perjantai 13. tammikuuta 2012

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Kustantaja: Kaarina Davis 2011
Sivuja: 244

Aina välillä elämässä sattuu asioita, jotka tuntuvat erityisen merkityksellisiltä. Vajaa pari viikkoa sitten pinnalla oli jo voimakkaasti ajatus siitä, että tarvitsen elämääni ns. yksinkertaistamista ja jo trendi-ilmiönäkin tunnettua downshiftaamista. Keskittymistä niihin asioihin, joita oikeasti tarvitsee ja kaipaa, sen ylimääräisen karsimista. Arjessa tapahtuneiden asioiden kuormittumisen jäljiltä nämä jo viime vuonnakin mielessä pyörineet ajatukset nousivat nyt voimakkaasti pinnalle. Lisäksi ajatus siitä, että tämä on se vuosi, kun viiden kotiäitivuoden jälkeen tulen palaamaan takaisin työelämän pariin, loi omat paineensa. Juuri tähän saumaan sain yhteydenoton Kaarina Davisilta, joka oli löytänyt blogini ja tiedusteli kiinnostustani lukea hänen kirjansa ja kertoa lukukokemuksesta blogissani. Saan joskus pyyntöjä suoraan kirjan kirjoittajilta kirjan lukemiseen( kuten varmasti yleensä moni muukin blogisti saa), mutta olen rehellisesti sanottuna aika valikoiva sen suhteen, mitä ns. tarjottuna luen. Syy siihen on puhtaasti se, että luen vain ja ainoastaan kirjoja jotka kiinnostavat minua, niin helppoa se on. Davisin yhteydenotto ja itse kirja, Irti oravanpyörästä olivat jotenkin uskomattoman sopiva sattuma tähän hetkeen ja niinpä viestittelinkin heti hänelle, että luen mielelläni kirjan ja jaan täällä lukukokemuksen, olinpa mitä tahansa mieltä kirjan luettuani. Kaarina Davis on tullut monelle ehkä tutuksi ensimmäisen kirjansa, Rankka kutsumus -sairaanhoitajan päiväkirja, myötä. Teos oli myös Tieto-Finlandia-ehdokkaana 2010. Kirja sai myös Mielenterveysseuran kunniamaininnan. Davis on saanut paljon hyvää palautetta myös tästä Irti oravanpyörästä-teoksesta, sillä aihepiiri on valtavan tärkeä nyky-yhteiskunnassamme, missä ihmisten työelämässä ja yleensä arjessakin väsyminen ilmenee monin traagisinkin seurauksin. Teos on kuitenkin suuremmalle yleisöllä vielä tuntematon, joten sille soisi kyllä blogisavuja erityisesti.

Kirjassa Davis kertoo kuinka hän irroittautui pitkään jatkuneesta työelämän paineesta ja omasta riittämättömyyden tunteesta. Hän hyppäsi rohkeasti irti oravanpyörästä, johon tämä nyky-yhtyiskuntamme meidät väkisin tuntuu alistavan. Se ei ollut lyhyt tai helppokaan projekti, mutta tuotti lopulta satoa, kirjaimellisestikin, ja nykyään Davis asuu mummonmökissä vailla kiireitä ja yhteiskunnan luomia paineita. Davis ottaa kirjassa ponnekkaasti kantaa työelämän koko ajan kasvaviin kohtuuttomiin vaatimuksiin, joiden puristukseen yksilö herkästi joutuu, mutta myös yksilön niin itseä kuin luontoa kuluttaviin kulutustottumuksiin.

Vaikka minulla oli jo kaikki elämän välttämättömyydet, tuntui kuin minulla ei kuitenkaan olisi ollut mitään. Eikä minulla ollutkaan mielenrauhaa tai elämänsisältöä. Luin lehtia, katselin televisiota ja näin erilaisia mainoksia ajatellen kuinka kivoja nuokin uudet asiat olisivat.

