Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Kustantaja: Wsoy 2012
Alkuteos: Før jeg brenner ned (2010)
Suomentanut: Päivi Kivelä
Kannen kuva: Gaute Heivollin arkisto
Sivuja: 306

Sinä hetkenä se alkoi, sinä hetkenä kun näin pojan joka lauloi mitään aavistamatta. Katsoin itseäni, tuijotin omia kasvojani monta sekuntia tietämättä kenet näin. Sitä on vaikea selittää, mutta jotenkin se iski minuun. Tavallaan ymmärsin, enkä kuitenkaan ymmärtänyt, että se olin minä. Ja se oli aivan kuin yksi ja sama asia. En tiedä. Mutta juuri silloin, kuin jonkinlaisena jatkona tälle näylle, kertomukset tulipaloista nousivat taas mieleeni.

Norjalaisen Finslandetin pikkukylän elämä soljuu tuttuja rauhallisia uomiaan kesällä -78. Tutun ja turvallinen elämänmenon luoma rauha murenee, kun kylää alkaa piinata tuhopoltottojen sarja. Ensin ne on helppo kuitata vain vahingoiksi, kenties kytemään jäänyt tupakka tai huolimaton tulenkäyttö. Uusien palojen myötä kylän asukkaiden sisimpään asettuu pelko ja pian he istuvat vahdissa kiväärien kera, levottomina ja huolissaan, missä seuraavaksi palaa. Kyläläiset ymmärtävät hyvin pian, että tuhopolttajan täytyy olla joku heidän joukostaan. Joku omistaan.

Palojen aikaan, parikuukautinen Gaute Heivoll saa nimensä ja on vielä autuaan tietämätön kotikyläänsä piinaavasta painajaisesta. Kasteen jälkeen juhlaväki siirtyy katsomaan yhden palon raunioita Gauten nukkuessa makuukopassaan. Gaute varttuu rakastavassa perheessä ja tulevaisuudessa siintää asianajanopinnot. Opinnot Oslossa, isän sairaus sekä odotusten tuoma painolasti hämmentävät nuoren miehen mieltä, eikä mikään tunnukaan enää selvältä. Tie kohti todellista minuuta ja kirjailijuutta on raskas ja koetteleva nuorelle miehelle. Kymmenen vuotta myöhemmin kotikylän traaginen tapahtumaketju pyörii yhä enemmän Gauten mielessä ja lopulta 2009 hän päättää kirjoittaa tulipalojen tarinan. Hän uppoutuu vanhoihin valokuviin, isoäitinsä päiväkirjaan ja kyläläisten kertomuksiin sekä dokumentteihin, joita he Gauten kanssa jakavat. Siinä missä Gautelle vähitellen avautuu kotikylän tragedia ja tuhopolttajan syvempi mielenmaisema, tekee hän myös matkaa omaan minuuteen. On kaksi poikaa, melkein pari vuosikymmentä välissä. Molemmat kasvavat rakastavien vanhempien ainoina lapsina, suurin odotuksin. Heistä molemmista voisi tulla mitä tahansa, vai voisiko todella? Onko odotusten, rakastavienkin, painolasti harteilla milloin liian raskas? Toisesta kasvaa kirjailija, toisesta tuhopolttaja. Kenet me näemme kun näemme itsemme?

Heivoll kuljettaa tarinaa synnyinvuodessaan sekä oman elämän merkittävissä ajanjaksoissa, vuodessa 1998 ja 2009. Heivollin oma kasvutarina ja toisaalta kyläyhteisön tragedia näyttäytyy pitkälti Heivollin minäkertojana olon myötä, mutta tuhopolttajan tarina kolmannessa persoonassa avaa voimakkaasti yhden nuoren miehen sisäistä tragediaa. Etten palaisi tuhkaksi on autofiktiivinen romaani, jossa kaiken keskipisteessä on niin kahden nuoren miehen kasvutarinat, pienen kyläyhteisön kuvaus pelon keskellä kuin myös sanottujen ja sanomattomienkin odotusten merkitys lapsen, nuoren elämässä. Heivoll kirjoittaa taidokkaasti tarinaa useammasta näkökulmasta kuljettaen ja onnistuu tavoittamaan kyläläisten mielissä kytevän pelon sekä tuhopolttajan häälyvän mielenmaailman todentuntuisesti, sen lisäksi että avaa oman mielensä sopukat lukijalle käsinkosketeltavan herkästi ja aidosti.

