Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: The House at Riverton / The Shifting Fog
Suomentanut: Helinä Kangas
Sivuja: 608
Hymyilen, sillä tiedän, etten pysty pysäyttämään tätä tarinaa enempää kuin ajan kulkua. En ole niin romanttinen, että kuvittelisin sen haluavan tulla kerrotuksi, mutta olen riittävän rehellinen tunnustaakseni että minä haluan kertoa sen.
Ihana, ihana, ihana! Olen vuoden pantannut tämän blogistaniassa paljon esillä olleen kirjan lukemista, sillä olen rehellisesti sanottuna hieman pelännyt. Kun kirja ilmestyi, olin heti innoissani, sillä kirja vaikutti kaikin tavoin minun kirjaltani: ajankuvaa 1900-luvun alun Englannista, luokkayhteiskunnan kuvasta ja kiehtova kartanomiljöö. Innostukseni hieman laantui, sillä sieltä täältä arvosteluista luin osan kokeneen varsinkin kirjan alun hieman pitkästyttäväksi ja itse tarinankin ehkä liian kliseiseksi tai heppoiseksi. Kirjan huikea sivumäärä, yli 600-sivua toki myös vaikutti siihen, että lopulta kirja jäi hyllyyni odottamaan vuodeksi lukemistaan. Kun vetämässäni lukupiirissä toivottiin kirjaa eri aikakaudelta, tuli mm. tämä heti mieleeni ja valikoituikin lopulta huhtikuun kirjaksemme. Kerron lukukokemuksesta enemmän myöhemmin, sillä palataanpas ensin itse kirjaan ja tarinaan.
Eletään vuotta 1999 ja 98-vuotias arkeologian tohtori Grace Bradley, joka aikanaan liittyi upean Rivertonin kartanon elämään tiiviisti, viettää nyt elämänsä ehtoopäiviä vanhainkodissa. Vuoden 1924 traagisisista tapahtumista Rivertonissa ollaan tekemässä elokuvaa ja Grace saakin yhteydenoton nuorelta ohjaajalta Ursulalta, joka haluaisi haastatella Gracea. Alun epäröimisen jälkeen Grace suostuu tapaamaan Ursulan tietäen, että se mistä hän on vaiennut jo vuosikymmenien ajan, on nyt väkisin puskemassa pintaan. Samaan aikaan Gracella on huoli tyttärensä Ruthin pojasta Marcuksesta, joka tuntuu kadonneen. Rivertonin muistelu saa Gracen vajoamaan syvälle kipeisiinkin ja salattuihin muistoihin, aikaan jolloin hän oli vielä nuori tyttö ja ensin sisäkkönä Rivertonissa ja myöhemmin kartanon vanhimman tyttären, Hattfordin Hannahin kamarineitinä. Muistot palaavat yksitellen ja etenevät vääjäämättä kohti tuota traagista kesäistä juhlaa, jolloin kuuluisa nuori runoilija Robbie Hunter ampui itsensä Rivertonin kartanon rannalla.
Grace päätyy kartanoon sisäköksi äitinsä avustamana vuonna 1914. Gracen äiti itsekin oli palvellut Rivertonissa ennen Gracen syntymää. Hän ei kuitenkaan mielellään puhu tarkemmin niistä ajoista Gracelle, kuin ei myöskään siitä, kuka tai missä Gracen isä on. Vaatimattomista oloista lähtöisin oleva Grace tottuu pian kartanon ylelliseen elämäntyyliin, vaikkakin vain palvelusväen näkökulmasta. Erityisesti Grace kuitenkin ihastuu Hattfordin sisaruksiin, jotka viettävät lomiaan kartanossa. Hannahin, Emmelinen ja Davidin tiivis suhde kiehtoo Gracea. Vuosien saatossa Grace lähentyykin erityisesti Hannahin kanssa siinä määrin, että Hannahin avioituessa ja muuttaessa Lontooseen, lähtee Grace mukaan. Sisareton Grace vaalii Hannahin ystävyyttä sydämessään ja on valmis jopa uhraamaan omat henkilökohtaiset haaveensa Hannahin myötä. Sillä kerran, eräänä kylmänä aamuna, eräällä kujalla heidän törmätessään, he sitoivat ystävyytensä säikeet ja Gracen sydämeen syntyi vakaa kiintymyksen ja omistautumisen side. Ja sen siteen eteen Grace on valmis tekemään asioita, jotka nyt Gracen noita vuosia muistellessa nousevat kivuliainakin hänen mieleensä.
