Sanna Eeva: Olot

Sanna Eeva: Olot
Kustantaja: Karisto 2012
Kannen kuva: Marjukka Vainio
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Sivuja: 238

Mikään ei ole niin kuin on aina ollut. Tulee olo että koko ajan joku huutaa ja silti on aivan hiljaista. Tulee olo ettei minulle enää tule mitään toisenlaista kuin se mitä oli aina. Ja sen, mitä oli aina, on joku vienyt minulta pois. Tulee olo, että olen kulkenut harhaan, kauan sitten, ja ymmärrän sen vasta nyt.
 Tulee olo että pitää mennä.

Vanha Elsa asuu Veikko-kissansa kera vanhassa talossa ja leipoo sunnuntaisin piirakkaa, odottaa. Laittaa lopulta piirakan toisensa jälkeen pakastimeen odottamaan. Pakastimessa odottaa monta sunnuntaita. Ellu on Elsan tytär, jolla on aviomies, tytär, korkeat korot tärkeässä työssä ja salaisuus joka pelaa lentopalloa. Emilia on Ellun tytär, joka saa turvaa oksennuksenhajuisesta paidastaan ja rakastaa mummolan perunakellarin hajua. Kolmen sukupolven tyttäriä, naisia ja kaikki yhtä eksyksissä elämässään. Kun hallinnan tunne katoaa ja tilalle tulevat vain olot ja harhaluulot, kuinka he sen kestävät? Mitä ihminen todella säilöö mielensä kellareissaan?

Haluan muuttaa asioita mutta en pysty.
Haluan takaisin hallinnan, joka lipuu sormistani, luikertelee ulottumattomiin.

Olot etenee lyhyin, intensiivisin luvuin niin Elsan, Ellun kuin Emilian kertomana. Pienen Emilian maailma on koskettava ja riipaiseva terävine lapsenhavaintoineen ja näkyineen, joita hän näkee. Koulukavereille on kasvanut sarvet ja nenästä puskee vaaleaa höyryä. Miten muut eivät näe sitä? Emilia näkee enemmän kuin pitäisi ja haluaisi, mutta kukaan ei näe kunnolla Emiliaa. Paitsi mummo, Elsa, mutta hänkin on väsynyt ja usein omien surujensa painama. Ellu puolestaan haluaa pitää kiinni niin näkyvästä, vauraasta arjestaan kuin salaisuudestaan, joka saa hänet yö toisensa jälkeen astumaan erääseen rappukäytävään. Elsa ja Ellu kipuilevat tahoillaan, kykenemättöminä kohtaamaan toisiaan aidosti. Äidin ja tyttären välissä on niin paljon vaiettuja asioita, kipua ja häpeääkin. Emilia tarkkailee aikuisten välisiä tilanteita välillä hämmentyneenä, välillä pikkuvanhasti ymmärtäen. Mikä ohjaa ihmistä kaiken sen tuntemattoman keskellä, kun ote on kirvonnut jo aika päivää sitten? Kuka pitää huolta, kun ei itse kykene? Kuka näkee sen joka eniten tarvitsee tulla nähdyksi, olevaksi?

Minä kasvatin velvollisuudentunnosta lapsen. Nyt lapseni kasvattaa lasta, joka sairastaa tauteja joiden olemassaolosta en ole tiennytkään. Lasta joka ei tahdo olla olemassa.

Olot on kirjailijan ja hevostilallisen, Sanna Eevan kolmas romaani. Olot on ennen kaikkea sukupolviromaani, jossa keskiössä ovat äidit ja tyttäret taakkoineen. Tematiikaltaan tarina tuntuukin sinällään tutulta, sillä viimeisten vuosien aikana kotimainen kirjallisuus on tarjonnut useampiakin vastaavia tarinoita. On Pulkkisen Totta, Tammimaan Paljain käsin. Toisaalta hauraan lapsen näkökulma on tullut hienosti esille Marisha Rasi-Koskisen Katariinassa, Satu Grönroosin Lumen sylissä, Markus Nummen Karkkipäivässä, noin muutamia mainitakseni. Kuitenkin Eeva on onnistunut luomaan tarinan, jolla on oma äänensä tutuista kaiuista huolimatta. Tunnnelma on jotenkin nopeasykkeinen, väkevä ja loppua kohden saa sellaisiakin sävyjä, että vielä kirjan lukemisen jälkeenkin nieleksii tovin. Olot ei ole missään määrin hyvän mielen kirja, mutta juuri siksi se teki ainakin minulle lukukokemuksesta puhuttelevan. Eeva kirjoittaa paikoin hyvin vähäeleisesti, mutta vahvoin asiasisällöin. Se, mitä ei sanota, tulee kuitenkin esille usein rivien välistä. Kirjan loppupuolella Eeva jättää lukijalle tietyissä asioissa ehkä hieman liikaa tulkinnanvaraa, mutta kokonaisuutena Olot on kuitenkin ehjä tarina, joka näyttää aika järisyttävin tavoin, mitä voi tapahtua, kun hallinta pettää ja meitä ohjaa enää olot ja harhaluulot.

4/5

Kannesta pari sanaa, sillä tässä on jotenkin erityisen hieno ja kirjaa kuvastava kansi. Kiiltävä pinta, kultafontti ja valokuva luovat vaikuttavan tunnelman!

Myös Lumiomenan Katja on lukenut tämän ja hänkin on tuntenut samoja kaikuja kirjaa lukiessa verraten tätä mm. Tammimaan ja Rasi-Koskisen teoksiin. Katja oli myös tehnyt alussa hauskan huomion, johon minä, pienten poikien äitinä en ollut puolestani kiinnittänyt mitään huomiota. Kurkatkaahan siis Katjan hieno arvostelu kirjasta!