JP Koskinen: Paholaisen vasara

JP Koskinen: Paholaisen vasara
Kustantaja: Helsinki-kirjat 2011
Kannen suunnittelu: Mika Perkiökangas
Sivuja: 239

Tiedän, ettet usko sanaakaan siitä, mitä kerron sinulle. Se ei haittaa minua, uskomisen aika tulee myöhemmin.

Kun nuori, väitöskirjaansa vääntävä tutkija Matias Rakola saa keskellä yötä puhelun mielisairaalasta, hän ei epäröi hetkeäkään vaan lähtee kohti mielisairaalaa. Soiton takana on mielisairaalan johtaja Petra Hujanen, Matiaksen entinen rakastettu, joka tarjoaa nyt Matiakselle yllättävää tilaisuutta. Mielisairaalaan on astellut vapaaehtoisesti potilaaksi Lauri-niminen mies, joka väittää kuitenkin olevansa 1400-luvulla elänyt romanialainen prinssi Vladislaus, itse kreivi Draculan esikuva. Lauri tuntuu Matiaksesta yllättävän selväjärkiseltä ja kertoo hämmästyttävän tarkasti asioita noista 1400-luvun tapahtumista, joista Matiaskin on kirjoista lukenut.

Samaan aikaan kun Matias alkaa haastatella miestä, hänen nykyinen naisystävänsä Anna päättää lähteä ulkomaille hakemaan taiteilijan työhönsä insipiraatiota eräästä taidemuseosta. Matiaksen etäinen suhde isäänsä polkee paikoillaan eikä Matias pysty unohtamaan yli kymmenen vuotta sitten hillasuolle kadonnutta äitiään. Isällä on ollut jo vuosia uusi naisystävä, jota Matias ei kuitenkaan koskaan ole nähnyt, sillä joko isä ei tunnu haluavan poikansa ja uuden naisystävänsä kohtaavan tai sitten naisystävä itse ei sitä halua. Isän ja pojan kohtaamiset ovat täynnä vaiettuja tunteita ja jotain, mistä Matias ei itsekään saa mielessään kiinni.

Petran kohtaaminen herättää Matiaksessa muistoja, joiden hän ei välttämättä haluaisi palaavaan. Hänen ja Petran oma vääristynyt, paikoin sadomasokistinen yhteys kuitenkin tuntuu nostavan päätään väkisinkin heidän kohtaamisissaan. Mielisairaalan "kammiossa" istuva Lauri vaikuttaa Matiakseen myöskin voimakkaasti, eikä hän lopulta tiedä mitä uskoa. Kun sitten mielisairaalassa tapahtuu järkyttävä veriteko, on Matias jo niin syvällä jonkun selittämättömän ytimessä, ettei paluuta tunnu olevan helposti enää takaisin. Isän etäisyys, voimakas äidin kaipuu, ulkomailla oleva Anna ja uudestaan Matiaksen elämään merkillisesti palannut Petra syöksevät Matiasta kohti tuntematonta, kun yhtäkkiä arjessa ei olekaan mitään tuttua, mihin nojata. Onko tuo kammiossa istuva mies todellakin hän kuka väittää olevansa? Kuka on mielisairaalan murhan takana ja mikä rooli Matiaksella on kaiken sen keskellä?

Kynttilöiden liekit saivat voimansa takaisin, huone muuttui valoisammaksi ja kuumemmaksi. Hän hymyili minulle niin kuin hymyilee paras ja vanhin ystävä. Minua ei kiinnostanut mistä hän oli tullut ja miten, hän oli lihaa ja verta, läsnä luonani niin kuin ei kukaan muu. 

Huh huh. Kyllä nyt vietiin minua kuin pässiä narussa tämän kirjan kanssa, mutta hyvällä tavalla. Lukijan vinkkauksesta halusin pian tutustua tähän kotimaisen kirjallisuuden harvinaisuuteen, ns. vampyyritarinaan nykyajan Suomessa. Moni teistä ei ehkä tiedä, että elokuva/tv-sarjagengressä pidän aika paljon vampyyritarinoista, Draculasta. Niin niistä vähän vanhemmista mutta erityisesti näistä nykyaikaan sovitetuistakin. Jostain syystä kirjoina olen lukenut kuitenkin vain aika kesyn Elizabeth Kostovan Historiantutkijan. Kun sitten yksi teistä lukijoista vinkkasi tästä ja luin netistä esittelyn, niin kiinnostuin heti. Kaipasinkin jotain täysin erilaista luettavaa kahden edellisen, henkisesti ehkä liiankin puhuttelevan lukukokemuksen jälkeen, joten tämä kirja tuli juuri siihen saumaan oikein sopivasti. Kirja ottikin imuunsa heti alkumetreiltä lähtien. Luin tätä viime yönäkin vielä yhden maissa sydän pamppaillen, mutta en vain voinut lopettaa. Tämä ei tosiaan ole mikään herkimpien kirja, sillä erityisesti Laurin kertomissa takaumissa veri lentää kun Vlad-seivästäjä taistelee Muhamettilaisia vastaan ja koittaa puolustaa omaa uskomustaan, omaa polkuaan. Ja eipä verenvuodatukselta vältytä nykyhetkissäkään. Kuitenkin, kaiken pelottavan, kiihkeäsykkeisen tapahtumien vyörytyksen taustalla piilee syvempiäkin ajatuksia rakkaudesta, ihmisen sisimmästä ja tekojen oikeutuksista.

Olen monesti sanonut, että hyvän kirjan mittari on se, miten paljon se onnistuu herättämään ajatuksia ja puhuttelemaan tavalla tai toisella sisintä. Yhtä lailla hyvän kirjan mittareihin luen ominaisuuden, mikä Paholaisen vasarassakin on: sen tarjoama maailma on niin oman elämän ulkopuolelta, että samaistumisen sijaan tempautuukin kirjalliseen seikkailuun, missä mikään ei ole varmaa. Se haastaa lukijan kokemaan tunteita, joita ei ehkä kirjaa lukiessa haluaisi tuntea, mutta lopulta kuitenkin kaikki tiivistyy yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ja minä, paatunut psykologisten trillereiden lukija en ennalta tajunnut niitä merkittäviä isoja koukkuja juonessa, johon Koskinen lukijan erityisesti lopussa pyydysti. Hui ja wau.

Pimeässä ei ollut muuta pelättävää kuin minä itse.

4/5