Davisin kohdalla matka kohti muutosta alkoi syntyä juuri sen paineen keskellä, kun ympärillä oli paljon materiaa, mutta lopulta mikään ei silti tuntunut miltään. Kaiken sen materian eteen tuli tehtyä valtavasti töitä, mutta aina uuden tilin tullessa entinen tili oli mennyt kuin tuhka tuuleen. Työssään Davis kuunteli kuinka vanhukset surivat sitä, etteivät olleet eläneet tarpeeksi rohkeasti ja tässä hetkessä. Työaikoina haaveissa siinti aina seuraava loma, jonka loputtua ei kuitenkaan ollut yhtään sen virkeämpi kuin sitä aloittaessakaan, sillä lomatkin tahtoivat mennä suorittamiseksi. Hän tajusi, että tarvitsee jonkinlaista muutosta ja haki vuorotteluvapaata sillä ajatuksella, että saisi levätä ja kuulostella mitä todella elämältä kaipaa. Jossain takaraivossa välkehti ajatus suvun kesäpaikasta Alhonlahdesta merkillisenä levon ja onnen paikkana, jonne Davisin mieli alkoi lopulta kaivata lakkaamatta. Silloinen aviomies sekä läheiset pitivät kuitenkin huolen siitä, että hänen orastavat haaveensa mummonsa vanhan mökkirähjän kunnostamisesta eivät vielä silloin saaneet tuulta purjeisiinsa. Matka kulutuskeskeisestä elämisestä ja suorittamisesta kohti omavaraista ja ekologista, onnellista elämistä Alhonlahdessa sai vielä monia mutkia varrellensa, ennen kuin Davis lopulta sai toteuttaa unelmansa ja vapautui oravanpyörästä. Se vaati avioeron, työstä irtisanoutumisen ja roppakaupalla uusia haasteita voitettavaksi vanhaa mökkiä asuinkelpoiseksi kunnostaessa.

Kun on uupunut, elämää ei voi tarkastella realistisesti. On vaikea haaveilla mistään järkevästä, jos ei ole aikaa levätä. Ellei ole syntynyt miljonääriksi tai voittanut lotossa, ei liene mahdollista pelkästään laiskotella. Silti on mahdollista luoda mielekäs elämäntapa. Elämä ei kuitenkaan voi olla mielekästä, ellei jaksa ottaa sitä vastaan.

Irti oravanpyörästä ei ole missään määrin mikään paatoksellinen elämäntapaopas, joka osoittelisi näkymättömällä syyllistävällä sormella. Sinisen linnan Maria on myös lukenut kirjan ja kommentoi ihanasti, että kirja on onnellisen elämän kuvaus. Ja sitähän se lopulta tosiaan on, kun vaikeudet on ensin voitettu. Davis kertoo ihastuttavan havainnollistavasti siitä, miten hän yhdessä uuden miehensä, britin, kanssa teki Alhonlahdesta sen paikan, jossa he nyt voivat viettää onnellista elämää. Kirjassa on kattavasti kerrottu kuinka ihminen pystyy omia tapojaan jo pienestikin muuttamalla elämään ekologisemmin. Ei tarvita aina edes sitä mummonmökkiä jonka pihalle laittaa kasvimaan, vaan ruokaa voi kasvattaa kerrostalokodin ikkunalaudalla ja parvekkeellakin. Davis keskittyy myös seikkaperäisesti pohtimaan oman kulutuksensa kautta sitä, mihin ihminen todella kuluttaa rahojansa. Miten helposti kulutamme rahaa asioihin, joita emme oikeasti tarvitse. Kirja antaa helppoja ja hyviä ohjeita omien kulutustottumustensa tarkkailuun ja muutosten tekemiseen. Kirjassa keskitytään paljon myös pienviljelyyn sekä luonnon ja metsän merkitykseen. Olennaisin anti kirjassa on kuitenkin mielestäni sen taustafilosofia: jokaisen on mahdollisuus edes jossain määrin irroittautua elämänsä oravanpyöristä ja löytää elämään enemmän mielekkyyttä asioiden, kuten kuluttamisen yksinkertaistamisella. Jatkuva kiire, paine ja yltiöpäinen kuluttaminen vain uuvuttavat ihmistä.

Kirja on oikeastaan aika hämmästyttävän monipuolinen, sillä siitä saa varmasti hyvin erilaisia asioita irti. Ainakin itse taittelin kirjasta varmaan parisen kymmentä eri sivua hiirenkorville muistiksi ihan vain itselleni, ns. neuvoiksi matkalla kohti rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Lukijan omista tarpeista riippuen kirja auttaa pohtimaan ja toimimaan niin oman työn, talouden kuin elämän mielekkyyden saralla. Se näyttää hyvin, miten työelämä koko ajan enenevässä määrin kuluttaa ihmistä liikaa loppuun, mutta ennen kaikkea miten ihminen itse sokeana kuluttaa niin omia kuin luonnonvaroja loppuun. Davisin tarinan avulla yksilö pystyy pohtimaan omia elämänsä valintojaan ja saamaan vahvistusta sille tärkeälle ajatukselle, että me todellakin olemme hyvin pitkälti oman onnemme seppiä.

