sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Petja Lähde: Poika

Petja Lähde: Poika
Kustantaja: Wsoy 2012
Sivuja: 189

Se tapahtui sekunnissa, mutta tuntui ikuisuudelta. Onnellisuus löi kipeänä piiskana.
Hän halusi jäädä siihen tilaan ikuisesti. Ei palata kauas menneeseen, ei siirtyä tulevaan, vain elää hetkeä toistamiseen.
Piiska saisi iskeä uudestaan.

Vanhalla Turuntiellä paahtaa menemään punainen Golf. Ratin takana istuu kaljupäinen mies kulahtaneessa, vaaleanpunaisessa aamutakissa ja takapenkillä kaukalossa itkee kolmikuinen poikavauva, Hiipiäinen. Erään kerrostaloasunnon vessaan on teljetty nuori nainen. Miten ihmeessä tähän on tultu?

Janne ja Saija ovat molemmat kokeneet elämässään kovia ja saaneet maistaa sen varjopuolia. Janne on istunut vankilassa ja Saija on entinen narkomaani. Molempia yhdistää halu erakoitua muusta maailmasta ja se pitää heitä yhdessä. Riittää kun joku on läsnä ja ymmärtää paremmin kuin muut. Kaiken taustalla menneisyys, joka johdatti heidät samalle polulle. Menneisyys, joka ei tunnu koskaan päästävän täysin otteestaan. Kun raskaustesti näyttää positiivista, alkaa Saija pikkuhiljaa kasvattaa näkymätöntä muuria heidän välilleen ja lopulta pojan syntyessä hän onnistuu eristämään Jannen hyvin hänen ja vauvan ulkopuolelle. Kun sitten eräänä juhannuspäivän aamuna he riitaantuvat pahasti ja Saija kertoo haluavansa erota, Janne telkeää Saijan vessaan ja poika kainalossa lähtee tien päälle vailla vaippoja, maitoa tai edes kunnollisia vaatteita kummankaan yllä. Menettämisen pelko on saanut Jannen tajuamaan ensimmäisen kerran, että tuo pieni olento on hänenkin. Ja se tunne, rakkaus, lävistää hänet keihään lailla.

Helteessä ajaessaan Janne tajuaa hyvin pian, että poika tarvitsee pian kuivan vaipan ja ruokaa. Hätätilanteessa vaippa syntyy vaikka huoltamon vessan käsipyyhkeestä, mutta Janne on tiukan paikan edessä tajutessaan, ettei poika suostu nielemään korviketta. Rankan menneisyyden omaava Saija ei halua hälyttää poliiseja, koska pelkää asioiden vain mutkistuvan. Saija tietää, ettei Janne vahingoittaisi poikaa, mutta tietää myös sen, ettei vauva pärjää kauaa ilman maitoa. Saija päätyy ottamaan yhteyttä Jannen pian eläkkeelle jäävään poliisi-isään Taistoon, johon Janne on halunnut pitää äitinsä kuoleman jälkeen etäisyyttä.

Kirjan takakansi mainostaa kirjan olevan Road-romaani ja sitäkin Poika toki on, mutta ajoittaisen tragikoomisuuden alla on lopulta aika rankkoja, koskettavia asioita niin päähenkilöiden taustoissa kuin tuon juhannuspäivän tapahtumissa. Poika nostaa esille tavallaan vähempiosaisten vanhemmuuden, kun kaikki ei todellakaan ole itsestäänselvää. Ennen kaikkea se kuitenkin nostaa esille kipeitäkin kysymyksiä isyydestä ja vanhemmuuden epävarmuudesta, syyllisyydestäkin. Poika herättää myös ajatuksen, että ihmiset ovat usein olosuhteiden uhreja ja menneisyyden painolastin vankeja. Kuitenkin äärioloissa voi löytyä yllättävää selviytymishalua ja varmuutta. Poika on Lähteen esikoisteos ja paikoin se mielestäni näkyy pienenä hiomattomuutena, joskaan en tietä onko se lopulta enemmän sitten kustannustoimittajan syy. Teksti on paikoin jotenkin töksähtelevää ja toki tarinassa on vähän yliampuvuuttakin tiettyjen juonenkäänteiden myötä, mm. pakomatkalle liittyvän Kaisan tuntemusten myötä. Tietyllä tapaa tarinassa on myös aika monen henkilön taustoja selitetty yllättävän paljon, ottaen huomioon että kyseessä on kuitenkin alle 200-sivuinen pienoisromaani. Toisaalta Lähde luo niin uskottavat ja puhuttelevatkin henkilökuvat, että tunsin kiintymystä jopa Jannen isän Tapion työkaveriin lukiessani hänen elämänsä tragedioista. Pienistä hiomattomuuksista huolimatta, Poika on monella tapaa puhutteleva ja hieno teos, joka ei sorru liian kliseiseen lässynlässyn loppuun, vaan antaa sille tilaa lukijan omassa mielessä. Poika on myös jollain tapaa hyvin elokuvamainen ja voisin kuvitella sen helposti valkokankaalle kotimaisten suosikinäyttelijöiden kera. Kerrassaan kelpo esikoinen, joka herättää kyllä halun lukea Lähteeltä vielä lisääkin.

Janne pusersi pojan syliinsä. Kyyneleet olivat iloisesti poskipäitä alaspäin laskevia pisaroita, jotka tippuivat yksi kerrallaan Hiipiäisen kaulalle. Ensimmäisen osuessa poika avasi silmänsä ja katsoi kohti.

4/5

Pojan ovat lukeneet myös mm. Rachelle, Tuulia ja Mari A.

3 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli hieno romaani, lyhykäisyydestään huolimatta (tai juuri siksi). Ja tärkeä kirja isistä (tai niiden katoamisesta).

    Tykkäsin kovasti, paitsi ehkä vähemmän siitä, että ankea lähiö oli entinen kotipaikkani =) Nythän mä voin vähän vapautuneemmin suhtautua siihenkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan pienoisromaanina tämä minustakin on toimivin, tapahtumia ei oltu liikaa pitkitetty vaan kaikki tapahtui yhden päivän aikana. Lähde tuo tarinalla tärkeää näkökulmaa isän oikeuksiin ja ylipäätään isyyteen, kyllä!

      Poista
  2. Tämä kiinnostaa ja odottaa vuoroaan ihan pian. Siksi palaan myöhemmin lukemaan juttusi, mutta kurkkasin jo nyt, että olit antanut kivan korkeat pisteet. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)