Pienen lukutoukan seikkailut Harjukaupungissa


Koska perheessämme on lukutoukkia jo toisessa polvessa, päätin että on reilua tuoda Harjukaupungissa tapahtuu- osiooni myös vinkkiä pienemmille lukutoukille. Kävipä nimittäin tässä talvilomalla niin, että vierailimme esikoiseni kanssa ensimmäisen kerran kaupunkimme pääkirjastolla yhdessä. Esikoiseni on kyllä ahkera kirjastossa kävijä, mutta tähän saakka olemme käyneet yhdessä vain lähikirjastossamme, jossa myöskin on pieni lastenosasto. Pääkirjastolle on usein hankala saada autoa lähelle parkkiin ja tuntuisi hurjalta maksaa melkein 7 euroa linja-autokyydeistä, kun kuitenkin meillä on omakin kirjasto lähellä. Sen aukioloajat ovat kuitenkin hyvin rajalliset ja toki valikoimakin on pieni. Nyt kuitenkin päätimme laajentaa reviiriämme ja teimme oman pienen retken pääkirjastolle. Esikoisen kuullessa ylipäätään koko paikasta, oli ihmetys suuri: "Siis miten voi olla olemassa KAKSI kirjastoa?" Kerroin, että itseasiassa kirjastoja on täällä meillä Jyväskylässä jo paljon enemmänkin kuin vain kaksi ja niitä on ympäri maailmankin vaikka kuinka monia.
  

Jyväskylän kaupunginkirjaston lastenosasto on aikuisen silmiin jo hieno monella tapaa. Esikoiseni ei siis ollut ainoa joka ihasteli ja ihmetteli. Osastolle tultaessa voi halutessaan jättää takit pikkunaulakoihinkin. Osasto jakautuu niin lasten- kuin nuortenpuoleen ja molemmat ovat mielestäni mukavan kokoisia. Osaston yleisilme on ihanan viihtyisä ja värikäs. Pitkin osasto on mietitty pieniä kivoja yksityiskohtia viihdyttämään pientä lukijaa. 
  



Kellossa kiemurtelee hauska huopakäärme, osaston reunalla on sivupöytien yläpuolella kolme isoa akvaariota, joista pidetään hyvää huolta. Lukemiseen ja istumiseen sopivia tiloja on useampi ja aikuisenkin on kiva istahtaa vaikka tyynyjen täyttämälle sohvalle hetkeksi lueskelemaan lapsen kanssa. Äänikirjapöydän ääressä ei tarvitse kenenkään olla yksin, sillä pöydässä istuu kestokuuntelijoina kaksi isoa pehmolammasta. Suurta kikatusta toi erityisesti osaston lainausautomaatti, eli tuttavallisemmin Hurminaatti. Hurminaattiin kirjan laittaessaan kun saa kuulla hauskan äänen kuittaukseksi siitä, että Hurminaatti on lainannut kirjan.

O
sastolta löytyy myös kivoja pieniä esillepanoja lasivitriineistä. Tällä kertaa yhdessä seikkaili kummitus-lapanen, toisessa sulassa sovussa muumit ja Angry birdsit ja kolmanteen oltiin juuri kokoamassa jännittävää esittelyä sinisistä esineistä, Smurffeista aina Puuha-Peten Nosseen ja kauniisiin posliiniesineisiin. Mutta sitten tietenkin se tärkein, eli ne kirjat. Ja niitähän riittää. Varsinkin lastenkirjojen määrä on huikea. Osaa kirjoja lueskelimme rauhassa kirjastossa ja palautimme hyllyyn, mutta kiitettävän täysi kassillinen lainattiin kotiinkin asti. Ihan jo siksi, että pääsimme kikattelemaan Hurminaatille.   



Lastenosastolla pidetään myös satutunteja Satuhuone Peukaloisessa . Lasten- ja nuortenosaston tapahtumista löytyy aina ajantasainen tieto kirjaston sivuilta, täältä. Me päätimmekin esikoisen kanssa, että teemme joka kuukausi pienen retken kirjastoon ja kun hulivili-pikkuvelikin jaksaa paremmin kiinnostua kirjoista, pääsee hänkin seikkailemaan mukaan. Suosittelen lämpimästi tutustumista kaupunkimme pääkirjastoon ihanan eläväiseen lasten- ja nuortenosastoon, lasten kanssa tai ilman ;)

PS: Keskustelu chick litiin liittyen edellisessä postauksessani on käynyt mukavan vilkkaana, kiitos! Tulkaahan tekin ketkä ette ole vielä lukeneet keskustelua, mutta mielessänne on jotain ko. genreen liittyen tai se kiinnostaa, kurkkimaan ja kommentoimaankin! Myöhemmin viikolla luvassa arvostelua Jodi Picoultin The Pactista sekä lukuun tulossa vuodelta -35 Hilja Valtostakin!

Kommentit

  1. Hurminaatti! Ihana :D Miksei aikuisten osastoillakin ole tuollaisia kivoja juttuja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No NIINPÄ! Siinä kyllä olisi se riski, että ne jo ennestään monella isot lainauspinot vaan kasvaisivat ;)

      Poista
    2. Oi, joku tuommoi Hurmuri-kone joo aikuisillekin (tai sitten pitäisi hipsiä aina lastenosastolle lainaamaan)!

      Poista
  2. Aivan ihana postaus! Pieni lukutoukka on suloinen ja Jyväskylän pääkirjasto vierailemisen arvoinen paikka. Olen itse käynyt siellä pari kertaa (kerran työasioissa, kerran turistina :)), mutta en koskaan lastenosastolla.