Todellisen elämän käännekohdat ovat salakavalia. Ne menevät ohi huomaamatta, pitämättä itsestään ääntä. Ne voivat olla menetettyjä tilaisuuksia, tai katastrofeja, joita erehtyy pitämään onnenpotkuina. Käännekohdat erottuvat vasta jälkeenpäin, kun yrittää luoda järjestystä ihmiselämän sekaiseen tapahtumavyyhteen.
Kuten postauksen alun hehkutus ehkä antoi ymmärtää, tämä kirja olikin peloista huolimatta minulle napakymppi! Kirja tempaisi maailmaansa jo ensimmäisiltä sivuilta niin voimakkaasti, etten voinut kuin ahmia sivu toisensä jälkeen ja nauttia. Siinä missä osa on kokenut kirjassa tiivistämisen varaa, olisin minä voinut lukea vielä enemmänkin. Toki tarinaa olisi voinut tiivistää, mutta itse nautin siitä, että sain lukea tätä reilun kuudensadan sivun verran. Olen jotenkin valtavan viehtynyt tuohon ajankuvaan sekä ns. kahden kerroksen väkeä-teemaan. Myös sota tuo oman leimansa tarinaan ja vaikka itse arki Rivertonissa ei kauheasti sodan myötä muutu, niin se jättää jälkensä kuitenkin ihmisiin monin, traagisinkin tavoin. Pidin itse asiassa molemmista aikatasoista ja oli jotenkin lohdullista lukea melkein satavuotiaan Gracen ajatuksia ja pieniä arjen rutiineja vanhainkodissa. Vaikka kirjan takakansi mainostaa kirjan olevan tarina murhasta, valheista ja salaisuuksista, niin koen kuitenkin oman lukukokemuksen kannalta olennaisemmaksi juuri sen kiehtovan ajankuvan, yhteiskuntaluokkien välisten erojen maailman sekä vahvan niin sisarus-, kuin rakkaustarinankin. Morton kirjoittaa todella vetävästi ja osaa luoda vahvan miljöön tarinalle. Toki tunnistan näin jälkikäteen analysoiden juonen tietyt ehkä kliseisyydet tai viihteellisyyden nimissä kenties haetut pienet yliampuvuudet, mutta minun lukukokemusta se ei haitannut yhtään. Olin kuin kala vedessä tämän kirjan maailmassa. Kirjan alussa olikin paljon yhtäläisyyksiä yhteen suosikkisarjaani Downton Abbyyn, mikä varmaan omalta osalta vahvisti lukukokemusta. Takakannen vihjeistä ja lukemistani arvosteluista huolimatta kirjan ns. loppunäytös oli minulle yllätys ja siten tarjosikin loppuun vielä hienon vau-efektin.
Paluu Rivertoniin on ehdotonta lukuromaanien aatelia, jonka pariin kaipasin vähän väliä kesken arjen touhujen. Se tarjosi minulle sopivassa suhteessa niin vahvaa ajankuvaa, ihanaa kartanomiljöötä, hienoa sisarus- ja henkilötarinaa kiehtovalla pienellä jännityslisällä. Olenkin innoissani, että pääsen keskustelemaan tästä ensi viikolla lukupiirissä muiden kanssa. Tämä on luettu monessa blogissa, mutta linkitän tähän nyt vain Amman, koska hän on lukenut tämän ihan äsken sekä Jaanan, jonka arvostelun lopusta löytyy linkkilistaa moneen muuhun arvosteluun.
5/5
Nappaan tällä pisteen Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen sekä kuittaan yhden luetuksi TBR100 -listastani!
Vau. :) Olen iloinen, että pidit tästä ja että kirja oli täysin sinun kirjasi.
VastaaPoistaMonin osin minäkin pidin kirjasta. Kuten ehkä muistat, olin kuitenkin hieman pettynyt. Pidin eniten juuri tuosta ajankuvasta ja kahden kerroksen väen kuvailusta, tuo aikakausi kiinnostaa minua kovasti. Mutta sitten kirjan jännite, romaanin kaari, ei ihan kantanut eikä kirja koskettanut. Kokonaisuus jäi minulle jotenkin ohueksi, ulkokultaiseksi, vaikkakin toki sujuvaksi. Sitä, mitä hain Paluusta Rivertoniin, sain enemmän Ishiguron Pitkän päivän illasta (kahden kerroksen väki, ajankuva) sekä Vieraasta kartanossa (jännitys, ajankuva tässäkin).