Tarina saavuttaa monin paikoin myös tietynlaista jännityksen elementtia, kun kyläläisten pelko on palojen yltyessä suurimmillaan. Vaikka lukija tietää jo tuhopolttajan henkilöllisyyden, kyläläisten tietty sokeus ja tietämättömyys yhdessä pelon kera saavat lukijankin sykkeen nousemaan. Bensan haju, tulitikun välähdys, tumma varjo kuistin ikkunan takana. Ennen pelon syntymistä ja suvaintovaiheissa Heivoll rakentaa lempeää ja rakastavaa kuvaa pienen kotikylänsä elosta ja miljööstä. Elävät lapsuusmuistot, kyläläisten tutut rutiinit, sumuiset halla-aamut, mopoajelut, pianonsoiton oppitunnit. Toisaalta pikkukylän elämä luo omat, joskus ahdistavatkin puitteet aikuistumiselle ja nuoren miehen mielessä kasvaa halu löytää oma itsensä jossain muualla, jossa voi kadota kaiken ihmisvilinän sekaan.

Etten palaisi tuhkaksi on yhtä aikaa äärettömän kaunis mutta surullinen ja koskettava tarina. Bensan ja savunkatkun tuntee melkein nenässään, siinä missä kyläläisten pelon ja nuorten miesten kipuilut sydämessään.  Vahvasta miehisestä näkökulmasta huolimatta Heivoll on onnistunut tuomaan tarinaan myös sävyjä äidin rakkaudesta lapseensa. Heivoll kirjoittaa kaunista ja pohdiskelevaakin proosaa ja toisaalta luo onnistuneesti myös paikoin hengästyttävää jännitystäkin. Kun lukija kääntää kirjasta viimeisenkin sivun, valtaa mielen syvä rauha ja ymmärrys. Täydellistä.

Niinhän ihminen tekee. Vaihtoehtoja ei ole. Sitä vain kiertelee keräämässä palasia esiliinaan.

5/5

Tämän kertakaikkien upean teoksen ovat lukeneet myös:
Leena Lumi
Karoliina
Katja
Minna
anni.M
Maria 

Heivollin teoksella nappaan pisteen Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen Norjan myötä!

Kommentit

  1. Hyvin kuvailit sitä, mikä tekee tästä kirjasta niin upean, Susa! Intensiivisen jännittävä ja samalla paikoin rauhoittava, syvällinen ja koskettava.

    (Hassua, ensin en pystynyt kommentoimaan tähän - laatikko ei tullut näkyviin -, mutta kun latasin sivun uudestaan, onnistui...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut lähipäivinä paljon bloggerin kanssa ongelmia eri blogeissa :/

      Tämä oli siitä jännä kirja, että tätä lukiessa sai kokea monenlaisia tunteita.

      Poista
  2. Kirjoitit kauniisti tästä upeasta kirjasta. Tiedän jo nyt, että Heivollin kirja tulee ehdottomasti olemaan yksi tämän kirjavuoden suursuosikeistani (Eugenideksen ja Murakamin ohella). Tämä on niin täydellinen ja ennen kaikkea rauhoittava, pintansa alla levollinen kirja.

    Oletko muuten vielä lukenut Per Pettersonia? Tuli vain mieleeni, koska tämän kirjan tunnelmasssa on jotain samaa kuin Pettersonin teoksissa. Lue Hevosvarkaat joskus, kun ehdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon minäkin, että Heivollin kirja tulee olemaan omalla loppuvuoden "suosituimmat" listallani :)

      En ole vieläkään lukenut Pettersonia, mutta aikonut kyllä. Pitäisi muistaa katsoa kirjastosta tuota Hevosvarkaat-teosta.

      Poista
  3. Yhdyn edellisiin, eli kirjoitit kauniisti tästä upeasta kirjasta. Minulla on sitä oikein ikävä. Tämä oli minulle monella tasolla tärkeä teos, jonka listasin jopa kymmenen "henkeni pelastaneen" kirjan joukkoon.

    Kyllä norjalaiset osaavat. Odotan Katjan suosittelemaan Per Pettersoniin tutustumista, ja ihanaa, kun Linn Ullmaniltakin tulee uusi suomennos syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, norjalainen kirjallisuus nostaa koko ajan kiinnostavuuttaan silmissäni enemmän ja enemmän!

      Poista
  4. Juuri näin, juuri näin! Hienosti tulkittu, savumerkeillä kirjoitettu, rauhallisesti tarjoiltu. Tässä minullakin, vaikka en pisteytä, yksi tämän vuoden täyden pisteen kirjoista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)