Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Kustantaja: Tammi 2012
Sivuja: 203

- Miten kärsimys sitten mitataan? kysyi harmaatukkainen professori lain valmistelutyön aikaisella luennollaan, innostuneena hänelle esitetystä kiehtovasta pulmasta.
- Miten määritetään hinta jollekin mikä on aineetonta? Punnitaan ihmissielun kipu, jos sallitte minun käyttää niin vanhanaikaista ilmaisua. Mistä tuomarin oletetaan tietävän, minkä verran kukin kärsii?

Nelikymppinen tuomari Aamu jättää uusioperheensä taakseen ja päättää lähteä vieraaseen kaupunkiin tekemään äitiysloman sijaisuutta käräjäoikeuteen. Traaginen menetys on järkyttänyt hänen mieltään niin paljon, että hän kaipaa yksinäisyyttä ympärilleen ja aikaa sisimpänsä haavoille edes arpeutuakseen. Avopuoliso Harri yrittää ymmärtää ja antaa Aamulle tilaa, samaan aikaan kun luovii arkea kaksospoikiensa ja vahvatahtoisen kuopusyttärensä kanssa. Harri on kuitenkin kokenut saman menetyksen kuin Aamu, mutta Aamu kokee, että se ei ole yhtään sama asia. Surussaan Aamu haluaa vain uppoutua työhönsä ja selviytyä päivästä seuraavaan. Vaikka lakipykälien maailma kaikessa selkeydessään tuo Aamulle lohdun ja hallinnan tunnetta, alkaa hänen uskonsa lakiin ja sen oikeudenmukaisuuteen paikoin horjua ja hän toivoo, ettei elämä jakaisi oikeutta vaan armoa. Kuinka voi korvata korvaamattoman?

Käräjäoikeuden tuomarina Aamu saa eteensä niin intohimorikoksia, lemmikin aiheuttamaa epäsopua naapurustossa kuin kaverusten riitojakin. Vaikka laki antaa mittarit jopa henkisenkin kärsimyksen mittaamiseen rahassa, tulevat ihmisten kohtalot välillä lähelle Aamun omaa sisintä. Muiden suruja kohdatessaan joutuu Aamu lopulta kohtaamaan myös oman menetyksensä paljaana ja pakahduttavana. Harri kaipaa Aamua takaisin arkeensa, mutta Aamu kamppailee niin syvällä surussaan, ettei löydä sieltä suuntaa kohti parempaa. Kaiken taustalla häälyy myös riittämättömyyden tunne, jota hän koki uusioperheen arjessa. Harrin lapset, joista erityisesti nuorin haastoi Aamun päivä toisensa jälkeen kohtaamaan oman rajallisuutensa. Yhteinen aika Harrin kanssa, joka usein tuntui kuin varastetuilta hetkiltä suljettujen ovien takana. Mitä tapahtuu, kun huomaa olevansa kykenemätön enää arvioimaan omaa elämäänsä?

Vanhatalo kuvaa hienosti Aamun kautta nelikymppisen, itsenäistä elämää viettäneen naisen heräämistä äitiyteen sekä samalla tarkkanäköisesti ammatti-identiteettiä osana suuresta menetyksestä selviytymisessä. Uusperheen arjen tuomat haasteet piirtyvät myös esiin todentuntoisesti. Aamu on henkilönä jotenkin niin todellinen ja inhimillinen käydessään läpi tunteitaan osana uusperhettä mutta erityisesti myös suhteessa suureen menetykseensä. Vanhatalo kirjoittaa yhtä aikaa kauniisti mutta konstailematta. Tuomarin työn haastavuus lakipykälien ja ihmiskohtaloiden viidakossa näyttäytyy kiehtovana ja onkin olennainen osa Aamun persoonan tarinaa. Tarinan tematiikka saa kiinnostavan viitekehyksensä, kun niin ihmisen kuin korvaamattomankin arvoa yritetään mitata mm. lakipykälien avulla. Vanhatalo on myös osannut rakentaa ison tarinan sinällään tiiviiseen ja hyvin ehjään tekstiin, mikä on virkistä nautinto lukijalle. Hannan ja Kirsin juttujen perusteella kiinnostuin tästä, sillä vuosia sitten luin Vanhatalon Viittä vailla, ja olin melko varma, että pidän kirjasta. Korvaamaton kuitenkin yllätti silti minut vahvuudellaan ja puhuttelevalla lukukokemuksellaan.

Sinäkö se siellä olit, ajattelin, ja minua alkoi itkettää ettei hän nähnyt minua, kun hänen silmänsä olivat kiinni. Silitin päätä joka oli kasvanut täyteen hentoa hiusta, suukotin tyttäreni vaitonaisia kapeita huulia ja yritin muistaa kaiken mitä oli juuri tapahtunut ja tapahtui koko ajan.

4/5

ps: Ostin tovi sitten Vanhatalon Gallupin alesta ja se odottaakin jo lukupinossa!