Ann Rosman: Noitavasara

Ann Rosman: Noitavasara
Kustantaja: Bazar 2012
Alkuteos: Själakistan 2010
Suomentanut: Anu Koivunen
Kansi: Nina Leino
Sivuja: 437

Åkerström, Trollhättan, syyskesä 1958
Suljettu ovi

Kellarin portaiden alimmalla askelmalla istui pieni, laiha poika, jolla oli likaiset hiukset ja resuiset vaatteet. Hänen takanaan oleva ovi oli kiinni, eikä hän ollut enää aikoihin katsonut sitä toivoen, että se avattaisiin. Pojan katse oli kiinnittynyt ilmaan tai kenties paksuun kiviseinään hänen edessään.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin samassa ruotsalaisessa Marstandin pikkukaupungissa koululaisten luokkaretki katkeaa järkyttävällä tavalla. Koululaiset löytävät vanhan Carlstenin linnoituksen raunioilta uhrikiveltä keskiaikaisiin vaatteisiin pukeutuneen päättömän naisen ruumiin. Samoihin aikoihin vanha rouva Wilson löytää rakkaasta puutarhastaan ihmisen pään. Rikoskonstaapeli Karin Adlerin loma loppuu tylysti, kun hän saa soiton työpaikaltaan ja epäsuoran käskyn lähteä tutkimaan tapausta. Eron jälkeen veneeseensä Andanteen muuttanut Karin kun sattuu sopivasti olemaan Marstandin satamassa. Kun Karinille kollegoineen selviää, ettei rouva Wilsonin puutarhasta löytynyt pää kuulukaan uhrikiveltä löytyneelle naiselle, on hämmästys suuri.

Työuupumuksen myötä sairaslomalle jäänyt IT-konsultti Sara on kiinnostunut kotiseutunsa vaietusta historiasta; 1600-luvun aikaisista noitaoikeudenkäynneistä ja haluaisi kotiseutumuseon nimissä järjestää niistä näyttelyn. Sara innostuu tutkimaan erityisesti kuuluisan, noidaksi tuomitun Malin Backenin jälkeläisten historiaa. Saran työnantaja suhtautuu penseästi hänen sairaslomaansa ja työterveyslääkäri painostaa Saraa palaamaan töihin, vaikka Sara ei ole vielä kunnolla työkykyinen.

Marstandissa kokoontuu keski-aikaiseen roolipeliin innostuneita larppaajia. Samaan aikaan katoaa museosta vanha pyövelinmiekka. Pian löytyykin lisää surmattuja naisia ja alkaa näyttää todennäköiseltä, että surmaaja yrittää jäljitellä 1600-luvun noitaoikeudenkäynneissä käytettyjä julmia rangaistuksia. Kun Karin uppoutuu yhä syvemmälle paloittelumurhien selvittämisessä, joutuu hän lopulta kyseenalaistamaan jopa läheistensä rehellisyyttä. Kuka surmaa naisia julmilla tavoilla ja miksi? Mitä tapahtui eräälle pienelle pojalle, joka oli teljettynä ensimmäiset vuotensa pimeään, kosteaan kellariin?

Ruotsalainen Ann Rosman on julkaissut tätä ennen Majakkamestarin tyttären, josta ovat kirjoittaneet mm. Norkku ja Maria. Majakkamestarin tytär esitteli jo tässä kirjassa avainasemassa olevan Karenin kolleegoineen, Saran sekä muitakin marstandilaisia. Yleensä tykkään aloittaa tällaiset dekkarisarjat alusta juuri siksi, että suhde henkilöhahmoihin syventyy luontevasti. Vaikka en ole lukenut Majakkamestarin tytärtä, nyt en malttanut odottaa tämän Noitavasaran kanssa. Mukavasti Rosman alussa hieman valottaakin päähenkilöiden taustoja, ja siten heidänkin tarinaansa koin pääseväni vielä oikein mainiosti mukaan. Kuten Hanna Kirjainten virrassa osuvasti kirjoittaa, Noitavasara on varsinainen page turner! Lumiomenassa puolestaan Katja vertaa tätä Camilla Läckbergiin ja sama tunnelma tuli minullakin mieleen kirjaa lukiessa. Luettuani yhden kirjan molemmilta, väittäisin että molemmat panostavat ihailtavasti kirjan henkilöhahmoihin, miljööseen ja tunnelmaan. Toisaalta se voi olla hieman kuin kaksiteräinen miekka, eli syyllisen henkilöllisyyden ennalta-arvattavuus voi dekkareiden lukijaa harmittaa. Arvasin tässäkin syyllisen, joskaan en motiiveja täysin, jo hyvissä ajoin ennen loppua. Mutta sitten kuitenkin Rosman sekoitti syyllisen suhteen ainakin minun pakkaani ihan kunnolla ja vasta viime metreillä sain vahvistuksen aavistukselleni.

Dekkareiden/ jännäreiden lukijana olen vuosia pitänyt tärkeänä kriteerinä sitä, että syyllinen paljastuu vasta lopussa. Nyt kuitenkin ihan vuoden sisällä olenkin alkanut nauttimaan enemmän muusta sisällöstä enkä enää niin harmittele, vaikka syyllinen olisikin tiedossa jo hyvissä ajoin. Olen jotenkin alkanut ajatella, että hyvän jännäritarinan todelliset ansiot ovat tekstin, henkilöiden ja miljöön rikkaudessa. Rosmanin tekstiä onkin ilo lukea, sillä hän kuljettaa tarinaa sujuvasti ja vahva tunnelma kantaa kirjan alusta loppuun. Niin rikoskonstaapeli Karin kuin IT-konsultti Sara tulivat jotenkin lähelle sillä Rosman avaa aika paljon heidän henkilökohtaista elämää. Toisaalta pieni ruotsalainen merenrantakaupunki Marstand luo kiehtovat puitteet tyrskyineen ja tuulen tuiverruksineen itse tarinalle. Päätarinan yhteys 1600-luvun noitavainoihin on myös todella kiinnostava elementti ja niin tarinasta kuin lopuksi Jälkisanoista näkee Rosmanin perehtyneisyyden asiaan. Sinällään tuntuu, että Noitavasara lähentelee jo hyvää lukuromaaniakin, mikä on dekkareille tietenkin harvinaista. Rosmanin ratkaisu kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa on myös hyvä ratkaisu ja tuo lisää jännitettä tarinaan. Pienen kellariin lukitun pojan tarina koskettaa voimakkaasti. Kirjaa on pakko senkin vuoksi ahmia sivu toisensa jälkeen, että pojan kohtalo selviää. Kaiken kaikkiaan Noitavasara on vahva kokonaisuus mysteeria, murhaa, henkilötarinaa, psykologista jännitettä ja rikasta miljöötä. Tykkäsin ja aion ehdottomasti lukea seuraavan Rosmanin, joka ilmeisesti julkaistaan ensi vuonna.

4/5

Menneisyyden ovet eivät avaudu narisematta.
Alberto Moravia


PS: Tästä piste Ikkunat auki Eurooppaan-haasteessa