    On myös aina mukava lukea lukemisesta osana sukupolvien ketjua. Se on yksi hyvä tapa juurruttaa kirjarakkautta. <3

    (Mutta huh, onpas Jyväskylässä kalliit bussiliput.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on 3,20 bussilipuh hinta ja kerran tunnin sisällä saa toki vaihtaa ilmaiseksi bussia. Kurjaa, että kertalipun hinta on noin korkea :/

      Kirjarakkaus on kyllä ihana asia kun se siirtyy tosiaan sukupolvelta toiselle ♥

      Poista
  3. Hienolta näyttää!

    Meidän lähikirjastossakin on panostettu lasten puoleen, katonrajassa kulkeviin putkiin on maalattu lohikäärmeitä ja muita ötököitä, pikkupöydän ja muumituolien ääressä voi piirtää, rakennella palikoilla tai lukea, sohvalle mahtuu isompikin kävijä ja kaikkea tarkastelee jättimäinen Myyrä :) Lapsuudessa kirjastossa oli vielä lattiassa syvennys, jonka reunoilla pystyi istumaan ja siellä oli jos minkämuotoisia tyynyjä ja eläin-istuimia, mutta syvennys on peitetty, pöh :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapas kivalta teidän lähikirjasto!! Tuo Myyrä olisi kyllä aika ihana ;) Minä muistan myös jostain lapsuudesta tuollaisen syvennyksen, sellainen olisi ihana nykykirjastoissakin. Lienee jossain voi ollakin?

      Poista
  4. Tulipa nostalginen olo: opiskeluaikana asuin Jkl:ssä, ja kaupunginkirjaston muistan ihanana paikkana. Lastenosastokin tuli kasvatustieteilijänä tutuksi. :) Postaus laittoi päättämään, että seuraavalla kerralla käydessäni Jkl:ssä, poikkean myös kirjastossa, ja lapset otan mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos postaus toi mukavia muistoja mieleen ja innosti seuraavan kerran täällä käydessäsi poikkeamaan siellä :)

      Poista
  5. Tuli tosi vahva kirjastorakkausolo tästä postauksesta. <3

    Pitäisi viedä lapsiakin useammin sinne, varsinkin noihin isompiin kirjastoihin, joissa on kaikenlaista puuhaakin. Meillä nuorempi katselee tosi mielellään kirjoja, mutta villiintyy helposti julkisilla paikoilla, joten siksi olen ollut vielä vähän arka ottamaan mukaan. Vanhempi taas osaa jo käyttäytyä rauhallisemmin, mutta valitsee helposti hyllystä kimaltavaa prinsessahuttua, jota ei jaksaisi kukaan lukea... Oikeasti Stella pitää tosi paljon esim. Astrid Lindgrenin kirjoista ja vanhoista saduista, joita hänelle kirjastosta tuon, mutta ne eivät ole yleensä sellaisia kirjoja, joihin tyttö itse tarttuisi kannen perusteella kirjastoreissulla. :)

    Silti pitäisi ottaa lapset useammin mukaan kirjastoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kyllä sitä, että ne kirjat mitä esikoinen itse valitsee kirjastosta, ovat usein tosi "hankalia" iltasatukirjoiksi ;) Monesti käyn kyllä yksinkin lähikirjastossamme ja silloin nappaan erilaisia kirjoja mukaan ja varmaan 90% valinnoista ovat sellaisia, että muksut innostuvat niistä.

      Nyt kun näin, miten hieno kokemus tuo pääkirjastolla käynti oli esikoiselle, aion ehdottomasti ottaa tavaksi käydä yhdessä sielläkin.

      Poista
  6. Hei! Jyväskylän pääkirjaston lastenosasto on tosiaan mahtava paikka. Meidän lasten suosikit on akvaariot ja käymme kaupungilla käydessämme usein tervehtimässä kaloja, ja samalla tietysti lainaamassa kirjoja. Satutunnillakin olin kerran vanhemman lapseni kanssa, ja se oli mukavaa myös. Useimmiten käyn kuitenkin kirjastossa ja kirjastoautolla yksin, jotenkin se on vaan kivempaa itse valita lastenkirjat eikä tarvitse pelätä mitään riehumiskohtauksia... mutta pitäisi mennä useammin lastenkin kanssa!
    Ajattelin moikata sua täällä blogimaailmassa ja samalla ilmottaudun suurenmoisen blogisi uudeksi vakkarilukijaksi! Lukutahtisi on ihailtava, ja täältä löytää hyviä kirjavinkkejä ja hienoja ajatuksia. Kiitos :)
    Terv. Johanna (lukupiiristä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Johanna kun kommentoit! Minulle itselle kirjastot ovat aika rakkaita paikkoja ja siksi minäkin kyllä nautin siitä, että saan välillä käydä ihan yksinkin ja uppoutua rauhassa sinne kirjojen maailmaan hyllyjen välissä ;)

      Poista
    2. Ja nyt maaliskuun ajan lastenosastolla on hieno näyttelykin: naivistisia öljyvärimaalauksia, lapsille (ja miksei aikuisillekin) suunnattuja. Äitini käsialaa ...

      Poista
    3. Hei sitä varmaan pystytettiin tai siis ainakin kuvattiin tms, kun me olimme tuolla niin en sitten viitsinyt mennä itse siihen töllistelemään :) Täytyypä nyt tässä kuussa käydä vielä katsomassa, kiitos vinkistä!

      Poista
  7. vitriininäyttelyt: muumit ja angry birds, sekä kummitusperhe ovat nähtävillä myös maaliskuun ajan eli vielä/enää parisen viikkoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)