Mutta kirjasta jäi minullekin ehdottomasti enemmän myönteinen kuva ja aion lukea Mortonia enemmänkin. :)
Ishigurin kirja onkin odottanut jo tovin omassa hyllyssäni.
PoistaMinäkin kiinnostuin kyllä kovasti Mortonista ja mietinkin jo, tilaisinko ulkomailta jonkun hänen teoksensa, kun muita käännöksiä ei vielä kerran ole.
no oho :) mä en oo ollut yhtään kiinnostunut tästä ja toi aikakausikaan ei lähtökohtaisesti nappaa yhtään, mutta täydet pisteet kertoo, että ehkäpä tutustun vielä...
VastaaPoistaEn tiedä, jos tämä aikakausi eikä aihepiiri kiinnosta, että onko se välttämättä kaikille sitten hyvä kirja ;) Kannattaa tutustua tietenkin!
PoistaIhmiset kokevat kirjat hyvin eri tavalla ja olen iloinen, että sinulle tämä oli SE oikea kirja, ja siitä kertoo innostunut ja perusteellinen arviosi. Itselleni tämä kirja ei ollut ihan napakymppi, viihdyttävä ja luettava kylläkin. Minäkin pidin, kuten Katja, huomattavasti enenmmän Ishiguron "Pitkän päivän illasta", jonka Morton mainitsee yhtenä innoittajanaan.
VastaaPoistaKiitos myös linkityksestä.
Nimenomaan! Tylsäähän se olisi, jos kaikki kokisivat samoin kaikki kirjat ;)
PoistaTuo Ishiguro minun kyllä pitää lukea selvästikin pian!
Susa, koit tämän kuten minä eli ihan täydellistä lukuromaanin aatelia. Minulle tämä vertautui oudosti Bolšoin perhoseen, sillä niissä ei ole mitään samaa, mutta kun kummatkin annoin eteenpäin, piti minun ostaa ne itselle omaksi uudelleen, että sain rauhan. Kummatkin kirjat luen vielä uudestaan ja uudestaan.
VastaaPoistaDownton Abbey on minunkin suosikkisarjani ja Rivertonissa on paljon samaa. Jos pitäisi valita suosikkiaikakausi ja siihen liittyen maa, se olisi sotien väliset vuodet sekä myös aika toisen maailmansodan jälkeen ja Englanti.
Ja mikä kansi!
Muistankin tuon sinun Bolsoin perhosen "metsästyksen" ;) Jotkut kirjat ovat vain sellaisia, että ne saattavat tovi lukemisen jälkeen jotenkin vielä voimistua mielessä ja tulee se vahva tunne, että kirja on saatava omaankin hyllyyn.
PoistaNiinpä, kansi on kyllä häkellyttävän hieno!
Minäkin olen tosi iloinen, kun pidit tästä näin paljon! Myös minulle tämä oli lukuromaanien aatelia. Siihen vaikutti tapahtuma-aika ja -paikka, mutta pidin myös Mortonin tavasta kirjoittaa. Hän tuntee genrensä ja sen maneerit, jotka minua ihan aluksi vähän häiritsivät, mutta sitten eivät enää lainkaan.
VastaaPoistaKuuntelin viime kesänä/syksynä äänikirjana Mortonin The Forgotten Garden -romaanin, johon vähän petyin, mutta nyt olen puolivälissä tuoreinta The Distant Hours -äänikirjaa, josta olen ainakin tähän asti todella pitänyt!
Täytyisi kyllä katsella tuota Distant Hoursia, josko sen hankkisin jostain alkukielisenä ihan luettavaksi!
PoistaTaas tuli aivan loistava muistutus tästä kirjasta! Minun pitää ehdottomasti tämä kyllä lukaista, sen verran kannustava arvio sinulla!
VastaaPoistaKiva jos juttuni innosti lisää tarttumaan tähän kirjaan! Tämä oli kyllä niin ihana monella tapaa!