Kulje kumisaappaissa.
Älä katsele jalkoihisi.
Vaan kurkota taivaisiin.
Hymyile toisille ihmisille.
Tuntemattomillekin.
Levitä siivet.
Hyppää.
Lennä.

Teen parin viikon päästä blogiini haastattelun Davisista ja nyt kaipaankin teidän lukijoiden apua. Omien kysymysteni lisäksi toivoisin myös teiltä kysymyksiä. Lähettämällä kysymyksesi sähköpostiini: jarjellajatunteella(AT)gmail.com, osallistut myös yhden Irti oravanpyörästä -teoksen arvontaan! Jätä kysymys 20.1. klo 18.00 mennessä. Jos haluat, voit myös huikata tämän postauksen kommentteihin, että olet meilannut kysymyksen. Kurkatkaahan myös Davisin kotisivuille:

www.kaarinadavis.com

15 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Olisikohan tästä ainesta kolmekymppisen miehen synttärilahjaksi? Minulla itselläni kun ei ole oravanpyöräongelmaa, mutta mieheni kaipaisi kyllä kovasti jotain herättelyä siihen että elämässä on muutakin tärkeää kun työ työ työ työ... työööööö! Itse olen onnekseni luonteeltani kovin tässä hetkessä elävä ja siitä saan olla onnellinen isolla OOOOOLLA :)

    Ehdottomasti laitan omalle lukulistalleni!

    VastaaPoista
  2. Odotinkin mielenkiinnolla, mitä downshifting-aiheista kirjaa olet lukenut, kun siitä jossakin vihjasit - kiva huomata, että se oli tämä! Mahtavaa, että olet tekemässä Davisista haastattelua; jos jotain putkahtaa mieleen, osallistun mielelläni meilaamalla kysymyksen.

    VastaaPoista
  3. Susa, mieheni on sellaisessa oravanpyörässä, että hän alkoi varmaan sen takia tähdätä niin ylös työn ohella kuin MM-kisojen 100 metriä. Luulen, että hän ei ehkä olisi muuten kestänyt.

    Minulla taas on se, että kaikki turha (lue:liika) tavara on alkanut ahdistaa. Talossamme on yksi minimalistinen huone ja siellä käyn välillä kuin ottamassa uutta happea. Vihaan myös nähdä vaatekomeroni kuin myös miten paljon minulla on kenkiä. Enkä edes pidä itseäni minään muodin perässä juoksijana tai himoshoppaajana. Olen alkanut sisäistää ajatusta 'vähemmän on enemmän' ja nyt kaikki toiveeni on siinä vuodessa, kun mieheni jää pois työelämästä. Sen jälkeen haluan kaiken toisin.

    Minulla on pinossa myös yksi kirja, joka käsittelee vähän samaa aihetta. Mikä harmi,e ttä sen kansi ei ole näin tyköottava. Mutta minun on aivan pakko lukea se. Ja edelleenkin haaveilen olla pidempiä jaksoja Englannissa asumasa vaatimattomasti. Kaikki ökyily saa minut voimaan pahoin ja se vain lisää ihmisparkojen oravanpyörän kiihdytystä.

    Erittäin oikea aika ottaa tämä kirja esille! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  4. Raisa: Minäkin onneksi aika hyvin osaan elää tässä hetkessä ja arvostan juuri tätä elettävää hetkeä aina kovasti, mutta silti huomaan että hektisyys ja kuluttamistottumuksetkin ovat asioita, joihin voisin vaikuttaa elämänlaatua parantavasti.

    Kirjassa on monia ns. tarttumapintoja, mutta tietenkin on vaikea sanoa, onko se sellainen, että esim juuri miehesi kokee sen sillä tavalla mielenkiintoisena, että ottaa ns opikseen. Sinun pitää alkaa itseä lukea sitä ja luet aina sieltä täältä pätkiä miehellesi ja herätät sen mielenkiinnon aiheeseen ;)

    Maria: Meilaa ihmeessä, onhan tässä viikko aikaakin!

