perjantai 17. helmikuuta 2012

Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus

Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Kustanta: Siltala 2011
Alkuteos: Die Unmöglichkeit des vierhändigen Spiels (2009)
Suomentanut: Helen Moster
Sivuja: 526

Tässä laivassa vallitsee muutenkin mitä puhtain järjestys. Tarkoittaa: putipuhdas hierarkia. Kun menet ylhäältä alas, menet rikkaiden luota köyhien luo. Ihan helppoa, kansainvälisesti kommunikoitavissa, ja joka iikan tajuttavissa: ylhäällä hyvä, alhaalla surkea.

Kuukausien ajan Euroopasta Amerikkaan asti seilaava loistoristeilijä kuljettaa mukanaan toisiltaan eksyksissä olevaa äitiä ja poikaa. Parikymppisen pojan, Sebastianin raju irtiotto takertuvasta yksinhuoltajaäidistään on suistanut lähes viisikymppisen DDR:n kasvatin, psykologi Almutin melkein raiteiltaan. Sebastiania ja Almutia on aina yhdistänyt rakkaus musiikkiin, erityisesti pianonsoittoon, mutta siinä missä Sebastian rakastaa improvisoida soittaessaan, tarvitsee Almut nuotit luomaan hallinnan tuntua. Kun Almutin työpaikka on vaakalaudalla, hän pestautuu loistoristeilijälle saadakseen elämäänsä jotain selkeää Sebastianin jättämän tyhjiön täytteeksi. Almutin palkannut entinen Stasi-upseeri, nykyinen laivan henkilöstöpäällikkö Gaus on junaillut omien, vähän kerrassaan paljastuvien motiiviensa ohjailemana laivan pianistiksi myös Sebastianin. Jättimäinen loistoristeilijä tarjoaa kuitenkin niin sokkeloisen maailman erityisesti laivan työntekijöille, että äiti ja poika seilaavat kuukausia laivalla täysin toisistaan tietämättä.

Almutin vastaanottohuoneessa on lattiaan kiinnipultattu piano, jolla hänen itsensä lisäksi soittaa säännöllisiä vierailuja Almutin luokse tekevä Gaust. Molemmat purkavat pianon koskettimille sormiensa kautta menneisyyden painolastiaan, kun muuten eivät siihen pysty. Almut suhtautuu kuitenkin varauksellisesti Gaustiin siitä huolimatta, että he jakavat rakkauden klassiseen musiikkiin. Kontrolloivan Gaustin myötä Almut alkaa tahtomattaankin pohtia omaa menneisyyttään kahtiajaetun Saksan varjossa. Työ matkustajien psykologina ei helpota Almutin sisäistä myllerrystä.

Olin antanut houkutella itseni laivalle päästäkseni tietyksi ajaksi karkuun Saksan-mantereen kärsimystarinoita, ja nyt jouduin kohtaamaan sellaisten ihmisten näennäisongelmia, jotka saisivat minun puolestani suksia kuuseen.

Siinä missä täydellisen DDR-henkilöhistorian omaava Almut haluaisi paeta menneisyytensä kaikuja, yhteissaksalaisen lapsuuden elänyt Sebastian haluaa kurkottaa kohti omaa itsenäistä tulevaisuuttaan. Niin laivan sisällä vallitseva oma huikea pienoismaailmallinen ja hierarkinen elämä kuin laivan pysähtymispaikkojen kaupunkien tarjoama erilaisuus saavat Sebastianin pohtimaan elämää ja ihmisiä. Ajatusten taustalla häivähtää usein myös äiti, mutta Sebastian haluaa keskittyä omaan elämäänsä. Laivamatkan jatkuessa Sebastian kohtaa ensimmäisen todellisen kasvunpaikkansa joutuessaan ottamaan vastuuta muidenkin elämästään kuin omastaan.

Moster luo taidokkaasti risteilijän sisälle aivan omanlaisensa maailman, jossa loppujen lopuksi yllättävän useat yksinäiset ihmiset etsivät elämäänsä samalla seikkailua ja unohdusta. Risteilijän tiedossa olevasta reitistä huolimatta sen sisällä on ihmisten helppo hetkeksi unohtaa kaikki suunnitelmallisuus ja kuvitella seilaavansa päämäärättömästi ja vailla vastuuta valinnoistaan. Loistoristeilijän sisälleen kätkemä maailma on monikerroksinen ja avautuessaan kuin kuvaelma elämästä sen monilla tasoillaan. Moster ilmentää tarinassa musiikin keinoin elämästä syvempiä sävyjä, jotka koskettavat ja puhuttelevat lukijan mieltä. Sävelistä tai pianonsoitosta ymmärtämätönkin kuitenkin tajuaa sen, mikä symboliikka liittyy niin nelikätiseen soittoon tai sen mahdottomuuteen, kuin yhtälailla sen miten musiikki on usein sielun sointia.