PoistaIhanaa, että tykkäsit tästä niin paljon! Minä luulen, että tämä voisi olla minunkin kirjani joten luen tämän pian :)
VastaaPoistaLue ihmeessä!! Minäkin pienistä "peloistani" huolimatta arvelin, että tässä on aineksi minun kirjaksi mutta en arvannut, että on niin napakymppi.
PoistaVoi että olen iloinen, että tämä oli sinulle juuri oikea kirja.Minulle ei ollut, vaikka monesta mainitsemastasi asiasta kovasti pidinkin, varsinkin juuri tuosta vanhan maailman tunnelmasta. Ja kun nyt blogissani urputan hyvien tarinoiden katoamisesta, niin tässä kirjassahan on Tarina isolla alkukirjaimella, siitä ei pääse mihinkään:)
VastaaPoistaKyllä, minusta tässä on kunnon Tarina todellakin isolla T:llä ;)
PoistaMinä luin tämän myös vastikään ja se napsahti jotenkin aivan oikeaan rakoseen: tulin imetyksi tarinaan mukaan aivan ensi hetkistä lähtien ja ahmin kirjan parissa päivässä. Aivan loistavaa viihdykettä juuri minulle juuri siinä hetkessä! Tiedostan kirjan puutteellisuudet, mutta ne eivät haitanneet pätkääkään sitä lukemisen iloa, jonka tämän kirjan kanssa koin.
VastaaPoistaSepä se, että vaikka tiettyjä puutteellisuuksia tässäkin on, niillä ei ollut mitään merkitystä kun se kokemus kohosi niin korkealle :)
PoistaKiitos hyvästä arvostelusta. Ihastuin tähän kirjaan viime vuonna kovasti itsekin. Loppuratkaisu teki myös minuun vaikutuksen. Luulin päätelleeni jo hyvissä ajoin mihin tarina johtaa, mutta loppu sai minutkin sanomaan "oho". Kuulemma muita Mortonin teoksia on myös kehuttu, joten lisää hienoja lukukokemuksia lienee siis tiedossa.
VastaaPoistaSe Gracen salaisuus oli tosiaan yllätys ja toi siten loppuun kyllä hienosti vielä tuon tietyn lisänsä.
PoistaKunpa saisimme Mortonilta lukea lisää käännöksiäkin!
Pakkohan tämä on minunkin siis lukea :)
VastaaPoista- Silla
Lue ihmeessä! ;)
PoistaMinustakin ihana kirja! Mortonin soljuvan sujuvaa tekstiä oli ilo lukea. Tiettyjen juonenkäänteiden ennalta-arvattavuus ei haitannut lukunautintoa yhtään. Mutta jutellaan tästä kirjasta sitten ensi viikolla lisää ihan livenä! Terkuin Johanna
VastaaPoistaMorton kirjoittaa kyllä todella vetävästi, niin että on pakko kääntää sivu toisensa jälkeen nopeasti!
PoistaHuomiseen :)
Olipa hauskaa lukea jonkun muunkin ihastuneen tähän kirjaan yhtä paljon kuin minä! Tiesin heti törmätessäni kirjaan ensimmäisen kerran, että tarinan pitäisi olla ihan napakymppi minulle. Ja niin se olikin:) Moni on tosiaan sanonut, että kirja olisi voinut olla lyhyempikin, mutta itse iloitsin siitä, että sain viivähtää 1920-luvulla hieman pidempään:)
VastaaPoistaNimenomaan! Vaikka toki kirjaa olisi pystynyt lyhentämään, mutta minä myös nautin niin paljon tuossa ajassa viipyilystä, että olisin voinut lukea vielä lisääkin ;)
PoistaKiitos mahtavasta lukuvinkistä! Olen pari päivää uppoutunut täysillä Rivertonin maailmaan. En varmasti olisi ilman innostunutta kirjoitustasi rohjennut tarttua tähän kirjaan, koska minusta kustantajan puffien ja muutaman lehtiarvostelun perusteella kirja vaikutti höttöviihteeltä. Onneksi otin riskin, kirja tosiaan on ihana, ihana, ihana! :)
VastaaPoistaEikö olekin ihana kirja!! Ystäväni palautti tämän juuri eilen ja sanoi samaa, että oli vähän pelännyt, että on sellainen ihan höttö, mutta ihastuikin kovasti kirjaan!
Poista