Arvostan rouvaa suuresti juuri noiden huolellisesti rakennettujen ihmisten ja miljöiden ja tilanteen taustoittamisen vuoksi. Ikää vain alkaa olla kirjailijalla pelottavan paljon :-(

    Mielestäni on kiva, että kirjablogeissa näkee muutakin kuin kaunokirjallisuutta. Kiitos !

    VastaaPoista
  4. Maria:Juuri tuo miljöiden ja ihmisten kuvaus on niin rikasta ja samalla kotoisaakin tässä kirjassa, että se tekee vaikutuksen.

    Leena:Juu tästä oli tosiaan puhe, ettei tämä ole tosiaan parhainta Jamesia, mutta kiva tietää, että todennäköisesti tulen pitämään vielä enemmän niistä tulevista Jamesin kirjoista, jotka minua vielä odottavat!

    Petriina:Minä olen aina tykännyt oikeastaan enemmän sellaisista tämän gengren kirjoista, missä on paljon muutankin kuin vain se rikos; ihmissuhteita, miljöökuvausta jne. Mutta niitäkin nykyään on melkein aina mukana noissa vähän karmeammissa psykologisissa jännäreissä mitä luen, mutta yhä useammin huomana kaipaavani tällaisten vähän rauhallisempien pariin ;)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kirjalta, josta minäkin pitäisin! Jotenkin nämä nykyajan rikosjutut eivät oikein ole minun makuuni..

    VastaaPoista
  6. Anna:Näissä tämän tyylisissä dekkareissa on sekin ihana puoli, että eivät mässäile väkivallalla ja ovat jotenkin sellaisia...hienotunteisen kiehtovia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)