    Leena: Minua ahdisti jo ennen kirjan lukemista juuri se tavarapaljous, johon näköjään vähän kuin vahingossa ajautuu ilman että on edes mikään himoshoppailija. Kaipaan ympärilleni tilaa hengittää ja olla, yksinkertaisia asioita. Kaipaan hirveän paljon lähemmäs luontoa, joskin meillä on onneksi tässä vierellä metsää ja rantaakin, että sen kun vaan lähtee ulos, pääsee luonnon rauhaankin. Toissa syksynä ihasteltiin joutseniakin lähietäisyydeltä.

    Sain tästä kirjasta tosi paljon henkistä pääomaa tavoitella asioita, joiden tarkoitus on juuri keventää sitä mieltä ja lisätä omaa enegiaa.

    VastaaPoista
  5. Tää on mielenkiintoinen aihe. Mä väitän että olen jo aika lailla tasapainoisessa elämäntilanteessa. Tiedän, ettei se ulkopuolisen silmiin aina siltä näytä. Töissä on kyllä välillä haipakkaa, mutta omasta mielestäni pysty jättämään työt työpaikalle, en esim. tule viikonlopuksi töihin enkä raahaa työkonetta mukana enkä ole tilannut sähköposteja kännykkään.

    Toki työn ulkopuolellakin jonkun mielestä ehkä näytän kiireiseltä, kun harrastan (ainakin bloggausta) ja onhan noita sosiaalisiakin kontakteja.

    Mutta omasta mielestäni minulla on riittävästi aikaa köllöttelyyn, olemiseen, arkisten kivojen asioiden touhuamiseen.

    Minä en ole mikään pakonomainen himoshoppaaja, ostan asioita - myös vaatteita - nopeasti ja tarpeeseen. En lohtushoppaile. En mielestäni ole myöskään mikään uhrautuva kireä marttyyri, sillä vaikka pidänkin itseäni ihan empaattisena ihmisenä, osaan myös ottaa etäisyyttä jos joku yrittää haudata minut omien ongelmiensa alle.

    Sinänsä vaikka naistenlehtiä lukiessa tuntuu joskus, että suomalaisista yritetään maalata liiankin pessimististä kuvaa. Että on joko niitä shoppailuhulluja oravanpyörässä juoksijoita burn outin partaalla ja sitten niitä mummonmökkiin muuttajia. En minä ainakaan tunnista itseäni sellaisesta. Arkeni on aika mukavaa ja siihen mahtuu riittävästi lepoa ja kotona olemista, vaikka kuulunkin näyttöpäätteen äärellä työskenteleviin.

    VastaaPoista
  6. Salla: Kiitos mielenkiintoisesta ja pitkästä pohdinnasta! Tämän kirjan aihepiiri on kyllä kiinnostava ja varmasti herättää niin sisäistä pohdintaa kuin keskusteluakin herkästi.

    Minäkin väittäisin, että iso osa meistä toki kuuluu tuohon ns. välimaastoon, eli ei ole vielä burn outin partaalla muttei myöskään asu maalla tai sen ns. oravanpyörän ulkopuolella. Vaikka kaipaan enemmän luonnon läheisyyttä voimia antavana tekijänä, olen toistaiseksi onnellinen asuessani tällaisessa keskisuuressa kaupungissa, kaupungin laitamilla kuitenkin.

    Shoppailuhullu en ole minäkään, mutta kirjan myötä on helppo nähdä, miten rahaa menee ihan arjessa huomaamattakin tavallaan turhaan.

    Olennaisinta omalla kohdallani kuitenkin on varmaan se, että haluan karsia arjesta niitä stressitekijöitä, joihin voin vaikuttaa ja nimenomaan pitää kiinni siitä leppoisasta elämästä, jota pääosin saan onneksi elää. Arjessa kuitenkin, kuten taas viime aikoina olen saanut todeta, tulee välillä raskaitakin asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa eivätkä ne johdu itsestä, mutta kuormittavat silti tosi paljon arkea.

    Itselläni on paljon opettelemista siinä, että oppisin ottamaan välillä asioihin ja ihmisiinkin, jotka kuormittavat, etäisyyttä. En koe kuitenkaan olevani marttyyri siltikään, onneksi, vielä ainakaan ;)

    VastaaPoista
  7. Kirjasta sain ainakin itse juuri sitä vahvistusta siihen, miten tärkeää on kuunnella sitä omaa sisintä ja keskittyä siihen, mitä todella haluaa. Hyvin herkästi ympäristö ohjaa meitä asioihin, joista koemme jossain määrin paineitakin. Tai toisaalta ympäristö ruokkii niitä toimintamalleja, joiden toistaminen ei tuota itselle niinkään iloa. Ne voivat olla hyvin pieniäkin asioita, eikä tarvitse olla mitään sellaista taustaa edes, että olisi elämässään ihan ns. tapissa ja liiaksi oravanpyörässä.

