Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä
Alkuteos: A Secret Kept ( 2009)
Kustantaja: WSOY 2011
Suomentanut: Leena Tamminen
Sivuja: 330

Ei, hän ei enää ollut se lapsi. Hän oli eronnut, yksinäinen, keski-ikäinen mies, jonka elämä ei ollut koskaan tuntunut tyhjemmältä, ei koskaan surullisemmalta, kuin tänään. Hänen vaimonsa oli jättänyt hänet, hän halveksi työtään, ja hänen hurmaavat lapsensa olivat muuttuneet juroiksi teini-ikäisiksi. 

Nelikymppinen pariisilainen Antoine tuntuu olevan elämässään vaiheessa, jossa mikään ei tunnu miltään ja jos tuntuu, niin kurjalta. Antoine haluaa kuitenkin järjestää rakkaalle siskolleen Mélanielle syntympäpäiväyllätyksen, ja vie hänet lapsuudenmaisemiin, paikkaan jossa he eivät ole käyneet tuon traagisen kesän jälkeen, jolloin heidän kaunis ja elinvoimainen äitinsä yllättäen kuoli. Sisarusten matka suvun kesäparatiisiin herättää heissä paljon muistoja ja paluumatkalla autossa Mélanie muistaakin yhtäkkiä jotain, joka kirjaimellisesti suistaa heidät tieltä juuri kun Mélaine on sanomassa asiaa Antoinelle. Siskonsa onnettomuudesta järkyttyneenä Antoine alkaa tutkimaan heidän äitinsä menneisyyttä, sillä hän on varma, että se mitä Mélania aikoi hänelle sanoa, liittyy äitiin. Moni vanha muisto äidistä vyöryy mieleen ja Antoine huomaa, ettei vieläkään ole voinut hyväksyä äidin kuolemaa. Vielä vähemmän hän on voinut hyväksyä sitä, että äidin kuoleman jälkeen hänet ikään kuin pyyhittiin suvun ja perheen elämästä pois. Äidin kuoleman jälkeen Antoine ja Mélanie alkoivat pian kutsua puheissaan äitiä nimeltään, sillä sana äiti herätti liian kipeitä muistoja. Clarissa. Miksi kukaan ei puhu Clarissasta enää mitään, miksi kaikki vaikenivat niin pian hänen kuolemansa jälkeen, aivan kuin häntä ei olisi ollutkaan?

Yhtäkkiä Antoinen merkityksettömään elämään vyöryykin merkityksiä joka suunnasta, eikä hän voi olla enää se etäinen elämänsä sivustakatsoja, joka tajuaa tähän asti olleensa. Teini-ikäisten lasten murheet ja edesottamukset pakottavat hänet toimimaan ja olemaan oikeasti läsnä. Äidin kaipuu, viileä suhde isään, ahdistava työ ja katkeruus ex-vaimon tekoja kohtaan ovat tehneet hänestä melkein miehen, joka hän ei halua olla. Mélanien onnettomuuden myötä Antoine alkaa tajuta selvemmin, kuinka tärkeää on selvittää keskeneräiset asiat, tulla sinuiksi oman itsensä kanssa ja ennen kaikkea katkaista tuo suvun vaikenemisen kierre asioista, joilla on merkitystä. Mutta onko lopulta olennaisempaa se, kuka äiti todella oli, vaiko se, kuka hän itse oikeasti on?

Luin viime vuonna loppuvuodesta Rosnayn Avaimen, josta pidin aiheen rankkuudesta huolimatta todella paljon. Minulla oli siis valmiiksi ihan kohtalaiset odotukset lukea Rosnaylta tämä uusinkin käännös, mutta jostain syystä kirjan kansi sai minut odottelemaan tähän hetkeen asti. Kannesta tulee väkisin kuva kirjasta, jollaisia myydään marketin kassoilla ja ne eivät minuun vetoa kyllä missään määrin. Kirjan aihepiiri kuitenkin onneksi ajoi sinänsä merkityksettömän seikan yli ja tartuin vihdoin kirjaan. Luettua- blogin Sanna sekä Kirjavan kammarin Karoliina olivat lukeneet tämän aikaisemmin ja sen perusteellakin kyllä tiesin, että kirjan sisältö on kuitenkin kiinnostava. Tarinat hankalistakin perhesiteistä ja vaietuista salaisuuksista, tunteista vetoavat minuun melkein aina. Ja niin teki nytkin tässä Viimeisessä kesässä. Toki Rosnayn ote on paikoin ehkä liiankin viihteellinen, mutta sitten vastapainoksi ottaa harppauksin huikeasti syvempiä merkityksiä tarinaan. Kiehtovinta antia kirjassa onkin päähenkilön Antoinen sisäinen maailma, henkinen kasvu. Varsinkin tilanteet, joihin hän lastensa myötä joutuu, pakottavat hänet kohtaamaan omat sisäiset rajansa. Myös Clarissan tarina tuo oman hienon juonteensa tarinaan. Viimeinen kesä on älykästä viihdekirjallisuutta, johon on helppo saada tarttumapintaa, mutta se myös sopivassa määrin haastaa lukijaa pohtimaankin. Mielestäni laadukkaan viihdekirjallisuuden ja lukuromaanin raja on hyvin häilyvä ja tässä yhteydessäkin voisi puhua molemmista. Tai kentis sanoa, että viihdyttävä lukuromaani ;)

Kun olen kuollut, rakkain,
ei surulauluja,
jätä ruusut istuttamatta
ja sypressi varjoisa,
saa haudan vihreä ruoho
sateesta kimaltaa,
ja jos tahdot, voithan muistaa,
ja jos tahdot, voithan unohtaa.

3/5