Minua on aina kiehtoneet elokuvat ja tv-sarjat, jotka sijoittuvat nimenomaan merelle niin risteilijöiden kuin vaikka isojen sukellusveneiden sisälle. Nelikätisen soiton mahdottomuus on kuitenkin jotenkin erityisen laaja-alainen tarina, sillä se ei kerro vain ihmisten elämästä risteilijän mukana vaan laajentuu myös isoksi tarinaksi ihmsyydestä, pakolaisuudesta ja Saksan vaikean historian vaikutuksesta nykyhetkeenkin. Kuitenkin se, mihin itse eniten sain tarttumapintaa, on äidin ja pojan tarina. Kuinka pitkälle on mentävä, voidakseen tulla jälleen lähelle? Moster "puhuu" hienosti eri äänillä käyttäessään kertojina Almutia ja Sebastiania vuorotellen. Aikuisen, mutta monin tavoin epävarman naisen ääni on erilainen kuin parikymppisen nuoren miehen, joka kaipaa irtiottoa kontrolloivasta äitisuhteestaan ja samalla haluaa maistaa elämää, ja se näkyykin hienosti kerronnan erilaisuudessa. Nelikätisen soiton mahdottomuus vaati minulta aikaa, sillä tätä tarinaa ei ole tehty luettavaksi nopesti tai hälyn keskellä, jos haluaa ettei menetä tarinan hienosta kokonaisuudesta mitään. Lukukokemuksena tämä oli minulle yhtä aikaa kiehtova ja lohdullinenkin.

Eikö olekin kaunista? sanoi Madeleine.
Surullista.
Kirjallisuudessa se on sama asia.
Vain surullinen on kaunista?
Niin. Ei. En tiedä. Tai voihan sen sanoa: vain surullinen lohduttaa.

4/5

Nelikätisen soiton mahdottomuuteen ovat perehtyneet myös mm. Minna Ilselässä, Lumiomenan Katja sekä Kirjainten Virran Hanna. Tästä piste Ikkunat auki Eurooppaan-haasteessa.

12 kommenttia:

  1. Sain juuri eilen kirjan omaan hyllyyni, jossa se nyt lepää odottamassa tuollaista hyvää lukuhetkeä. Kuten kuvasit, minäkin uskon, että tämä kaipaa vähän tilaa ja rauhaa ympärilleen.

    Olin ajatellut ensin, etten kaikkien syksyn kiehtovien uutuuksien joukosta valitsisi juuri tätä lukulistalleni, mutta sittemmin hyvät arviot ja muukin fiilis alkoi kallistaa vaakaa kirjan hankkimisen puoleen. Uskon ja toivon, että tulen pitämään tästä!

    Minulla ei muuten ole välttämättä samanlaista kaihoa merellä tapahtuvien tarinoiden perään, mutta tuollainen suljettu tila tuo kyllä aina oman jännityksensä kirjan alkuasetelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti omaa tilaa ja hyvää hetkeä, minullakin meni tämän kanssa varmaan viikko, koska luin pienissä pätkissä rauhassa.

      Suljettuihin tiloihin minullakin on kirjojen ja leffojen saralla kiinnostus, ei onneksi muuten, heh. Mutta jotain kiehtovaa tuossa laivoihin jms liittyvissäkin vaan on.

      Poista
  2. Tämä on hieno kirja. Ja on ihan totta, että Mosterin teoksen lukeminen vaatii oman aikansa. Kiirehtien tätä monisyistä ja vaikuttavaa tarinaa ei voi lukea.

    Ihanasti kiteytit arvosi lopun: kiehtova ja lohdullinen. Olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon jäisi hienoja juonen kudelmia huomaamatta jos tämän lukisi ns. harppoen!

      Poista
  3. Voi miten kiva, että tätä hienoa kirjaa luetaan ja nostetaan esille!

    Minulla oli tälle kirjalle ihan täydellinen lukuheti ja -rauha silloin syksyllä, sain uppoutua (hassu sana laivaa ajatellen... :)) rauhassa, ja se kyllä kantoi hedelmää. Minulla on taipumusta hätäillä ja kiirehtiä kirjojen kanssa, ja se on kyllä sääli, kun ajattelee, mikä työ niiden eteen on aina tehty.

    Ja kiehtovuudesta ja lohdullisuudesta olen ihan samaa mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vähän hätäilijän vikaa mutta tämän kanssa onneksi maltoin hidastella ;)

      Poista
  4. Sinäkin kirjoitat tästä niin kauniisti <3, kyllä tämä on joskus pakko lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että sinäkin pitäisit tästä!

      Poista
  5. Kiinnostuin tästä kovasti jo ensimmäisen (Minnan?) blogiarvion jälkeen, ja kirja onkin odotellut hyllyssä jo hyvän tovin. Kirjoitat tästä hienosti, kiinnostus kirjaa kohtaan vain entisestään lisääntyi. :)

    Kansikin on hurjan kaunis. Erikoinen, mutta kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnan ja Katjan arvioiden myötä tiesin, että haluan lukea tämän erikoisen kirjan. Kansi on kaunis ja kuvastaa hyvin kirjaa :)

      Poista
  6. Minulla on jouluisin tapana lahjoa itseäni yhdellä kirjalla ja viime joulun lahjakirja oli juuri Mosterin Nelikätisen soiton mahdottomuus. Luin sen joulunpyhinä kaikessa rauhassa. Olen samaa mieltä siitä, että tämä on niitä kirjoja, joita ei lueta ahmaisella. Pidin. Paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämän kanssa ei kannata hätäillä, koska silloin jää herkästi monia juttuja kokonaisuudesta pois. Pitää lukea rauhassa, nautiskellen ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)