    Eikä Davis kirjassa mielestäni määrittelekään hyvää elämää niin, että kaikkien pitäisi tehdä kuin hän tai että se olisi ylipäätänsä ainoa vaihtoehto olla onnellinen. Onnellinen voi olla niin pienessä kerrostaloyksiössä kuin siellä mummonmökissä tai yhtä lailla onnellinen voi olla hektisessä työelämässäkin. Mutta olennaisinta on juuri tunnistaa ne asiat, mitkä tekevät itselle hyvää ja luovat tunteen mielekkäästä elämästä. Ja koskaan ei varmaan kenellekään ole pahitteeksi tarkastella omia tottumuksiaan niin yksilötasolla kuin vaikka ekologisellakin.

    VastaaPoista
  8. Sallalle piti vielä lisäämäni, että siis kertomasi perusteella sinulla on jo nuo asiat mukavasti hallussa ja olet löytänyt sen sopivan balanssin työn ja rentoutumisen suhteen. Se on hieno juttu ja sitä varmasti jokainen koittaakin tavoitella. Tai väittäisin, ettei kaikki edes tavallaan tajua tavoitella, vaan harmittelee vain kun kiireet jms ahdistavat, ilman että edes miettivät miksi. Siihen saumaan koen kirjan olevan hyvä herätys ja ainakin sisäisen keskustelun avaus.

    Itsekin kyllä pidän huolta, että edes jossain määrin saan sen oman aikani, leponi ja olen kyllä ehkä osittain sen verran mukavuudenhaluinenkin, että haluankin usein köllötellä vain rennosti kirjaa lukien tai tv:tä katsellen, mutta omalla kohdalla näen tuossa petrattavan varaa yhäkin ;)

    VastaaPoista
  9. Niin, mulla tää nykyinen ihan mukavaksi mieltämäni olotila johtuu varmaan siitä, että eri elämänvaiheissa on pitänyt miettiä näitä asioita. On ollut sellaisia aikoja jolloin on todella ollut tuhat rautaa tulessa yhtä aikaa, ja sitten kun on huomannut ettei siitä tule mittään, on pitänyt hakea niitä omannäköisiä tapoja tehdä asioita.

    Itse kyllä koen tällaisten pohtimisten olleen eräänlaista "aikuistumisen kakkosvaihetta" tuossa kolmenkympin kynnyksellä. Ehkä myö 1970-luvulla syntyneet sitten ollaan vähän vähemmän suorittajasukupolvea kuin vähän vanhemmat, koska minusta tuntuu että "keski-ikäisten naisten naistenlehdissä" on viime vuosina ollut todella paljon näitä "hellitä hetkeksi" -juttuja, jotka kyllä koen monella tavalla itse jo toteuttaneeni.

    VastaaPoista
  10. Salla:Minulla on varmaan sitäkin isolta osin, että vaikka perustilanne on mukava ja onnellinen, herkästi ulkopuoliset tekijät kuitenkin vaikuttavat esim stressaavasti.

    Yleisesti ottaen luulen, että juurikin me 70-luvun lapset nyt aikuisina osaamme ottaa rennommin ja enemmän sitä omaa hyvinvointia ajatellen, mitä ehkä taas sitten 60-lukulaiset ja sitä vanhemmat. Vaikka onhan sitä ns. pärjäämisen pakkoa kyllä meidänkin ikäisten kesken ja varmaan nuorempienkin, mutta se taas voi olla enemmän yksilöön/suvun "perimään" kuin sukupolveen sinällään liittyvää juttua.

    VastaaPoista
  11. Minä toteutan tällä hetkellä unelmaani. Ostin vanhan tilan 50km päästä kaupungista. Remontoin sitä parhaillaan. Remonttikin on vaatimaton, kaivo, uunit, sauna, maalia ja tapettia.
    Olen nelikymppinen yksineläjä. Nainen, joka haluaa asua koiriensa ja kissojensa kanssa rauhassa. Minulla ei ole edes autoa, mutta täältä pääsen töihin linja-autolla.
    Minä tiedän että pärjään. Nyt sain tietää että työni päättyy ja koko lähipiiri on kauhuissaan. Pitää myydä mökki(kai sen joku kesäpaikaksi voisi), pitää tappaa koirat, pitää muuttaa Hesaan(siellä olisi töitä)yms. Olen toki vähän jännittynyt tästä uudesta mahdollisuudesta, mutta en kauhuissani. Miksi minun pitäisi olla palkkatyössä jatkuvasti, kun pärjään vähän aikaa näinkin. En ole laiskana, vaan teen työtä elääkseni. Pilkon puita, lämmitän tupaa, ulkoilutan koiria, kasvatan ruokaani, syötän lintuja, teen käsitöitä, lueskelen. Illalla olen väsynyt, stressitön, nukun hyvin, eikä tarvitse kuunnella työnantajan vaatimuksia. Vaatimukset esitän itse ja nekin ovat usein liian isoja.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Hienoa lukea sinun irtaantumisesta oravanpyörästä, wau!! Kun olet jo noin pitkällä unelman toteuttamisessa, pidä ihmeessä kiinni siitä!

    VastaaPoista
  13. Hyvä aihe ja varmasti monelle ajankohtainen. Itse olen tällä hetkellä viitenä päivänä viikossa töissä 6h. Monet ovat kauhistelleet miten pärjään kun palkka pieneni työpäivien mitan mukaan, mutta en ymmärrä sitä. Pärjään paremmin kuin hyvin. Viime vuonna sain enemmän palkkaa ja ostin enemmän turhaa ja nytkin rahaa jää säästöön kaikesta huolimatta. Ja viime vuonna olin töissä sen 8h päivässä ja lopun ajan niin loppu, että lähinnä nukuin. Nyt omaa aikaa on enemmän ja työpäivät tuntuvat mukavilta, eivät piinalta.

    Olen paljon viime aikoina joutunut miettimään vakavissani, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Että mikä on se mun juttu. No vastaus on edelleenkin en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä itse terveyteni kanssa olen tärkein. Viime aikoina kun ollaan laiminlyöty omaa itseä turhankin paljon ja se näkyy siinä, että nukkuisin koko ajan jos vaan voisin. Energiaa ei ole juuri mihinkään. Yksi tärkeä seikka on ainakin työpäivät. Minusta ei taida koskaan olla pidemmäksi aikaa siihen että tekee töitä 8h/pv. Mitä sillä isolla palkalla tekee jos ei jaksa kuin käydä töissä?

    Hyvä postaus siis. Herätti ajatuksia! Ja tämä kyllä herätti kysymyksiä, eli saatan niitä lähetellä 8)

    VastaaPoista
  14. Tuo tuntuu valtavan mielenkiintoiselta ja ajankohtaiselta kirjalta. Itse olen jo onnellisesti eläkemuori, mutta kahdesti kymmenen vuoden sisällä ollut hyvin burn-outin tuntumassa ja kaiketi niin oravanpyörässä kuin olla voi. Meni vuosia selvitä siitä ja yhtä lailla vuosia tajuta oma väsymys. Oikeastaan onneni oli kahdet potkut; muuten raataisin tai ehkä olisin raatanut kuolemaani asti. Ei minulla olisi varmaan ollut rohkeutta hypätä ulos oravanpyörästä. Nyt on hyvä elää tässä-ja-nyt-elämää.

    VastaaPoista
  15. Katri: Kirjassa tuotiin esille juuri sitä hyvin, että ihminen ehkä kuvittelee, että ei pärjäisi esim vähemmällä palkalla ja siksikin uuvuttaa itseään liikaa työssä. Tokihan jos siellä takana painaa kauhea asuntolaina ja on monta suuta ruokittavana, niin onhan siinä ne tietyt realiteetit pidettävä mielessä, mutta sellaisessakin elämässä voi ihan varmasti jollain tavoin keventää omaa "kuormaansa".

    Minä olen yhden ystävän kanssa puhunut, että miten ihanaa olisi, kun tuollainen kuusituntia/päivä työviikko yleistyisi!

    Samoja pohdintoja on minullakin ollut ja sama asia on korostunut, omasta itsestä pitää pitää huolta!

    Villiviini: Mikähän siinä muuten on niin vaikeaa, siis siinä oman väsymisen tunnistamisessa ja jaksamisen rajojen löytämisessä? Kamppailen itse varsinkin tuon jälkimmäisen asian kanssa itsestä johtumattomista syistä nytkin ja ihmeen tiukassa se tuntuu olevan.

    Juuri siksi tällaiset kirjat ovat tärkeitä, ne herättävät oikeasti tarkastelemaan rohkeammin sitä omaa elämää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)